lirahtanut tongallinen vartsikkaa housuun, kun konventtien herjapuheiden oikeuskäsittelyä valmistellaan ja nyt tuli perään syytteet rasmisminkaltaisesta syrjimisestä ja jopa omien lastensa/vanhempiensa onan onnensa huomaan jättämisestä.
Toivotaan, että varsinkin tähän jäkimmäiseen ongelmaan valtiovalta puuttuu kovalla kädellä. Korvausvaateet lahkosta eronneille pitäisi vaatia lahkon organisaatiolta.
Rahallinen korvaus ei saa aivopesua kuriin, mutta lahko joutuu kuitenkin vastuuseen törkeyksistään.
Toivotaan, että varsinkin tähän jäkimmäiseen ongelmaan valtiovalta puuttuu kovalla kädellä. Korvausvaateet lahkosta eronneille pitäisi vaatia lahkon organisaatiolta.
Rahallinen korvaus ei saa aivopesua kuriin, mutta lahko joutuu kuitenkin vastuuseen törkeyksistään.
Vastaukset 23
Vanhimmat
toivotaan että asiat etenee. kannattaa lähestyä oikeusministeriä sähköpostitse. näin tein itsekin esittääkseni asiasta oman näkemykseni. uskonnonvapaudella ei voi perustella ihmisoikeusrikkomuksia kuten uskonnonvapauden rajoittamista karttamisen keinoin.
Hyvä idea. Annatko oikeusministerin sähköpostiosoitteen
Kiristys ja organitoistu aivopesu pitäisi lailla kieltää.
vainot pystyyn4.5.2014 17:120 SULJE
Kiristys ja organitoistu aivopesu pitäisi lailla kieltää.--------------
niin pitäs.
mun dominoiva puoliso harrasti sitä 3 vuosikymmentä mua kohtaan.
onneks se sai sydärin enenkun ehdin vetästä sitä paistinpannulla otsikkoon.
** jopa omien lastensa/vanhempiensa onan onnensa huomaan jättämisestä.**
luterilaisten lasten huostaanotot kasvavat hälyttävässä määrin.
nyt on ehdotettu lakialoitetta siitä,
että aikuiset lapset olisivat vastuussa
vanhus-vanhempiensa hoidosta ja hyvinvoinnista.
on jo aikakin, niin huonolla hoidolla on moni Vanhus jonka lapset asuu jopa sama kaupungissa, että oikeuteen ne pitäs vetää heitteillejätöstä!
"luterilaisten lasten huostaanotot kasvavat hälyttävässä määrin."
miten tyhmän ihmisen pitää olla että se puhuu luterilaisten huostaanotoista. elät aika mustavalkoisessa maailmankäsityksessä. ei huostaanottoja tilastoida uskontokuntien perusteella ensinkään.huostaanottoja tapahtuu kaikkialla ja kaikissa ihmisryhmissä. tietenkin huostaanottoja on enemmän luterilaisten parissa koska jehovan todistajia on todella vähän verrattuna luterilaisiin. mutta kun kommentoit että luterilaisten huostaanotot kasvaa hälyttävästi niin liität sen asian luterilaisuuteen. huostaanotot eivät liity luterilaisuuteen mitenkään vaan syyt on sitten ihan muualla.
sinun maailmassasi on vissiin vain todistajat ja luterilaiset?
olet kyllä tämän palstan yksinkertaisempia höpäjiä jos olet se LOL-tyyppi joka kipuilee todistajamielensä kanssa
Vanhukset skipataan vanhainkotiin
eikä käydä katsomassa vaikka asutaan parin kilsan päässä.
tosi halapmaista käytöstä jälkeläisiltä.
siellä ne sotalesket kiikkuu yksinään ja oottaa et ees joku niistä monesta lapsesta vaivautus ees Äitienpäivänä tervehtimään
vanhaa Houkka joka heijät yksinhuoltaja-leskenä elätti ja koulutti:(
vaan ei ne keskee, iillon muuta tekemistä.
kuolis pois vaan niin saatas tapella sen rollaattorista ja kiikkutuolista
verissäpäin,ja saataisiin
sisarusten kesken syy olla puhumatta vuosikymmeniin,
kuten luterilaisilla perintöriidoissa tapana on
SIINÄPÄ karttamista kauneimmillaan,
pitäskös oikeusministerin kieltää semmoinenkin?
:D
Juu ku nooikii ni mekii,,,ollaan yhtä mulkkuja.
"Vanhukset skipataan vanhainkotiin
eikä käydä katsomassa vaikka asutaan parin kilsan päässä.
tosi halapmaista käytöstä jälkeläisiltä."
olen samaa mieltä. onneksi tälläistä ei tehdä kuitenkaan minkään järjestön organisoimana pakollisena sääntönä kuten vt-seura tekee eronneille. sen takia onneksi ihmiset saavat itse valita käyvätkö katsomassa vai eivät. ja onneksi suurin osa siksi käy katsomassa ja viettämässä aikaa.
valtiovallan on jo korkea aika
puuttua vanhusten huonoon hoitoon.
THL:n ylijohtaja: Perheille lisää vastuuta vanhuksista
Perheet saavat ottaa ja joutuvat ottamaan enemmän vastuuta vanhuksista,
sanoo ylijohtaja Marina Erhola Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta.
Hän arvioi Talouselämän haastattelussa, että vanhuksia hoivaavat nykyistä useammin myös hoiva-avustajat lähihoitajien ja sairaanhoitajien ohella.
Hoivaajia tarvitaan lisää,
sillä vanhusten on tarkoitus asua kotona
kunnes heidän kuntonsa vaatii laitoshoitoa.
Perinteinen laitoshoito on makuuttanut vanhuksia vuodeostoilla, vaikka osa vanhuksista kykenisi kuntoutumaan vielä kotihoitoon tai palvelutaloon.
Hallitus vähentää rahaa vanhusten laitoshoidosta.
Terveyskeskukset ovat kriisissä.
http://www.talouselama.fi/uutiset/thln ylijohtaja perheille lisaa vastuuta vanhuksista/a2221490
en yhtään ihmettele, että -mediatietojen mukaan-
joka toinen pv joku Vanhus tekee ITSEMURHAN.
valtiovalta ei voi puuttua yksilöiden valintoihin siitä käyvätkö katsomassa ihmistä vai eivät. mutta se voi puuttua jos jokin järjestö sanelee sellaisia sääntöjä että ihmisiä pitää karttaa ja hylätä. ymmärrät asian eron itsekin jos mietit pari minuuttia.
organisoitu ihmisten hylkääminen uskonnon taholta on tyystin eri asia kuin se että päättääkö Matti mennä katsomaan isovanhempaansa.
asian eron ymmärtää parhaiten kun tajuaa että karttajat haluaisivat itse olla tekemisisä perheenjäsentensä kanssa jotka eroavat lahkosta mutta järjestö kieltää tämän. ennen karttamissääntöä jehovan todistajat oli tekemisissä eronneiden kanssa vaikka eivät lahkotiloissa treffaileletkaan enään.
joten ole kiltti älä yritä vetää asiaa sivuraiteelle ja vääristellä kun ymmärrät itsekin asioiden eron.
"Hallitus vähentää rahaa vanhusten laitoshoidosta.
Terveyskeskukset ovat kriisissä"
olen käsittänyt niin ettei jehovan todistajia kiinnosta politiikka. nyt kuitenkin kiinnostaakin?
moni on törkeesti hylännyt Vanhuksensa ja parahtaa pahasti ja alkaa kipuilla kun asiasta huomautetaan ,
ihan ystävällisesti.
Käyn katsomassa Naapurin Mummoa vanhainkodissa
useemmin kuin sen mun kanssa samassa talossa asuva pöyhkee plikka.
Bussilla meen.
sillä Plikalla on oma auto.
Kysyin pääsiskö Äitienpäivänä samaan kyytiin, oletin että
menee muoria kattomaan silloin.
*mä snne jouda ko meen hakee pensaa Venäjältä, siihen menee koko päivä*
joo, halpa pensa, viina ja tupakka
on tärkeempiä kuin Äitimuori ,Äitienpäivänä.
Veis sit vaikka votkapullon äiteelleen mut ite juo kaikki.
tämä palsta ei ole yksittäisten ihmisten elämän käsittelyyn vaan käsittelee jehovan todistajuutta. uskonto on eri asia kuin jokin tietty ihmisyksilö.
voisimme molemmat antaa paljonkin esimerkkejä vanhuksista välittävistä ja piittaamattomista ihmisistä. molempia kun on paljon. se ei kuitenkaan liity vt-seuraan mitenkään eikä karttamismenettelyyn.
vaikka maailman kaikki ihmiset eivät huolehtisi vanhuksistaan se ei tee oikeutusta vartiotornille määrätä hylkäämään perheenjäseniään.
no perkelettäkö ihemettelet kun Taluslehres sanotaan
ja se kertoo et vanhukset taas kuristetaan ahtaammalle,
se onkin sun mielestäs POLITIIKKAA?
stana kun oot itte vaipoissa kotona 70-vuotiaana avuttomana sänkysä,
tajuut kyllä.
MIKÄ sitä politiikaa on.
se on paskasissa vaipoissa makaamista 14h putkeen
kun kotisairaanhoidon reurssit ei riitä muuhun kun mättää lääkenapit mmmojen naamaan.
tai korvaan prkl.
kuha o hänes sano piika ko juomaveet vasika niskaa kato, stana
jaahah.heittelipä huomion pois tosiasiasta,että Jehovien väärinkäytökset hautautuisivat mm.vanhus asian alle.
Jehovan tidistajien tiedoittajaVeikko Leinonen ei kommentoi asiaa muutoin kuin ,on kyseessä kampanja Jehovan todistajia vastaan.
Mitäpä muuta voisi sanoa joka tapauksessa monien mm.vanhusten ja yksinäisten jaakamisesta tiedän,että hierarkia toimii näin.Likaisen työn tekee se ovien kolkuttaja.
leinosella on 2 vaihtoehtoa. joko myöntää karttaminen jolloin asia on julkisesti myönnetty moraalittomuus ja lainsäädännön hampaissa, tai kieltää se jolloin leimautuu valehtelijaksi.
leinosen strategia on olla sanomatta mitään itse karttamisesta ja puhua ympäripyöreitä. on siinäkin elämäntehtävä olla jehovan todistajien tiedoittaja. saa valehdella medialle paljon.
.Likaisen työn tekee se ovien kolkuttaja.-------------
no todistajathan joutas pitää näille yksinäisille petipotilaille juttuseuraa nii
pääsis kotisairaanhoito vähemmällä?
ettei niitten tarttis mielipahassaan itteesä tappaa?
on se ankeeta kun sit naapurit kattoo naamat
norsunvituilla kun mummo tekee itsarin ja meet jakaa lusikoita ja valittuja Paloja broidis kanssa.
mutisevat rappukäytäväs et
*eipäsennen ehtineetkäymää mutkukuolinihetiollaan tavaroistatappelemassa*
oisha se mein puolesta elää saanu,
ittuuks meni syömää tabujaa kourakaupalla :((
saa hävetä sit sen hourupään takia..
Taas luopiot itkee ja panee kaikki muitten syyksi oliko teillä korvat ja silmät kiinni kun menitte kasteelle? Jos jääkkiekkopelaaja ampuu omaan maaliin koko ajan mitä luulette pelaajakaverit sanoo? surkeita valittajia, tämä johtaa vain siihen että ihmiset kiinnostuvat enemmän totuudesta ja totuudesta voittaa ei narisijat.
*jjoo en mä hiffannu sillon ku menin kasteelle
et mitä ne kastekysymykset tarkottikaa
vaa sanoin vaan KYllÄ-KYLLÄKYLLÄ'
vaikuttaa jotenkin vajakeilta eli
älyllisesti jälkeenjääneiltä nää kitisijät.
Kaikki niitten itte tekemät mogat on Vt-seuran syytä :D
ne ei oo älynneet/osanneet hakeutua lisäkoulutukseen missään elämänsä vaiheessa,
koulutus loppui apukouluun/tarkkisluokkaan.
niitten AD/HD-kohellus on VT-seuran syytä.
niitten ADD on Vt-seuran syytä,
laiskuus ja tyhmyys on Vt-seuran syytä.
lihavuus on Vt-seuran syytä ja
Asperger/autismi/tourette -oireet kera OCD:n on
kaikki sen pärkkeleen Vt-seuran syytä.
Pippeliään ei osaa pitää kurissa ja sekin on Vt-seuran syytä,
kuin myös taipumus itselääkitä adhdOCD-yms
oireitaan VIINALLA on sekin Vt-seuran syytä.
Mitään vastuuta omasta elämästä ne ei osaa ottaa.
tosi vajakkeja, sorry vaan,huhhuh sentään
Moni ADHD lääkitsee viinalla itteesä.
Linnassa paljon niitä.
Suurin osa niin pahassa nixa-koukussa
että heroiinistakin kuulemmin pääsevät HELPOMMIN eroon kuin tupakasta.
parkuvat ja pahasti jos joku yrittää ottaa tupakkatutin heiltä pois,
liekö ihan mamin tisun korvike edelleen?
tupakointi on tosi koukuttava riippuvuus.
nixa antaa kicksejä aivoille.
Fyysisetkin viekkarit on tosi pahat.
Mulla oli aivotkin kiinni, olin vain 14 vuotias. Oletko aivan idiootti!