näin kasvatat lapsestasi narsistin
lukija.
366
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
helppoa kuin heinänteko
suuri osa (tuskin kuitenkaan suurin osa?) nykyajan lapsista saa tuollaisen kasvatuksen
Lastenkasvatusta ja nuorison huonoa käytöstä on moitittu todistetusti jo Sokrateen ajoista asti. Siitä huolimatta ihmiskunta on koko ajan kehittynyt parempaan suuntaan.
Suurin osa lapsista kasvatetaan hyvin. Näitä hyysääjiä ja hemmottelijoita on ollut aina, ja osa lapsista on syntynyt väkivaltaiseen ympäristöön. Siitä huolimatta ollaan pärjätty.
Annetaas nyt niiden vanhempien olla rauhassa. Suurin osa heistä hoitaa kasvatustehtävänsä hyvin, ja lapsista kasvaa fiksuja aikuisia, jotka aikanaan hoitavat meitä vanhuksia.