raamatun mukaan juutalaiset on jumalalle se silmäterä. muut on pakanakansoja. myös jehovan todistajat. miksi siis seura pitää todistajia muita ylempinä?
Juutalaiset jumalalle rakkaimmat, ei todistajat
huomio.
30439
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Tuo on totta - Raamatun mukaan Jumala hylkäsi juutalaisen kansan vain vähäksi aikaa kunnes Hesekielin mukaan kuolleet luut taas heräävät eloon ja Israelin kansa palajaa isiensä ja ottavat Jeesuksen vastaan. Jeesushan itse ennusti tämän tapahtuman toteamalla, että "en juo tätä viinipuun antia ennenkuin sanotte Siunattu olkoon Hän joka tulee Herran (=Jahven) nimeen". Näin juutalainen kansa toivottaa Jeesuksen tulleeksi ja sitten Jeesus saapuu. Amen
Mikäli haluat viitata juutalaisuudella nykyiseen Israelin valtioon, toivoisin sinun harkitsevan uskon silmin muutamaa seikkaa.
Onko Israelin valtio tätä nykyään ottanut käsivarrekseen JHWH Jumalan, vaiko ihmiskäden turvautumalla Pedon valtakuntaan?
Israelin kansallisen neuvoston johtaja David Ben-Gurion luki Israelin valtion perustamista koskevan julistuksen. Siinä sanottiin muun muassa: "Me, Israelin maan juutalaista kansaa – – edustavan kansallisen neuvoston jäsenet – – luonnollisen sekä historiallisen oikeutemme ja Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen päätöslauselman nojalla julistamme Israelin maahan perustetuksi juutalaisen valtion – Israelin valtion."
Nykyisessä Israelissa vallitsee demokratia, eikä se tunnusta virallisesti luottavansa Raamatun Jumalaan. Selittivätkö israelilaiset vuonna 1948, että Jehova Jumala oli saanut aikaan heidän itsenäisen valtionsa? Eivät. Myöskään Jumalan nimeä tai edes sanaa "Jumala" ei mainittu missään kohdin alkuperäistä itsenäisyysjulistusta.
Nykyäänkin Israelin valtio perustelee olemassaoloaan tukeutuen YK:n päätökseen ja niin sanottuun juutalaisen kansan luonnolliseen ja historialliseen oikeuteen. Onko järkevää odottaa, että Raamatun Jumala tekisi merkittävimmän 1900-luvulla tapahtuvan profeetallisen ihmeen sellaisen kansan puolesta, joka ei anna siitä hänelle kunniaa?
Ehkä huomasitkin jo että en puhunut Israelin valtiosta vaan juutalaisista.
Tiedän kyllä tämän Jehovan todistajien taktiikan, että alkavat puhua valtiosta kun me kristityt taasen puhumme Raamatun mukaan juutalaisista taikka Jumalan Israelista.
"Onko järkevää odottaa, että Raamatun Jumala tekisi merkittävimmän 1900-luvulla tapahtuvan profeetallisen ihmeen sellaisen kansan puolesta, joka ei anna siitä hänelle kunniaa?"
Ei ehkä ole ihmisen logiikan mukaan järkevää, mutta Jumalan lupauksiin voimme luottaa suhteessa juutalaisiin.
Kuka on juutalainen?
Tämä kysymys on viime aikoina synnyttänyt voimakasta väittelyä, sillä se koskettaa miljoonia juutalaisia varsinkin Israelissa ja Yhdysvalloissa.
Israelissa maahanmuuttolait antavat kaikille juutalaissiirtolaisille Israelin kansalaisuuden. Nyt ovat Israelin 400000 ortodoksijuutalaisen johtajat jo pitkään pyrkineet muuttamaan näitä lakeja niin, että kansalaisuutta ei enää myönnettäisi niille juutalaisille, jotka ovat ei-ortodoksisten rabbiinien – esimerkiksi konservatiivista tai vapaamielistä suuntausta edustavien rabbiinien – käännyttämiä. Näin jyrkät ehdotukset ovat synnyttäneet voimakasta vastustusta, lähinnä Yhdysvaltain konservatiivisten ja uudistusmielisten juutalaisten parissa.
The Jerusalem Post -lehden mukaan israelilainen diplomaatti Abba Eban ”arvosteli yrityksiä, joilla ’valtaosa maailman juutalaisista seurakunnista, rabbiineista, temppeleistä ja seremoniakaavoista halutaan erottaa niiden ylväästä juutalaisesta identiteetistä’”. Israelin väestöstä on alle 10 prosenttia ortodoksijuutalaisia.
Juudasta - juutalainen
Juudan heimoon kuuluva henkilö.
Nimitys ei esiinny Raamatun kertomuksessa ennen Israelin kymmenen heimon valtakunnan kukistumista. Eteläistä valtakuntaa sanottiin Juudaksi ja sen asukkaita Juudan pojiksi tai Juudan poikien heimoksi. Nimitystä "juutalaiset" käytti ensimmäisenä Kuninkaiden kirjojen kirjoittaja, epäilemättä Jeremia, jonka palvelus profeettana alkoi 647 eaa. Pakkosiirtolaisuuden jälkeen tuota nimitystä käytettiin kaikista kotiin palaavista israelilaisista ja lopulta kaikista eri puolilla maailmaa asuvista heprealaisista erotukseksi pakanakansakuntiin kuuluvista. Myös pakanat, jotka omaksuivat juutalaisen uskon ja joista tuli ympärileikattuja käännynnäisiä, julistautuivat juutalaisiksi.
Vertaa Raamatun kohtiin.
Esra 4:12; Esra 6:7; Nehemia 1:2; Nehemia 5:17; Ester 3:6; Ester 9:20;
Apostoli Paavali todisteli, että juutalaiset olivat väärässä ylpeillessään lihallisesta polveutumisestaan ja uskoessaan saavansa Jumalan suosion Lain tekojen avulla, ja sanoi: Roomalaisille 2: 28,29 sanat
Lue http://www.evl.fi/raamattu/1992/Room.2.html#28
Tämä todistelu on rinnakkainen hänen Roomalaiskirjeen 4. luvussa (jakeet1-25) esittämänsä pohdiskelun kanssa, jonka mukaan Abrahamin todellisen siemenen muodostavat ne, joilla on samanlainen usko kuin Abrahamilla oli.
Lue http://www.evl.fi/raamattu/1992/Room.4.html
Lisäksi hän kiinnittää kirjeessään galatilaisille (3:28) huomiota siihen, että kristillisessä seurakunnassa kansallisuudella ei ole merkitystä, sillä ”ei ole juutalaista eikä kreikkalaista [pakanaa]”
Lue http://www.evl.fi/raamattu/1992/Gal.3.html#28
Kuolleista herätetty Jeesus Kristus puhui lohduttavasti Smyrnan seurakunnalle, koska se joutui kestämään pääosin juutalaisten aiheuttamaa vainoa: ”Minä tiedän – – niiden rienauksen, jotka sanovat itse olevansa juutalaisia eivätkä kuitenkaan ole, vaan ovat Saatanan synagoga.” (Il 2:9.)
Lue http://www.evl.fi/raamattu/1992/Ilm.2.html#9
Ihmisen on turha huolehtia kuka on juutalainen eli Jumalan tarkoittaman Israelin jäsen, sillä Jumala tämän tietää sitten kun ottaa taas omaisuuskansansa huomaansa lopun aikoina. Ei Jumala ole mikään dementikko kuten Jehovan todistajat epäsuorasti haluaa näin väittää.
Tärkeää on tässä nyt ymmärtää, että emme käsittele asiaa lihallisen ihmisen järjen ja todistelujen keinoin kuten Jehovan todistajat haluaa väittää. Meidän tulee käsitellä tätä asiaa Jumalan näkökulmasta lähtien ja uskoa Jumalaa kun Hän todistaa, ettei Hän iankaiken hylkää kansaansa. Israelia on nyt kohdannut luopumus, mutta sitten aikojen lopulla Jumala ottaa kansansa taas huomaansa ja kaikki Israel on pelastuva. Tämä tarkoittaa juutalaisen kansan jäännöstä ja sitten Jeesukseen uskovia kristittyjä, jotka sitten muodostamme sen hengellisen Israelin, joka perustuu lupaukseen joka annettiin jo Aabrahamille.
Mikä lupaus annettii Aabrahamille, johon tuossa niin kovasti viittaat?
Eikö Jumalan näkökanta tule esiin itse Raamatusta, siitä pyhien kirjoitusten kokoelmasta, jonka Hän on itse henkeyttänyt?
Oletko sokea Raamatun kirjoituksille vaiko onko sinut sokaistu niille?
Lue http://www.evl.fi/raamattu/1992/Room.2.html#28
Lue http://www.evl.fi/raamattu/1992/Room.4.html
Lue http://www.evl.fi/raamattu/1992/Gal.3.html#28
Lue http://www.evl.fi/raamattu/1992/Ilm.2.html#9
Vastataas vielä tuohon viimeisenkiin viestiin, jossa joku Jehovan todistajat heille tyypilliseen tapaan vetää esiin Raamatun kohdat joista voi vääntää muka todisteita, että juutalaisen kansan luopumus olisi muka ikuista.
Paavali todisteli aivan oikein antaessaan omalle kansalleen ohjeita - Paavalihan oli juutalainen - ettei kannata ylpeillä polveutumisessa vaan tulee elää Aabrahamin uskossa, sillä Jumala hyväksyi Aabrahamin tämän uskon takia. Näin Aabraham sitten on esimerkkinä meille kun uskomme Jeesukseen ja tämän uskomme mukaan elämme ja toimimme kaikessa Jumalan tahdossa.
Myös tuossa Paavali on oikeassa, että Jumalan kansan keskuudessa uuden liiton aikaan ei ole kansallisuudella merkitystä. Mutta tämä koskee vain uutta liittoa ja sitten kun lopunaikana Jumala ottaa taas juutalaiset omakseen niin kaikki yhdessä muodostamme Jumalan Israelin. Amen
Myös Jeesus puhui ankarasti juutalaisia vastaan kun olivat hyljänneet fariseusten ja publikaanien tavoin sen Aabrahamin uskon ja alkoivat lain tekojen kautta pyrkiä pelastukseen. Tässä kohdin juutalaiset toimii kuten Jehovan todistajat nykyään. Sillä myös Jehovan todistajat opettavat ettei usko Jeesukseen riitä, vaan tulee myös tehdä tekoja, joita Vartiotorniseura määrää. Nämä ovat niitä lain tekoja joita Jehovan todistajat pakotetaan tekemään oikein tuntilistojen kautta.
Mutta kuten Smyrnan seurakunnalle Jeesus ilmoittaa niin tämä ei ole pelastustie, vaan pelastus tulee uskosta Jeesukseen ja sitten Pyhä Henki saattaaa meidät rakkaudesta Jeesukseen tekemään niitä tekoja joita Jumala on meille tehtäväksi saattanut.
En lähde mukaan tuohon kysymysleikkiisi jonka kautta pyrit manipuloimaan ihmisiä.
Lue itse Raamatusta mitkä olivat ne lupaukset joita Jumala antoi Aabrahamille kun Aabraham uskoi Jumalaan ja Jumalan lupauksiin.
Noissa Raamatun kohdissa tulee aika hyvin esiin sen kristillisen periaatteen mistä tässä olenkin jo ehtinyt niin paljon kirjoittaa.
Jehovan todistajat ovat väärässä kun pakottavat jäseniään lain tekoihin eikä usko Jeesukseen riitäkään, vaikka noissakin kohdissa näin todistetaan.
Ihminen ei tosiaankaan pelastu lain teoista, vaan uskosta Jeesukseen ja senjälkeen Pyhä Henki saa toimia tämän ihmisen elämässä tuottaen tekoja joita Jumala haluaa meidän rakkaudesta Jeesukseen tekevän.
Näin se menee eikä lain tekojen kautta. Kannattaa sinunkin lukea noita kohtia joita toit esiin, vaikka oletkin Jehovan todistaja.
Mitäs sellaisia Lain tekoja on, joihin viittaat sanoessasi, että "Jehovan todistajat - - pakottavat jäseniään lain tekoihin"?
Mitäs tuumit siitä mitä Herra Jeesus Kristus sanoi Lain noudattamisesta Matteuksen 5. luvussa sen jakeissa 17-48 ??
Lue nuo jakeet ev.lut.käännöksestä: http://www.evl.fi/raamattu/1992/Matt.5.html
Jeesus viittasi myös Lakiin puhuessaan ikuisen elämän saamisesta Luukkaan 10. luvun jakeissa 25-28. Mitä mieltä olet näistä Herran Jeesuksen sanoista?
Lue nuo jakeet ev.lut.käännöksestä: http://www.evl.fi/raamattu/1992/Luuk.10.html#25
Entä mitäs tuumit näistä apostoli Paavalin sanoista, jotka on kirjoitettu hänen roomalaisille osoittamaansa kirjeeseen (13:8-10)
Lue nuo jakeet ev.lut.käännöksestä: http://www.evl.fi/raamattu/1992/Room.13.html#8
Huomaa kuitenkin, että en tässä todistele sitä, että Jehovan todistajat pakottaisivat jäseniään Lain tekoihin. Haluan sinun huomaavan vain sen, miten Herra Jeesus itse suhtautui Lakiin ja sen noudattamiseen.
Jehovan-järjestö tulkitsee varsin valikoiden Raamatun tekstiä, jossa viitataan Israeliin:
Niin minun tuli sääli pyhää nimeäni, jonka Israelin heimo saastutti
pakanakansain seassa, minne tulivatkin.
Sentähden sano Israelin heimolle:
Näin sanoo Herra JHVH: En tee minä teidän tähtenne, Israelin heimo,
sitä minkä teen, vaan oman pyhän nimeni tähden,
jonka te olette häväisseet pakanakansain seassa, minne tulittekin.
Niin minun tuli sääli pyhää nimeäni, jonka Israelin heimo saastutti
pakanakansain seassa, minne tulivatkin.
Sentähden sano Israelin heimolle:
Näin sanoo Herra JHVH: En tee minä teidän tähtenne, Israelin heimo,
sitä minkä teen, vaan oman pyhän nimeni tähden,
jonka te olette häväisseet pakanakansain seassa, minne tulittekin.
Minä pyhitän suuren nimeni,
joka on häväisty pakanakansain seassa,
jonka te olette häväisseet heidän keskellänsä.
Ja pakanakansat tulevat tietämään,
että minä olen JHVH, sanoo Herra JHVH,
kun minä osoitan teissä pyhyyteni heidän silmäinsä edessä.
Minä otan teidät pois pakanakansoista
ja kokoan teidät kaikista maista
ja tuon teidät omaan maahanne.
Loppujen niiden jakeiden määrä joita Vartiotorniseura sallii Jehovan todistajien huomioivan suhteessa Israelille annettuihin lupauksiin ja käskyihin on aika harvassa.
Jumalan lupaukset Israelille ja Aabrahamille ja hänen jälkeläisilleen eli juutalaisille suoria lupauksia on kymmeniä - ehkä satoja - eikä ne kohdistu millään tavalla Vartiotorniseuralle. NewYorkkia pääkaupunkinaan pitävää Vartiotorniseuraa ei edes mainita Raamatussa.
Vartiotorniseura sallii Jehovan todistajien lukevan vain muutamia jakeita, joita niitäkin sitten käytetään propagandistiseen tarkoitukseen eli esitellään asiayhteydessä joka voidaan vääntää valheen keinoin Israelille negatiivisiksi.
"Mitäs sellaisia Lain tekoja on, joihin viittaat sanoessasi, että "Jehovan todistajat - - pakottavat jäseniään lain tekoihin"?"
Viittaan tekoihin joita käytätte argumentteja omasta erinomaisuudestanne. Tehän ette luota uskoon Jeesukseen vaan Vartiotorniseura pakottaa ihmisiä tuntilistat täyttäen tekemään kaikenlaisia lain tekoja. Nuo lain teot määrää Vartiotorniseura ja lait määrää Vartiotorniseura.
Esität muuten turhan kysymyksen, sillä oletan että itse kyllä tiedät, mitä kaikkea sinunkin pakotetaan tekemään.
Huomasit ehkä että yrität Jeesuksen kautta puolustaa lain tekoja eli olin oikeasssa mitä sanoin lain teoista tuossa edellä. Menit siis solmuun, koska viestisi lopussa myös olet huomannut että puolustat lain tekoja.
