Onko muilla sellaista ongelmaa, että ujostuttaa soitella työnantajille? Itse haen töitä mieluummin sähköpostilla tai kirjeitse sekä vihjaisemalla. Tämä juontaa juurensa siitä, että olin puhelinvaihteessa pahimman laman aikaan. Silloin irtisanotut työnhakijat soittelivat ympäriinsä ja meidänkin firmaan niitä soittelijoita riitti, vaikka meilläkin oltiin vähnetämässä väkeä. Pomo tuli kerran tosi vihaisena sanomaan, että älä käännä niitä työnhakijoiden puheluita, kun tiedät ettei tänne ketään kuitenkaan otetaan.
Enhän minä voinut ilman lupaa sanoa, että työtä ei ole. Sitten kun aloin pomon kehotuksesta sanoa, että meillä ei valitettavasti ole töitä, niin siellä langan toisessa päässä alettiin tiuskia ja vaatia että pomo kai sen päättää eikä joku puhelinvaihde, eivät uskoneet että minulle on annettu ohje sanoa suoraan. Kyllähän nuo soittelijat itseänikin ärsytti, mutta piti yrittää vain olla kohtelias. Sen vuoksi olen aika haluton soittelemaan jos en varmaksi tiedä, että joku firma on ottamassa työntekijää, sillä pelkään että minut koetaan vain häirikkönä.
Pelottaa soitella
8
2080
Vastaukset
- tomppeli
Anteeksi nuo kirjoitusvirheet, ei tule niin panostettua tähän.
- no ei pelota
rahasta vaan on kiinni. maksaisi liiaksi.
- tomppeli
80-luvun asuinpaikassani sai aikoinaan työkkäristä soittaa ilmaiseksi, jos tiesi mihin soitti. Kuinka lienee nykyään? Siellä oli erillinen puhelinkin sitä varten.
- Annemari
Mitäs sitten, jos sinut koetaan häirikkönä? Jos esimiehellä on mielessä, että voisinpa ottaa uuden tyypin töihin, niin silloin se ei varmaankaan pidä sinua häirikkönä. Jos pomo taas ei meinaakaan ottaa uusia tyyppejä töihin, niin mitä väliä sillä on mitä joku tuntematon ihminen sinusta ajattelee? Tuskin se sinulle mitään henkilökohtaista pahaa toivoo.
Rohkeasti vain soittelemaan. Ole ystävällinen ja reipas ja kysy heti, onko hetki aikaa jutella työpaikka-asioista. Tokihan se soitto aina vähän jännittää. Siksi kannattaa panna paperille vähän sanoja ylös, mutta ei missään tapauksessa kuulostaa siltä kuin paperista lukisi.
Itse sain nykyisen työpaikkani pitkällisen soittorumban päätteeksi. Paikaa ei ollut laitettu hakuun vaan satuin soittamaan työnantajalle juuri sopivaan saumaan. - Toista näkökulmaa
Itse teen kahta hommaa, toinen osa-aikaisempi ja toinen ns. päätyö. Molemmat paikat sen senkaltaisia että niihin kuuluu joskus paljoltikin puhelimeen vastailua.
Ymmärrän kyllä hyvin että tulee töitä kysyessä tilanteita joissa ei niin kauhean ystävällistä kommenttia saa tai puhelua ei edes viitsitä yhdistää eteenpäin. Se kuitenkaan ei ole niinkään työnhakijan "syy" vaan työkkärin.
Täällä on suoraan sanoen jo työkkärin aktivoituminen pari kertaa vuodessa oikein ongelma kun alkaa patistamaan väkeä hakemaan töitä kai jotenkin tehostetusti. Kohteliaasti ihan sen takia että muutenkin soittoja tulee ruuhkaksi asti vaikkei paikkoja ole, niin ilmoitetaan jo aika aikaisessakin vaiheessa ennen hakujen alkamista etupäässä kesäisin että milloin hakea taas voi. Suoraan sanoen joskus jo ennen joulua vihjaukseksi lehdessä ja verkossa ilmoitetaan koska hakea taas voi. Eli vinkki vinkki vinkki, ÄLKÄÄ HAKEKO ENNEN TÄTÄ; TÖITÄ EI OLE!
Silti muutenkin soittoja paukkuu koko ajan ja eihän siinä mitään. Se nyt otetaan "kysyminen nyt ei maksa mitään" linjalla koska ei nyt niin iso ongelma ole mutta topakasti kuitenkin sanotaan että nyt ei ole. Ei aleta keskustella sen kummemmin kuten on tiukat ohjeet annettu.
Hankalin tilanne kuitenkin on työkkärin aktivoituminen muutaman kerran vuodessa. Toinen firmoista on alle 10 henkeä työllistävä muutenkin joka on muutenkin karsinut väkeä. Silti tulee aina välillä kausia jolloin paukkuu muutamia viikkoja soittoja niin paljon että sanon suoraan laittavani töiden hoitamisen takia nauhan päälle tai heitän jengin linjalle yhdistämättä kenellekään. Itse en ole tätä päättänyt vaan tiukat ohjeet. Jos kaikkiin vastaisi niin tuon ajan menisi n. kahden ihmisen työaika täysipäiväisesti.
Työkkäriin on ilmoitettu että sanokaa nyt perkules sielläkin että täältä ei kannata hakea älkääkä ainakaan kannustako soittelemaan paikkoihin joissa ei kertakaikkiaan ole kuin häiriöksi. Tyhmäkin kun kyllä tajuaa millaisessa firmassa ei kertakaikkiaan paikkoja ole. Itse kun töitä haeskelin joskus aikanaan niin sellaisiin paikkoihin joissa itse nyt olen, en edes olisi kehdannut soittaa jos ei nimenomaan jotain olisi ollut auki.
Eihän se tietenkään työnhakijan vika ole vaikka joskus suoraan sanoen sappi kiehuu niin paljon jatkuvan haistattelun ja "yhdistä nyt vain eteenpäin" -mekastuksen taki että tekisi mieli sanoa suoraan mitä ajattelen. Joskus kun tulee kuitenkin soittoja joissa huomaa että maalaisjärkikin on jo unohtunut, silti ei meinata millään uskoa. Tai ei edes katsota MINNE soitetaan. (Esimerkkinä puhelut 5 hengen firmaan, "Hei me oltais muutaman kaverin kanssa töitä vailla, ei olis jotain siellä atk-hommissa raksamiehille...") Ja uskomatonta kyllä näitä tulee usein tämäntapaisia.
Mutta ymmärrettäväähän se suurilta osin on, työkkärin tuohuun vain on niin moni firma kypsynyt näillä nurkilla kun muutenkin suht pieni paikka että melkein sääliksi käy ns. todellisia asiallisia kysyjiä. Kuulemma joissakin paikoissa ei olla yhtä ystävällisiä kellekään kun sentään yritetään vielä omissa paikoissa olla. - on...
...samoja ongelmia muillakin. Itse inhoan soitella työpaikkoihin, koska olen niin usein saanut kalsean vastaanoton. Olisi mahtavaa, jos työpaikan saisi sähköpostin tai kirjeen kautta, eikä tarvitsisi soitella ympäriinsä. Tuntuu vaan siltä, että sähköpostit ja kirjalliset hakemukset menevät suoraan kankkulan kaivoon. Puhelimessa saisi ainakin suoran vastauksen asiaan yleensä.
Inhottaa vaan soitella, kun todellakin tulee häirikkö-olo. Ja vaikkei siellä luurin toisessa päässä tunnetakaan soittajaa niin silti vaan ottaa sen asian aika henk.kohtaisesti ja masentuu.- tomppeli
Jatkan vielä. Monestihan ilmoituksissakin lukee, nykyään yhä useammin "valitettavasti emme ehdi vastata puhelintiedusteluihin". Kyllä tuon voi tulkita siten, ettei omaehtoistenkaan hakijoiden soitteluihin välitettäisi aina vastata. Toiset taas eivät ota töihin ollenkaan, jos ei ole soitettu. Selvinnäkijäkin pitäisi olla, voi kun saisi kristallipallon josta näkisi mitä kukin työnantaja haluaa ja arvostaa.
- Duunari
on kuitenkin ehdottomasti edelleen henkilökohtainen käynti. Tässäkin tietysti omat rajoituksensa eli etäisyydet, asuinpaikka, tietenkin kustannukset ja käytettävissä olevat kulkuvälineet jns...
Mutta esim. omakohtaisesti voin sanoa tuossa vajaa kolmekymppisenä vuosituhannen taitteessa meni edellinen firma nurin ja työt loppuivat. Koulutus oli itselläni ja jonkinverran työkokemusta atk-alalta mutta sitten enemmän taitoa ja osaamista oli kuljetushommista ja hiukkasen raksoilta.
Hommat kun loppuivat niin otin auton alle ja kun asun paikassa joka on itsessään hyvän kokoinen kaupunki ja kaksi vielä suurempaa on n.sadan kilometrin päässä täältä lähtee pohjoiseen tai etelään niin läksin kyselemään paikkojen päältä.
Ensin tietty oma kaupunki mutta sitten lähikaupungit, kavereilla yövyin ja päivät aina kävin kyselemässä. Pari viikkoa meni niin tärppäsi, juuri sopivasti osuin raksalle jonne tarvittiin sekä atk-taitoista että aika ajoittain ihan ruumiillisen työn tekijääkin. Valitseminen syy oli kuulemma juuri se että itse ilmaantui paikalle ja tuolla paikassa oli ja on vieläkin kuulemma tapana että soittoihin suhtaudutaan hyvin vihamielisesti ja kirjeisiin saati sähköposteihin ei juuri kajota. Poikkeus tietenkin jos vartavasten haetaan töihin.
Siitä ainakin itsellä putki lähti ja pari kertaa kun on tässä paikkaa vaihtanut niin töissä jo ollessa ei ole ollut ongelma. Paljon juuri törmännyt tuohon että etenkin raksoilla on kyllä pitkälle tilanne että jos ketään ei haeta niin ainut tapa melkein jolloin saatetaan ottaa huomioon on että menet itse paikalle kysymään.
Tietenkin hakemisessa täytyy tervettä järkeä käyttää, ei nyt minnekään yhden tai parin ihmisen firmoihin kannata mennä kyselemään jos ei ole hakua. Itse en edes kehtaisi lähettää kirjettäkään. Mutta vähän kun suunnittelee niin voi piankin tärpätä. Puhelinluettelo kartta ja netti käyttöön ja miettimään. Jos nyt niin sanoo, työttömyyden yksi harvoja hyviä puolia on että siinä nyt ainakin on aikaa. Jos on mahdollisuus niin kannattaahan se jo vähän vaivaa paikan eteen nähdä ja lähteä itse etsimään. Tietenkin tietty alue vain kerran läpi, ei sentään kierrosta alusta aina.
Mahdollisuuksien mukaan aina. Ja auto jos on käytössä niin eihän hiukkasen pidempikään matka ole ongelma. Julkisilla tietenkin vähän hankalampaa ja tulee pian kalliimmaksikin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6437907Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4512190Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2282092- 1431668
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511224Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251205Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule981075Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65829Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.54724Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6715