Tämän päivän uutiset

Ei yllätys

Tämän ja eilisen päivän uutiset kertoivat, että työpaikkakiusaaminen eli henkinen väkivalta on lisääntynyt entisestä 16:sta prosentista nykyiseen 22:n prosenttiin.
Se on jo kansantaloudellisesti murskaava lukema.
Kun työsuojelupiirit eivät tee mitään,ei mitään. Levittelevät vain käsiään. Eräänkin piirin päällikkö kirjoitti oikein maakunnalliseen lehteen siitä, ettei sellaista kuin työkiusaaminen ole olemassakaan. Työnantajat eivät myöskään välitä, ellei joltakulta ole mennyt henki työpaikalla kiusaamisen seurauksena. Ja kuitenkin henkinen väkivalta on yhtä tuhoisaa ja oikeastaan tuhoisampaa kuin fyysinen väkivalta, koska haavat eivät parane ennenkuin haudassa.

3

535

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • roosa

      Voiskohan yksi syy työpaikkakiusaamisen lisääntymiseen olla se että, moni työntekijä voi huonosti työpaikalla kun työ on monessa paikassa aika raskasta henkisesti että fyysisesti. Ja paineitten kautta se puretaan toisiin viattomiin työntekijöihin. Tai sitten omat henkilökohtaiset ongelmat saavat tekeen pahaa toiselle, luullen omien ongelmiensa sillä helpottuvan.

    • "riitikko"

      Esimiehet ja johto pakoilevat vastuuta sekä työssä, että vastuunkantamisessa. Jos esimiestaidot olisivat kohdallaan ja esimiehillä todellista osaamista ja johtamistaitoa, ei tarvittaisi työsuojelupiirejä eikä liittoja eikä muitakaan.
      Kyllähän se ilmiselvästi kertoo johtajien tasosta, jos joudutaan turvautumaan liiton tai työsuojelun apuun.
      Organisaatiomuutokset hoidetaan huonosti ja taas syytellään työntekijöitä, ettei osata sopeutua ja haluta muutoksia. Ei se nyt ihan noin mene.

      Se on myös vastuun pakoilua jos kaikki yrityksen asiat selitellään talousnäkymillä, osakkeenomistajien tyytyväisenä pitämisellä jne...eiköhän niihikin löytyisi muitakin vaihtoehtoja jos vain haluttaisiin.
      Kansainvälistyminen sinänsä on hyvä asia, mutta ehkäpä sitäkin voitaisiin miettiä löytyykö kansainvälistymiseen fiksumpia ratkaisuja pidemmässä juoksussa, ettei taas tarvitsisi itkeä kymmenen vuoden päästä omaa tyhmyyttä.

      • läheltä nähnyt

        Olen täysin samaa mieltä.Esimiehen/naisen kyvyt
        ihmisten käsittelyssä on täysin pöyristyttäviä.Pienellä luovimisella ja avoimesti keskustelemalla saataisiin työtyytyväisyyttä lisättyä ja näin ollen ihmiset tekisivät ja jaksaisivat paremmin päivästä toiseen.Monenlle esimiehelle tekisi hyvää tutustua sanaan EMPATIA...MITÄ IHMETTÄ SE TARKOITTAAKAAN?....


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4990
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1570
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1119
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1053
    5. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      987
    6. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      75
      950
    7. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      8
      927
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      2
      852
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      56
      751
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      713
    Aihe