Helinä

Sunnuntaisuomalaisessa oli pari viikkoa sitten juttu PAS-syndroomaaa sairastavista äideistä.Heillä luonne kieroutuu siten,että he haluavat eron jälkeen erottaa lapset isästään aivan täydellisesti.Tapaamiset eivät järjesty,äiti sanoo,että on muuta menoa. Lapselle puhutaan pahaa isästä" Isä ei rakasta sinua..". Mitä pienempi lapsi,sitä helpompaa tämä manipulointi on.

Entäs näiden äitien kopio miesten puolella?
Luin kirjan PeterPan-ilmiöstä.Enää en muista kirjoittajaa,mutta se löytyy kyllä kirjastosta tällä nimikkeellä.

"En halua koskaan kasvaa aikuiseksi! Haluan leikkiä ja pitää hauskaa." sanoo PeterPan.
Millaista sitten on elää parisuhteessa tällaisen miehen kanssa?

Kyse on eräästä narsismin muodosta.Mies jää kiinni lapsuuteen ja ei koskaan opi ottamaan vastuuta muista ihmisistä.Narsisti ei kykene normaaliin sosiaaliseen vuorovaikutukseen,ei tunne empatiaa eikä kykene asattumaan toisen asemaan.Perhe elämä käy vaikeaksi.Kaiken pitää sujua tällaisen miehen kaavan mukaan,jokaisen on alistuttava hänen tahtoonsa.Lapset ovat vain statusta,näyttö "normaaliudesta". Lapsimies ei kykene olemaan isä,aikuinen ja vastuullinen henkilö perheessä.

Rahankäyttö on hulvatonta,millään ei ole mitään väliä.Toinen vanhempi joutuu kamppailemaan perheen elannosta,mies käyttää omat tulonsa omiin menoihinsa.Pitemmän päälle kestämätön tilanne!

Seksuaalisuus on ylikorostunutta,nimenomaan oman vietin sammuttaminen.PeterPan-mies on itsekäs rakastaja,etsii omaa nautintoaan.Jossain vaiheessa naistenmies,kunnes löytää itselleen "äidin" , naisen,joka pitää huolta ja on myös seksuaaliobjekti.Siihen jää kiinni ja siinä roikkuu,vaikka toinen osapuoli ei enää jaksaisikaan elää hänen kanssaan.

Kokemuksia tästä? Tai PAS-syndroomasta miehiltä?

Meitä on kymmeniä tuhansia,mikäli voi painettuun sanaa luottaa.Autetaan toinen toisiamme eteenpäin?

Netistä saa runsaasti tietoa molemmista oireyhtymistä.Aluksi sitä ei edes itse tajua vuosiin,että mikä puolisossa oikein on vikana.Vasta hoitoon saaminen,psykiatrin lausunto ja terapia valaisee kokemusta.Nimittäin se sairas ei ole ainoa,joka tarvitsee apua.Myös puoliso ja lapset tarvitsevat terapiaa elettyään kenties vuosia epänormaalia elämää.

Jos olisin silloin joskus 1990-luvun alussa ollut esim. netin ulottuvilla,olisin "säästänyt" 10v elämästäni.Ne menivät,kun en kertonut kenellekään eikä ollut tietoa tällaisista sairauksista.Pullossa kasvanut!Tänään on saatavilla tietoa ja apua samaa kokeneilta.Vain lääkäri voi auttaa kumppania,mutta oma tuki ja apu on tärkeää. Pitäisikö verkostautua????
Jos joku/jotkut kiinnostuu tästä,viestitään lisää.