Niin että kuinka usein pitää tavata että kaukosuhde kestää?. Entä kuinka usein olla päivittäin yhteydessä (puhelin, netti...) että oppisi tuntemaan sen toisen ja näin poispäin. Mulla on nyt vähän hankala tilanne sillä me ei juurikaan pidetä yhteyttä toisiimme kun on niin kallista (kummatkin alaikäisiä) ja nähään ehkäpä noin kolmen viikon välein. Minä voisin hyvinkin olla puhelimessa päivittäin mutta hän saattaa olla hiljaa montakin päivää enkä halua ahdistaa häntä nurkkaan...Hän on puhunut kihloista ja yhteisestä tulevaisuudesta mutta en oikein tiedä. Onko kohta 18-vuotias liian nuori aloittamaan kaukosuhteen?. Tätä on jatkunut jo puoli vuotta. Tosissani olen ja niin hänkin?. Onko hän tosissaa vai pelleileekö vain?. Epäilyttää kun en saa viestiä yms. ja ikävä riivaa. Mitä mieltä?
kuinka usein pitää tavata?
12
2214
Vastaukset
- tuntuu
että vaikka ei tapaamisia kovin useinkaan olisi, kaikki on hyvin jos yhteyttä pidetään riittävän tiiviisti.
Itselläni on myös se tilanne että mies ei pidä yhteyttä kuin suunnilleen kerran viikossa. Ennen se ei haitannut, vaikka koville se on aina ottanut koska minulla on aika huono itsetunto. Nyt minua on jotenkin alkanut kyllästyttämään, tunnen vieraantuneeni hänestä, enkä oikeastaan jaksa enää ikävöidäkään. On alkanut tuntumaan ettei hän oikeasti välitä minusta. Pelottaa kysyä häneltä suoraan. Asia vaivaa koko ajan. Tapaaminenkin lähestyy, enkä tämän takia enää oikeastaan edes haluaisi nähdä häntä, koska pelkään että hän huomaa että jokin on vialla. Vaikka tuskinpa hän mitään huomaa, sillä eihän hän vielä edes tunne minua kunnolla.
Ja kaikki olisi hyvin, jos vain hän kirjoittaisi vaikka vain joka kolmas päivä. Joka toinen päivä olisikin jo melkein ylellisyyttä...
Yhden aikaisemman miehen kanssa kirjoiteltiin päivittäin ja se tuntui hyvältä. Siinä ehti tutustuakin ihan erilailla kuin tällaisessa missä saa koko ajan jännittää tuleeko sitä vastausta omaan viestiin enää lainkaan. Luottamus ei tällaisessa tilanteessa pääse kunnolla syntymään.- minä
Niinpä. Tuntuu tosiaan ettei toinen ollenkaan välitä kun ei itsestään ilmoittele. Eikä todellakaan itsetunto kasva. Ja kun nähdään on niin ihanaa että mutta odotahan kun se päättyy ja näkee kellosta kokoajan että aika vain vähenee...alkaa masentamaan. Tietää että seuraava tapaaminen on ties milloin ja on ikävä jo silloin kun on yhdessä. Toinen ei ilmoittele itsestään moneen päivään yhtään mitään kun on niin kallista vai mikä nyt syy onkaan. Alkaa ärsyttämään tuollainen. Eihan kohta enää ole mitään suhdetta jos ei oikein koskaan pidetä yhteyttä!!!Turha sitä sitten on alkaa marmattamaan!!!.
- mies21
minä kirjoitti:
Niinpä. Tuntuu tosiaan ettei toinen ollenkaan välitä kun ei itsestään ilmoittele. Eikä todellakaan itsetunto kasva. Ja kun nähdään on niin ihanaa että mutta odotahan kun se päättyy ja näkee kellosta kokoajan että aika vain vähenee...alkaa masentamaan. Tietää että seuraava tapaaminen on ties milloin ja on ikävä jo silloin kun on yhdessä. Toinen ei ilmoittele itsestään moneen päivään yhtään mitään kun on niin kallista vai mikä nyt syy onkaan. Alkaa ärsyttämään tuollainen. Eihan kohta enää ole mitään suhdetta jos ei oikein koskaan pidetä yhteyttä!!!Turha sitä sitten on alkaa marmattamaan!!!.
itse olen myös kauko"suhteessa" ja olen kirjoittanut parhaimmillaan jotain yli 20 sivullista tekstiä päivässä, mutta mikään ei tunnu riittävän, koska toinen puoli haluis tapailla erästä toista, joka on useammin käytettävissä. en kumminkaan aio hyväksyä moista, vaan otan mielelläni vastaan neuvoja kuinka voisin saada hänet olemaan hiukan kärsivällinen.. oisin kyllä valmis tapaamaan melkein joka viikonloppu.
- kaukainen suhde
Olen ollut kaukosuhteessa 3 kertaa ja päätin, ettei koskaan enää.
Sitä ei ole koskaan tarpeeksi yhteydessä ja aika kalliiksi tulee. - jammajamma
Mulla ja äijälläni on välimatkaa 200km ja joka päivä ollaan koko suhteen ajan pidetty yhteyksiä. Puhuttu puhelimessa, viestailtu, mailailta...yleensä ensin pari viestiä ja sit meneekin melki tunti puhelimes. :)
Nähdään joka viikonloppu ja ne viikonloput venyy monesti maanantaihin. Onneks nyt tulee lomaa ja näkee PALJON! On jo ikävä, onneksi on perjantai ja huomenna nähdään.
Ollaan kummatkin 18vee ja oon aivan mielettömän onnellinen! Mun äijäkulta on aivan täydellinen kultainen ihana! *hymy*
Onneksi kohta opiskelujen takia mahdollisuus samaan kaupunkiin.
Puhutaan tulevaisuudesta, suunnitelmia ensi kesälle ja pidemmälle.
Pitäkee yhteyttä! Se pitää kasassa hermot kun ne meinaa välillä venyä aivan liikaa kun alkaa miettimään kaikkea tyhmää mitä ei tarvitsisi edes ajatellakkaan.
Nyt kun kirjoitin tässä niin kyllä taas huomas kuinka en osaisi olla enää ilman äijäkultaani, se vaan on niin.- tuntuu
Niin mutta ei siinä paljon yhteyksiä voi pidellä, kun mies kokee itsensä ahdistelluksi jos kirjoittelen ennen kuin hän on vastannut. Ja hän ei vastaa ennen kuin se hänelle itselleen sopii, eli vasta joskus monien pitkien päivien päästä.
Viestisi oli niin onnellisuutta henkivä, että oma tilanne alkoi tuntua yhä toivottomammalta.
Mutta hyvää ja onnellista jatkoa sinulle, teille!
- mena
meillä on välimatkaa reilut 600km, eli ei kovin usein nähdä, aina lomilla..elikkä parin kukauden välein:( mutta siltikin meillä menee loistavasti, ollaan joka päivä yhteydessä puhelimitse, soitellaan ja tekstaillaan, tiedetään kyllä mitä toinen siellä kaukana puuhastelee... ikävähän kyllä on, ja varsinkin silloin kun pitää erota ja kun tietää että ei taas ole mahdollisuutta nähdä aikoihin...
mutta olen silti todella onnellinen koska rakastan Häntä niin paljon!! ja Hän minua:) kohta taas muutaman päivän päästä täytyy erota, kahdeksi kuukaudeksi..itkuhan siinä tulee...:´(- Mr.Wizard
Jos ei käytännössä nähdä kuin parin kolmen kk välein elikkä juurikin lomilla. Niin miten silloin pystyy tutustumaan kunnolla siihen Live ihmiseen, eikä siihen soitto/maili/etc ihmiseen.
Koska tuossa kumminkin välttää sen teknillisen osuuden mitä tapahtuu lähisuhteissa eli sen päivittäisen kanssa käymisen näkemisen, eli millainen ihminen hän normaali olosuhteissa, eikä vain sinun kanssa? - mena
Mr.Wizard kirjoitti:
Jos ei käytännössä nähdä kuin parin kolmen kk välein elikkä juurikin lomilla. Niin miten silloin pystyy tutustumaan kunnolla siihen Live ihmiseen, eikä siihen soitto/maili/etc ihmiseen.
Koska tuossa kumminkin välttää sen teknillisen osuuden mitä tapahtuu lähisuhteissa eli sen päivittäisen kanssa käymisen näkemisen, eli millainen ihminen hän normaali olosuhteissa, eikä vain sinun kanssa?kesällä oltiin yhdessä kaksi kuukautta, silloin kyllä tutustuttiin aika paljon..tottakai tutustuminen jatkuu kokoajan, mutta kyllä minä aika hyvin tunnen Hänet ihan Live-ihmisenä! hänen kans on tosi helppo olla oma itseni ja hän on sanonut samaa...
- mena
Mr.Wizard kirjoitti:
Jos ei käytännössä nähdä kuin parin kolmen kk välein elikkä juurikin lomilla. Niin miten silloin pystyy tutustumaan kunnolla siihen Live ihmiseen, eikä siihen soitto/maili/etc ihmiseen.
Koska tuossa kumminkin välttää sen teknillisen osuuden mitä tapahtuu lähisuhteissa eli sen päivittäisen kanssa käymisen näkemisen, eli millainen ihminen hän normaali olosuhteissa, eikä vain sinun kanssa?olkaa ihmiset positiivisia! :)
yhteinen tulevaisuus meilläkin odottaa..kun vaan molemmat jaksetaan tätä erossa oloa..
ei saa olla niin negatiivisin mielin!:)
- num
Kuulostaako toimivalta jos pystyy tapaamaan vaan muutaman viikon välein tai parhaimmillaan menny pari kolme kuukautta?
- num
Näköjään siitä olikin just puhuttu, en huomannut. no toisaalta ajattelin tämmöstäkin; tarviiko sitä edes niin täysin tarkkaan siihen henkilöön livenä tutustua, jos kerran suhde tuntuu hyvältä ja toimii sellasena? ehkä se jossain vaiheessa kuitenkin tulee eteen ongelmana ja suhde loppuu juuri sen takii. kyllä vituttaa kun ainoo ongelma tuntuu olevan välimatka, on seki syy!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6467936Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662220Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2292124- 1441696
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511229Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251218Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991103Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65834Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.55751Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7727