Valtameret ovat välttämättömiä maapallon elämälle ja niiden vaikutuksesta ilmasto on kohtalaisen leuto. Mutta vaikka valtameret sisältävät 1 370 miljoonaa kuutiokilometriä vettä, ei merivesi ole ihmisille juomakelpoista – se on liian suolaista.
Kemistille ”suola” tarkoittaa suurta määrää kemikaaleja, joissa metalli on yhdistynyt epämetallin kanssa. Tavallinen suola – natriumkloridi – on yhdiste, joka muodostuu, kun natrium (metalli) yhdistyy klooriin (epämetalli). Se sisältää sähköisesti varautuneita atomeja, joita kutsutaan ioneiksi. Ionit vetävät toisiaan puoleensa ja näin syntyy melko kova kide. Kun suola liukenee, ionit irtoavat toisistaan. Merivesi sisältää pääasiassa näitä natrium- ja kloori-ioneja, mutta myös muita ioneja. Suolaiset meret ovat hyödyksi ihmisille, koska valtameristä saadaan monia hyödyllisiä mineraaleja teollisuuden käyttöön.
Maa-planeettamme on ainoa paikka maailmankaikkeudessa, jossa tiedetään olevan nestemäistä vettä.1 Myös ulkoavaruudesta maata katsovat astronautit näkevät enimmäkseen vettä. Meret peittävät 71 % maapallon kokonaispinta-alasta. Vettä on niin paljon, että jos planeettamme pinta olisi täysin tasainen, sitä peittäisi 2,7 kilometrin paksuinen vesikerros.
Minkä ikäinen meri on?
Monet prosessit (myöhemmin tekstissä) tuovat suolaa mereen, mutta suola ei lähde helposti pois. Niinpä suolapitoisuus kasvaa tasaisesti. Koska pystymme selvittämään kuinka paljon meressä on suolaa kuten myös nopeuden, jolla suolaa tulee mereen ja lähtee merestä, meidän pitäisi pystyä laskemaan meren korkein mahdollinen ikä.
Itse asiassa Sir Isaac Newtonin kollega, Sir Edmund Halley (1656-1742), jonka mukaan Halleyn komeetta on nimetty, ehdotti tätä menetelmää ensimmäisenä.2 Myöhemmin geologi, fyysikko ja sädehoidon uranuurtaja John Joly (1857-1933) arvioi valtamerten enimmäisiäksi 80-90 miljoonaa vuotta.3 Mutta tämä oli aivan liian vähän kehitysopin kannattajille, jotka uskovat, että elämä kehittyi meressä miljardeja vuosia sitten.
Sittemmin geologi, Dr Steve Austin ja fyysikko, Dr Russell Humphreys analysoivat sekulaaristen geotieteellisten lähteiden esittämiä lukuja meren natriumionimäärästä (Na ) ja sen kertymis- ja poistumismääristä.4 Mitä hitaampi kertymismäärä ja nopeampi poistumismäärä, sitä vanhempi meri olisi.
Jokainen kilogramma merivettä sisältää noin 10,8 grammaa liuenneita Na -ioneja (noin 1 % painosta). Tämä tarkoittaa, että meressä on kaikkiaan 1,47 x 1016 (14 700 miljoonaa miljoonaa) tonnia Na -ioneja.
Natriumin kertymismäärä
Maaperässä oleva vesi pystyy liuottamaan suolaesiintymiä ja rapauttamaan useita mineraaleja, erityisesti savea ja maasälpää, ja suodattamaan niistä natriumia. Tämä natrium voi päätyä sitten valtamereen jokien kuljettamana. Veden mukana tulee hieman suolaa mereen myös suoraan merenpohjan läpi – tätä kutsutaan merenalaisen pohjaveden virtaukseksi (engl. submarine groundwater discharge). Tällainen vesi on usein hyvin mineraalipitoista. Merenpohjan kerrostumat ja kuumat lähteet vapauttavat paljon natriumia. Tulivuorista peräisin oleva tuhka lisää myös jonkin verran natriumin määrää.
Austin ja Humphreys laskivat, että natriumia tulee mereen joka vuosi noin 457 miljoonaa tonnia. Vaikka kehitysopin kannattajien hyväksi valittaisiin kaikkein edullisimmat oletukset, on pienin mahdollinen määrä siltikin 356 miljoonaa tonnia/vuosi.
Uudempi tutkimus osoittaa, että suolaa kertyy valtameriin itse asiassa jopa nopeammin kuin Austin ja Humphreys laskivat.5 Aikaisemmin merenalaisen pohjaveden virtauksen määrän luultiin olevan vain pieni osa (0,01-10 %) maanpäällisen veden, lähinnä jokien, tuomasta määrästä.Mutta uudempi tutkimus, jossa mitattiin radiumin radioaktiivisuutta rannikkovesissä osoittaa, että vedenalaisen pohjaveden virtauksen määrä on jopa 40 % jokien tuomasta määrästä.6 Tämä tarkoittaa, että valtameren korkein mahdollinen ikä on vieläkin pienempi.
Natriumin poistumismäärä
Meren lähellä asuvien ihmisten ongelmana on usein autojen ruostuminen. Pieniä vesipisaroita poistuu meristä, ja haihtuessaan vesi jättää jälkeensä pienen pieniä suolakiteitä. Tämä on merkittävin prosessi, jolla natriumia poistuu merestä. Toinen merkittävä prosessi on nimeltään ioninvaihto – savi voi imeä itseensä natriumioneja ja vaihtaa ne kalsiumioneiksi, jotka sitten vapautuvat valtamereen. Jonkin verran natriumia häviää, kun vettä jää merenpohjan kerrostumien huokosiin. Tietyt mineraalit, joilla on kiderakenteessaan suuria onkaloita, voivat imeä itseensä valtameren natriumia. Näitä mineraaleja kutsutaan zeoliiteiksi.
Kuitenkin kaikki tämä natriumin poistumismäärä yhteensä on paljon vähemmän kuin sen kertymismäärä. Austin ja Humphreys laskivat, että natriumia poistuu merestä joka vuosi noin 122 miljoonaa tonnia. Vaikka kehitysopin kannattajien hyväksi valittaisiin kaikkein edullisimmat oletukset, on laskelmien suurin mahdollinen määrä siltikin 206 miljoonaa tonnia/vuosi.
Kemistille ”suola” tarkoittaa suurta määrää kemikaaleja, joissa metalli on yhdistynyt epämetallin kanssa. Tavallinen suola – natriumkloridi – on yhdiste, joka muodostuu, kun natrium (metalli) yhdistyy klooriin (epämetalli). Se sisältää sähköisesti varautuneita atomeja, joita kutsutaan ioneiksi. Ionit vetävät toisiaan puoleensa ja näin syntyy melko kova kide. Kun suola liukenee, ionit irtoavat toisistaan. Merivesi sisältää pääasiassa näitä natrium- ja kloori-ioneja, mutta myös muita ioneja. Suolaiset meret ovat hyödyksi ihmisille, koska valtameristä saadaan monia hyödyllisiä mineraaleja teollisuuden käyttöön.
Maa-planeettamme on ainoa paikka maailmankaikkeudessa, jossa tiedetään olevan nestemäistä vettä.1 Myös ulkoavaruudesta maata katsovat astronautit näkevät enimmäkseen vettä. Meret peittävät 71 % maapallon kokonaispinta-alasta. Vettä on niin paljon, että jos planeettamme pinta olisi täysin tasainen, sitä peittäisi 2,7 kilometrin paksuinen vesikerros.
Minkä ikäinen meri on?
Monet prosessit (myöhemmin tekstissä) tuovat suolaa mereen, mutta suola ei lähde helposti pois. Niinpä suolapitoisuus kasvaa tasaisesti. Koska pystymme selvittämään kuinka paljon meressä on suolaa kuten myös nopeuden, jolla suolaa tulee mereen ja lähtee merestä, meidän pitäisi pystyä laskemaan meren korkein mahdollinen ikä.
Itse asiassa Sir Isaac Newtonin kollega, Sir Edmund Halley (1656-1742), jonka mukaan Halleyn komeetta on nimetty, ehdotti tätä menetelmää ensimmäisenä.2 Myöhemmin geologi, fyysikko ja sädehoidon uranuurtaja John Joly (1857-1933) arvioi valtamerten enimmäisiäksi 80-90 miljoonaa vuotta.3 Mutta tämä oli aivan liian vähän kehitysopin kannattajille, jotka uskovat, että elämä kehittyi meressä miljardeja vuosia sitten.
Sittemmin geologi, Dr Steve Austin ja fyysikko, Dr Russell Humphreys analysoivat sekulaaristen geotieteellisten lähteiden esittämiä lukuja meren natriumionimäärästä (Na ) ja sen kertymis- ja poistumismääristä.4 Mitä hitaampi kertymismäärä ja nopeampi poistumismäärä, sitä vanhempi meri olisi.
Jokainen kilogramma merivettä sisältää noin 10,8 grammaa liuenneita Na -ioneja (noin 1 % painosta). Tämä tarkoittaa, että meressä on kaikkiaan 1,47 x 1016 (14 700 miljoonaa miljoonaa) tonnia Na -ioneja.
Natriumin kertymismäärä
Maaperässä oleva vesi pystyy liuottamaan suolaesiintymiä ja rapauttamaan useita mineraaleja, erityisesti savea ja maasälpää, ja suodattamaan niistä natriumia. Tämä natrium voi päätyä sitten valtamereen jokien kuljettamana. Veden mukana tulee hieman suolaa mereen myös suoraan merenpohjan läpi – tätä kutsutaan merenalaisen pohjaveden virtaukseksi (engl. submarine groundwater discharge). Tällainen vesi on usein hyvin mineraalipitoista. Merenpohjan kerrostumat ja kuumat lähteet vapauttavat paljon natriumia. Tulivuorista peräisin oleva tuhka lisää myös jonkin verran natriumin määrää.
Austin ja Humphreys laskivat, että natriumia tulee mereen joka vuosi noin 457 miljoonaa tonnia. Vaikka kehitysopin kannattajien hyväksi valittaisiin kaikkein edullisimmat oletukset, on pienin mahdollinen määrä siltikin 356 miljoonaa tonnia/vuosi.
Uudempi tutkimus osoittaa, että suolaa kertyy valtameriin itse asiassa jopa nopeammin kuin Austin ja Humphreys laskivat.5 Aikaisemmin merenalaisen pohjaveden virtauksen määrän luultiin olevan vain pieni osa (0,01-10 %) maanpäällisen veden, lähinnä jokien, tuomasta määrästä.Mutta uudempi tutkimus, jossa mitattiin radiumin radioaktiivisuutta rannikkovesissä osoittaa, että vedenalaisen pohjaveden virtauksen määrä on jopa 40 % jokien tuomasta määrästä.6 Tämä tarkoittaa, että valtameren korkein mahdollinen ikä on vieläkin pienempi.
Natriumin poistumismäärä
Meren lähellä asuvien ihmisten ongelmana on usein autojen ruostuminen. Pieniä vesipisaroita poistuu meristä, ja haihtuessaan vesi jättää jälkeensä pienen pieniä suolakiteitä. Tämä on merkittävin prosessi, jolla natriumia poistuu merestä. Toinen merkittävä prosessi on nimeltään ioninvaihto – savi voi imeä itseensä natriumioneja ja vaihtaa ne kalsiumioneiksi, jotka sitten vapautuvat valtamereen. Jonkin verran natriumia häviää, kun vettä jää merenpohjan kerrostumien huokosiin. Tietyt mineraalit, joilla on kiderakenteessaan suuria onkaloita, voivat imeä itseensä valtameren natriumia. Näitä mineraaleja kutsutaan zeoliiteiksi.
Kuitenkin kaikki tämä natriumin poistumismäärä yhteensä on paljon vähemmän kuin sen kertymismäärä. Austin ja Humphreys laskivat, että natriumia poistuu merestä joka vuosi noin 122 miljoonaa tonnia. Vaikka kehitysopin kannattajien hyväksi valittaisiin kaikkein edullisimmat oletukset, on laskelmien suurin mahdollinen määrä siltikin 206 miljoonaa tonnia/vuosi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Meren iän arviointia
Vaikka kehitysopin kannattajien hyväksi valittaisiin kaikkein edullisimmat oletukset, Austinin ja Humphreysin arvio on, että meren iän täytyy olla alle 62 miljoonaa vuotta. On tärkeää painottaa, että tämä ei ole todellinen ikä vaan enimmäisikä. Toisin sanoen nämä todisteet ovat yhteensopivat minkä tahansa arvion kanssa, jossa iäksi saadaan korkeintaan 62 miljoonaa vuotta, sisältäen siten myös Raamatullisen, noin 6 000 vuoden iän.
Austinin ja Humphreysin laskelmissa käytetään oletuksena pienintä mahdollista kertymismäärää ja nopeinta mahdollista poistumismäärää. Toinen oletus oli, että alussa ei olisi ollut liuennutta suolaa. Jos käytämme oletuksena realistisempia menneisyyden olosuhteita, arvioitu enimmäisikä on paljon pienempi.
Ensiksikin, Jumala loi valtameret luultavasti jonkin verran suolapitoisiksi, jotta suolaisen veden kalat voisivat elää niissä. Vedenpaisumuksessamaaperän kallioista olisi liuennut suuret määrät natriumia, jota olisi jäänyt valtameriin vesien vetäytyessä takaisin. Lopuksi arveltua suurempi merenalaisen pohjaveden virtaus alentaisi edelleen enimmäisikää.
Johtopäätökset
Valtamerten saliniteetti antaa vahvaa näyttöä siitä, että meret ja maapallo ovat paljon nuorempia kuin kehitysopin mukaiset miljardit vuodet edellyttävät, mikä on yhdenmukaista Raamatullisen 6 000 vuoden kanssa. Meret ovat myös paljon nuorempia kuin kehitysopin kannattajien monille merieliöille laskemat ”iät”. Lyhyesti sanottuna meri ei ole tarpeeksi suolainen kehitysopin kannattajien makuun!
Koska kaikkien tämäntyyppisten laskelmien tulokset riippuvat menneisyyteen liittyvistä oletuksista, kuten lähtöolosuhteista ja tapahtumien nopeuksista, ne eivät voi koskaan todistaa mitään ikää oikeaksi. Siihen tarvitsemme silminnäkijän (vrt. Job 38:4). Näiden laskelmien ideana on osoittaa, että vaikka käytettäisiin kehitysopin kannattajien omia menneisyyteen liittyviä oletuksia, maapallon todellinen ikä on silti paljon pienempi kuin he yleensä väittävät, eikä tämä pienempi ikä ole ristiriidassa Raamatun kanssa.
http://www.luominen.fi/ajoitusmenetelmat/suolaiset-meret
Austinin ja Humphreysin laskelmien on todettu olevan pahasti pielessä:
http://www.talkorigins.org/indexcc/CD/CD221_1.html
Poimin mainion näytteen tämän tieteenkalvutekniikan kakkosvaiheesta:
"Toisin sanoen nämä todisteet ovat yhteensopivat minkä tahansa arvion kanssa, jossa iäksi saadaan korkeintaan 62 miljoonaa vuotta, sisältäen siten myös Raamatullisen, noin 6 000 vuoden iän."
Siis kun ensin on väärällä laskutavalla ja vinoutunein oletuksen saatu pienimpään mahdolliseen puristettu kreationistinen ikäväite, lähdetään siitä pokkana jatkamaan pelkillä selityksillä kohti sen kymmenestuhannesosaa.
Vastaavanlaisia muita ketkuiluja tässä asiassa löytyy kreasivulta tusinan verran.
Ei tieteenkään laskema maapallon noin 4,5 miljardin vuoden ikä ole ristiriidassa raamatun kanssa. Siis kristittyjen suuren enemmistön mielestä.
Ongelmaa ei siis ole – paitsi pienellä vähemmistöllä. Sen saatte pitää keskenänne mielihyvin, vassokuu vaan.
Copy/paste-floodaamise sijaan olisit voinut esittää asiasi ytimekkäästi ja osoittaa sille lähteeksi jonkin linkin.
Mutta tuo suolajuttu on vanhaa ignoranttia kreationistista louskutusta tahi heille tavanomaista valehtelua.
http://www.talkorigins.org/indexcc/CD/CD221_1.html