Jarkko Ahola

maailmanmenestystä?

Minkähän takia Jarkko Ahola ei ole vielä kansainvälisen superbändin laulaja tai maailmantähti yksinään? Esim. Queen vaihtaa laulajaa tiuhaan tahtiin, ja Jarkko sopisi pestiin hyvin. Ja on kai maailmalla muitakin bändejä joihin voi hakea, ja levy-yhtiöitä jotka kaipaavat sooloartisteja.

...Onkohan asia sillä tavalla, että nykyisellä levy-yhtiöllä ei ole tarjota kansainvälistä kovan tehon panostusta ja siksi mies ei pääse esille Suomen ulkopuolella? Genrenhän ei suinkaan edes pidä rajoittua metalliin, koska Aholan ääni on perusmetallimättöä huomattavasti vivahteikkaampi ja vetoaa aidosti monenlaisiin ihmisiin.

Vaikka eipä asia minulle kuulu, ja jää meille suomalaisille enemmän Jarkkoa jos pysyy täällä. Kunhan vaan pitää itsestään ja äänestään huolta.

69

4792

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näin.

      Koska Jarkko on Suomesta. Jo Ruotsiin syntyneenä noilla ainutlaatuisilla lahjoilla mies olisi aikaa sitten ollut maailmantähti. Mutta meikäläisillä levy-yhtiöillä ei ole ammattitaitoa eikä näkemystä viedä ulkomaille.

    • Lennukkatar

      Olen miettinyt aivna samaa.tosin ihastui Jarkkoon nyt kuunnellessa joululauluja ja taidan joutua joululauluja kuuntelemaan koko vuoden ;D

      uskomaton ääni ja taito miehellä on!!! Mykistyn ihastuksesta.

      • Vaasasta

        Samaa ihmettelen minäkin.Kuulin jouluna lakeudenristissä.Siinä mies ja ääni.

    • Treesome

      Hän itse sanoi olevansa introvertti. Ehkä hän haluaa olla mieluummin Suomessa ja tehdä omaa musiikkiaan kuin lähteä jonkin muun bändin, esim Queenin, valmiita lauluja laulamaan.

    • onneavaanjarkko

      Jarkko on laulanut kaikki muut piiskuttajat suohon ..ole

    • entunnetapausta

      Kukaan ei ole uskaltanut pistää näytelinkkiä Jiin parhaasta esityksestä

      • rewopiufadsjök

      • pavarottitaiei
        rewopiufadsjök kirjoitti:

        Kansallisoopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi melkein putosi tuolilta tästä:
        https://www.youtube.com/watch?v=GtcI3yxvq0w

        Hyvin Jarkko tämän biisin veti, mutta muut joutuivat opettelemaan ihan uuden biisin, kun taas Jarkolle tämä oli harjoiteltu vanha biisi, joka löytyy Jarkon joululevyiltä.

      • fdaöklfsdajö

        No haloo nyt taas. Ensinnäkin muutkin artistit esittivät ohjelmassa kappaleita joita ovat esittäneet aiemmin livenä sekä levyttäneet. Ja studiossa laulaminen on ihan eri asia kuin Nessun dorman laulaminen livenä! Lisäksi Ahola oli ollut sairaana jo edellisessä lähetyksessä, äänihuulet tulehtuneet, lääkäri oli kieltänyt laulamasta ollenkaan, Ahola ei siis pystynyt kunnolla edes harjoittelemaan lähetystä varten, ja silti veti niin että koulutetun oopperalaulajan esitys jäi kakkoseksi. Mutta jostain pitää taas kateellisten kaivaa jotain vikaa. Tyypillistä suomalaista kateutta, kun ei ei pysty myöntämään että sellaista ääntä kuin Aholalla ei ole kuultu Suomessa koskaan. No, ulkomaille sen Aholan tie vielä vie, siellä ymmärretään laadun päälle.

      • olenpatosikateellinen
        fdaöklfsdajö kirjoitti:

        Ihme jankutusta tuo kateus jankutus. Miksi olisin kateellinen Aholalle, en ole itse laulaja, vaan pikemminkin Jarkkofani, sanoin vain totuuden. Ahola on laulanut tuota biisiä jo vuosia ja se löytyy todellakin Jarkon joululevyiltä. Muut eivät ole tietääkseni koskaan laulaneet tai levyttäneet ns. oopperakipaleita.

    • kynsiäjahabaa
    • oopperankummitus

      Valtteri Torikka parempi,voitti tähdet,tähdet...ihana Valtsu.

      • muttaloistavalaulaja

        Jarkolla on upea ääni, mutta tuossa tähdet, tähdet-ohjelmassa paljastui, että ei ole kovin monipuolinen laulaja. omassa gengressään loistava ja hallitsee hevi "kiekumisen", mutta se ei sovi kaikkiin biiseihin, esim. joskus joululauluissa se liika kiekuminen ärsyttää. Teräsbetonilla oli hyviä biisejä, Jarkon englannin ääntämistä on moitittu.

      • xyzab
        muttaloistavalaulaja kirjoitti:

        Jarkolla on upea ääni, mutta tuossa tähdet, tähdet-ohjelmassa paljastui, että ei ole kovin monipuolinen laulaja. omassa gengressään loistava ja hallitsee hevi "kiekumisen", mutta se ei sovi kaikkiin biiseihin, esim. joskus joululauluissa se liika kiekuminen ärsyttää. Teräsbetonilla oli hyviä biisejä, Jarkon englannin ääntämistä on moitittu.

        Jahas, kansainvälisesti Jarkon englannin ääntämistä on kyllä kehuttu, poikkeaa kovasti edukseen tyypillisestä suomalaisesta ääntämisestä. Jarkko on viime vuosina todistanut nimenomaan olevansa erittäin monipuolinen laulaja, muusikko ja biisintekijä, joka tulkitsee loistavasti melkein mitä tahansa genreä, mutta uskaltaa tehdä tulkinnoistaan omansa ja omantyylisensä. Suosittelen My Way -kiertuetta, pääset itse todistamaan! Jarkolla on todella paljon kansainvälisiä faneja, ja fanclubeja ympäri maailmaa, mutta kansainväliseen tähteyteen tarvitaan esimerkiksi levy-yhtiö joka todella satsaisi Jarkon uraan sekä keikkamyyjä jolla olisi hyvät suhteet ulkomaisiin promoottoreihin. Valitettavasti Jarkko on syntynyt Suomessa, jossa hänen lahjakkuutensa menee hukkaan.

      • Lähdekritiikkiä

        "Jarkolla on todella paljon kansainvälisiä faneja, ja fanclubeja ympäri maailmaa"

        Mainitseko/linkkaatko vaikka 5 näistä fanclubeista, joita on todella paljon. Eiköhän kyse ole jostain hurahtaneiden fanien "klubeista" joilla ei ole edes järjestäytynyttä toiminitaa tai Jarkon/levy-yhtiön tukea takanaan? Jarkon fanikanta koostuu suurimmalta osin suomalaisista varttuneemmista naisihmisiä. Yksi fani Brasiliassa ja toinen Venäjällä ei tarkoita "todella paljon kansainvälisiä faneja" tai että kansainvälinen kiertue olisi järkevä. Matkustakoon ne muutamat keikalle Suomeen. Jotkut matkustavatkin.

      • fdalökfdasoi
        Lähdekritiikkiä kirjoitti:

        Sehän se ongelma nimenomaan on, että ne fanclubit on hurahtaneiden fanien pyörittämiä. Sekä suomalaiset että ulkomaiset. Ja siitä huolimatta Aholan keikoille matkustetaan mm. Etelä-Amerikasta asti. Sitä fanipohjaa ei ole vielä ulkomailla tarpeeksi mitään kansainvälisiä esiintymisiä ajatellen, mutta ajattele jos olisi jotain asiansa osaavia ihmisiä markkinoimassa Aholaa kansainvälisesti näiden hurahtaneiden mammojen, tamperelaisten ö-luokan bändärien ja muiden törppöjen sijaan.

    • ohoho

      Olin eilen Jarkko Aholan konsertissa, Tampere talolla. Sali aivan täynnä, jo tammikuussa oli vaikea saada lippua.
      Mahtava ääni, upeasti lauloi ja bändikin hyvä. Ihmettelin vaan, miksi näin loistava laulaja ja esiintyjä ei ole ulkomaiden musiikkipiireissä? Ja onko edes kotimaan markkinoilla julkaistu yhtään muuta levyä, kuin joululauluja?

      • uuttttrrr

        On toki. Teräsbetonin jälkeen mm. Northern Kingsin levyt, AHOLA-bändin 2 levyä, Oulu Big Band Goes Heavy jossa Ahola solistina, ja syksyllä tulossa uusi levy (ei joululauluja). Mutta joululevyt ovat kyllä myyneet parhaiten, eka taisi saada tuplaplatinaa ja toinenkin vähintään kultalevy jos ei vielä platinaa.

    • Ei_jatkoon

      Jarkko Aholaa pidetään asiantuntijapiireissä näistä "aholoista" mitäänsanomattomana "kykynä".

      • dfaslö

        "Asiantuntijapiireissä"... vai kateellisten urpojen juopporemmeissä?

      • lsjhfgöhgråhotg

        Kansainvälisten metallisaittien ylläpitäjät ja asiantuntijat huhusivat keväällä että Ahola olsi Richie Blackmoren valinta Rainbowin projetilaulajaksi - ja pitivät valintaa erinomaisena. Siis ennen kuin tuli tieto nykyisestä siolistista. Jarkko on myös listattu erilaisissa parhaat metallilaulajat listauksissa parhaimmaksi suomalaiseksi esim. jenkeissä ja muualla, ohi enemmän tunnettujen suomalaisbändien keulien.

      • Lähdekritiikkiä
        lsjhfgöhgråhotg kirjoitti:

        Kansainvälisten metallisaittien ylläpitäjät ja asiantuntijat huhusivat keväällä että Ahola olsi Richie Blackmoren valinta Rainbowin projetilaulajaksi - ja pitivät valintaa erinomaisena. Siis ennen kuin tuli tieto nykyisestä siolistista. Jarkko on myös listattu erilaisissa parhaat metallilaulajat listauksissa parhaimmaksi suomalaiseksi esim. jenkeissä ja muualla, ohi enemmän tunnettujen suomalaisbändien keulien.

        "Jarkko on myös listattu erilaisissa parhaat metallilaulajat listauksissa parhaimmaksi suomalaiseksi esim. jenkeissä ja muualla, ohi enemmän tunnettujen suomalaisbändien keulien. "

        Missähän lehdessä tai mediassa? Levikki, tuomarit?

    • Metal.Is.Bulk

      Koska on sieluton jäljitelmä niin kuin kaikki muutkin nykypolven varakiekujat.

    • fdöakl

      Koska kansainväliseen menestykseen manageri, promoottoreita jne jotka osaisivat myydä suomalaisia laulajia ulkomaille. Suomessa ei ole edes kunnon managereita. Suomi on keskinkertaisuuksien maa, ei täällä todellisen lahjakkuuden päälle ymmärretä mitään. Jarkko on melkein ainoa suomalainen kansainvälisesti vertailukelpoinen laulaja. Suomessa hän hukkaa lahjojaan joululauluihin. Minkäs sille voi kun on syntynyt tässä kateellisten maassa.

    • fadöklj

      Keikkamyyjä jolla ei ole kansainvälisiä kontakteja, levy-yhtiö joka ei panosta tarpeeksi, eikä minkäänlaista ammattitaitoista manageria tms. joka osaisi tehdä asialle jotain.

    • ari_zwag

      Ulkolaiset tuotannot vaativat keulalta näköä ja karismaa, äänen voi jälkikäsitellä kohdalleen. Ei piisaa että irvistelee ja kurtistelee niinku närästäs.
      Jarkon pitäs saada fysiikka kuntoon ja pituutta lisää ja karisma.

      • eiei

        Jarkko Aholan ääni ei ole mitenkään erikoinen ja melko tylsät maneerit. Aika paljon löytyy vastaavia laulajia, ei jatkoon.

      • fadopijapoij

        Äänen voi jälkikäsitellä kohdalleen... voi luoja. Mene sinä kuuntelemaan jälkikäsiteltyä autotunetettua sontaa.
        Aholan ääni ja lavakarisma on poikkeuksellinen. Jos Ahola olisi syntynyt maassa jossa ymmärrettäisiin yhtään mitään kansainvälisestä markkinoinnista, tai jos hänellä olisi asiansa osaava manageri, Ahola olisi kiertänyt maailmaa jo monta vuotta eikä edes pieraisisi Suomeen päin.

    • pidäradioskiinni

      Niin, onhan meillä Vesa- Matti Loiri ja liuta laulavia näyttelijöitä. Iskelmälaulajia on jonoksi asti, joita ei toisistaan erota, ellei satu radiojuontaja nimeä erikseen mainitsemaan. Suomalainen ei erota lahjakasta ja erilaista laulajaa, vaikka nenän eteen tuotaisi. Olen aina ihmetellyt, miksi suomalaisilla on niin huono musiikkikorva tai maku, kun kaikenlaiset rääkyjät on täällä suosiossa. Upea äänisiä laulajia ei täällä siedetä. "Aika paljon löytyy vastaavia laulajia", sanoo joku., minä en tiedä yhtäkään. Muutamia hyviä laulajia on sekä mies, että naispuolisia, mutta heillä kaikilla on oma tunnistettava, uniikki äänensä, jota ei ole muilla. Jos jonkun mielestä suomessa on monta samanlaista ääntä, kuin esim. Jarkolla, niin haluan kuulla nimet, toisaalta taas todistaa kuulijan huonosta musiikkikorvasta, jos hänen mielestään on monta Jarkon tyylistä laulajaa.

      • junteille

        Jarkko Ahola on tusina vinkuja, eikä hänen musiikkinsa ole mistään kotoisin. Juntit suomalaiset kyllä tykkää, mutta musiikista ymmärtävät eivät.

      • etpystynimeämään
        junteille kirjoitti:

        Jarkko Ahola on tusina vinkuja, eikä hänen musiikkinsa ole mistään kotoisin. Juntit suomalaiset kyllä tykkää, mutta musiikista ymmärtävät eivät.

        Kyllä tuli sinun musiikillinen asiantuntemuksesi hyvin esille. Missä on ne tusina nimeä, joilla on samallainen ääni, annappas tulla.

      • surkimusahola
        etpystynimeämään kirjoitti:

        Kyllä tuli sinun musiikillinen asiantuntemuksesi hyvin esille. Missä on ne tusina nimeä, joilla on samallainen ääni, annappas tulla.

        Lähes jokainen power metal solisti tai heavy metal solisti tulkitsee samalla tavalla. Eiköhän kaikki musiikista ymmärtävät kuule tuon kuinka tyypillinen ääni aholalla on ja noi maneerit.. anna minun nauraa.

      • maaginenjarkko
        surkimusahola kirjoitti:

        Lähes jokainen power metal solisti tai heavy metal solisti tulkitsee samalla tavalla. Eiköhän kaikki musiikista ymmärtävät kuule tuon kuinka tyypillinen ääni aholalla on ja noi maneerit.. anna minun nauraa.

        Jokainen, joka laulamisesta ja musiikista jotain oikeasti ymmärtää (eikä ole jonkun toisen solistin lähipiiriä tai yyberfani) tajuaa, että Ahola on paitsi suomalainen huippu niin myös kansainvälisesti aivan ehdotonta huippua omassa genressään, sen lisäksi myös, toisin kuin tavanomaisemmat hevilaulajat, kykeneväinen laulamaan mitä vain. Lilli paasikivi, Kansallisoopperan johtaja sanoi, että tuosta äänestä maksetaan miljoonia, hän tietää mistä puhuu.

      • juntitostaa
        maaginenjarkko kirjoitti:

        Ei jarkolta vaan lähde, tosi tylsä laulaja, mutta eiköhän suomalaiset juntit osta levyt.

      • vähänrajaa
        maaginenjarkko kirjoitti:

        Jokainen, joka laulamisesta ja musiikista jotain oikeasti ymmärtää (eikä ole jonkun toisen solistin lähipiiriä tai yyberfani) tajuaa, että Ahola on paitsi suomalainen huippu niin myös kansainvälisesti aivan ehdotonta huippua omassa genressään, sen lisäksi myös, toisin kuin tavanomaisemmat hevilaulajat, kykeneväinen laulamaan mitä vain. Lilli paasikivi, Kansallisoopperan johtaja sanoi, että tuosta äänestä maksetaan miljoonia, hän tietää mistä puhuu.

        Uskot jonkun naisen sanomisia televisio-ohjelmassa, missä kaikkia kehutaan samalla tavalla, siis olet oikein todellinen yyberfani. Tavanomaisia hevilaulajia ei ole olemassakaan, tavanomaisia iskelmälaulajia sensijaan on pilvinpimein. Ahola ei tietääkseni ole missään välissä ollut kansainvälisillä markkinoilla, siellä on tosi paljon huippuja, joten nyt kyllä ammut pikkaisen yli.

      • säootkoomikkovarmaan

        "Jonkun naisen" :D - Lilli Paasikiven, joka tietää mistä puhuu. Sä et ilmeisesti tiedä asiasta mitään. Tavanomaisia hevilaulajia on paljon, tässäkin maassa. Ahola ei tosiaan ole ollut kansanvälisillä markkinoilla, silti sen poikkeuslaatu laulajana on huomattu ulkomaisissa piireissä. Syystä. Mikä on ilmeinen kaikille laulusta oikeasti jotain ymmärtäville musikaalisille ihmisille. Ei varmaan bulkkimetallifaneille. Se on kyllä huomattu.

      • otaihanrauhallisesti
        säootkoomikkovarmaan kirjoitti:

        "Jonkun naisen" :D - Lilli Paasikiven, joka tietää mistä puhuu. Sä et ilmeisesti tiedä asiasta mitään. Tavanomaisia hevilaulajia on paljon, tässäkin maassa. Ahola ei tosiaan ole ollut kansanvälisillä markkinoilla, silti sen poikkeuslaatu laulajana on huomattu ulkomaisissa piireissä. Syystä. Mikä on ilmeinen kaikille laulusta oikeasti jotain ymmärtäville musikaalisille ihmisille. Ei varmaan bulkkimetallifaneille. Se on kyllä huomattu.

        Miten tämä Lilli Paasikivi on niin erityinen? Jos olet sattunut katsomaan tähdet, tähdet- ohjelmaa, niin tuomarit kehuvat kaikki, niin että katsoja tuntee myötähäpeää esiintyjän puolesta. Johanna Rusanenkin ylisti Pete Parkkosta ja poika ei ole kaksinen laulaja, varsinkin oopperaosio oli ihan surkea. Mutta Ahola on kyllä ihan ok laulaja, ei maailman paras, mutta muiden hevilaulajien joukossa ihan hyvä. Sinäkö olet laulusta oikeasti jotain tietävä, heh, heh! Vaikutat ylifanaattiselta teinifanilta, joka ei nyt oikein osaa suhtautua realistisesti Aholan kykyihin.

      • tunnistansutsiätäpaitsi
        otaihanrauhallisesti kirjoitti:

        En ala kanssasi vääntämään, et tiedä mistä puhut.

      • aitäälläkinriehuuyyberi
        junteille kirjoitti:

        Jarkko Ahola on tusina vinkuja, eikä hänen musiikkinsa ole mistään kotoisin. Juntit suomalaiset kyllä tykkää, mutta musiikista ymmärtävät eivät.

        Taisin tunnistaa tyypin tuolta Ari Koivusen ketjusta tyylinsä ja sanavalintojensa perusteella. Hänelle ei ole olemassa kuin yksi artisti ja se on Ari Koivunen. Edes säestäviä soittajia tämä yksi ja ainoa Ari ei tämän yyberfanin mielestä kaipaa laulua häiritsemään :D

      • tykkäävonkumisesta
        aitäälläkinriehuuyyberi kirjoitti:

        Taisin tunnistaa tyypin tuolta Ari Koivusen ketjusta tyylinsä ja sanavalintojensa perusteella. Hänelle ei ole olemassa kuin yksi artisti ja se on Ari Koivunen. Edes säestäviä soittajia tämä yksi ja ainoa Ari ei tämän yyberfanin mielestä kaipaa laulua häiritsemään :D

        Jarkon yyberfani taas vaudissa, tunnistaa heti!

      • vääräketjuArifani

        Jarkon fani kirjoittelee tietenkin Jarkon ketjussa, eikä riehu pitkin Suomi24:ää mollaamassa muita artisteja ja tu(m)puttamassa omaa Ari-suosikkiaan.

      • afdpoijfapdos
        vähänrajaa kirjoitti:

        Uskot jonkun naisen sanomisia televisio-ohjelmassa, missä kaikkia kehutaan samalla tavalla, siis olet oikein todellinen yyberfani. Tavanomaisia hevilaulajia ei ole olemassakaan, tavanomaisia iskelmälaulajia sensijaan on pilvinpimein. Ahola ei tietääkseni ole missään välissä ollut kansainvälisillä markkinoilla, siellä on tosi paljon huippuja, joten nyt kyllä ammut pikkaisen yli.

        "jonkun naisen" = kansallisoopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi.

    • jämtinäin

      Se on suomalainen. Ei suomalaiset laula suosittujen brittibändien solisteina.

      • eitoimiei1

        Jarkko on tasapaksu maneeriensa orja, ei menesty kun ei ole erityisen hyvä laulaja.. ja musiikista puhumattakaan. Ne hikiset iskelmät ja teräsbetoni.

      • yyberilläaikaa

        Arin yyberfani riehuu jälleen pitkin Suomi24:ää mollaamassa muita artisteja ja tu(m)puttamassa omaa Ari-suosikkiaan.

      • jarkkoonkakkaa
        yyberilläaikaa kirjoitti:

        Arin yyberfani riehuu jälleen pitkin Suomi24:ää mollaamassa muita artisteja ja tu(m)puttamassa omaa Ari-suosikkiaan.

        oot vainoharhanen, jarkko on vaan perseestä.

      • nutturattiukalla
        yyberilläaikaa kirjoitti:

        Arin yyberfani riehuu jälleen pitkin Suomi24:ää mollaamassa muita artisteja ja tu(m)puttamassa omaa Ari-suosikkiaan.

        Jarkon yybermummot on ihan vauhkona, jos muut ei ole yhtä ihastuksissaan noista coveriskelmistä.

      • akyyberiaikammelegenda

        Ari Koivusen yyberfanilla menee tunteisiin ja poppariviihde senkun taas paranee. Veli todista sie vahvasti, anna haukun tulla!

      • hfahahahahahahaaa
        nutturattiukalla kirjoitti:

        Jarkon yybermummot on ihan vauhkona, jos muut ei ole yhtä ihastuksissaan noista coveriskelmistä.

        No, ainoa suomalainen joka pystyi syrjäyttämään Metallican virallisen listan ykkössijalta... kultalevy tuli 3 viikossa ja platinaa ilmeisesti tulossa ihan minä hetkenä hyvänsä... ehkä joku muukin kuin ybermummot osti sen levyn. Montakos kertaa se Ari Koivunen on saavuttanut ykkössijan virallisella listalla?

      • tilastojenvalossajarkkoI

      • näinsevaanon1
        tilastojenvalossajarkkoI kirjoitti:

        Ari piti muistaakseni ennätyksellisen ajan ykkössijaa hallussaan vuonna 2007. Hiljaisina kesäkuukausina kylläkin, mutta tuplaplatinaa möi debyytillään - kuten Jarkkokin Ave Marialla.

        Jarkon ja Arin jalometallitilastot vuoteen 2013 ifpillä, sen jälkeen Jarkon
        - Ave Maria tuplaplatinaa
        - Suojelusenkeli platinaa
        - Romanssi tähänmennessä kultaa.

        http://www.ifpi.fi/tilastot/artistit/ari koivunen
        http://www.ifpi.fi/tilastot/artistit/jarkko ahola
        http://www.ifpi.fi/tilastot/artistit/teräsbetoni

        Niin, Arin levy myi 70 000 ja jarkon 30 000, onhan siinä hieman eroa :)

      • luenetilastotoikein

        Ei ole eroa, tuplaplatina on tuplaplatina ja rajat ovat laskeneet, koska levymyynti on vähentynyt paljon. Ei se Arin Becomingkaan olisi muutamaa vuotta aiemmin julkaistuna ollut tuplaplatina koska 2000-luvun alussa raja meni 80 000 myydyssä.

        Jarkon Ave Maria on myynyt tuplaplatinaa, eli yli 40 000 ja myy edelleen. Ifpin kulta- ja platinatilastot loppuvat vuoteen 2013, Ave Maria julkaistiin 2012, eli luvut eivät näy siellä.

      • näinsevaanon1
        luenetilastotoikein kirjoitti:

        On eroa, Jarkko ei pystynyt samaan historialliseen myyntiin mitä Arin levy. Siitähän tässä on kyse, Arin FFTF on myynyt joidenkin lähteiden mukaan jopa 90 000.

      • näinsevaanon1
        näinsevaanon1 kirjoitti:

        On eroa, Jarkko ei pystynyt samaan historialliseen myyntiin mitä Arin levy. Siitähän tässä on kyse, Arin FFTF on myynyt joidenkin lähteiden mukaan jopa 90 000.

        Wiki sanoo näin: "Albumia on myyty yli 69 000 kappaletta.[2] Fuel for the Fire teki suomalaista listahistoriaa 2007, viikolla 32 ollessaan Suomen virallisen albumilistan ykkösenä 12 viikkoa yhtäjaksoisesti." Ei ole varmaan päivitetty aikoihin, joten myyty enemmänkin.

      • luetilastotoikein
        näinsevaanon1 kirjoitti:

        On eroa, Jarkko ei pystynyt samaan historialliseen myyntiin mitä Arin levy. Siitähän tässä on kyse, Arin FFTF on myynyt joidenkin lähteiden mukaan jopa 90 000.

        Eli väität, että Becoming- levyä on myyty vuoden 2013 jälkeen 30 000 kpl? En usko. Veikkaan, että myynti pysähtyi vuonna 2008.

        Arin levyn myynti ei ollut mitenkään historiallista, se ei ollut vuotensa myydyin levy - NIghtwish myi n. 110 000, Anna Abreunkin debyytin kokonaismyynti on 86 000. Ari ei myöskään ole eniten debyytillään myynyt Idols-tähti: Abreun ohella myös Antti Tuisku sijoittuu kaikkien aikojen levymyyntitilastoissa debyytillään korkeammalle. Arin ykkösputki oli historiallinen, mutta se sijoittui kesäkuukausiin, jolloin myynti on erittäin hiljaista. Lisäksi Jarkkohan on muuten biisintekijänä osallinen myös Becomingin menestykseen.

        Ja toistan: levymyynti on laskenut niin paljon, että vuoden 2007 ja vuoden 2012 julkaisuja ei lukumäärien suhteen voi verrata ollenkaan.

        Lue ne tilastot oikein, älä keksi omiasi.

      • ulkomaatonarin
        luetilastotoikein kirjoitti:

        En ole kommentoinut Becoming -albumista mitään, joka oli Arin toinen albumi ei eka. Fuel for the Fire oli se joka myi historiallisesti 70-90 000, Becoming myi ehkä 20-30 000. Lisäksi aivan turha verrata Nightwishiin. Jarkko ei tehnyt Becoming levylle biisiä, vaan Fuel for the Firelle Stay True biisin. Lisäksi, kun Ari vaan julkaisee uutta hyvää musiikkia niin sehän myy, onpa siinä ihmettelemistä taas muille.

      • myyntiluvut
        ulkomaatonarin kirjoitti:

        No voi anteeksi, sotkin nimet, debyytin mainitsin useita kertoja niin että varmaankin ymmärsit? Mutta FFTF ei sekään ole myynyt 90 000 kuten väität, vaan n. 70 000, eikä myyntimäärässä ole mitään historiallista, kuten yrität virheellisesti väittää. Ykkössijojen putki sensijaan on historiallinen, koeta tajuta asiat oikein. Jarkko oli osallinen juuri tähän. Ifpin tilastointi päättyy vuoteen 2013 eli myyntiluvut ovat ajantasaiset siihen saakka. Jos FFTF olisi myynyt 90 000 se olisi tehnyt sen vuoden 2013 jälkeen, mitä ei ole tapahtunut, vaan myynti on varmaankin juuri tuo 2013 ilmoitettu n. 69 000 määrä edelleen. Kun vaan julkaisee, niin sitten näemme.

      • ulkomaatonarin
        myyntiluvut kirjoitti:

        Oli kyllä listattuna, että myynyt yli 80 000 jossain vaiheessa useassakin lähteessä. Samapa tuo, 70 000 on historiallinen määrä myydä albumeita pelkästään suomessa ja vielä sillä tyylillä mitä Ari teki. Voi olla, että vielä tulee myymään satoja tuhansia, ellei miljoonia, aika näyttää minkälaisia albumeita tulee ;)

      • myydyimmätsuonessa

        Ifpi pitää paikkansa vuoteen 2013. Määrä on historiallisesti jossain sijan 150 tienoilla, ihan hyvä.

      • ulkomaatonarin
        myydyimmätsuonessa kirjoitti:

        Ifpi pitää paikkansa vuoteen 2013. Määrä on historiallisesti jossain sijan 150 tienoilla, ihan hyvä.

        Niin, kyllähän ennen 20-lukua myytiin selkeesti enemmän albumeita. Muuten olisi top10.

      • arilletemppiä

        Niin niin, siellä on Antti Tuiskun ja Anna Abreun kaltaisten kivikautisten artistien lisäksi sellaisia muinaisjäänteitä kuin Jenni Vartiainen, Anssi Kela, Bomfunk MC, Nightwish reilusti kaksinkertaisista kaksinkertaisiin myyntimääriin Ari Koivusen edellä ja yli 100 000 myynnillä Robinia, Lauri Tähkää, vähän alle Chisua. Robin, Jenni ja Chisu 2010-luvulla jolloin levymyynti vähentynyt. FFTF on hieno saavutus, mutta sitä edelsi massiivinen idols-markkinointi, eikä Ari kyennyt säilyttämään suosiotaan sen unohduttua. Niin käy kaikille, Teräsbetoni kesti hieman pidempään, mutta sillä ei ollut Idols-kuplaa joka tyhjenee nopeasti. Jarkko on onnistunut luomaan uransa korkeimmalle huipulle uudelleen, toivottavasti Arikin onnistuu.

      • rimaahipoen
        arilletemppiä kirjoitti:

        Onhan Jarkko vanhempikin, on ollut enemmän aikaa tehdä musiikkia ja nyt sitten vanhoilla päivillään meni siitä mistä aita on matalin, eli sortui suomi-iskelmiin ja monen levyttämiin puhki kuluneisiin jollotuksiin. Olis Arillekin helppo nakki vetäistä levyllinen iskelmää.

      • ulkomaatonarin
        rimaahipoen kirjoitti:

        Niin, teräsbetonihan oli euroviisuissa ja on muuten älyttömän huonoa musiikkia. Hieman isompaa markkinointia se euroviisut. Lisäksi Arin soololevyt oli huonoa musiikkia ja Aria ei kiinnostanut ne, siinä syy. Arin myynti on kuitenkin historiallista, siitä ei ole kahta sanaa. Nightwish nyt on suomen suosituimpia yhtyeitä, joten turha verrata ekan albumin julkaisseeseen nuoreen laulajaan. Ari myi 90 000 kun levymyynti oli jo laskussa kovasti, historiallista! Ja tulee myymään paljon suurempia määriä tulevaisuudessa.

        Paljos teräsbetonin levyt myi? Ehkä kultaa pari levyä.

      • intternetti

        Ajatteletko, että jos jankutat virheellistä tietoa, niin se muuttuu jotenkin todeksi? "Totta koska intternetistä niin luin"? Ari ei myynyt 90 000 levyä vaan 69 000. Ifpin tilastot ja luvut pitävät paikkansa vuoteen 2013, eikä Arin FFTF mitään myyntiä sen jälkeen.

        FFTF on kaikkien aikojen tilastoissa n. sijalla 150, mikä on hyvä tulos, mutta edellä paljon uudempiakin levyä, Idols artisteja ja muita. Löytyy kaikkien aikojen myydyimmät tilaston sivulta 2, ekalla sivulla 100.

        http://www.ifpi.fi/tilastot/myydyimmat/kaikki

      • kerrataansfaktat
        ulkomaatonarin kirjoitti:

        Paljos teräsbetonin levyt myi? Ehkä kultaa pari levyä.

        Metallitotuus 2005 platinaa n. 48 000, Vaadimme metallia kultaa n. 17 000, Myrskyntuoja kultaa n. 17 000.

        Persoonallinen, hieno bändi, hyvää musiikkia, joka kiinnostaa edelleen, bändi veti yleisöä 10v keikoilleen päälavoille festareilla ja Tavastian täyteen. Eka levy klassikkoaseman saavuttanut. Voitti vuoden 2005 Metalli-Emman. Biisit jatkuvasti parhaat metallibiisit äänestyksissä mukana. Nytkin Radio Rockin 500 parasta listalla Taivas lyö tulta ja Orjatar sijoilla 122 ja 146/500.

        Euroviisut ei tee musiikista huonoa, mutta on jostain syystä tappoisku suomalaisille edustajille. Siksi niihin ei kukaan nimekäs enää osallistu. Suomalaiset ovat sellaisia.

      • legendajonyt
        kerrataansfaktat kirjoitti:

        "Niin, teräsbetonihan oli euroviisuissa ja on muuten älyttömän huonoa musiikkia. Hieman isompaa markkinointia se euroviisut. Lisäksi Arin soololevyt oli huonoa musiikkia ja Aria ei kiinnostanut ne, siinä syy. Arin myynti on kuitenkin historiallista, siitä ei ole kahta sanaa. Nightwish nyt on suomen suosituimpia yhtyeitä, joten turha verrata ekan albumin julkaisseeseen nuoreen laulajaan. Ari myi 90 000 kun levymyynti oli jo laskussa kovasti, historiallista! Ja tulee myymään paljon suurempia määriä tulevaisuudessa." <- Näin se vain on. Ei ole mitään lisättävää, koska teräsbetoni on junttien musiikkia ja ei ole menestynyt niin kuin Ari. Ari teki historiaa ja tekee jatkossakin. Kateellisia riittää.

    • HarjaantunutSävelkorva

      Aholaa on kyllä hieno kuulla, vaikka en musiikkiansa kuuntelekkaan. Vahva, dynaaminen ja laaja ääni. Livenäkin hoitaa homman kotiin ja selkeästi sävelpuhtaus parempi, kuin esim. paljon hypetetyllä Saara Aallolla. Aalto on ammattilainen, mutta ainakaan englanniksi laulaminen ei ole aivan samalla tasolla, kuin Aholalla.

    • Thatsit

      Vastaus alkuperäiseen kysymykseen: Aholasta ei ole lähtijäksi kansainvälisille markkinoille. Jos olisi, olisi lähtenyt aikoja sitten.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3940
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      80
      2049
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      548
      1641
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      85
      1308
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1097
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1028
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      908
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      883
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      818
    Aihe