Olen rakastunut korvia myöten naiseen ja pidän myös hänen lapsistaan ja he minusta. Oma elämä on kuitenkin unohtunut, omat isot lapset ja oma kotikin alkaa kohta näyttämään jälkensä. Tätä on kestänyt 8kk ja alan olla aika loppu. En taida osata olla yksin ja nauttia mistään muusta kuin heidän seurasta. Tuntuu että antaisin kaiken heidän eteensä. Haluaisin saada entisen aktiivisen elämän takaisin. Naisystävä elää upeaa elämää ja kadehdin häntä, upea työ ja osaa nauttia elämästä, minä vain duunari, joka vihaa työtään. Paras paikka on hänen vieressään joko nukkua tai valvoa, jota teen kyllä nykyään aika kiitettävästi. Antakaa joitakin ajatuksia, tai jos joku"potee" samanlaista "tautia", niin kertoilkaa jotain, kiitos.
Miten saan oman elämän takaisin?
uupunut taas
17412
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Nyt ei ymmärrä? Jos sinulla ei ole omaa puolisoa tai muuta peiteltävää tai salattavaa, niin mikä on ongelma? Tuohan kuulostaa muuten hyvältä tilanteelta.
Kyllä kai sentään upean naisen kanssa yhdessä oleminen yksin elämisen voittaa?
Siinäpä se, 30km päässä on omakoti,jossa murrosikäiset lapset ja lemmikki, jonka syöttäminen pitää orgamisoida(ei voi ottaa mukaan allergioitten vuoksi) ja sydäntä ei ole tappaa ja silläkin on oikeus elää. Kaikki olis ok jos myös toinen lapsi lähtisi mukaani, mutta koulu ym on vielä kesken. Niin, vaikka arjen pyörittäminen on kahden kodin välillä todella haastavaa, niin kyllä se yksinolon voittaa. Toivoisin vaan että saisin joka yö päästä tuhisevan enkelin viereen nukkumaan, ilman että pitää miettiä missä kodissa on milloinkin. Niin ja olen siis vain hänen, toista lasteni äiti on jo teillä tietymättömilla puoli vuosikymmentä. Tarkemmin ajateltuna asiani on varmaan paremmin kuin monella muulla, kun vain saisi palaset loksahtamaan kohdalleen.
Tuo miettiminen syö voimia ja hieman uuvuttaa välillä.
Minä ymmärrän mitä tarkoitat. Minä olen seurustellut kaksi vuotta ja uuvun siihen että elän jotenkin ajatuksissanikin vain toisen elämää. SUoritan omaani koko ajan mutta jatuksen ovat vain toisen luona ja häen tekemisissään. SItten kun nähdään niin on ainoastaan hyvä olo. Olen tätä selvitellut jakäynyt terapiassakin. Hyvä uutinen! Tästä voi selvitä mutta helppoa se ei ole. Luo kirjoja: Huolena huolehtiminen ja Kiltteydestä kipeät. Niillä pääsee alkuun. Tämä tauti on jotain läheisriippuvuutta ja liiallista kiltteyttä. Ripustautuu toiseen ja jää oma elämä elämättää. Minä olen tämän takia nyt "tauolla" suhteestani. En edes tiedä odottaako mieheni parantumistani ja en edes tiedä milloin parannun. En vaan voinut enää jatkaa elämääni tällä tavalla. Se uuvuttaa todella ja vie elämän ilon. Ensin täytyy oppia rakastamaan itseään ja saamaan sama nautinto itsensä seurasta, vasta sitten on valmis parisuhteeseen kun ei etsi toisesta kannattelijaa. Tärkeintä siis on että oppii olemaan yksin ja nauttimaan elämästä itsensä seurassa ja ennekaikkea rakastmaan itseään. Nyt voimia sinulle ja pyydän että menet myös jollekin kokeneelle psykologille puhumaan. Ja ota naisesi joskus mukaan sinne. Tuosta tilanteesta tulee molemmat joskus kärsimään, etenkin sinä itse. Voimia täältä sinne ja olit rohkea kun kirjoitit tänne. Nyt pitää löytyä rohkeutta lähteä puhumaan itseäsi terveeksi!
ja vielä lisäys. Älä nyt säikähdä mutta jos kärsit samasta vaivasta kuin minä niin etä todennäköisesti oikeasti rakasta naistasi. Luulet että rakastat valtavasti mutta rakastat sitä tunnetta että joku ihminen tekee sinusta kokonaisen. Sitten kun ensin opit rakastamaan itseäsi niin sitten pystyt rakastamaan toista. ja silloin osaat olla onnellinen myös yksin kun onnesi ei ole riippuvainen kenestäkään toisesta. ja silloin elämä alkaa maistua! Kuulemma.. minulla opettelu vielä kesken..
painin aikoinani saman ongelman kanssa. mutta seurustelu kaatui ja siinä surun keskellä oli pakko löytää vastaus missä mun pää menee. rankkaa oli mutta jotain hyvää päättymisessäkin loppupeleissä oli, olin meinaan menossa liian kovaa vauhtia siihen tilanteeseen jossa toinen oli kaikki, minä en mitään. olin aikaisemmin itsenäinen ja menin / tulin kuten halusin, tapasin kavereita, mutta kun seurustelu alkoi, alkoi jäämään kaverit jne... onneksi heräsin enkä päästänyt elämääni "yhden kortin varaan".
voimia teille.
niin ja lisäys.
tunnen aina pientä surua kun kuulen jonkun sanovan että ei osaa olla yksin 8( sillä (mun mielipide) jos ei osaa olla yksin ei osaa olla kaksinkaan...
sillä pelko yksinjäämisestä saa ihmisen pahimmassa tapauksessa sotimaan omaa itseään vastaan eli yrittää menettämisen pelossa myötäillä toista ja muuttua toisen "unelmaksi"...
Jatkan vielä omaani.. minä nauti tällä hetkellä yksinolosta. Mutta kun ajatukset alkaa karkaamaan miehen suuntaan niin tunnen että taas minä olen sortumassa samaan, eli omat jutut jää kakkoseksi ja alan miettiä toista enemmän ja hänen aikataulujaan ym. Tämän nykyisen olotilan missä nautin yksin olosta ja elämän pikku ihanuuksista pitäisi nyt saada säilytettyä sitten kun joskus aloitan parisuhteen. Mutta valtavasti harmittaa se, että olen tässä todella vaakalaudalla tämän miehen suhteen joka minun oli tavallaan pakkokin jättää että saan etäisyyttä ja opin rakastamaan itseäni. Ja milloin tiedän että olen "valmis"? Oli mellä muutakin ongelmaa (minä kiltti ja alistuvainen ja toinen sitten niiden piiretiden hyväksikäyttäjä. Minä epäitsekäs ja hän todella itsekäs). En tiedä tulisiko meistä lopulta edes mitään ja terapeuttini sanoi että kun olen itse henkisesti kunnossa, ei minua välttämättä edes sen jälkeen kiinnosta sama mies tai ylipäätään samantyyppiset miehet. Sitä kun tiedostamattaan ihminen hakee sellaista joka täyttää ja paikkaa omia heikkouksiaan niin enhän minä enää ole tavallaan sama ihminenkään siinä vaiheessa jos ja kun vielä vahvistun tästä.
Kiitos,kaikki kuullostaa tutulta ja vielä kun lastenvalvoja ja laki mies(lasten äidin alkuunpanema) esittää että lapseni on heitteillä,kun ovat välillä kahdestaan, on uupuminen aika totaalista, viimeyön tunteina päätin, että yritän selvitä muutaman päivän itsekseen=omien lasten kanssa, omassa kotona. Hiukan pelottaa, ajaako ilta taas ahdistuksissaan tuttuun kainaloon.
Voimia tuohon! Ei ole helppoa, tiedän sen. Ja vaikka fyysisesti pystyisitkin siihen niin henkisesti et tule olemaan läsnä lapsillesi. SItä tässä itsekin opettelen:) Minulla on pienet lapset joten sitä varaa ei ole että he jäisivät kahdestaan. Mutta en vaan osaa läheskään koko aikaa olla läsnä, itse asiassa tosi harvoin. Lupaathan että haet keskusteluapua. Siitä on hirvittävän helpotusta tuova vaikutus. Vaikka aluksi vain pariksi tunniksi riittävä apu niin se aika pitenee koko ajan. Varmaanlopulta huomaa että pärjää yksinkin kun saa neuvoja yksin oloa varten. Olen hengessä mukana!
Onpa elä helppoa, ainakin hetken, hyvin nukuttu yö omassa sängyssä, omien tavaroitten keskellä. Yllätyin miten hyvin meni ilta/yö, vaikka pelkäsinkin päivän.
Tähän vois tottuakin, vaikka tiedän että hirmu ikävä ja kaipuu iskee millä hetkellä hyvänsä. Ihmisen pahin vihollinen on valvotut yöt, silloin harkita kyky horjuu ja ajatukset jäävät junnaamaan paikoilleen. Elämässä oppii uutta päivittäin vaikka onkin 70-luvun lapsi.
Tee mielessäsi 50/50-sopimus, voithan sen muillekin kertoa. Eli korkeintaan puolet kuukaudesta olet siellä uudessa perheessä. Yritä myös vaihtaa työpaikkaa tai käy työterveydessä puhumassa työviihtymättömyytesi syistä. Älä käytä uutta pesää pakopaikkana ikiomista ongelmistasi (sitä juuri olet tehnyt).
Pysyy uutuudenviehätys suhteessakin paremmin. Ja tuli mieleen, ole varuillasi onko naisessa narsistin vikaa. Uusi onni tuntuu liian hyvältä ollakseen ihan koko totuus. Kohta olet kodinhoitajana ja lastenhoitajana 24/7 ja nainen viihtyy harrastuksissa ja menoissaan sillä välin.
Kyllä lapsesi tosiaan pitäisi olla nyt etusijalla elämässäsi Tätä aikaa et saa myöhemmin takaisin. Se on niin pienestä välillä kiinni, mihin suuntaan lasten elämä lähtee menemään. Sinun pitäisi olla nyt aikuinen ja omien lasten tuki.
Minulla oli tuo myös mielessä että onko nainen narsisti.. en vaan uskaltanut sanoa ääneen. Mitäänhän me ei naisesta tiedetä mutta itsellä kävi joskus niin että mies olikin narsisti tai ainkin kovasti sen oloinen ja minä jäin tunnekoukkuun. Eli aloittaja: lue tuosta aiheesta ja mieti voiko olla tämä syy että olet noin kiinni toisessa!
Jos ei ole niin sitten vaan tsemppiä ja apua hakemaan.
Ja vielä sulle vinkki. Homma kirja jonka nimi on Läsnäolon voima (Tolle). Parasta mitä olen lukenut. Luen sitä lähes päivittäin kun olen merkannut itselle hyödyllisiä kohtia muistiin. Siitä ON apua sinullekin!
Eipä tuo nainen yritä manipuloida yhtään, tuo kaikki lähtee minusta itsestäni, kun olen liian kiltti ja huolehtivainen. Paljon hyviä ajatuksia on teillä , joita pitää pohtia ja ottaa vakavasti.
Ei auta yksin olo, ahdistaa vaan, en löydä nyt ulospääsy tietä tästä. En osaa pukea tätä sanoiksi, mutta mikään ei anna nyt ilonaiheita. Ei tunnu hyvältä edes siellä missä ennen, koko ajan pohdin mitä pitäis tehdä oikeasti. Lähteä kaikkea vaan karkuun? Olla yksikseen? en tiedä, vaikeaa on...
Tällaista varten on mielenterveystoimistot ja liuta yksityisiä pari- psyko- perhe- ym ym terapeutteja. Kirkon perheasiainkeskus auttanee ilmaiseksi, mutta hyvä yksityinen terapeuttikin varmasti on "kannattava sijoitus". Kela-kustanteinen terapiakin on mahdollinen lääkärin (psykiatri) lähetteellä. Myöntää voisit että nyt suomalainen mieskin tarvitsee keskusteluapua. OK?
Siis ymmärsinkö nyt oikein: vaimosi, eli lasten äiti, on häipynyt elämästänne jo vuosia sitten. Hyläten sekä sinut ap, että lapset. Nyt lapset ovat murrosikäisiä, ja sinäkin isänä olet jättänyt heidän suureksi osaksi oman onnensa nojaan, ja mieluummin majailet uuden naisystäväsi luona?
Ajatteletko yhtään sitä, miltä lapsista tuntuu??? Äiti on hylännyt heidät, ja isäkään ei välitä vaan mieluummin ihquttelee uuden naisensa luona? Ja sinä yhä mietit vaan sitä miltä SINUSTA asia tuntuu?
Hei nyt oikeesti, sun lapset on jo hylätty äidin taholta, ja jo se jättää heihin varmasti hirveät traumat. Ja sinä teet nyt ihan samaa. Murrosikäinenkin lapsi, ja ETENKIN sen ikäinen lapsi tarvitsee ehdottomasti vanhempiensa rakkautta, välittämistä ja rajoja. Teet todella väärin lapsillesi, mieti nyt IHAN OIKEASTI hetki.
Tuli todella paha mieli lastesi puolesta.