Vaikea oli löytää oikeata palstaa, mutta kai tämä empatia asiana sopii monenlaiseen tilanteeseen. Onko kovin yleistä, ettei oma aviomies osoita minkäänlaista empatiaa, kun vaimo kertoo kummisetänsä tekevän kuolemaa vatsasyövän takia? Olemme sentään keski-ikäinen pariskunta, tosin naimisissa olemme olleet vasta vajaa neljä vuotta. Mies sanoo vain, että jos lähdet tolle linjalle, niin joudut suremaan koko ajan, kun satoja ihmisiä kuolee. Vastasin, että olen ihminen ja minulla on tunteet ja silloin itketään. Kysyin myös, että eikö hän itkisi, jos esim. minä jäisin auton alle? Sanoin myös, että aviomiehen kuuluisi sanoa, että olen pahoillani tai lohduttaa tms. Tulee mieleen, että mikä palikka aivoista puuttuu, kun ei millään osaa toista lohduttaa ja muutenkaan osoittaa tunteita.? Kun oma äitinikin kuoli , niin hänen ensimmäinen kommentti oli, että minkä takia hän lähti sinne matkalle? Sekin on ymmärrettävää, että ihminen reagoi järkytyksissään suru-uutiseen noin. Mutta se ei ole normaalia, ettei lohduta puolisoaan mitenkään siinäkään tilanteessa. Huh huh vaikea ymmärtää. Hän on saanut ylenmäärin minulta huomiota ja huolen pitoa, mutta nyt ei jaksa enää yksipuolisesti huomioida toista. Niin se vaan on. Joka tapauksessa ihanaa kevättä ja kesän odotusta kaikille ja iloista Vappu-mieltä :-)
Empatia
Ymmärrystä
3133
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minkälainen mies on muuten tunteiden näyttämisessä? On niitä ihmisiä joilta puuttuu empatia kokonaan ja niitä kutsutaan psyko-ja sosiopaateiksi.
Tässä entisen parisuhteeni "helmiä": pitkällisen selkävaivan jälkeen lääkäri kielsi siivoustyöt ym raskaat hommat kotona, kunnes syy selkävaivoihin on selvä. Miehen mielestä olin vain laiska ja vaiva korvien välissä. Kun syy selvisi, veti mieltäni maahan kuulla, että alta 4-kymppisenä minulla on selässä "kunnon" kulumavika. Miehen mielestä vaiva oli edelleen korvien välissä, "mitä lie vaihdevuosioireilua". Kun äitini sairastui vakavasti, mies totesi saman tien, että hän ei kestä sairaalan hajua eikä niitä juttuja. Kun äitini kuoli, mies totesi hautajaispäivän iltana, että no mitäs siinä naama nurinpäin olet, hautajaiset oli jo.
Vastaavasti kun miehen exänsä kanssa hankkima koira piti lopettaa vanhuudenvaivojen äidyttyä pahoiksi, lohdutin ja paijailin itkevää miestä pari-kolme päivää....
Tuota rataa parisuhteemme kulki ; miestä piti olla hoivaamassa heti pienen vastamäen tullen, mutta kun äitini kuoleman aikoihin sanoin, että olisi mukava tuntea, että hän on "olkapäänä" lähellä, jos tarvitsen lohtua, moinen tarve oli heikkouden merkki.
No, nykyään hän on ex... Elämä normaaliarjessa oli suht simppeliä ja sujuvaa, mutta vastoinkäymisten tullen olin todella yksin. Henkisesti enemmän yksin kuin nyt, kun en ole parisuhteessa.
Huomasin seurustelukumppanissa vähän samankaltaisia piirteitä. Häneltä kyllä yleisesti riittää empatiaa vaikka maailman vähäosaisia tai muutoin kärsineitä kohtaan, mös eläimiä kohtaan. Mutta huomasin juuri äskettäin, että minun suhteen hän vaikutti jotenkin kylmältä kun tuli takaisku elämässä. Rupesin miettimään, että onkohan hän oppinut sen lapsuudesta, heidän perheessä oli aika kylmät välit ennen kuin vanhemmat erosivat. Tuntuu että hän ei jotenkin osaa suhtautua muuten kuin olemalla sillä tavalla ilmeetön, eleetön. Harmittaa kovasti, kun muuten tulemme niin hyvin toimeen.