Suuri sukupuolineutraalin avioliiton kannattaja

On Kari Mäkinen Mihin hukkasit Raamattusi????

http://www.esaimaa.fi/Mielipide---Sana-on-vapaa/2013/12/18/Arkkipiispan ajatukset homoliitosta eksytystä/2013116661899/68?alku=10

Arkkipiispan ajatukset homoliitosta eksytystä
18.12.2013 4:00

Kuuntelin ja katselin ”Ykkösaamu”-nimisen ohjelman. Ohjelmassa haastateltiin arkkipiispa Kari Mäkistä. Muiden aiheiden joukossa häneltä kyseltiin mielipidettä myös tasavertaisesta avioliittoasiasta, eli miten arkkipiispa suhtautuu homoliittoihin.

Arkkipiispan vastauksista sai sellaisen käsityksen, että tuskin kukaan suhtautuu enemmän myötämielisesti homoliittoihin kuin kirkkomme ykkösmies Kari Mäkinen.

Hän sanoi mm. näin: ”Homoseksuaalinen parisuhde on yhtä merkityksellinen ihmisille kuin heteroseksuaalinen parisuhde”.

Mäkisen mielestä laajentamalla avioliittokäsitettä ”homoseksuaalinen parisuhde tulee tunnustetuksi ja nähdyksi niin, ettei se ole toisen luokan liitto, vaan sen merkitys nähdään yhtäläisenä kuin heteroliitotkin”.

Kauhistuin kuulemastani! Arkkipiispan on täytynyt tehdä pappislupaus ja piispana myös sitoutua kirkon tunnustukseen ja sitä kautta Raamatun sanaan. Raamattu yksiselitteisesti kieltää homosuhteet kuten myös lesbosuhteet.

Raamatun kanta on täysin selvä ja jyrkästi kielteinen. Arkkipiispamme kuitenkin neuvoo toi-mimaan toisin, joten mistä lähteestä ovat peräisin hänen ajatuksensa?

Maallikkona joudun kysymään: Olemmeko nyt eksytyksessä? Onkohan kenelläkään kirkkomme johdossa rohkeutta oikaista arkkipiispan kannanottoja?

Minä suosittelen Kari Mäkiselle hakeutumista muihin töihin!

23

179

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • apris

      Kari Mäkinen kuuluu niihin pappeihin, jotka ajattelevat ihan omilla aivoillaan ja punnitsevat asioita inhimillisyyden ja oikeudenmukaisuuden kautta ja uskaltavat sen myös ääneen sanoa. En ymmärrä teitä, jotka uskotte Raamatun painettuun sanaan kirjaimellisesti. Raamattua ei ole koskaan tarkoitettu luettavaksi kirjaimellisesti. Inhimillisyys, ymmärrys ja rakkaus sydämessä kannattaa Raamattua lukea. Näin käsittääkseni juuri Jari Mäkinen tekee. Kunnioitan häntä. Näinhän Jeesuskin toimi, ja Jeesuksen jos kenen, pitäisi olla teidän vakaumuksellisten kristittyjen esikuva kaikissa tekemisissä ja ajatuksissa. Jeesus rakasti jokaista, hän armahti, paransi, siunasi, ymmärsi jokaista. Kaikki me olemme Jumalan luomia, kallisarvoisia ja jokaista meitä täytyisi sen mukaisesti myös kohdella. Tämä koskee myös homoja.

      • Omilla aivoilla ei ymmärretä Jumalan sanaa ei edes Kari Mäkinen eikä Irja Askola vain Pyhä Henki antaa asiaan ymmärryksen JOH.14:26. Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.

        Raamattu sanoo selvästi mikä on oikea liitto. Jumala on luonut mieheksi ja naiseksi siksi että lisääntyisimme näin on kaikissa eläin lajeissa

        1MOOS.2;24. Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.

        Jeesus vahvisti tuon

        MATT.19:5. ja sanoi: 'Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi'?

        Tuota ei voi kieltää ei edes Kari Mäkinen eikä Irja Askola

        Se että jotkut ottavat Raamatusta vain sanan rakkaus ja suvaitsevaisuus ja muut vedetään tussilla yli on väärä. Raamattu on kokonaisuus Jumalan sana meille ja kaikille on myös asetettu rajoitukset rakkaudellekin

      • m-o.t. taas
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Omilla aivoilla ei ymmärretä Jumalan sanaa ei edes Kari Mäkinen eikä Irja Askola vain Pyhä Henki antaa asiaan ymmärryksen JOH.14:26. Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.

        Raamattu sanoo selvästi mikä on oikea liitto. Jumala on luonut mieheksi ja naiseksi siksi että lisääntyisimme näin on kaikissa eläin lajeissa

        1MOOS.2;24. Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.

        Jeesus vahvisti tuon

        MATT.19:5. ja sanoi: 'Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi'?

        Tuota ei voi kieltää ei edes Kari Mäkinen eikä Irja Askola

        Se että jotkut ottavat Raamatusta vain sanan rakkaus ja suvaitsevaisuus ja muut vedetään tussilla yli on väärä. Raamattu on kokonaisuus Jumalan sana meille ja kaikille on myös asetettu rajoitukset rakkaudellekin

        totuusvoittaaaina4.5.2014 20:230 SULJE
        Omilla aivoilla ei ymmärretä Jumalan sanaa ------------

        joten aivoton idioottikin voi saarnata täällä omaa missiotaan...

      • Hengen mies
        m-o.t. taas kirjoitti:

        totuusvoittaaaina4.5.2014 20:230 SULJE
        Omilla aivoilla ei ymmärretä Jumalan sanaa ------------

        joten aivoton idioottikin voi saarnata täällä omaa missiotaan...

        Kun sen tekee Pyhässä Hengessä

      • akkanen

        Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä,se on totta. Jeesus kuoli ristillä kaikkien edestä. Jumala ei kuitenkaan ole kaiken sallivava vaan hän on rakastava ja anteeksiantava. Sanassaaan hän sanoo, ettei hän heitä ulos sitä, joka hänen luokseen tulee. Hän sanoo yhä edelleenkin Aadameille ja Eevoille, että lisääntykää ja täyttäkää maa. Kaksi samaa sukupuolta olevaa ihmistäei voi "normaalilla"tavalla lisääntyä.
        Kun suuri Jumalan valitsema kansanjohtaja, Mooses, teki Meriban luona sen virheen ,että hän löi kalliota saadakseen vettä (ymmärrettävä juttu, koska niin oli vettä kerran aikaisemmin tullut), Jumala vihastui, koska hän oli käskenyt Mooseksen puhua kalliolle. Seurauksena Mooses ei eläessään päässyt luvattuun maahan.
        Jos haluaa päästä perille, on tarkoin kuunneltava, mitä Jumala sanoo,eikä sitä, mitä teologit ihmisten korvasyyhyyn puhuvat!

    • ....
      • voipetriä

        Paavolan petrin aivopieruja

    • olen tätä mieltä

      Minua kiusaa Kari Mäkisessä se, että hän vaikuttaa vähän siltä, että hän ei oikeastaan usko kristinuskon Jumalaan.

      Voihan tämä toki olla vääräkin vaikutelma, mutta jotenkin olen ymmärtänyt, että hän on jo vähän liiankin epäilevä Jumalan olemassaolosta, saati että Jumala olisi antanut Poikansa ihmisten syntien tähden ja noussut kuolleista.

      Evankeliumi on vaarassa. Hän on tavallaan siis liian heikko johtaja.

      Evankeliumin sanoma on niin tärkeä ihmiskunnalle, että raaoissa oloissa Jumala pisti vaikka kansoja matalaksi, että se saatiin vietyä ihmiskunnalle. Ei hänen tarvitse Raamattuun uskoa, mutta uskoisi nyt edes Jumalaan. Mutta kun tässä kirkossa on alkanut raha painamaan niin paljon, että ollaan valmiit heittämään evankeliumi ovesta ulos.

      • olen tätä mieltä

        Huvittavinta on, että ei ymmärretä, että sillä juuri puolustetaan köyhiä ja heikkoja, että uskotaan evankeliumi. Eikö köyhille, sorretuille, ja muille haluta antaa enää sitäkään toivoa, että olisi jotain parempaa?

        Me ihmiset tulemme aina olemaan sitä mitä olemme, raakoja. Ainoa toivo meille on evankeliumi.

        Nyt pitäisi mielistellä korskeita, rahassa kieriskeleviä agnostikkoja ja ateisteja ja riistää ihmisiltä viimeinenkin toivo paremmasta. Noista ihmisitä, jotka kuvittelevat, että he kovasti rakastavat toisiaan.

      • minä taas tätä
        olen tätä mieltä kirjoitti:

        Höpöhöpö. Ei se evankeliumi pelkästään köyhiä ja alaspainettuja auta. Varsinkin kun uskovilla ei ole yksimielisyyttä siitä mitä se edes tarkoittaa. Tyhjät sanat lämmittää ainoastaan antajaa. Eikä ne Raamatunkaan ,ainakaan Jeesuksen puheiden mukaan, ole edes sopusoinnussa kristinuskonkaan kanssa.

      • olen tätä mieltä
        minä taas tätä kirjoitti:

        Ei tässä tilanteessa mitään ihmeellistä ole sikäli, että kyllähän se siellä kerrotaan. Tämä on nyt vasta alkua, tämä luopumus.

        Luopumus on jo siinä, jos tekee Jeesuksesta pelkän ihmisen.

        Evankeliumi on siis veretön tätä nykyä. Ilmankos kirkko onkin niin kalvakka ja ketään kutsumaton, sillä elämän keskellä olevat ihmiset tietävät ja maailmaa katsovat ihmiset tietävät, että jotain on pielessä meidän ihmisten kesken. Eikä se tule koskaan pelkästään millään humanismilla korjaantumaan. Mutta toki jos luulee jo, ettei edes kuolemanjälkeistä elämää ole, luullaan että päästään kuin koira veräjästä teoistamme.

        Ei kovinkaan iso osa ihmisistä ole lopultakaan kiinnostunut höttö-Jumalasta.

      • tunnustaa

        Mäkinen tekee palveluksen Suomelle kun hän suurena ja vahvana johtajana vie kirkkoa eteenpäin. Kaikkien viisläisten ja vanhusten ja vanhoollisten vastustuksesta huolimatta. Kiitos Kari. Kerrankin kirkosta on hyötyä kun kirkko itse alkaa pistämään homojen sorsijoita kuriin. Hienoa!

        Muuten kirkko menettäisi vielä nopeammin viimeiset jäsenensä, eikä kirkko pystyisi sitten enään maksamaan eläkkeitäänkään. Sitä kannattaa jokaisen vanhemman ihmisen miettiä hetki, että mistä ne eläkkeet sitten tulee kun niitä ei ole tällä hetkellä varastossa.

      • olen tätä mieltä
        tunnustaa kirjoitti:

        Siinä on minulle vain taas yksi agnostikko, joka uhkailee kristittyjä rahan loppumisella. Ei aito kristitty pelkää rahan loppumista.

        Kari Mäkiselle sanoisin, että ei hän varmaan ylimodernin raamatuntulkintansa mukaan tiedä mitä tarkoittaa kohta: "Mutta minulla ei olisi rakkautta".

        Jättäkää te muut vain Kristus, mutta me emme jätä.

        Tulkaa vaikka tappamaan, mutta ruumiin voitte tappaa, ette sieluani, joka kuuluu Kristukselle, Jumalalle.

      • akkanen
        tunnustaa kirjoitti:

        Mäkinen tekee palveluksen Suomelle kun hän suurena ja vahvana johtajana vie kirkkoa eteenpäin. Kaikkien viisläisten ja vanhusten ja vanhoollisten vastustuksesta huolimatta. Kiitos Kari. Kerrankin kirkosta on hyötyä kun kirkko itse alkaa pistämään homojen sorsijoita kuriin. Hienoa!

        Muuten kirkko menettäisi vielä nopeammin viimeiset jäsenensä, eikä kirkko pystyisi sitten enään maksamaan eläkkeitäänkään. Sitä kannattaa jokaisen vanhemman ihmisen miettiä hetki, että mistä ne eläkkeet sitten tulee kun niitä ei ole tällä hetkellä varastossa.

        Siitähän heillä hätä vain onkin ,että KIRKKO menettää siihen kuuluvia ja sen mukana rahaa! Vähän samaan malliin kuin katolinen kirkko aikoinaan:"Kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa!"
        Vai eläkkeistä se onkin vain kysymys!

    • Einari-Epäilijä

      Kari Mäkinen on vapaamuurari.

      Ihan jäävi kaveri julistamaan Jumalan sanaa.

      • olis hyvä tietää

        Minkäs porukan mies sinä olet?

        Pappi,lukkari,talonpoika, hellari?

    • Einari-Epäilijä

      Luterilainen olen. Harvakseltaan käyn seurakunnan tilaisuuksissa.

      Väitteeni on yhtä yksiselitteinen, kuin jos helluntaiseurakunnan pastori kävisi silloin tällöin jehovan todistajien tilaisuuksissa.

      • olis hyvä tietää

        Siinä tapauksessa olet omaan pesään paskova nimimerkin suojissa ampuva sala-ampuja.

    • Einari-Epäilijä

      Pyydän anteeksi esittämääni väitettä Arkkipiispamme kuulumisesta vapaamuurareihin. Julkisuudessa käydyn keskustelun perusteella olen saanut virheellisen käsityksen asiasta.

    • Suoraa puhetta

      Antaa homojen mennä avioliittoon jos tykkäävät, sehän ei ole keltään pois. Sitä en ymmärrä miten jotkut on sairastuttaneet itsensä tuolla raamattuhömpällä niin pahasti, että heillä on joku ongelma homojen kanssa. :D
      No osaa heistä on pienestä asti aivopesty uskishöpinällä, mikä on erittäin surullista. Tosin ovat ne itsensä sairastuttaneetkin, muiden hihhulien avustuksella, surullisia tapauksia. :(

      • Homoliitoilla loukataan oikeata miehen ja naisen välistä avioliittoa, kun rinnastetaan samaan ja kaikkia lapsiperheitä

      • Einari-Epäilijä
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Homoliitoilla loukataan oikeata miehen ja naisen välistä avioliittoa, kun rinnastetaan samaan ja kaikkia lapsiperheitä

        Niin sillä loukataan, mutta nyt halutaan kyseenalaistaa Raamatun mukainen jumalan sana kirkossa. Epäilen, että kaikki liittyy loppupeleissä eksytykseen, eli kirkko halutaan mukaan maailman uskontojen valtavirtaan, joka on sekoitus vähän kaikkea.

        Kyllähän sukupuolivähemmistöt voivat rekisteröidä ja juhlistaa parisuhteensa alkamista hyvinkin juhlallisesti, ilman, että se tapahtuu kirkossa, jonka lähtökohta on Raamatun mukainen Jumalan sana.

    • kilttieinari

      Olkaa kiltisti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Häiriköinti

      Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as
      Ähtäri
      89
      3544
    2. Askanmäessä Huippu esitys

      Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna
      Puolanka
      25
      3093
    3. rakastan sinua!

      Tule ja ota, kasvetaan yhdessä paremmiksi ❤️❤️❤️❤️ kaikki anteeksi ❤️❤️❤️
      Ikävä
      56
      3044
    4. Näin lähellä

      Se on näin 🤏 lähellä että heitän hanskat tiskiin sun kanssasi.
      Ikävä
      61
      2865
    5. Mä sanon tän suoraan.

      Se on sun käytös mikä ajaa pois. Et välitä muitten tunteista kun omistasi.
      Ikävä
      64
      2690
    6. Kerro jotakin hauskaa. :)

      Kirjoita jotakin mukavaa vaikka kaivatustasi. :) Ei törkytekstejä kiitos. :)
      Ikävä
      54
      2687
    7. On olemassa tiettyjä sääntöjä!

      Ja jos aiot pärjätä mun kanssa niin teet vain niinkuin mä sanon. Mieheltä Naiselle
      Ikävä
      61
      2424
    8. Pohdinttavaksi

      No siis, saiko yrityksen toimitusjohtaja potkut vaiko älysi ihan itse jättää nimellisen tittelin ettei maine enää enempä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      2271
    9. Mulla ei oo anteeksi pyydettävää

      Muista se! Mieheltä yhdelle naisellE
      Ikävä
      69
      2128
    10. Siis hetkonen

      Rakastetaankohan me kummatkin toisiamme, ja aletaan tajuamaan se pikkuhiljaa 🤯
      Ikävä
      45
      2122
    Aihe