Tämä on muuten yleistä Jehovan todistajille, että he propagoivat itsensä solmuun, sillä eri kohdissa he väittävät toista ja sitten jossain toisessa kohdin - jos on pakko puolustaa Vartiotorniseuran opetuksia - Jehovan todistajat kumoavat omat opetuksensa.
Tässä on vain yksi esimerkki miten Jehovan todistajat rakentavat itselleen ansan.
Missä Jehovan todistajat menee harhaan näissä lain teoissa?
Tämä liittyy Paavalin opetuksiin siitä, että pelastumme vain ja ainoastaan uskosta Jeesukseen. Pelastus on siis uskosta. Jehovan todistajat eivät hyväksy tätä, vaan vaativat sitten myös "lain tekoja" eli suoritteita.
Kristityt toimivat toisin. Pelastus tulee uskosta Jeesukseen ja sitten ohjakset saa Pyhä Henki, joka meitä opettaa elämään oikein uskossamme ja tekemään ja toimimaan sillä tavalla kuin Jumala meidän tahtoo toimivan. Emme siis ota ohjeita Vartiotorniseuralta, vaan annamme ohjakset ja itseasiassa annamme koko elämämme ja osaamisemme ja toimintamme Jumalan käyttöön rakkaudesta Kristukseen. Amen
Tässä hieman näyttöä Jumalan lupauksista juutalaisille ....
"4.1 Jumala teki Abrahamin kanssa liiton
1. Moos. 17:7. Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun jälkeläistesi Jumala,
1. Moos. 17:8. ja minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi sen maan, jossa sinä muukalaisena asut, koko Kanaanin maan, ikuiseksi omaisuudeksi; ja minä olen heidän Jumalansa."
1. Moos. 17:9. Ja Jumala sanoi Aabrahamille: "Mutta sinä pidä minun liittoni, sinä ja sinun jälkeläisesi, sukupolvesta sukupolveen.
1. Moos. 17:10. Ja tämä on minun liittoni sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa; pitäkää se: ympärileikatkaa jokainen miehenpuoli keskuudessanne.
1. Moos. 17:11. Ympärileikatkaa esinahkanne liha, ja se olkoon liiton merkki meidän välillämme, minun ja teidän.
1. Moos. 17:12. Sukupolvesta sukupolveen ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän keskuudessanne kahdeksan päivän vanhana, niin hyvin kotona syntynyt palvelija kuin muukalaiselta, keneltä tahansa, rahalla ostettu, joka ei ole sinun jälkeläisiäsi.
1. Moos. 17:13. Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi.
2. Moos. 19:5: – Jos te nyt kuulette minun ääntäni ja pidätte minun liittoni, niin te olette minun omaisuuteni ennen kaikkia muita kansoja; sillä koko maa on minun.
2. Moos. 19:6: – Ja te olette minulle pappisvaltakunta ja pyhä kansa.' Sano nämä sanat israelilaisille.
5. Moos. 29:10: – Te seisotte tänä päivänä kaikki Herran, teidän Jumalanne, edessä: teidän päämiehenne, sukukuntanne, vanhimpanne ja päällysmiehenne, kaikki Israelin miehet,
5. Moos. 29:11: – teidän lapsenne ja vaimonne sekä muukalainen, joka on leirissäsi, jopa puunhakkaajasi ja vedenkantajasikin,
5. Moos. 29:12: – käydäksenne Herran, teidän Jumalanne, liittoon, siihen valaliittoon, jonka Herra, sinun Jumalasi, tänä päivänä tekee sinun kanssasi,
5. Moos. 29:13: – että hän tänä päivänä korottaisi sinut kansaksensa ja tulisi sinun Jumalaksesi, niinkuin hän on sinulle puhunut ja niinkuin hän on vannonut sinun isillesi, Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille.
5. Moos. 29:29: – Se, mikä on salassa, se on Herran, meidän Jumalamme; mutta mikä on ilmoitettu, se on meitä ja meidän lapsiamme varten ikuisesti, että me pitäisimme kaikki tämän lain sanat."
Neh. 9:32: – Ja nyt, Jumalamme, sinä suuri, väkevä ja peljättävä Jumala, joka pidät liiton ja säilytät laupeuden: älä katso vähäksi kaikkea sitä vaivaa, joka on kohdannut meitä, meidän kuninkaitamme, päämiehiämme, pappejamme, profeettojamme, isiämme ja koko sinun kansaasi, Assurin kuningasten ajoista aina tähän päivään saakka.
Ps. 18:51: – sinun, joka annat kuninkaallesi suuren avun ja teet laupeuden voidellullesi, Daavidille ja hänen jälkeläisilleen, iankaikkisesti.
Ps. 89:35: – En minä liittoani riko, enkä muuta sitä, mikä on minun huuliltani lähtenyt.
Ps. 89:36: – Minä olen kerran vannonut pyhyyteni kautta, ja totisesti, minä en Daavidille valhettele:
Ps. 89:37: – 'Hänen jälkeläisensä pysyvät iankaikkisesti, ja hänen valtaistuimensa on minun edessäni niinkuin aurinko,
Ps. 89:38: – se pysyy lujana iankaikkisesti niinkuin kuu. Ja todistaja pilvissä on uskollinen.'" Sela.
Ps. 94:14: – Sillä Herra ei hylkää kansaansa eikä perintöosaansa heitä
Ps. 105:6: – te Aabrahamin, hänen palvelijansa, siemen, Jaakobin lapset, te hänen valittunsa.
Ps. 105:7: – Hän, Herra, on meidän Jumalamme; hänen tuomionsa käyvät yli kaiken maan.
Ps. 105:8: – Hän muistaa liittonsa iankaikkisesti, säätämänsä sanan hamaan tuhansiin polviin,
Ps. 105:9: – liittonsa, jonka hän teki Aabrahamin kanssa, ja Iisakille vannomansa valan.
Ps. 105:10: – Hän vahvisti sen käskyksi Jaakobille, Israelille iankaikkiseksi liitoksi.
Ps. 111:9: – Hän lähetti kansallensa lunastuksen, sääti liittonsa ikuisiksi ajoiksi; pyhä ja peljättävä on hänen nimensä."
Lisää Jumalan lupauksista juutalaisille annettuina ....
"Jes. 54:10: – Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.
Jes. 59:21: – Ja tämä on minun liittoni heidän kanssansa, sanoo Herra: minun Henkeni, joka on sinun päälläsi, ja minun sanani, jonka minä suuhusi panen, eivät väisty sinun suustasi, eivät lastesi suusta eivätkä lastesi lasten suusta, sanoo Herra, nyt ja iankaikkisesti.
Jes. 60:8: – Sillä minä, Herra, rakastan oikeutta, vihaan vääryyttä ja ryöstöä; ja minä annan heille palkan uskollisesti ja teen heidän kanssansa iankaikkisen liiton.
Jes. 61:6: – Mutta teitä kutsutaan Herran papeiksi, sanotaan meidän Jumalamme palvelijoiksi; te saatte nauttia kansain rikkaudet ja periä heidän kunniansa.
Jes. 61:8: – Sillä minä, Herra, rakastan oikeutta, vihaan vääryyttä ja ryöstöä; ja minä annan heille palkan uskollisesti ja teen heidän kanssansa iankaikkisen liiton.
Jes. 61:9: – Heidän siemenensä tulee tunnetuksi kansain keskuudessa ja heidän jälkeläisensä kansakuntien keskellä; kaikki, jotka näkevät heitä, tuntevat heidät Herran siunaamaksi siemeneksi.
Jer. 33:24: – Etkö ole huomannut, mitä tämä kansa puhuu sanoen: 'Ne kaksi sukukuntaa, jotka Herra valitsi, hän on hyljännyt'? Ja he halveksivat minun kansaani, niinkuin se ei enää olisikaan kansa heidän silmissänsä.
Jer. 33:25: – Näin sanoo Herra: Jos minun liittoni päivän ja yön kanssa on olematon, jos en ole säätänyt taivaan ja maan lakeja,
Jer. 33:26: – niin minä myös hylkään Jaakobin ja palvelijani Daavidin jälkeläiset, niin etten ota hänen jälkeläisistänsä hallitsijoita Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin jälkeläisille. Sillä minä käännän heidän kohtalonsa ja armahdan heitä.
Dan. 9:4: – Minä rukoilin Herraa, Jumalaani, tunnustin ja sanoin: "Oi Herra, sinä suuri ja peljättävä Jumala, joka pidät liiton ja säilytät laupeuden niille, jotka sinua rakastavat ja noudattavat sinun käskyjäsi."
Apt. 7:8: – Ja hän (Jumala) antoi hänelle ympärileikkauksen liiton; ja niin Aabrahamille syntyi Iisak, ja hän ympärileikkasi hänet kahdeksantena päivänä, ja Iisakille syntyi Jaakob, ja Jaakobille ne kaksitoista kantaisää.
4.2 Jumalan valitsi Israelin ennen muita kansoja
2. Moos. 19:5: – Jos te nyt kuulette minun ääntäni ja pidätte minun liittoni, niin te olette minun omaisuuteni ennen kaikkia muita kansoja; sillä koko maa on minun.
3. Moos. 20:26: – Olkaa siis minulle pyhät, sillä minä, Herra, olen pyhä, ja minä olen teidät erottanut muista kansoista olemaan minun omani.
5. Moos. 7:6: – Sillä sinä olet Herralle, Jumalallesi, pyhitetty kansa; Herra, sinun Jumalasi, on valinnut sinut omaisuuskansakseen ennen kaikkia muita kansoja, mitä maan päällä on.
5. Moos. 7:7: – Ei Herra sentähden ole mielistynyt teihin ja valinnut teitä, että olisitte lukuisammat kaikkia muita kansoja, sillä tehän olette kaikkia muita kansoja vähälukuisemmat,
5. Moos. 7:8: – vaan sen tähden, että Herra rakasti teitä ja tahtoi pitää valan, jonka hän oli vannonut teidän isillenne; niin Herra vei teidät pois väkevällä kädellä ja vapahti sinut orjuuden pesästä, faraon, Egyptin kuninkaan, käsistä.
5. Moos. 7:9: – Ja tiedä siis, että Herra, sinun Jumalasi, on Jumala, uskollinen Jumala, joka pitää liiton ja on laupias tuhansiin polviin asti niille, jotka häntä rakastavat ja pitävät hänen käskynsä,
5. Moos. 7:14: – Siunattu olet sinä oleva yli kaikkien muitten kansojen. Hedelmätöntä miestä tai naista ei ole sinun keskuudessasi oleva, ei myöskään sinun karjassasi yhtään hedelmätöntä.
5. Moos. 14:2: – sillä sinä olet Herralle, sinun Jumalallesi, pyhitetty kansa, ja Herra on valinnut sinut omaisuuskansakseen ennen kaikkia muita kansoja, mitä maan päällä on.
5. Moos. 26:18: – Ja Herra on kuullut sinun tänä päivänä julistavan, että sinä tahdot olla hänen omaisuuskansansa, niinkuin hän on sinulle puhunut, ja noudattaa kaikkia hänen käskyjänsä,
5. Moos. 26:19: – että hän asettaisi sinut korkeammaksi kaikkia luomiansa kansoja, ylistykseksi, kunniaksi ja kiitokseksi, ja että olisit Herralle, sinun Jumalallesi, pyhitetty kansa, niinkuin hän on puhunut.
Ps. 95:7: – Sillä hän on meidän Jumalamme, ja me olemme kansa, jota hän paimentaa, lauma, jota hänen kätensä kaitsee. Jospa te tänä päivänä kuulisitte hänen äänensä:
Hes. 11:20: – niin että he vaeltavat minun käskyjeni mukaan ja noudattavat minun oikeuksiani ja pitävät ne; ja he ovat minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa.
Jes. 49:8: – Näin sanoo Herra: Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut; minä olen valmistanut sinut ja pannut sinut kansoille liitoksi, kohottamaan ennalleen maan, jakamaan hävitetyt perintöosat,
Jes. 51:4: – Kuuntele minua, kansani, kuule minua, kansakuntani, sillä minusta lähtee laki, ja minä panen oikeuteni valkeudeksi kansoille."
Ja vieläkin Jumalan lupauksia juutalaisille ....
"Matt. 10:5-6: – Nämä kaksitoista Jeesus lähetti ja käski heitä sanoen: "*Älköön* tienne viekö pakanain luokse, älkääkä menkö mihinkään samarialaisten kaupunkiin, (6.) vaan menkää ennemmin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö."
