Vaikea tilanne

Olen pitkään jo rakastanut toista miestä. Hän on varattu niin kuin minäkin. Mitään muuta ei meidän välillä ole ollut kuin se, että olen hänelle kertonut tunteeni. Mieheni tietää myös tämän ja nyt hän ehdotti avointa suhdetta. Mitä mieltä olette asiasta? Onko avioliittomme loppu, vai kannattaako enää yrittää mitään? Onko miehellänikin jo joku uusi ihastus, jonka kimppuun saisi käydä, jos avoin suhde toteutuisi? Sanoi, että ei ole. Enkä minäkään tule tätä rakastamaani miestä koskaan saamaan. Tunne omaan on kuitenkin tavallaan kuollut. Saako tätä avioliittoa mitenkään korjattua, vai onko jo myöhäistä? Pystyykö kumpikaan enää luottamaan toisiinsa? Itse kuitenkin mietin tätä toista koko ajan. Tiedän että teen väärin, mutta en voi tunteilleni mitään.
5421
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

No ei kai kukaan muu noihin kysymyksiin tiedä vastauksia kuin sinä/ te??

Äänestä

Kun tuntuu että kaikki on ohi, niin ei ole mitään hävittävissä kokeilemalla vielä avointa suhdetta. Joidenkin ihmisten kohdalla se voi olla myös aikaisemman suhteen korjaava, sillä avoimen suhteen salliminen osoittaa suurta luottamusta ja kunnioitusta toista puolisoa kohtaan, kokeilkaa.

Äänestä

Samaa sanoisin kuin ensimmäinen kommentoija, ei näihin kysymyksiin mitään varmoja vastauksia voi saada, varsinkaan miltään keskustelupalstalta.

Avoin suhde edellyttää, että molemmilla osapuolilla on terve itsetunto eikä minkäänlaista halua ripustautua kehenkään. Pitää olla myös vähän poikkeuksellinen käsitys rakkaudesta: että rakkaudella voi olla samanaikaisesti monia kohteita ja että ketään ei voi omistaa millään tavalla. Muuten hommasta ei tule mitään.

Noiden pohdintojesi perusteella kyllä vähän kuulostaa siltä, että pidätte avointa suhdetta jonkinlaisena hätäratkaisuna tai viimeisenä oljenkortena, mikä ei ennusta hyvää. Kuulostaa siltä, että pelkäätte molemmat ennen kaikkea yksin jäämistä, mikä on vähän väärä lähtökohta avoimelle suhteelle (tai millekään suhteelle). Sen avoimen järjestelyn kun kuuluisi toimia muutenkin kuin kriisitilanteessa. Mutta kokeillahan tietysti voi, ei teillä kai mitään menetettävääkään ole.

Äänestä

Teidän kannattaisi ehkä käydä jossain pariterapiassa tai vastaavassa, joissa osaavat ihmiset kykenevät näkemään ja näyttämään ongelmanne tavalla, johon ette keskenänne kykene. Eivätkä kykene muutaman rivin kirjoittajat täälläkään.

Miehesi ehdotusta ns.avoimesta suhteesta voi varmaan siihen asti pitää lähinnä jonkinlaisena hätähuutona, kuin vakavasti otettavana puheena.

Äänestä

"Olen pitkään jo rakastanut toista miestä. Hän on varattu niin kuin minäkin. Mitään muuta ei meidän välillä ole ollut kuin se, että olen hänelle kertonut tunteeni. ... Enkä minäkään tule tätä rakastamaani miestä koskaan saamaan. Tunne omaan on kuitenkin tavallaan kuollut."

Rakastat siis miestä, joka ei ole aviomiehesi. Samalla sinusta tuntuu, että rakkaus omaan aviomieheen on kuollut. Missä vaiheessa tunteet aviomiestäsi kohtaan ovat viilentyneet? Onko siihen nähtävissä joku syy tai kehityskulku suhteessanne?

"Mieheni tietää myös tämän..."

Olet kuitenkin miehellesi rehellinen, ja te edelleen keskustelette asioista. Et maininnut mitään suurista riidoista tai muusta sellaisesta, joten oletan, että pystytte keskustelemaan asiallisesti keskenänne.

"...ja nyt hän ehdotti avointa suhdetta."

Avoimia suhteita on hyvin monenlaisia. Täsmensikö hän, minkälaista suhdetta hän tarkoitti? Onko tarkoitus, että voitte etsiä avioliittonne ulkopuolelta seksiseuraa? Vai onko tarkoitus, että voisitte luoda merkityksellisiä romanttisia suhteita muidenkin kanssa? Näistä kannattaa keskustella tarkasti ennenkuin suostuu "avoimeen suhteeseen", sillä termillä voi olla hyvin monenlaisia merkityksiä.

"Onko miehellänikin jo joku uusi ihastus, jonka kimppuun saisi käydä, jos avoin suhde toteutuisi? Sanoi, että ei ole."

Entä jos luottaisit miehesi sanaan? Vai onko hän jossain vaiheessa osoittautunut epäluotettavaksi?

Voisit sen sijaan kysyä häneltä tarkemmin, miksi hän haluaisi avoimen suhteen. Minkälaisia vapauksia hän kaipaa? Seksin vai romantiikan suhteen vai sekä että?

"Pystyykö kumpikaan enää luottamaan toisiinsa?"

Tästä lyhyestä tekstistäsi ei millään lailla ilmene, miksi ette pystyisi luottamaan toisiinne. Olet ollut hänelle rehellinen omista tunteistasi, ja olette pystyneet aiheesta keskustelemaan avoimesti. Miksi ette voisi luottaa toisiinne?

"Itse kuitenkin mietin tätä toista koko ajan. Tiedän että teen väärin, mutta en voi tunteilleni mitään."

Olet rakastunut. Se ei ole väärin. Ajattelet rakkautesi kohdetta usein. Sekään ei ole väärin. Kysynkin siis: mitä ihmettä sinä "teet väärin"??

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tukala tilanne kirjoitti:

Olen pitkään jo rakastanut toista miestä. Hän on varattu niin kuin minäkin. Mitään muuta ei meidän välillä ole ollut kuin se, että olen hänelle kertonut tunteeni. Mieheni tietää myös tämän ja nyt hän ehdotti avointa suhdetta. Mitä mieltä olette asiasta? Onko avioliittomme loppu, vai kannattaako enää yrittää mitään? Onko miehellänikin jo joku uusi ihastus, jonka kimppuun saisi käydä, jos avoin suhde toteutuisi? Sanoi, että ei ole. Enkä minäkään tule tätä rakastamaani miestä koskaan saamaan. Tunne omaan on kuitenkin tavallaan kuollut. Saako tätä avioliittoa mitenkään korjattua, vai onko jo myöhäistä? Pystyykö kumpikaan enää luottamaan toisiinsa? Itse kuitenkin mietin tätä toista koko ajan. Tiedän että teen väärin, mutta en voi tunteilleni mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu