kokoomus kannattaa Turkin liittymistä EU:hun,koska sieltä tulee paljon ihmisiä EU:hun liittymisen myötä Suomeen töihin.jokaisesta ulkolaisesta työntekijästä tulee vuosittain noin 8 000e säästöt työnantajalle.
Suomessa on nyt noin 500 000 työtöntä (200 000 tempputyöläistä eli Suomeksi orjatyöläistä) ja sosiaalimenot ja terveydenhuolto ajettu alas,en uskalla edes kuvitella sitä että miten iso sisällissota tänne syttyy kohta puolin oikeasti.
jopa syvässä unessa ja kiltit Suomalaiset ärähtävät kohta ja Suomi on jo nyt niin kusessa että vaikka Suomi eroaisi EU:sta heti ja saisi todellisen päätäntävaltansa takaisin Helsinkiin niin silti ei ole näkyvissä kun vain suunta alaspäin.
noita 500 000 on potkittu valtion taholta niin rankasti päähän mm syyllistetty työttömyydestä vaikka tällä hetkellä täällä on vain noin 25 000 työpaikkaa,eli jos jokainen työtön menisi heti nyt töihin niin työttömiä jäisi silti 275 000 koska suuri osa työpaikoista on lähtenyt Suomen mielipuolista verotus systeemiä karkuun ja osa ahneena tuottaa työnsä halvoissa Aasian maissa.
niin paljon on potkittu päähän että kun isot massat jäävät eläkkeelle niin Suomessa alkaa viimeistään jo olla sisällis sota,ei auta vaikka oltais erottu EU:sta ja tehty vaikka mitä parannuksia kun he eivät kokemansa jälkeen varmasti halua tehdä Suomen hyväksi mitään.
kamelin selkä on jo katkaistu sillä että Somaliasta tulevat ihmiset saavat paremman tukiverkoston kuin meidän omat Sotaveteraanimme mm Somaleille maksetaan keinojuurihampaat,lääkkeet ja kaikki terveydenhuolto kun Sotaveteraaneille valtio korvaa vain osan,ja nyt ollaan lapsilisistäkin leikkaamassa.
sitten suututtaa se kun julkisuudessa sairaat ihmiset väläyttelee lapsilisien,asumistukien,varhaiseläkkeiden ja jopa toimeentulotuen poistoa!miten ilkeitä ihmiset voivatkaan olla omalle kansalle?itse herrat menee takseilla töihin ja asuvat vartioiduilla alueilla ja menevät joka yö kaviaarin ja shamppanian täyteisenä nukkumaan ja koko tulevaisuus on turvattu rahallisestikkin Suomalaisten selkähanoista revityillä Euroilla!
toivon todella että ne henkilöt jotka ovat tästä vastuussa saavat vielä joskus rangaistuksen siitä että ovat ajaneet Suomen kuseen ja Suomalaiset työttömyyden,köyhyyden,sairauden, kodittomuuden,päihdeongelman ja itsemurhan partaalle.mikään Suomen laissa määriteltä rangaistus ei riitä heille tuomioksi teoistaan,ikävä kyllä Suomen tapauksessa paha ei voi saada samalla mitalla takaisin koska täällä on asiat niin huonosti että vaikka mitä tekisi niin ei voida koskaan hyvittää näitä tuhoja ja itsemurhia.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Miksi suomalinen ei mene työ ? Me tehdään raskas työ kun suomalinen ei halua tehdä likainen raskass työ.
kyse ei ole siitä etteikö Suomalainen menisi töihin,vaan kyse on siitä ettei suomalaisia oteta töihin ei edes korkeasti koulutettuja.luuletko ettei kukaan Suomalaisesta 500 000 työttömästä pystyisi täyttämään 25 000 työpaikkaa?
Jos haetaan korkeasti koulutettua työntekijää, niin siihen paikkaan valitaan useimmiten suomalainen korkeasti koulutettu. On pulaa esim. lääkäreistä ja sairaanhoitajista. Nissä töissä misdä pitää olla erittäin hyvä suomen kielen taito, ulkomaalaiset jää usein kakkossijalle ja varamiehiksi.
Jos haetaan lyhyen koulutuksen omaavaa henkilöä, niin niihin paikkoihin valitaan usein ulkomaalainen. Turkkilaiset ovat esim. Saksassa tosi tykättyjä rakennusmiehiä ja siivoojia, ahkeria, eivätkä pidä krapulapäiviä. Päihittävät eurooppalaiset matalapalkkatyöntekijät mennen tullen. Matalapalkka-alojen porukka, joka ei Suomessa ole viitsinyt kouluttautua, on laiskaa ja usein aika viinanhuuruista, vaikka kaikki mahdollisuudet on tarjottu ja terveitä elämäntapoja valistetaan joka puolelta. Nämä elintavat ja kouluja käymätyömyys ovat meillä valintoja. Ei siitä laiskasta porukasta oikein tule hyviä työntekijöitäkään.
"Jos haetaan lyhyen koulutuksen omaavaa henkilöä, niin niihin paikkoihin valitaan usein ulkomaalainen."
Mites viroilaiset lumenpudottajat, jotka hakkasivat Hensingissä lukemattomien kerrostalojen kattojen vesieristyksiin reijät eivätkä kertoneen kenellekään ja heti kun saivat maksun katosivat vihellellen ja jättivät katot mätänemään kun lumet suli tuli monelle taloyhtiölle miljoonien eurojen vesi vahingot.
Esimerkkejä riittää hometaloista ja yksi esimerkkin on maailman kalleimmaksi rakennusvirheeksi valittu olkiluodon ydinvoimala, jonka piti valmistua jo vuonna 2006, mutta ei ole valmistunut vieläkään. Budjettikin on ylittynyt kymmenellä miljardilla eurolla ellei enemmälläkin. Halpaa oli ja puolalaiset ja virolaiset rakensivat halvalla.
Onneksi teikäläiset ulkomaalaista laatua ylistävät ei ymmärrä yli kymmenen miljardin euron summia niin Olkiluodon möhläykset ei haittaa mitään. Vaikka se alkaa olla jo niin iso summa, että halvemmaksi olisi tullut vaikka Suomalaiset olisi palkattu rakentamaan koko laitos kymppitonnin kuukausi palkalla.
Näin on. Kuoleita IT-insinööreitä riittää, kohta ei tarvitse tuoda marjanpoimijaa ulkomailta Suomeen.
Koska suomipoikia ja tyttöjä on 800 000 kpl työttömänä ja laske siitä sitten vapaat työpaikat!
Mitäpä väliä ei täällä kukaan ole tästä maasta ole mitään välittänyt kymmeniin vuosiin. Ainoa mikä suurinta osaa kiinnostaa on se, että itselle tulee lisää rahaa ja palkankorotuksia, sekä voittoja. Ehkä jonkin verran se, että kaikille ketkä sanoo kärsivänsä tulee paljon tukia ja rahoja.
Mikään muu ei täällä kiinnosta mitään. Eikä ole kiinnostanut vuosikymmeniin.
Toki täällä on kaiken maailman persuja, jotka mölyää, mutta siinäkin on vaan takana se itselle enemmän ja enemmän. Kattokaa vaan kun persut saa valtaa se siinä vaan on.
Meikäläinen kun on valkoinen hetero mies niin olen listassa viimeisenä ketä täällä autetaan ja kenestä kukaan välittää niin turha tässä on stressata kun rahat on maalta loppuneet jo jossain lasten ja yh äitien kohdalla aikoja sitten tänne ei niitä enää riitä kuitenkaan.
Onneksi pääsen kohta eläkkeelle vähän yli 50:senä, eikä ole lapsia ja saa harrastaa liikuntaa, ajella moottoripyörällä, autolla ja tehdä mitä huvittaa.
Kerrotko, miten pääsee eläkkeelle vähän yli 50:senä? Minäkin haluan! Jäisi työpaikka nuoremmille ja virkeämmille, jos tähän enää ketään otetaan tilalle. Nykyäänhän näyttää olevan tapa ettei palkata uusia tilalle, kun joku jää eläkkeelle. Ne työt vaan jaetaan paikalla olevien kesken. Mutta silti lähtisin heti eläkkeelle, jos vaan tietäisi miten se on mahdollista?
Kerrotko, miten pääsee eläkkeelle vähän yli 50:senä?""""
Helppoa kunhan nuorempana vain hoitanut asiansa oikein ja kerryttänyt itselleen hieman varallisuutta/omaisuutta. Itse päätin jo toistakymmentä vuotta sitten että jään eläkkeelle 58 vuotiaana kun 5 vuotta vanhempi vaimoni on 63 vuotias ja jää eläkkeelle. Tajusin jo nuorena ettei meidän ikäluokalle enää makseta samankokoisia eläkkeitä kuin suurelle jo eläkkeelle jäänelle ikäluokalle.
No, se jääköön kertomatta, mutta sen verran, että ei se ole helppoa päästä.
Toki pitää olla näyttöä sairauksista ja viime kädessä lääkäri sen päättää.
Jep jep, töistä voi toki jäädä pois jos on rahaa elämiseen, eikä oma tulevaisuuden eläkekertymä huoleta, mutta eläkettä ei saa nostaa vielä vähän yli 50:senä, vaikka sen olisi itse säästänyt. Yksityisiä eläkkeitä saa alkaa nostaa aikaisintaan 58-vuotiaana, mikä on jo tosi paljon yli 50:senä, melkein 60:senä. On minullakin säästöeläke, jota saa alkaa nostaa 58-vuotiaana, mutta siihen on vielä 7 vuotta aikaa. Voisin jäädä sille itse säästämälleni eläkkeelle heti nyt, 51-vuotiaana. Sillä voisi elää 10 vuotta, 62-vuotiaaksi, ja sitten oikealle eläkkeelle. Mutta ei ole mahdollista!
Ainoa vaihtoehto vähän yli 50:selle taitaa olla sairaseläke, mutta kuten eläkepoju jo totesi, siihen tarvitaan näyttöä sairauksista. Ei yhtään kadehdita, jos joku on jo vähän yli 50:senä niin sairas ettei enää kykene töihin.
Kun ei anna rahojaan eläkeyhtiöille vaan hoitaa sijoituksensa itse, niitä saa nostaa silloin kun tarvitsee. Minä lopetan työnteon ensi syksynä 53-vuotiaana. Osinkotulot melkein riittävät elämiseen ja pääomasta on varaa nipistää loput lailliseen eläkeikään asti. 63, 65 tai 67, samantekevää. Eläke jää tietysti pieneksi, mutta eipähän sitä tarvitakaan kuin osinkoja täydentämään.