Rautakanslerit ovat aina pettyneet yrittäessään yhdistää Euroopp

ylifariseus_1

Rautakanslerit ovat aina pettyneet yrittäessään yhdistää Eurooppaa. Kirjoitukseni v.2005, mutta ajankohtainen profetia.

Euroopan perustuslaki sai suupielet kääntymään alaspäin niiden kohdalla, jotka odottivat Ranskan äänestävän jumalattoman perustuslain puolesta.
Profeetta Daniel on "äänestänyt" Raamatun sivuilta, ettei Eurooppan kansoja voi yhdistää toinen toiseensa, enempää kuin rautaakaan saveen.

Rautakanslerit ovat pettyneet toinen toisensa jälkeen yrittäessään yhdistää yhtenäistä Eurooppaa.
Saksan Keisari Wilhelm toinen oli varma asiastaan, mutta sai kokea Raamatun vahvemmaksi Verdunin taistelukentällä, kuin omat arvionsa Raamatun luotettavuudesta.
Vanhat historian kirjat kuvaavat Keisari Wilhelm toisen pukeutuneena Danielin asuun viikset levällään ja sormellaan osoittaen Raamatun kohtaa Euroopan yhdistymisestä.
Kysymys on patsaasta, jonka sijoituspaikkana oli Metzin Kadetraali, vain noin viisitoista kilometriä Verdunin taistelukentästä, jossa tämäkin asia ratkaistiin.
Palkkioksi patsaan pystyttämisestä kirkon nurkkaan Wilhelm kustansi Kadetraalin katon korjauksen, joka olikin papistolle mieleen.

Viimeinen yritys yhdistää Eurooppa onnistuu kyllä yhdeksi hetkeksi pedon kanssa, kymmenosaisena, ennen Jeesuksen toista tulemista. Tämän pidemmälle ei Daniel ja Ilmestyskirja selitä tätä asiaa.
Elämme kohti Raamatun ennustuksien viimeisiä täyttymyksiä, jossa viimeiset kymmenen kuningasta saavat valtansa ja voimansa pedolta, joka hallitsee globaalisesti koko maailmaa.
Jälleen lähestyy aika, jolloin tulemme äänestämään, mille mahdille annamme valtamme ja voimamme päättää asioistamme EU:ssa.

Jumalan myllyt pyörivät hitaasti, mutta varmasti, ja yhtenä päivänä mylly pysähtyy ja myllykaupunki hiljenee ja laivurit katselevat synkkinä merelle.

Älkööt pimeät kansanedustajat päättäkö puolestamme, vaan annettakoon kansalle oikeus päättää mitä haluamme.

16

458

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Valppautta toivotan

      Aloituksessa asiaa. Me äänestäjät, tai useat meistä tuskin syventyy asioihin, mihin äänestämämme henkilöt joutuvat ottamaan kantaa tulevaisuudessa, aivan lähiaikoina. Valppautta meille.

    • filade

      " jossa viimeiset kymmenen kuningasta saavat valtansa ja voimansa pedolta, joka hallitsee globaalisesti koko maailmaa."

      Kuvapatsaan varpaat ovat entisen Rooman vallan alueelle syntyvä 10 valtioliitto, joista raudanluja on Antikristuksen hallitsema Kreikanmaailmanvallan uudistuminen.
      Koko kuvapatsas (valtakuntien alueet) on silloin pystyssä kun Ihmisen Poika seurakunnan kanssa saapuu taivaasta murskaten sen (Dan.2:34-35).
      Lisäksi valhehenkiä ei tarvittaisi eksytyksellä Harmageddoniin sotaan koota kuninkaita maanpiiristä jos pedon valta ulottuisi koko maanpiirin (Ilm.16:12-14). http://keskustelu.suomi24.fi/node/11693046/#comment-63306526

    • tentittävätpuntariss

      Elämme todella mielenkiintoista aikaa kaikenkaikkiaan. Seurattavaa riittää politiikan taholta.

      • liikehdintäärintamil

        Petokin kulkee tällä hetkellä vielä lammasten vaatteissa. Kuuluu vielä tähän aikaan näin kulkeakin !

      • matkustellen !
        liikehdintäärintamil kirjoitti:

        Petokin kulkee tällä hetkellä vielä lammasten vaatteissa. Kuuluu vielä tähän aikaan näin kulkeakin !

        Henkeä pidellen seurailemme kuinka peto liikkuu paikasta toiseen !

      • Anonyymi
        matkustellen ! kirjoitti:

        Henkeä pidellen seurailemme kuinka peto liikkuu paikasta toiseen !

        Olisiko peto piilossa koronalta ?

      • Anonyymi

        Seurattavaa todellakin riittää.

    • +70+02

      Yhä enemmän lampaalta kuuluukin vielä näyttää. Sen pedon, nimittäin.

      • Anonyymi

        Lutheri tunnisti pedon, antikristuksen paavin, josta 1700-luvun Luterilaiset virretkin kertovat: Jumalan käskyi wastaan räyskyi.

        1234567---

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lutheri tunnisti pedon, antikristuksen paavin, josta 1700-luvun Luterilaiset virretkin kertovat: Jumalan käskyi wastaan räyskyi.

        1234567---

        Tämä tärkeää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lutheri tunnisti pedon, antikristuksen paavin, josta 1700-luvun Luterilaiset virretkin kertovat: Jumalan käskyi wastaan räyskyi.

        1234567---

        Paavi aina välillä muistuttaa.
        Kotimaa24 3.8.2014. Paavin kymmenen ohjetta onneen. 5:des ohje: Pyhitä lepopäivä, sunnuntai on perheen aikaa.

        Uutinen COP27-ilmastokonferenssista, jossa maailman johtavat tahot pyrkivät löytämään ratkaisuja ilmaston lämpenemisen estämiseen. Paavi Fraciscus lähetti terveisensä kokoukseen ja muistutti osallistujia ajatuksestaan sunnuntain asettamisesta koko maailman lepopäiväksi, kuten hän esitti jo vuonna 2015.

        Paavi ei lausunut sanaakaan Jumalan pyhittämästä ja siunaamasta sapatista, joka on pyhäpäivä myöskin Uuden Liiton kristityille.

        Uusi Maailman järjestys !

        Paaveilla on sunnuntailinja.

    • nostoon

      nostetaan luettavaksi.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      108
      4893
    2. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      114
      2550
    3. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      28
      2467
    4. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      201
      2225
    5. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      429
      2101
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      176
      1597
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      107
      1322
    8. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      35
      1157
    9. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

      Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
      Ikävä
      72
      996
    10. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      81
      920
    Aihe