Esa Lonka, Katja Leppänen, Jarmo Pätäri, Lippe Koivuneva, Raili Hartikka ja Maritta Hirvi ansaitsevat ihmisten halveksunnan tehdessään kielteisen päätöksen työttömyysturvan saamisesta tietoisena siitä että olen joutunut työttömäksi.
Nyt olen taistellut saadakseni työttömyyskorvauksen jo vuoden, ja tuli päätös, että työllistyn yrittäjänä! Vaikka yritystoiminta on lakannut.
Päätöksessä on käännetty mitä ihmeellisemmällä tavalla musta valkoiseksi.
Mielestäni nämä henkilöt ovat rikollisia, koska he rikkovat lakia tuon päätöksen tehdessään, ja heidän kuuluu itse joutua työttömäksi eikä heille saa syntyä oikeutta työttömyysturvaan.
Nyt olen taistellut saadakseni työttömyyskorvauksen jo vuoden, ja tuli päätös, että työllistyn yrittäjänä! Vaikka yritystoiminta on lakannut.
Päätöksessä on käännetty mitä ihmeellisemmällä tavalla musta valkoiseksi.
Mielestäni nämä henkilöt ovat rikollisia, koska he rikkovat lakia tuon päätöksen tehdessään, ja heidän kuuluu itse joutua työttömäksi eikä heille saa syntyä oikeutta työttömyysturvaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Päätöksessä on käännetty mitä ihmeellisemmällä tavalla musta valkoiseksi."
Tyypillistä viranomaistoimintaa epäoikeusvaltiossa nimeltä Suomi, tuollainen toiminta taitaa olla lisääntymään päin.
"Mielestäni nämä henkilöt ovat rikollisia, koska he rikkovat lakia tuon päätöksen tehdessään, ja heidän kuuluu itse joutua työttömäksi eikä heille saa syntyä oikeutta työttömyysturvaan. "
Tuo lista on oikeasti paljon paljon pidempi. Mutta koska virkavastuu ei epäoikeusvaltiossa nimeltä Suomi toimi huonostikkaan niin mitään sanktioita heille ei tule vaan saavat jatkaa virkarikollista toimintaansa aina eläkepäiväänsä saakka, ellei kohtalo puutu asiaan.
Aikoinaan yhdelle erittäin viddumaiselle työkkärin tädille kohtalo puutui asiaan ja katkaisi verisuonen hänen päästään, kuoli välittömästi eli turhan helposti. Tuota kohtalon puuttumista asiaan juhlittiin aika avoimesti monessa kodissa, kapakassa ja jopa torillakin. Pienellä paikkakunnalla se herätti pahennusta kukkahatuutädeissä mutta eivät he sille mitään mahtaneet.
Totta.
Taisteleminen ihan tuollaisen selvän asian eteen aiheuttaa lukuisia psykosomaattisia oireita. Vapinaa, oksetuksen tunnetta, voimattomuutta, sydänoireita ja jäsenten heikkoutta. Toivon saman kohtalon näille lakia rikkoneille edellä mainituille epä-ihmisille. He kuuluvat työttömäksi ilman työttömyyskorvausta.
Yksi noista, tuo Esa Lonka, on siis valtakunnansovittelija! Ja loputkin hallitusneuvoksia yms.
Miten tyhmiä ja julmia ihmisiä pääsee tuollaiseen asemaan! Täysin kykenemättömiä ja ammattitaidottomia tyyppejä. Julmia, kylmiä ja tyhmiä.
Miten tuollaisia typeryksiä palkataan johonkin vastuulliseen tehtävään?
Pahaa tuossa on myös se, että he tietävät että maksuvelvollisuus tulee silti, mutta yrittävät väsyttämällä murtaa selkärangan.
Näyttää siltä että virkamiehistön ylimmässä johdossa on tehty linjaus, jossa pyritään aikaansaamaan valtiolle säästöjä kyseenalaisin ja laittomin keinoin. Mutta huoli pois, niitä säästöjä ei synny, päinvastoin. Taistelu jatkuu kuitenkin, nyt lakimiesten toimesta, ja valtion maksamana. Kummallista touhua: evätään selvä työttömyyskorvaus jotta valtiolle tulee isot lisäkustannukset oikeudenkäynnistä.
Lisäksi toki on selvitettävä, onko kyseisten henkilöiden virkavirhe jossa he rikkovat lakia, rikoslain mukaan rangaistava rikos.
nämä on niitä teloitskomppanian ampujia - tottelevat sokesti lahtari päälliköitä !