Jaahas, toukokuun ensimmäinen päivä ja meikäläisen puolenvuoden lomat lusittu. Kuusi kuukautta Vietnamissa vierähti taas kuin siivillä ja nyt olisi aika mennä lokakuun loppuun asti sen kuuluisan sorvin ääreen. Mielenkiinnosta kyselen, että onko täällä muita, jotka viettävät talvet lämpöisillä leveyspiireillä liiton rahoilla ja kesäksi tullaan kotimaahan tekemään töitä?
Eipä näköjään ole taaskaan kukaan juippi paikkaani ottanut yrityksessä vaikka kovat on puheet aina talvisin roskamediassa, hahaha.
Kauanko tätä kikkailua voi tehdä ihan aikuisten oikeasti ja miksei muutkin tee vastaavaa yhä laajemmin? En keksi syytä olla Suomessa 30 asteen pakkasessa jos toinen vaihtoehto on saada 1700 euroa käteen Vietnamissa liitolta. Tietysti tilanne on täysin eri jos Suomessa on vaimo ja lapset, mutta itse päätin jo kollina, että lapsia ei tällä rakkaudenluulla siitetä ja nyt se kantaa hedelmää. :)
Moikatkaa jos näkyy valtateillä meitä asfalttimiehiä!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Voi suakin kateellista roskasakkia, mahtaa ottaa päähän kulli ojossa katella pornosviuilta asian -kategorian videopätkiä ja vetää sitä lämmitettävää huopaa tiukemmalle hartioiden ympäri? Turhaan siellä rutiset, mikä sua estää ottamasta hatkat ja lähteä samalle elämäntyylille? Bitumieristäjät, asfalttimiehet ja hemmetin monet freelancerit tekee samoin jokaikinen talvi, suosittelen sulle myös niin vähän hermo lepäis ja ei tarvis käsi täristen täällä itkeä.
Mukavaa kesää ;)