Viime hetki liittyä nyt natoon, päättäjär Hoi!

Sulaa hulluutta oll liittymättä!,
http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/elemannjensen_nato-19833

Kuitenkin on liityttävä tulevaisuudessa, jos emme halua joutua venäjän
raurasaappaan alle.
.
571
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Putin on luvannut jenkeille, ettei Ukrainaan tunkeuduta. Miten on Suomen laita, ovat kulissien takaiset etupiirit jo jaettu?

Suurvaltoihin ei voi luottaa.

Äänestä

Hän kertoo pitävänsä Suomen Nato-jäsenyyttä erityisen toivottavana osin itsekkäistäkin syistä – tanskalaisena. Suomella on hänen mukaansa poikkeuksellisen korkea puolustusvalmius, joka edistäisi Naton puitteissa Itämeren turvallisuuspoliittisen tilanteen vakautta.

Suomi on nyt vain ainoa pohjoismaa jolla on oikeasti armeija, eikä vain muodollisesti. Pitäisi tanskalaiset turpansa kiinni, oli hauska katsella kun ensin Kööpenhaminan poliiseilta saksalaiset olivat keränneet kumipatukat pois ja juhlallisesti Wheremachtin upseeri jakoi konstaapeleille kumipatukat takaisin. On yli 150 vuotta aikaa, kun Tanskalla todella oli armeija, mutta sekin loppui siihen kun Bismarck rökitti sitä.

Me ei liitytä mihinkään, jos on viimeiset hetket käsillä, niin älkää jatkako totta vollotustanne sitten seuraavat 5 vuotta. Oli kuka tahansa sitten oikeassa, asiasta puhuminen tämän tiedon mukaan 5 vuoden päästä Turha, Tanskalla, Norjalla ja puolueettomalla Ruotsilla on omat lehmät ojassa. Vastaus tanskalaiselle: Perustakaa oma armeija uudelleen, koskee myös Norjaa ja puolueetonta Ruotisia!! Me annetaan 5 vuotta armon aikaa, perustaa ne armeijat uudelleen! muuten joudumme selustamme turvaamiseksi valtaamaan Skandinavian, johon menee aikaa pari-kolme viikkoa, joitakin epäoleellisia pesäkkeitä lukuunotettu ja kolme kuningasta syrjäytettäisiin ja valtikan saisi Väinö I

Äänestä
  • Presidentit Koivistosta eteenpäin laiminlöivät Suomen turvallisuuden, koska eivät viitsineet ottaa kiusallista Nato-asiaa esille.
    Niinistö on täysin samaa sarjaa.
    Hintaa aletaan maksamaan lähivuosina. Venäjän ajatukset eivät yllätä, mutta huolestuttavampaa on, että myös USA:ssa Suomea työnnetään Venäjän etupiiriin.
    Jos Nato-jäsenyyden hakeminen on poissuljettua, vastuullinen hallitus ja eduskunta nostaisi tässä tilanteessa puolustusmäärärahoja olennaisesti. Se suunniteltu 50-150 miljoonaa on huono vitsi.
    Suomella ei ole sotilasliittoa turvana, eikä uskottavaa puolustusta. Jos joku kuvittelee, että paluu suomettuneeseen Kekkoslovakiaan on ratkaisu, niin tämän päivän nuoremmat kansalaiset äänestävät jaloillaan,
    vain 60-luvun suomettuneet vanhukset jäävät tumput suorina katsomaan kun Putin
    tulee kylään ..

    Äänestä

Putin on syvältä ja ihan Stalin!

Herätkää jo Natoon jos se huolii vielä meidät.

Äänestä

NATO on Suomen ainoa todellinen mahdollisuus selvitä puolustuksesta mahdollista hyökkääjää vastaan. Suomen rahat eivät riitä enään kaikkiin tuleviin yhä vain kallistuvien puolustus tarvikkeiden hankintaan, eikä näin kykene myöskään itse pitämään yllä uskottavaa puolustuskykyä. Suomen uskottava puolustus on halvempi järjestää NATO yhteistyönä kuin omarahoitteisesti. Jos Suomen puolustaminen tositilanteessa vaatii yhtäkkiä 250 ylimääräistä hävittäjää tai 250 ylimääräistä panssarivaunua, niin vain NATO:lta ne voidaan saada sopimuksen mukaan apuun nopeasti, mutta mistäpä yhtäkkiä ostettaisiin vaikka samat ja koulutettaisiin niihin äkkiä miehistöt. Myös Suomen merialueet ovat Suomen heikko kohta yksin hoidettavaksi jo kaupankäynnin ja huollon kannalta sodan aikana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miksi viivytellä. kirjoitti:

Sulaa hulluutta oll liittymättä!,
http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/elemannjensen_nato-19833

Kuitenkin on liityttävä tulevaisuudessa, jos emme halua joutua venäjän
raurasaappaan alle.
.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu