Islamistien troijan hevonen kouluihin

http://www.express.co.uk/news/uk/473888/Operation-Trojan-Horse-Muslims-target-schools-across-UK-in-Islamic-takeover-of-classrooms

Islamin äärisuunnilla on näköjään suunnitelmia vallata Britannian koulut. Maltilliset muslimit eivät ole kovin näkyvästi ainakaan protestoineet.

Vähemmistön diktatuuri tuskin on sen mukavampi yksilölle kuin enemmistön diktatuuri, kärsijöitä vain on enemmän. Britanniassa islamin pyrkimyksiä edistää tietenkin labour-puoleen aikoinaan harjoittama äänestäjien maahantuonti sekä antikristillinen ilmapiiri, jossa perinteiset kristilliset arvot nähdään epäkelpoina.

Jonkin vähemmistöaatteen valtausyritykset ovat tuttuja Suomestakin. Taistolaisilla lienee ollut tarkoitus vallata koulutkin, pääpainon ollessa "tiedostusvälineissä". Nyttemmin vihreät ovatkin onnistuneet jälkimmäisessä tavoitteessa kohtuullisesti, kun heitä on toimittajina reilusti yli oman osuutensa väestöstä. Vaikka tämä ei välttämättä aiheuta sen virheellisempiä uutisia kuin toisenlainenkaan aatetausta, se kuitenkin vaikuttaa uutisoinnin valikointiin.

Islamin kannattajien vähäinen osuus Suomen väestöstä hillinnee Britanniassa esiintyvän valtauspyrkimyksen toistumista täällä. Suvivirsikohussa jumalattomien vähemmistö on vain pyrkinyt ratsastamaan islamillakin.
12109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Onkin hyvä olla lainsäädäntö, joka yksiselitteisesti kieltää kaiken uskonnollisen toiminnan kouluista ja päiväkodeista. Sitten ei tarvitse tutumiehenkään kantaa huolta siitä mihinkä uskon suuntaan lapsia aivopestään ihan valtion toimesta.

Äänestä
  • No siis mitä ihmettä. Jos evankeliumien mukaan Jeesus kehoitti ihmisiä pysymään poissa synagogista eli samanlaisista temppeleistä mitä nykypäivän kirkot ovat ja Jeesus kehoitti harjoittamaan uskonnollisuutta yksin, eihän semmoinen peli vetele ettemmekö voisi väkisin laittaa lapsia palvomaan Saatanaa tai Molokkia sillä perusteella että suuret auktoriteetit näin haluavat. Jokaisen suomalaisen ja jokaisen koululaisen velvollisuuksiin kuuluu rikkoa Jeesuksen sääntöjä! Jos emme toimi näin, koko yhteiskunnan hierarkia murtuu ja tulee kaaos! Emme saa lakata palvomasta Saatanaa!

    Äänestä

  • ruodut järjestykseen kirjoitti:

    No siis mitä ihmettä. Jos evankeliumien mukaan Jeesus kehoitti ihmisiä pysymään poissa synagogista eli samanlaisista temppeleistä mitä nykypäivän kirkot ovat ja Jeesus kehoitti harjoittamaan uskonnollisuutta yksin, eihän semmoinen peli vetele ettemmekö voisi väkisin laittaa lapsia palvomaan Saatanaa tai Molokkia sillä perusteella että suuret auktoriteetit näin haluavat. Jokaisen suomalaisen ja jokaisen koululaisen velvollisuuksiin kuuluu rikkoa Jeesuksen sääntöjä! Jos emme toimi näin, koko yhteiskunnan hierarkia murtuu ja tulee kaaos! Emme saa lakata palvomasta Saatanaa!

    jeesus on satuolento

    Äänestä

  • satuahannevain kirjoitti:

    jeesus on satuolento

    Ei kai kukaan voi vakavasti väittää etteikö jeesus ollut ihan oikea henkilö. Mutta kuka tai mikä hän oli ,siitä voidaan kiistellä.itse uskon että hän oli jumalan poika ja meidän pelastaja.

    Äänestä

  • satuahannevain kirjoitti:

    jeesus on satuolento

    "jeesus on satuolento"

    Mun mielestä tossa on oikee asenne koska meidän tulee palvoa Saatanaa ja kieltää Jeesus! Vaihtoehtoisesti voimme rienata Jumalaa toimimalla juuri hänen sääntöjen vastaisesti eli pitämällä ryhmäkokouksia Jumalan nimissä.

    Äänestä

  • uytrfjk kirjoitti:

    Ei kai kukaan voi vakavasti väittää etteikö jeesus ollut ihan oikea henkilö. Mutta kuka tai mikä hän oli ,siitä voidaan kiistellä.itse uskon että hän oli jumalan poika ja meidän pelastaja.

    Historia on oma tieteen alansa. Voit käydä ihan itse lukemassa miten todennäköisenä koko jeesuksen olemassaoloa edes ihmisenä pidetään.

    Todistusaineisto on yhtä vankka kuin gandalffin olemassaolo taru sormusten herra kirjan perusteella :D

    Äänestä

Kun kristityt hävittivät Roomaa päästyään valtaan koulutus siirtyi kirkolle eikä kukaan muu kuin kirkon suosima päässyt opiskelemaan. Myös opintojen sisältö kääntyi pelkästään pänttäämiseen ja Raamatun sisältöön.

Äänestä

Aivopierusi on mielenkiintoinen; muista että sinun edustamasi väkivaltauskonnon voidaan katsoa edustavan hyvin pitkälle samoja menetelmiä.

Tässä hyvin nähdään uskovaisen "moraali" Väärin tekeminen on oikein jos se tehdään oman taikauskon aseman pönkittämiseksi.

Äänestä

Hyvä testi:Panna risti luokan seinälle! Alkavat vaatimaan poistamista!

Äänestä
  • Jep yksi mies kuoli ristillä jotta tuhannet voisivat tulla poltetuksi noitina, vääräuskoisina ja vapaa-ajattelijoina roviolla.

    Äänestä

Englannissa tilanne on muslimien osalta todella karmea, aina Daily Mailia lukiessakin tulee vastaan toinen toistaan kauheampia tekoja muslimien taholta!


Pakistanilaiset muslimit ovat Englannissa "aasialaisia":
http://www.dailymail.co.uk/news/article-2673311/Teenager-17-taken-woods-gang-raped-group-Asian-men-Berkshire.html


Ääri-muslimit jihadistit ovat sairaan väkivaltaisia:

http://www.dailymail.co.uk/news/article-2672538/Muslim-man-murders-pregnant-prostitute-working-near-mosque.html

http://www.dailymail.co.uk/news/article-2673493/Infidels-wear-red-collars-shave-heads-Nazi-vision-Muslim-Britain-Imam-ran-Isis-barbecue-Welsh-park.html

Suomen media ei tietenkään uutisoi muslimien touhuista ja ns. suvaitsevaiset haluavat Suomeenkin kymmeniä tuhansia uusia muslimeita, kulttuuria rikastamaan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_3668 kirjoitti:

http://www.express.co.uk/news/uk/473888/Operation-Trojan-Horse-Muslims-target-schools-across-UK-in-Islamic-takeover-of-classrooms

Islamin äärisuunnilla on näköjään suunnitelmia vallata Britannian koulut. Maltilliset muslimit eivät ole kovin näkyvästi ainakaan protestoineet.

Vähemmistön diktatuuri tuskin on sen mukavampi yksilölle kuin enemmistön diktatuuri, kärsijöitä vain on enemmän. Britanniassa islamin pyrkimyksiä edistää tietenkin labour-puoleen aikoinaan harjoittama äänestäjien maahantuonti sekä antikristillinen ilmapiiri, jossa perinteiset kristilliset arvot nähdään epäkelpoina.

Jonkin vähemmistöaatteen valtausyritykset ovat tuttuja Suomestakin. Taistolaisilla lienee ollut tarkoitus vallata koulutkin, pääpainon ollessa "tiedostusvälineissä". Nyttemmin vihreät ovatkin onnistuneet jälkimmäisessä tavoitteessa kohtuullisesti, kun heitä on toimittajina reilusti yli oman osuutensa väestöstä. Vaikka tämä ei välttämättä aiheuta sen virheellisempiä uutisia kuin toisenlainenkaan aatetausta, se kuitenkin vaikuttaa uutisoinnin valikointiin.

Islamin kannattajien vähäinen osuus Suomen väestöstä hillinnee Britanniassa esiintyvän valtauspyrkimyksen toistumista täällä. Suvivirsikohussa jumalattomien vähemmistö on vain pyrkinyt ratsastamaan islamillakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu