Aikuiset lapset

Hyvät työpaikat, omat talot, ja silti tullaan jatkuvasti kylään läheisille/perheeseen, kehoitetaan auto huoltamaan ja istutaan sohvaan kahvikuppi kädessä??
Hoidatetaan lapset, kun tarvitaan omaa aikaa?
Maksatetaan lasten harrastukset?
Vietetään juhlapyhät. Ei varmasti osteta mitään, edes ruokaa, mutta syödään toisten laskuun??
Vieraillaan useasti, syödään toisten laskuun ja kehutaan kuinka säästettiin ulkomaanmatka..
Lista on loputon..
Aikuinen ihminen voi tarvita apua esim vaikea sairaus, työttömyys ym, ja silloin on ihan oikein, että läheiset auttavat. minäkin autan ja olen auttanut..
Miten sitten, kun vaihde jää päälle, vaikka elämä vie jo parempaan? Välinpitämättömyyttä??
Ei ole minulla pokkaa tuollaiseen käytökseen.
Hävetköön jokainen, joka itsensä tunnistaa..
6306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Niinhän se on että olisi kaikinpuolin järkevämpää pyrkiä muodostamaan yhtäköyttäyhdistyksiä oman ikäisten parissa ja jättää vanhemmat nauttimaan rauhassa ansaituista eläkevuosikymmenistä. Ainoa miinuspuoli siinä on tietenkin se, että siinä jää vanhemman polven tietotaito hyödyntämättä mutta eiköhän nuoremmatkin opi vaika sitten yrityksen ja erehdyksen kautta.

Äänestä
  • Vaikuttaa väsyneeltä suorittamaan toisten arkea.
    Missä luuraa omatoimisuus 2000-luvulla?
    Häpeällistä elää perheen, suvun tai vanhempien laskuun.
    Jokaisessa suvussa näitä "sohvaperunoita" on. varmaan opittu tapa, josta voisi oppia pois.
    Ei voi sanoa asiasta, kun heti ilmiriita ja syy on aina toisten, ei koskaan itsessä. Nähty ja koettu myös.

    Äänestä

Kylläpä on oksettavia tyyppejä.

Ahneuteen sairastuneita on joka suvussa. Niin kauan käytetään hyväksi kun noita helppoheikkejä löytyy jotka eivät sano mitään stoppia.

Äänestä
  • Nuukuus on sairaus.

    Äänestä

Tiedän, että asiasta sanomalla saadaan aikaan suuri sukuriita, mutta jos on opittu tapa, voi kai siitä oppia pois?? Itse ainakin sanoisin suoraan ei. perustelut vielä päälle miksi..

Äänestä

Sikamaista käytöstä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


en lukeudu heihin.. kirjoitti:

Hyvät työpaikat, omat talot, ja silti tullaan jatkuvasti kylään läheisille/perheeseen, kehoitetaan auto huoltamaan ja istutaan sohvaan kahvikuppi kädessä??
Hoidatetaan lapset, kun tarvitaan omaa aikaa?
Maksatetaan lasten harrastukset?
Vietetään juhlapyhät. Ei varmasti osteta mitään, edes ruokaa, mutta syödään toisten laskuun??
Vieraillaan useasti, syödään toisten laskuun ja kehutaan kuinka säästettiin ulkomaanmatka..
Lista on loputon..
Aikuinen ihminen voi tarvita apua esim vaikea sairaus, työttömyys ym, ja silloin on ihan oikein, että läheiset auttavat. minäkin autan ja olen auttanut..
Miten sitten, kun vaihde jää päälle, vaikka elämä vie jo parempaan? Välinpitämättömyyttä??
Ei ole minulla pokkaa tuollaiseen käytökseen.
Hävetköön jokainen, joka itsensä tunnistaa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu