kokoomus kannattaa Turkin liittymistä EU:hun,koska sieltä tulee paljon ihmisiä EU:hun liittymisen myötä Suomeen töihin.jokaisesta ulkolaisesta työntekijästä tulee vuosittain noin 8 000e säästöt työnantajalle.
Suomessa on nyt noin 500 000 työtöntä (200 000 tempputyöläistä eli Suomeksi orjatyöläistä) ja sosiaalimenot ja terveydenhuolto ajettu alas,en uskalla edes kuvitella sitä että miten iso sisällissota tänne syttyy kohta puolin oikeasti.
jopa syvässä unessa ja kiltit Suomalaiset ärähtävät kohta ja Suomi on jo nyt niin kusessa että vaikka Suomi eroaisi EU:sta heti ja saisi todellisen päätäntävaltansa takaisin Helsinkiin niin silti ei ole näkyvissä kun vain suunta alaspäin.
noita 500 000 on potkittu valtion taholta niin rankasti päähän mm syyllistetty työttömyydestä vaikka tällä hetkellä täällä on vain noin 25 000 työpaikkaa,eli jos jokainen työtön menisi heti nyt töihin niin työttömiä jäisi silti 275 000 koska suuri osa työpaikoista on lähtenyt Suomen mielipuolista verotus systeemiä karkuun ja osa ahneena tuottaa työnsä halvoissa Aasian maissa.
niin paljon on potkittu päähän että kun isot massat jäävät eläkkeelle niin Suomessa alkaa viimeistään jo olla sisällis sota,ei auta vaikka oltais erottu EU:sta ja tehty vaikka mitä parannuksia kun he eivät kokemansa jälkeen varmasti halua tehdä Suomen hyväksi mitään.
kamelin selkä on jo katkaistu sillä että Somaliasta tulevat ihmiset saavat paremman tukiverkoston kuin meidän omat Sotaveteraanimme mm Somaleille maksetaan keinojuurihampaat,lääkkeet ja kaikki terveydenhuolto kun Sotaveteraaneille valtio korvaa vain osan,ja nyt ollaan lapsilisistäkin leikkaamassa.
sitten suututtaa se kun julkisuudessa sairaat ihmiset väläyttelee lapsilisien,asumistukien,varhaiseläkkeiden ja jopa toimeentulotuen poistoa!miten ilkeitä ihmiset voivatkaan olla omalle kansalle?itse herrat menee takseilla töihin ja asuvat vartioiduilla alueilla ja menevät joka yö kaviaarin ja shamppanian täyteisenä nukkumaan ja koko tulevaisuus on turvattu rahallisestikkin Suomalaisten selkähanoista revityillä Euroilla!
toivon todella että ne henkilöt jotka ovat tästä vastuussa saavat vielä joskus rangaistuksen siitä että ovat ajaneet Suomen kuseen ja Suomalaiset työttömyyden,köyhyyden,sairauden, kodittomuuden,päihdeongelman ja itsemurhan partaalle.mikään Suomen laissa määriteltä rangaistus ei riitä heille tuomioksi teoistaan,ikävä kyllä Suomen tapauksessa paha ei voi saada samalla mitalla takaisin koska täällä on asiat niin huonosti että vaikka mitä tekisi niin ei voida koskaan hyvittää näitä tuhoja ja itsemurhia.

Vastaukset 18
Vanhimmat
Jos kerran kaikki Suomessa ovat jo työttömiä, eikös olekin hyvä että jostain muualta tulee tekijöitä?
Kyllä käy työn huiske kun toimeliaat Afrikan sarvet panevat hihat heilumaan!
onko 500 000 sinun mielestäsi 5.5 miljoonaa?ja eivät he ole tietenkään omasta tahdostaan työttömiä,vaan heidät on pantu pois halvemman työvoiman tieltä!vai että hyvä että muualta tulee tekijöitä?oletko tosissasi?Suomi on Suomalaisten,ei ulkolaisten!
