http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014050418263665_uu.shtml
"Supli on ollut apuna kehittämässä kirkolliskokoukselle menevää ehdotusta. Kun lapset huomioidaan vihkikaavassa, he ovat mukana alttarilla. Vanhemmilta kysytään, lupaavatko he huolehtia myös toisen vanhemman lapsista."
Kun vihkitilanteessa kiltti mies saadaan lupaamaan että hän huolehtisi jännämiehen lapsista kuin omistaan varmaankin samalla siirtyy myös elatusvelvollisuus, jännärin ei tarvitse maksaa ruokkoja tekosistaan kun kiltti ottaa huolehtimisvastuun.
"Sanotaan että avioliitto on kahden kauppa. Usein tietysti onkin, mutta jos on jo lapsia, ei se ole enää pelkästään kahden kauppa."
Tuota tosiasiaa on naisten vaikea käsittää, hehän mielläään toteaa että lapsilla on jo isä mutta käytännössä myös ne lapset tulee rasitteeksi yyhoon mukana.
"Supli on ollut apuna kehittämässä kirkolliskokoukselle menevää ehdotusta. Kun lapset huomioidaan vihkikaavassa, he ovat mukana alttarilla. Vanhemmilta kysytään, lupaavatko he huolehtia myös toisen vanhemman lapsista."
Kun vihkitilanteessa kiltti mies saadaan lupaamaan että hän huolehtisi jännämiehen lapsista kuin omistaan varmaankin samalla siirtyy myös elatusvelvollisuus, jännärin ei tarvitse maksaa ruokkoja tekosistaan kun kiltti ottaa huolehtimisvastuun.
"Sanotaan että avioliitto on kahden kauppa. Usein tietysti onkin, mutta jos on jo lapsia, ei se ole enää pelkästään kahden kauppa."
Tuota tosiasiaa on naisten vaikea käsittää, hehän mielläään toteaa että lapsilla on jo isä mutta käytännössä myös ne lapset tulee rasitteeksi yyhoon mukana.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Asiahan on helposti ratkaistu, kun ei vaan ota yksinhuoltajaa.
Tavallaan kyllä mutta moni sinkkumies yyhoo naiseen sortuu kun mitään muita ei ole tarjolla. Jos kirkko oikeasti haluaisi tehdä hyvää ja taata onnellisia liittoja se ottaisi ne jännän lapset siipiensä suojaan ja lähettäisi ne jonnekin luostariin kasvatettavaksi. Tällöin voitaisiin puhua todellisesta tasa-arvosta kun kiltti mies saisi pelkästään sen naisen ja olisi edes mahdollisuus onnelliseen parsiuhteeseen, nainenhan saattaisi jopa sille kiltillekin tehdä lapsia kun ne jännän pennut ensin vietäisiin pois.
Oma vika. Kenenkään ei ole pakko ottaa yh. Ei miehen eikä naisen. Turha nysvien kitistä.
Ja mitähän meidän on tarkoitus tehdä siinä vaiheessa kun kaikki sinkkunaiset on joku kriminaaliähkijä jyystänyt paksuksi?
Kyllä se vain käytännössä helposti niin menee jos ei enttudestaan ole tuttavapiirissä nättiä lapsetonta naista, he kun löytää seuraa helposti ilman treffipalveluja niin ei ne semmoisissa ole ja niistä jos sinkumies yrittää naisen löytää hyvin usein niissä vähänkään paremman näköiset ovat yh-naisia ja sitäkautta kelvottomia. Ne harvat lapsettomat hyvännäköiset taas ovat niin paatuneita treffailijoita ettei nekään ole enää kiinnostavia.
Tässä melkein jo alkaa luulla, että nykyään ei ole muita miehiä kuin kriminaaleja? Siis jollei nainen ota "kunnon mieheksi" itseään kutsuvaa miestä ovat kaikki muut kriminaaleja?
Kriminaali eli ei mutta kelvoton jokatapauksessa jos siitä on erota pitänyt lapsen saamisen jälkeen. Eikö sitä voisi nyt hiemanaikaa ensin tutustua ja selvittää että liitto tulee kestämään ennen kuin alkaa lapsia tekemään?
Ei kaikki naiset edes halua lapsia. Itseäni ahdisti ekan eksäni aloittamat ihan liian aikaiset lapsipuheet (tai no, tiesin kyllä jo sillon etten niitä halunnut ollenkaan, mutta siltikin pelästytti jo sekin kuinka nopeaan hän asiasta ja toiveistaan sen suhteen puhui, mm. ettei halunnut tulla isäksi "vasta 28-vuotiaana" vaan jo aiemmin, kaiken kukkuraksi olisi toivonut VIISI lasta). Toka eksä ei onneksi itsekään lapsia halunnut ja kun se oli selvää jo tapailun alusta asti, ei myöhemminkään tullut sellaisia "entä jos se haluaakin lapsia" -pohdintoja.
Ja en ole mikään ainoa esimerkki, eli todellakaan kaikki tietynikäiset naiset ole lapsia hankkineet, ihan jo siksikin koska osa ei halua.
Vai että lapset pitäisi riistää äidiltään, jotta "kunnon mies" saa pillua? Kerropa, mitä pahaa ne lapset ovat tehneet?
Eihän ne pahaa ole tehneet, se äiti ja jännä-ähkijähän ne suurimmat syylliset ovat, silti ne lapset voisi lattaa jännälle tai sitten luostarikasvatukseen, jännä voisi niitä sitten käydä katsomassa ja nainen voisi aina tehdä uusia lapsia jos haluaa äidiksi taas. Ei kai sekään ole oikein että vähiten syyllinen niihin harkitsemattomiin lapsiin laitetaan korjaamaan muiden virheet.
Eihän se aina mene niin, että mies on kelvoton..Onhan niitä naisiakin jotka kyllästyvät perhe-elämään. Ja sitten satoja muita syitä liittojen loppumiseen..Mutta ei sitä yksinhuoltajaa tosiaan tarvitsee "ottaa". Minä tiedän oikeassa elämässä naisia joille miehiä riittää siitä huolimatta, että on lapsia. Sitäpaitsi usein naiset ovat YHTEIShuoltajia eli lapsi/lapset on myös isällä säännöllisesti. Se kertoo ehkä sen, että isä ei ole mikään "kriminaali" vaan eron syyt on olleet muualla.
Onnekis on sinunlaisiakin naisia jotka ei nyt ainakaan oikopäätä ala lappsia väsäämään, luulen että sinusta tulisikin hyvä äiti koska jos niitä joskus hankit niin se on varmaan sitten jo aika harkittua ja ihan oikeasti pidät niistä huolta kun ei ole oman itsekkyyden vuoksi pyöräytettyjä.
Jos tekee lapsia pitäisi se kyyllästyminen tietää jo ennalta ja jaksaa sitä perhe-elämää vaikka väkisin kunnes lapset on täysi-ikäisiä. Ei tuo yhteishuoltajuus yhtään asiaa paranna kun kuitenkin ne lpaset on sitten myös sen kiltin miehen vaivana.
Ihan suotta kierit itsesäälissä, et saa edes yksin/yhteishuoltajaa.
Myös siksi piehtaroit muidenkin miesten puolesta itsesäälissä, että edellisen kierroksen lapset ovat useimmiten paljon suurempi rasite uudelle VAIMOLLE. Siksi naisten tulisi kavahtaa "lapsellisia" miehiä, ellei itsekin ole lapsellinen.
Lapsethan siinä kärsivät tavattomasti, että äiti heidät hylkää. Miksi lasten pitää kärsiä vain koska joku luuseri mies haluaa naisen eikä saa kuin yksinhuoltajia, jotka eivät kuitenkaan hekään kelpaa? No, se on selvää, että käytännössä kukaan äiti ei hylkää lapsiaan miehen takia, joten mielipiteesi ovat merkityksettömiä.
Eiköhän ne lapset ole niitä vähiten syyllisiä? Että miksi niitä pitäisi rangaista ikisinkkumiehen pillunhimosta?
Ei luostarikasvatus mikään rangaistus olisi, se olisi ihan hyvä kasvuympäristö, jossa lapsista tulisi kunnon kansalaisia nunnien hoivassa. Varmaan parempiakin kansalaisia kuin paskan miehen hoidossa tai kiviriippana äitinsä ja uuden miehen suhteessa. Se olisi win-win kaikille osapuolille, kun muksut pantaisiin pois maisemista.
Kaikkein paras ratkaisu olisi se ettei menisi naimisiin. Mitään hyötyä se ei kuitenkaan tuo parisuhteeseen niin mitä turhaa.
Missähän välissä niillä on edes aikaa tehdä rikoksia?
Asia on niin että naimisiin en koskaan mene jos nyt tuuri käy ja joku nainen edes kiinnostuu minusta mitä epäilen. En ala kenekään jännämiehen lapsia elättämään ja se ei ole velvollisuus vaan vaihtoehto tuossa jutussa että ottais jännämiehen lapset huomioon.
Miksei myös voisi tarjota viahtoehtoa jossa ei kiltin miehen tarvitsisi naimisiinmenon jälkeen olla missään tekemisissä jännän jälkeläisten kanssa? Sellainen vaihtoehto varmaan saisi suuren suosion.
"Miksei myös voisi tarjota viahtoehtoa jossa ei kiltin miehen tarvitsisi naimisiinmenon jälkeen olla missään tekemisissä jännän jälkeläisten kanssa? Sellainen vaihtoehto varmaan saisi suuren suosion."
Eikös tuo ole aika itsekästä? Meinaan vaan, että jos naiset tekevät mielestäsi lapsia itsekkäistä syistä..Viittaan tällä siis vastaukseesi Mariannelle. Muuten olen samaa mieltä, että lapsia ei saa tehdä itsekkäistä syistä.
Miten niin itsekästä, silloin voisi lähteä puhtaalta pöydältä parisuhteeseen kun siinä ei tule kuin se nainen eikä tarvitse alkaa mihinkään uusioperhesysteemeihin.
Mitä sä jankkaat? Älä ota yh-äitiä ja sillä selvä. Ei niitä lapsia tehdä sen takia että ne heivataan johonkin kun ero tulee. Se on sitä vastuuta. Mitä se sinusta kertoisi naisesta jos se heivaisi lapset hittoon kun sinunlaisesi ihana kiltti mies tulee ja vie ne jalat alta? Olisitko valmis aloittamaan puhtaalta pöydältä vai miettisitkö että millainen äiti hylkää lapsensa miehen takia???
Miettisin lähinnä, että minkälainen lortto oikein päästää jännä-ähkijän lorottamaan mällit sisäänsä ilman ehkäisyä.
Nämä jännä-ähkijän tahraamat naiset onkin hyviä peräämään hänen mainitsemaa vastuuta jälkikäteen ja ihan muilta kuin tilanteen aiheuttaneilta. Jos otat yhärin niin kuinka ollakaan sinua vaaditaan ottamaan aika monella tapaa vastuuta parisuhteesta joka on oikeasti kolmi- tai nelisuhde sekä perheestä joka ei oikeastaan edes ole sinun perhe vaan jännän sen naisen perhe.
Onko siis kaikki maailman lapset tehnyt jännä-ähkijä? Myös teidän isät on jänniä miehiä? Kuka on sanonut että joka ikinen yh:n lapsi on jonku jännän tekemä? Ja Ikisinkku M et vastannut kysymykseen. Etkö miettisi yhtään millainen äiti hylkää lapsensa uuden miehen takia? Se olisi sinulle ihan ok?
Ei varmaan ihan kaikkia mutta melko monta ja sitä jännä-ähkijä-taustaahan ei voi tietää vielä tutustmusvaiheessa. Joskus hengailin naisen kanssa jonka mies oli istumassa, ei sekään sitä kertonut heti vaan selvisi vasta myöhemmin.
Niin ja vastaus siihen kysymykseen eli nykyjärjestelmässä en tietenkään voisi hyväksyä lapsensa hylkäävää mutta kun myös ne hyvät yyhoot tekevät itsensä kelvottomiksi sillä lapsella on lapsi aina ehdoton este suhteelle. Jos yhteiskunta huoehtisi asiasta ja määräisi lapset aina isälle tai sinne aiemmin mainittuun luostariin olisi se hyvä kaikille koska sitten uusi mies saisi vain sen naisen, nainen voisi tehdä lisää lapsia ja se edellisen lapsen tehnyt mies saisi lapsen itselleen tai jos on kelvoton isäksi yhteiskunta huolehtisi niin että lapsi ei joutuisi kärsimään huonossa kasvuympäristössä.
Ihan hyvä idea, että myös lapset huomoioidaan. Itse ainakin vannoisin mielelläni sellaisen valan, että huolehtisin myös muiden lapsista, jos sellainen tilanne tulisi vastaan. Lapset ovat syyttömiä vanhempiensa synteihin. Ei heitä pidä rangaista siitä, jos isä tai äiti ovat kelpaamattomia vanhemmiksi. Päinvastoin, heitä pitää hoitaa kuin omiaan, koska kaikki lapset ovat yhtä arvokkaita, olivatpahan he kenen lapsia tahansa.
Tämä keskustelu lienee trollausta, mutta yleisesti ottaen lapset "kuuluvat kauppaan" yksinhuoltajan kanssa suhteeseen ryhtyessä. Minulla ei ole lapsia, mutta jos olisi, niin en ikinä mistään hinnasta heitä hylkäisi. Ja lienee sanomattakin selvää, ettei sellaista edes leikillään ehdottava mies tulisi kysymykseenkään.
Voisin hyväksyy naisen lapset jos sitä jännämiestä ei koskaan tarvitsisi nähdä ja jos se lapsien äiti ei koskaan enää tapaa sitä jännämiestä joka pani naisen paksuksi.
Entä kun lapset haluaisivat tavata jännä-ähkijän?
no pakko kommentoida ei minuakaan kiinnosta toisen äpärät kiltti mies puhuu asiaa ja voihan olla joku mies kun sietää toisen kakaroita mutta yleensä se suhde ei kovin kauaa kestä ei kai kukaan halua ruokkia ja elättää ja viettää aikaansa koko ajan äpärien kanssa niin seurustella voi yh kanssa mutta ei mitään vakavempaa
Huomaa kyllä, miten lapsellinen maailmankuva täällä on. Oletteko pentuja vai tietyltä osin lapsen asteelle jääneitä asperger-tapauksia?
Otetaan nyt tämä ajatus, että yh:n lapsien isä on aina jokin ihme kriminaali. Yli puolet liitoista päättyy eroon. Kyllä siihen mahtuu perheitä, joissa isä on kunnollinen työssäkäyvä mies.
Osalle ilmeisesti tämän kaltainen huumori uppoaa vuodesta toiseen eli henkiseltä kehitykseltään ihmisen on pakko olla enemmän tai vähemmän jälkeenjäänyt kun jaksaa nauraa näille reikäotus- ja jännä-ähkijä -jutuille. Saman tason huumoria kuulee esimurrosikäisten poikien suusta siinä vaiheessa, kun tytöt alkavat kiinnostaa mutta kiinnostus on pakko kääntää rasvaisiksi jutuiksi ja hevosenleikiksi.
Mutta maailmaan mahtuu monenlaista kulkijaa. Niitäkin, jotka ihan varmuuden vuoksi ilmoittavat, että yksinhuoltajaa eivät ainakaan huoli, vaikka yksikään yh ei edes harkitsisi seurustelevansa miehen kanssa, joka on käytökseltään ja kehitystasoltaan hänen omien lastensa tasolla.
oli isä kuka tykkää en silti siedä toisen kakkaroita
Te olette miehii jotka eivät ikinä ole naisten sylii kokeillu, ja silti vaaditte naisilt kaikkee.
Olen pari kertaa seurustellut koiranaisten kanssa ja sekin on ollut toisinaan rasittavaa/rajoittavaa mutta koska tykkään elukoista niin se on ollut ihan ok. Sitten jos koiraa olisi tullut joka toinen viikko hakemaan naisen ex-hoito, räkinyt ovellani ja kourinut naista naamallaan vittumainen ilme ja minun olisi pitänyt joskus sunnuntai-iltana käydä se hakemassa takaisin olisi se varmaan jo vaatinut jotain ratkaisuja suuntaan tai toiseen. Sitäpäitsi, elukat voivat olla mukavia ja niistä on seuraa, jostain jännämiehen jälkeläisten hyysäämisessä en näe yhtään mitään sietämisen arvoista.
Naurettava keskustelu tämäkin. Kyllä ne "jännämiehen" lapset tulee kuulumaan siihen perheeseen jos yh:n ottaa ja sillä siisti. Toki se on harmittavaa, että lapsia tehdään nykyään täysin miettimättä ja tuntuu että aika monella noin 25v on jo lapsia.
Minua ei haittaisi yksi lapsi, mutta jos esimerkiksi 3 lasta on jo entuudestaan naisella niin kyllähän sitä pitäisi pohtia tarkkaan jaksaako siihen ruljanssiin lähteä. Toki riippuu naisesta ja lasten isästä minkälaisia tyyppejä ovat. Jos perhe on ns. normaali niin tuskin lapsista mitään ongelmaa tulee.
Mitä sä nyt siinä urputat, kun jo nytten maksat veronmaksajana meidän lasten lapsilisiä ja niiden perheiden elareita, joissa jännämiehet ovat siirtäneet vastuun veronmaksajille.
Siksi varmaan sitten oletkin varakkaampi, on se sääli.
Siedän lapsia jos ne ovat hyväkäytöksisiä eivätkä mitään villin metsän kauhukakaroita. Epäilen että jännämies on tehnyt lapsista just niitä kauhukakaroita eikä niillä ole mitään tapoja ja tekevät mitä sattuu.
Useimmilla uusperheiden lapsilla on isä, joka ei ole jännä, eikä siksi lasten äidille enää kelpaa. Eronneet isät eivät enää ole pahoinpiteleviä alkoholisteja, vaan tavallisia miehiä, noin joka toinen isä. Kirkon ei tosiaan ole tarpeen järjestää seremonioita, jossa uusi jännempi mies ottaa isän paikan, vaikka se äitiä kuinka kutkuttaisi.