Työpaikallani on monta eri-ikäistä kurttunaamaa, jotka pakertavat tunnista toiseen ja päivästä päivään näennäisesti töitään. Tuosta kahdeksan tunnin päivästä ei monta hetkeä kuitenkaan heille jää työntekoa, kun siitä ottaa pois ruokatunnin, kaksi-neljä kahvituntia sekä lukemattomat tupakkatauot. Lopustakin työajasta suurin osa puhutaan pas.kaa ja selän takana mollataan ja kytätään mm. niitä, jotka esim. ihastuksensa voimalla jaksavat tehdä työnsä hyvin ja kunnioituksella (asiakaspalvelua työmme).
En sitten tiedä mitä heidän päässään liikkuu, mutta sääliksi käy, kun kotona on "niin ankeaa" kun saman puolison kanssa oltu jo liian kauan eikä itsestäänkään oikein jaksaisi huolta pitää, jotta ees joku vähän heillekin hymyilisi. Pitäiskö antaa heidät ilmi työnjohdolle, kun eivät ole tuottavia ja ovat vahingollisia hyvän työilmapiirin kannalta? Tällaisia ajatuksia mietiskelen.
En sitten tiedä mitä heidän päässään liikkuu, mutta sääliksi käy, kun kotona on "niin ankeaa" kun saman puolison kanssa oltu jo liian kauan eikä itsestäänkään oikein jaksaisi huolta pitää, jotta ees joku vähän heillekin hymyilisi. Pitäiskö antaa heidät ilmi työnjohdolle, kun eivät ole tuottavia ja ovat vahingollisia hyvän työilmapiirin kannalta? Tällaisia ajatuksia mietiskelen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Sen sijaan suosittelen sinullekin alaa, jonka (omien sanojesi mukaan) "jaksat tehdä hyvin ja kunnioituksella" ihan sen työn itsensä vuoksi, eikä "ihastumisensa voimalla".
Juu, vaihdan heti, kun en enää jaksa, mutta nuo myrtsit vaan käy sääliksi. Eikä minun poistumisella heidän työpanostaan silti nosteta.
Vastaus aloittajalle: Hanki Elämä!
Näin just ja sitten vielä lisään, että hanki sellainen koulutus, millä työllistyt, saat muutakin ajateltavaa!
duunarihommissa yleensä ehtii ajattelemaan muutakin kuin työtä ;)
Heh, onpas täällä katkeraa väkeä. Onko kaikki hyvin? Minulla ei oo tarvetta hankkia elämää kun sellainen jo on. Mitenkäs teillä?
Anna Ilmi
Anna Panna (ihastuksesi).
Ihan tuttua munkin duunipaikasta. Yliopistolla on joillain laitoksilla aivan käsittämätöntä lorvailua, kun ei ole tulosvastuuta eikä markkinaehtoista kilpailua. Verorahaa tulee valtion budjetista, eikä sen tuloon vaikuta se, saako laitokset mitään aikaan. Aalto-yliopistolla on nyt tulosvastuullisempi rahoitussysteemi, mutta ainakin Helsingin yliopiston monilla laitoksilla esim lounastauko kestaa käytännössä kaks tuntia ja paivan mittaan kahvitaukoihin menee tunti ja röökitaukoihin toinen.
Joku taitaa olla todella katkera kun hänellä ei ole valtion suojatyöpaikkaa. No, yleensä kukaan ei niihin suojatyöpaikkoihin pääse pelkällä peruskoulun päättötodistuksella, lorvimalla kotona ja vetämällä sidukkaa naamaan sekä haukkumalla muita.
Opiskele vaikka ensin ylioppilaaksi ja sitten hanki ne maisterin paperit, niin eiköhän sullekin joku valtion työpaikka hyvällä tuurilla löydy=)
:DD Kun tietäisit...
Kevättä rinnoissa, molemmissa.
Kukaanko ei huomaa aloituksen ironiaa muiden negatiivisten ketjujen aloituksiin? On hauska ja vaihtelua tuova aloitus. Ihan aidosti oikeesti relatkaa. Ei kaikki iloisuus ja flirttailu tarkoita työpaikkasuhteita tai työkyvyn tai tuottavuuden laskua hetkellisesti. Joskus se saattaa vain tarkoittaa, että näiden ihmisten kanssa työpaikalla viihtyy.
Siis antaisit ilmi kyttääjät vai mikä on jutun pointti?:) Juu, työpaikkaromanssi kukoistaa munkin työpaikalla eivätkä todellakaan ole mitään kurttunaamoja!