Taisittepa taas unohtaa työperäisen maasta poismuuton. Suurina siirtolaisvuosina moni suomalainen joutui muuttamaan maasta pois. (tutustukaa Ruotsiin, Kanadaan, Australiaan ja Usa:n muuttaneihin)
Miksi suomalaisella on oikeus muuttaa maasta pois? Jos tänne ei saa tulla niin miksi täältä saa lähteä pois?
tietenkin saa lähteä pois!täällä on tällä hetkellä 500 000 työtöntä ja mol.fi sivujen mukaan 25 000 työpaikkaa,eli ei täällä mitään työvoimapulaa ole,kaikki johtaa siihen kun täällä on yritysten maksamia politikkoja vallassa niin he haluavat pakolaisen töihin kustannus syistä.kysymyksesi oli tyhmin mitä olen hetkeen kuullut!luuletko itsekkin tosiaan että täällä on pula Suomalaisista työntekijöistä?katso tilastot ja huomaa totuus!täällä on kymmeniätuhansia koulutettuja Suomalaisia vailla työtä,ja halvemmat työntekijät otetaan töihin.
Suomessa on toki pulaa monenkin alan tekijöistä. Sairaanhoitajista, lähihoitajista, hammaslääkäreistä, koodaajista...
Juopot lappalaiset eivät viitsi kouluttautua hammaslääkäriksi.
mutta on järjetöntä tuoda tänne kieli-, luku- ja kirjoitustaidottomia sekä kouluttamattomia jussufeja mukamas poistamaan pulaa ammattilaisista.
työkykyisiä nuoria Suomalaisia sairaanhoitajia on tilastojen mukaan tuhansia työttöminä,koska ulkolaiset tekee halvemmalla ja ei kyseenalaista sitä touhua,esim lähihoitaja jos sanoo vaikka pomolleen ettei ole oikein että vaari makaa 2 viikkoa samat vaipat päällä niin hänet laitetaan ensiksi sairaslomalle ja vuodenpäästä on oikeus irtisanoa hänet!
Niinpä. Kyllä työhaluttomia suomalaisia sairaanhoitajiakin löytyy. Kyse on halusta tehdä työtä, jota suomalaisilta harvoin löytyy.
Esim. maaseudulla on hyvin harvinaista että kukaan vaivautuu tekemään yhtään mitään, koska tukiaiset kattavat kaiken elämisen.
olet taas sekoittanut ahkerat suomalaiset sossupummaaviin Somalian jussufeihin.
Turkin liittäminen EU-alueeseen on vahingollista koska Turkki on muslimimaa jolla on suuria ongelmia yhteiskunnassaan.
Toisena nega-syynä on harmaan talouden käyttämä halpa veroja maksamattoman työvoiman Suomeen tulo.
Tämä työvoima on se pointti miksi kokoomus on Turkin kannalla.
``Turkki on retuperä``juuri näin...kokoomuksen tyypit on isot firmat maksanu valtaan joten heidän laulujaan he laulavat!
Turkki on kyllä vakain valtio Välimerellä Israelin jälkeen.
Välimerellä on myös mm. Italia ja Ranska...
Kyllä myös humanitäärinen maahanmuutto on nakertanut ja nakertaa palvelujamme kiihtyvällä vauhdilla.
Esim. tänä vuonna pelkästään kiintiöpakolaisten määrää nostettiin 1050 henkilöön perheet. Tämä kaikki velaksi. Samaa aikaa kaikkia peruspalvelujamme leikataan. Tässä tämän päiväinen uutinen:
Poliisien määrä saattaa vähentyä säästöjen takia
http://www.hs.fi/politiikka/Poliisien määrä saattaa vähentyä säästöjen takia/a1399256115525
5.5.2014 12:04 Päivitetty 5.5.2014 12:209
Poliisi joutunee henkilöstöleikkausten kohteeksi.
Sisäministeriön hallinnonalalla varaudutaan henkilöstöleikkauksiin. Säästöt kohdistuvat todennäköisesti myös poliisiin ja rajavartiolaitokseen.
Sisäministeriön hallinnonalalta pitäisi kehysriihen päätösten mukaisesti säästää lähivuosina 25 miljoonaa euroa.
Ministeriön talousjohtajan Jukka Aallon mukaan on selvää, että poliisi ei säästy henkilöstöleikkauksilta. Sisäministeriön hallinnonalasta poliisi muodostaa kaksi kolmannesta ja rajavartiolaitos vajaan viidenneksen.
"Lähtökohtaisesti joudumme varmasti kohdistamaan toimenpiteitä aika juustohöylällä kaikkiin toimintoihin", Aalto arvioi.
Myös hätäkeskuksista, Pelastusopistosta, Maahanmuuttovirastosta ja vastaanottokeskuksista sekä Hallinnon tietotekniikkakeskuksesta yritetään etsiä säästöjä.
Säästöt kohdistuvat todennäköisesti henkilöstöön, koska työvoimavaltaisella hallinnonalalla palkat ovat suuri menoerä. Aalto muistuttaa, että esimerkiksi poliisissa ja hätäkeskuksissa on jo aiemmilla säästökierroksilla toteutettu isot organisaatiouudistukset.
Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) onkin huolissaan säästöjen vaikutuksista. Hän sanoo ottavansa asian tarvittaessa esiin syksyn budjettiriihessä.
******
Mitäs leikkaussäästöillä tehdään? No rahdataan tietenkin lisää uusia elätettäviä:
60 miljoonalla eurolla lisäporukoita 1050 kpl perheet. Hallitus teki kiireellä lisäbudjetin sitä varten:
http://budjetti.vm.fi/indox/sisalto.jsp?year=2014&lang=fi&maindoc=/2014/taet/hallituksenEsitys/hallituksenEsitys.xml&opennode=0:1:47:109:133:
``muukalaisten elatus``olet täysin oikeassa,humanitaarinen on vielä pahempi kuin työperäinen maahanmuutto...uskomatonta miksi Suomi ei lähetä Somaleita takaisin Somaliaan kun ei siellä ole mitään sotia!se oli sotaa kun NL vyörytti miljoona armeijansa tänne,pommitti kaupungit ja tappoi yli 80 000 Suomalaista!silti Suomi nousi raunioista ja rakensi Suomen uudelleen.jos Suomalaiset olisi olleet kuin Somalipakolaiset niin NL olisi tarvinnut vain kävellä tänne ,koska kaikki maatapuolustavat miehet olisivat lähteneet karkuun.ISO kunnia Suomalaisille.
Se tästä vielä puuttuisi kun saataisi se vihon viimeinen Välimeren maa lypsämään EU rahastoja.
Hallitus hoitaa reippaasti ulkomaalaisten asioita:
http://yle.fi/uutiset/sosiaaliturvamaksujen_maksaminen_ulkomaille_puhutti_eduskunnan_kyselytunnilla/7229152?ref=leiki-uup
http://yle.fi/uutiset/suomesta_ulkomaille_maksetut_lapsilisat_murusia_koko_potista/7224067
Kun lukee noi linkit, näkee, että kädet on nostettu pystyyn ja meidän veromassit jakoon, ja hallitus pakoon....
Ja entäs tämä joka vuotinen rahanjakoautomaatti kehitysmaille:
http://budjetti.vm.fi/indox/sisalto.jsp?year=2014&lang=fi&maindoc=/2014/tae/hallituksenEsitys/hallituksenEsitys.xml&id=/2014/tae/hallituksenEsitys/YksityiskohtaisetPerustelut/24/30/30.html
Ja kaikki siihen melkein 100 miljardin velkapiikkiimme.