Vappu 2008

Ajattelin muistella miten minulla sujui 30.4 - 1.5 2008. Kyseinen vappu on jostain syystä jäänyt mieleen melko yksityiskohtaisesti.

Olin tuolloin 16 vuotias, seurustelin ja olin ammattikoulun ekalla luokalla. Osa luokkatovereistani oli jo täysi-ikäisiä ja osa minun ikäisiä. Muistain kuinka he olivat ihan vapputunnelmissa koko aattopäivän ja odottivat innolla iltaa. Myös opettajien jutut liittyivät lähinnä vappusuunnitelmiin.

Luokallani oli kaksi muuta poikaa, joista toinen oli cool ytm ja toinen sellainen hieman vitsiniekka, mutta ei varsinainen ytm. Tämä vähemmän ytm sanoi luokkalaisten kuullen että "yleensä juon iltaisin maitoa mutta nyt vapun kunniaksi ajattelin juoda oikein lämmitettyä täysmaitoa". Koko luokka alkoi nauramaan ääneen, sillä kaikki kuitenkin tiesivät että hän aikoo olla kännissä. Minä en sillä hetkellä oikein tajunnut hänen vitsiään ja luultavasti istuin vakavalla naamalla tehden koulutehtäviä.

Myöhemmin tämä toinen poika, selkeästi ytm. kertoi minulle että aikoo mennä muutaman luokallamme olevan tytön kanssa illalla tivoliin ja sen jälkeen jonnekin puistoon juomaan. Hän pyysi minua mukaan, mutta kieltäydyin, sillä olin tuolloin absolutisti. He polttivat myös kannabista tuolloin ja ilmeisesti olivat jääneet poliisille kiinni, sillä koululle tuli tieto asiasta ja alaikäisten polttelijoiden vanhemmille oli myös ilmoitettu. Mielestäni tuollainen olisi ollut häpeällinen asia, mutta heitä asia ei tuntunut häiritsevän ja siitä riitti puheenaihetta loppukevääksi.

Koulun jälkeen kävin ostamassa silloiseen harrastukseeni liittyviä tarvikkeita ja puuhastelin kotona harrastukseni parissa aattoiltana. Kun menin illalla suihkuun ja olin riisumassa vaatteita, puhelimeni soi. Tyttöystäväni (silloin 14v.) soitti minulle kännissä ja selitti jotain epämääräistä. Yritin saada selkoa hänen asiastaan ja vastata jotenkin. Kesken puhelun hän sanoi että nyt täytyy juosta karkuun sillä poliisit olivat lähellä.

Menin nukkumaan hieman pettyneenä ja yksinäisenä. Vapunpäivänä kävin muistaakseni kauppatorilla katselemassa ja kävin myös eräässä kebab paikassa syömässä. Muistaakseni tyttöystäväni oli hieman nolona, mutta minä silloisena hieman aisuriluonteisena painoin asian villaisella, sillä en halunnut rikkoa välejäni häneen. Ilmeisesti kuitenkaan mitään huolestuttavaa ei aattoiltana tapahtunut, vaan hän oli tyttökaveriensa kanssa. Mielestäni 14-vuotiaan ei silti kuulu olla kaupungilla kännissä. Noh, myöhemmin kesällä eromme jälkeen hänet raiskattiin jossain rannalla keskellä yötä joten lutka sai hyvän opetuksen. Heh.

Tämä vappu tuskin tulee olemaan sen ihmeellisempi. Huomenna ja mahdollisesti vapunpäivänäkin on töitä ja huomenna aattoiltana menen varmaankin pyöräilemään jos on nätti ilma. Sen jälkeen saunaan ja Xboksin ääreen juomaan olutta. Nykyinen tyttöystäväni ei sentään juo ja hän suunnitteli viettävänsä vapun veljensä luona. Mutta joka tapauksessa tällaiset juhlapäivät ovat kurjia yksinäisille ja epäsuosituille ihmisille.
9120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Sulla oli 14 v tyttöystävä mutta et saanut siltä pimppiä?

Äänestä
Aloittaja

En saanut en. Kesäkuussa hän vietti muutaman yön meillä ja minä heillä, mutta emme edenneet seksiin asti. Hän kyllä vihjaili että ostaisin kondomeja, mutta esitin hämmentynyttä ja välinpitämätöntä, sillä en halunnut olla vain seksin perässä juokseva paska. Kuvittelin virheellisesti, että kieltäytymällä seksistä tai lykkäämällä ekaa kertaa myöhemmälle, vahvistaisin suhdettamme ja hän luottaisi minuun paremmin.

Mutta väärässä olin. Ostin silti niitä kondomeja, mutta kyseinen avaamaton paketti on edelleen pöytäni laatikossa ison työpaperipinon alla.

Äänestä

Sama vanha tarina vähän muunteluna taas.

Äänestä

Eikö sun tehnyt vielä silloin 16-vuotiaana mieli seksiä? Itse olin ainakin yläasteiässä ja jonkin matkaa lukioiässäkin sellainen, ettei seksi niin paljon ollut mielessä, vaikka tilaisuuksia muistaakseni oli. Vasta täysi-ikäisenä alkoi toden teolla tekemään pimppaa mieli.

Äänestä
  • Eiköhän tavallisesti mene niin, että 14-16-vuotiaina poikien hormonitoiminta on kaikkein voimakkaimmillaan, joten todennäköisesti näin ollut periksenkin laita. Toki aina on poikkeuksia seksuaalisen halukkuuden voimakkuudessa ja viettien puhkeamisiässä, mutta aika isolla osalla näin.

    Tosin uskoisin että useampikin nuori tyttö osaisi päin vastoin arvostaa niitä edellisessä viestissä kuvattuja poikkeusteinipoikia, joilla ei pyöri seksi jatkuvasti häiritsevän paljon mielessä. Monella naisella ja erittäin monella omalla kaverillanikin kun on se käsitys, että miehet kykenisivät vakavaan seurusteluun vasta aikaisintaan 25-30-vuotiaina ja sitä ennen miesten kaikkien suhdeviritelmien taustalla olisi pelkkä pillun saanti, ja usein se käsitys on tietty syntynyt nimenomaan omien kokemusten kautta (itse en kylläkään tätä mieltä ole koska aika monesti onkin käynyt niin, että nimenomaan ne mua vähän nuoremmat tyypit ovat seksin suhteen maltillisempia ja kykenevämpiä odottamaan pidempään).

    Äänestä

Kai te käytätte kon, kondomia?

Äänestä

Siis jos tyttö sanoo että osta kumeja niin silloin ostetaan niitä kumeja ja lähdetään vaikka keskellä yötä niitä hakemaan. Mies ei kysele vaan panee. Minä olen aina pannut kun on ollut mahdollisuus. Tuos aikaa sitten yks muija lähetti viestin että "mun mies on muual ku kotona" hymiön kera. Läksin heti naisen luokse panemaan. Sitten se kyl sanoi että oli eronnut onneksi josta en tiennyt.

Äänestä

Joo no toi sun 6 vuoden takainen tyttöystäväsi ei kyllä vaikuttanut ihan sellaiselta tapaukselta jonka kanssa kuuluisi edetä rauhallisesti. Jos 14-vuotias tyttö jo hilluu kännissä kaupungilla niin on oletettavissa ettei siinä tapauksessa se immenkalvon koskemattomuuskaan ole mikään sellainen pyhä asia jota säilytettäisiin sille "oikealle" puhkaistavaksi. Todennäköisesti tuonaikaista tyttöystävääsi pantiin auton takapenkillä jo siinä vaiheessa kun ikää oli pattia rallaa sellaiset 12v eli et kyllä hirveästi mitään menettänyt vaikka et käytettyyn lutkaan sortunutkaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tajusin tuon vasta jälkikäteen, että hänen kanssaan suora toiminta olisi toiminut paremmin, mutta minkäs teet kun olet atmiksi kasvatettu. Niin ja seurustelumme aikana hän oli kyllä vielä puhdas ja neitsyt teininainen.

    Käytetty lutka hänestä tuli vasta muutama viikko eromme jälkeen, jolloin hän "joutui" raiskauksen "uhriksi". Veikkaan että itse hän tyrkytti itseään jollekin paskalle ja sitten jälkikäteen alkoi kaduttamaan. Tai sitten hän keksi koko tarinan pahoittaakseen minun mieleni ja siinä hän kyllä onnistui harvinaisen hyvin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_10574537 kirjoitti:

Ajattelin muistella miten minulla sujui 30.4 - 1.5 2008. Kyseinen vappu on jostain syystä jäänyt mieleen melko yksityiskohtaisesti.

Olin tuolloin 16 vuotias, seurustelin ja olin ammattikoulun ekalla luokalla. Osa luokkatovereistani oli jo täysi-ikäisiä ja osa minun ikäisiä. Muistain kuinka he olivat ihan vapputunnelmissa koko aattopäivän ja odottivat innolla iltaa. Myös opettajien jutut liittyivät lähinnä vappusuunnitelmiin.

Luokallani oli kaksi muuta poikaa, joista toinen oli cool ytm ja toinen sellainen hieman vitsiniekka, mutta ei varsinainen ytm. Tämä vähemmän ytm sanoi luokkalaisten kuullen että "yleensä juon iltaisin maitoa mutta nyt vapun kunniaksi ajattelin juoda oikein lämmitettyä täysmaitoa". Koko luokka alkoi nauramaan ääneen, sillä kaikki kuitenkin tiesivät että hän aikoo olla kännissä. Minä en sillä hetkellä oikein tajunnut hänen vitsiään ja luultavasti istuin vakavalla naamalla tehden koulutehtäviä.

Myöhemmin tämä toinen poika, selkeästi ytm. kertoi minulle että aikoo mennä muutaman luokallamme olevan tytön kanssa illalla tivoliin ja sen jälkeen jonnekin puistoon juomaan. Hän pyysi minua mukaan, mutta kieltäydyin, sillä olin tuolloin absolutisti. He polttivat myös kannabista tuolloin ja ilmeisesti olivat jääneet poliisille kiinni, sillä koululle tuli tieto asiasta ja alaikäisten polttelijoiden vanhemmille oli myös ilmoitettu. Mielestäni tuollainen olisi ollut häpeällinen asia, mutta heitä asia ei tuntunut häiritsevän ja siitä riitti puheenaihetta loppukevääksi.

Koulun jälkeen kävin ostamassa silloiseen harrastukseeni liittyviä tarvikkeita ja puuhastelin kotona harrastukseni parissa aattoiltana. Kun menin illalla suihkuun ja olin riisumassa vaatteita, puhelimeni soi. Tyttöystäväni (silloin 14v.) soitti minulle kännissä ja selitti jotain epämääräistä. Yritin saada selkoa hänen asiastaan ja vastata jotenkin. Kesken puhelun hän sanoi että nyt täytyy juosta karkuun sillä poliisit olivat lähellä.

Menin nukkumaan hieman pettyneenä ja yksinäisenä. Vapunpäivänä kävin muistaakseni kauppatorilla katselemassa ja kävin myös eräässä kebab paikassa syömässä. Muistaakseni tyttöystäväni oli hieman nolona, mutta minä silloisena hieman aisuriluonteisena painoin asian villaisella, sillä en halunnut rikkoa välejäni häneen. Ilmeisesti kuitenkaan mitään huolestuttavaa ei aattoiltana tapahtunut, vaan hän oli tyttökaveriensa kanssa. Mielestäni 14-vuotiaan ei silti kuulu olla kaupungilla kännissä. Noh, myöhemmin kesällä eromme jälkeen hänet raiskattiin jossain rannalla keskellä yötä joten lutka sai hyvän opetuksen. Heh.

Tämä vappu tuskin tulee olemaan sen ihmeellisempi. Huomenna ja mahdollisesti vapunpäivänäkin on töitä ja huomenna aattoiltana menen varmaankin pyöräilemään jos on nätti ilma. Sen jälkeen saunaan ja Xboksin ääreen juomaan olutta. Nykyinen tyttöystäväni ei sentään juo ja hän suunnitteli viettävänsä vapun veljensä luona. Mutta joka tapauksessa tällaiset juhlapäivät ovat kurjia yksinäisille ja epäsuosituille ihmisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu