Varokaa lumeavioliittoja!!!

Lumeavioliiton uhri

Varokaa lumeavioliittoja!!! En kirjoita katkeruudessa, mutta olen jo itse joutunut kahden lumeaviolliton uhriksi eli minua on huijattu. Joku nyt tietenkin jo kysyy, että miksi menet ulkomaalaisen kanssa aina naimisiin? Vastauksen voi antaa asiaan suomalaiset naiset, jotka kiertävät aina minut 50m. Säteeltä. Tietenkin minun olisi pitänyt käsittää asia, jos ei suomalaisetkaan naiset minua hyväksy ei kai sitten ulkomaalaisetkaan muussa kuin hyötymis tarkoituksessa ja tuohon me olemme hyviä uhreja, kun ei täällä hyväksytä on sitten mahtava kokemus, kun yllättäen ulkomaalainen hyväksyy, kun osaa näytellä rakastunutta.

Ensimmäinen oli minulla vuonna 1993 solmittu ”avioliitto” ja oli kestoltaan n. 10 vuotta. Ensin ei pitänyt hänellä olla edes lapsia, mutta myöhemmin heitä ilmaantuikin ja kun oli heidät saatu Suomeen ja kaikille oleskeluluvat ja muut asiat kuntoon piti ”puolisoni” tehdä heti avioero.

Toinen tapahtui 2004 Ex-vaimoni oli yrittänyt saada tavalla tai toisella mahdollisuutta päästä asumaan suomeen. Hän oli saanut tiedon suomen ystäviltään, että minä olin perinyt minun tädiltäni huomattavan perinnön. Ja hän hakeutui seuraani ja kaikin keinoin teki naimisiin menon nopeasti. Kun hän oli kaiken mahdolliset asiat saanut Suomessa järjestettyä ja minun rahani ja luottotietoni meni. Hän välittömästi haki yksipuolisesti eroa ja muutti pois. Aivan selvästi tehty lume ja hyötymis avioliitto. Jos olisi ollut rakkautta edes vähän jättäisikö toinen puolisoaan tuollaisessa tilanteessa yksin? Raukkautta ei ole ollut koko aikana ollut muutakuin näyteltyä rakkautta. Vielä kaiken lisäksi hän tekeytyi uskovaiseksi, mutta uskovainen ei tekisi tuota että jättäisi miehensä kaiken vaikeuksien keskellä oman onnensa nojaan ja valehtelee Jumalalle naimisiin menessä Jumalan kasvojen edessä. Miksi tuollaista naista voi kutsua? Mikä tekee mitä vain saadakseen hyödyn kenen kanssa tahansa jota ei kukaan edes Suomessa halua puolisokseensa. Minä ainakin kutsun hxxxxxi ja sanon kuten edesmennyt Juice että vaimoni on frankenstein.

6

424

Äänestä

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mek

      Jos on vähän ennemmän omaisuutta niin naimisiin ei kannata ilman avioehtoa mennä ollenkaan niin toinen ei pääse rahastamaan mahdollisessa erossa ja se siitä.
      Suomen lain mukaan ei ole mitään lumeliittoa olemassakaan vaan henkilöt ovat joko naimisissa tai ei mutta mistä sitä' toisen ajatuksen juoksua tiettää millä perusteella hän naimisiin menee.

    • retertgertg

      Ou nou! Siis anteeksi vain, mutta onko nykyäänkin vielä noin hyväuskoinen hölmö?
      Jos minulla olisi yhtään ylimääräistä mammonaa, niin satavarmasti tekisin avioehdon ihan supisuomalaisen siipan kanssakin. Ja sama juttu toisinpäin - jos tulevalla puolisolla olisi mammonaa, ehdottaisin hänelle avioehdon tekemistä, niin eipä jäisi mitään epäselvää.

      Maailma on väärällään epärehellisiä hyväksikäyttäjiä ja ikävä kyllä näiden vuoksi moni rehellisin aikein liikkeellä oleva, aidosti rakastava ihminenkin saa kärsiä ennakkoluuloista. Avioituminen "Jumalan kasvojen edessä" on tosiaankin vain sanahelinää suurelle osalle ihmisistä vailla sen kummempaa painoarvoa. Luvata voi mitä vain, huomenna mieli voikin jo olla muuttunut.

      Tapauksillasi ei ole kyllä lumeliiton kanssa mitään tekemistä - lumeliitossahan molemmat osapuolet ovat tietoisia homman nimestä eli esim että toinen saa liiton kautta oleskeluluvan Suomeen tms. Sinua on jymäytetty kahteen kertaan, se on eri asia.

      • uhri3

        Avioehto ei auta asiaa jos toinen voi kuluttaa varat jo avioliiton aikana ja sitten erota


      • Ei Pummeille!
        uhri3 kirjoitti:

        Avioehto ei auta asiaa jos toinen voi kuluttaa varat jo avioliiton aikana ja sitten erota

        No eipä siinä voi muuta kuin ottaa takkiin, kun on tullut oltua hyväuskoinen hölmö.
        Haloo, eikö yhtään ala hälytyskellot päässä soimaan, jos "nuorikolla" on hirveä vimma laittaa sileäksi rahoja, jotka eivät edes ole hänen?! Varmin tae erotella jyvät akanoista on tehdä heti alkuunsa selväksi, että molemmilla on omat rahat ja toisen pussille ei mennä, jos omat on tuhlattu.


      • Kokenut näinen
        uhri3 kirjoitti:

        Avioehto ei auta asiaa jos toinen voi kuluttaa varat jo avioliiton aikana ja sitten erota

        Jos on avioehto sen parempi että miehen velka ei kuulu vaimolle eikö niin? Mutta jos ei ole avioehto miehen velka myös vaimon velka.


    • Valehdellut mies

      Olet valehdellut. Kyllä kaikki tietä mitä olet tehnyt että luotosi mennyt. Kun itse ei ole tytyväinen vaimosi ja hanki uutta seksiä ja nuoria tyttöstä afrikasta. HE HE HE. Luin jo aikaisemmin mitä vaimosi komentoi tätä kotisivullesi, mutta olet jo poistanut.

      En usko että vaimosi on sunnittelut lumeavioilitosta, jos on ne kestä vaan muutama vuoden, mutta molemmat aviolitosi kuulu jo melkein kymennen vuoten aviolitto.

      Olet itse valehtelut Jumalan edessä rakasta vaimosi, mutta olet vielä naimisessa rakastunut afrikkan tyttöstä ja lähetit rahakin sinne. Nyt syyttä vaimosi? Katso edes vähän.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      822
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      790
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      76
      620
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      49
      600
    5. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      575
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      566
    8. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      530
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      527
    10. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      522
    Aihe