Matt. 15:24: – Hän (Jeesus) vastasi ja sanoi: "Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö."
Mark. 7:27: – Niin Jeesus sanoi hänelle: "Anna ensin (Israelin) lasten tulla ravituiksi; sillä ei ole soveliasta ottaa lasten leipää ja heittää penikoille".
Luuk. 1:72: – tehdäkseen laupeuden meidän isillemme ja muistaakseen pyhän liittonsa, (73.) sen valan, jonka hän vannoi Aabrahamille, meidän isällemme;
Apt. 3:25: – Te (juutalaiset) olette profeettain ja sen liiton lapsia, jonka Jumala teki meidän isiemme kanssa sanoen Aabrahamille: 'Ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki maan sukukunnat.'
Apt. 3:26: – Teille ensiksi Jumala on herättänyt Poikansa ja lähettänyt hänet siunaamaan teitä, Kun. käännytte itsekukin pois pahuudestanne.
Apt. 5:31: – Hänet (Jeesuksen) on Jumala oikealla kädellänsä korottanut Päämieheksi ja Vapahtajaksi, antamaan Israelille parannusta ja syntien anteeksiantamusta.
Apt. 10:36: – Sen sanan, jonka hän lähetti Israelin lapsille, julistaen evankeliumia rauhasta Jeesuksessa Kristuksessa, joka on kaikkien Herra,
Apt. 11:19: – Ne, jotka olivat hajaantuneet sen ahdingon vuoksi, joka oli syntynyt Stefanuksen tähden, vaelsivat ympäri hamaan Foinikiaan ja Kyproon ja Antiokiaan saakka, mutta eivät puhuneet sanaa muille kuin ainoastaan juutalaisille.
Apt. 11:20: – Heidän joukossaan oli kuitenkin muutamia kyprolaisia ja kyreneläisiä miehiä, jotka, tultuaan Antiokiaan, puhuivat kreikkalaisillekin ja julistivat evankeliumia Herrasta Jeesuksesta.
Apt. 13:46: – Silloin Paavali ja Barnabas puhuivat rohkeasti ja sanoivat: Teille (juutalaisille) oli Jumalan sana ensiksi puhuttava; mutta koska te työnnätte sen luotanne ettekä katso itseänne mahdollisiksi iankaikkiseen elämään, niin katso, me käännymme pakanain puoleen.
Apt. 26:20: – vaan saarnasin ensin sekä Damaskon että Jerusalemin asukkaille, ja sitten koko Juudean maalle ja pakanoille parannusta ja kääntymystä Jumalan puoleen, ja että he tekisivät parannuksen soveliaita tekoja.
Room. 1:16: – Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
Room. 2:9, 10: – Tuska ja ahdistus jokaisen ihmisen sielulle, joka pahaa tekee, juutalaisen ensin, sitten myös kreikkalaisen;
Room. 11:28, 29: – Evankeliumin kannalta he (juutalaiset) kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden. (29.) Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu.
Hepr. 8:10: – Sillä tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän mieleensä, ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä (ks. Ps. 37:31), ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
"
Otithan huomioon noita Raamatun kirjoituksia lainatessasi, että Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa ts. Vanhassa Testamentin kirjoituksissa Laissa ja profeetoissa "oli tulevan hyvän varjo".
Lue 1. Moos. 25:40
http://www.evl.fi/raamattu/1992/2Moos.25.html#40
Lue kolossalaisille 2:17
http://www.evl.fi/raamattu/1992/Kol.2.html#17
Lue heprealaisille 8:5
http://www.evl.fi/raamattu/1992/Hepr.8.html
Lue heprealaisille 9:9
http://www.evl.fi/raamattu/1992/Hepr.9.html#9
Lue heprealaisille 9:24
http://www.evl.fi/raamattu/1992/Hepr.9.html#24
Lue heprealaisille 10:1
http://www.evl.fi/raamattu/1992/Hepr.10.html
"Otithan huomioon noita Raamatun kirjoituksia lainatessasi, että Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa ts. Vanhassa Testamentin kirjoituksissa Laissa ja profeetoissa "oli tulevan hyvän varjo"."
Tietenkin - tämä tulevan hyvän varjo liittyy Jeesukseen, jota ei suoraan mainita vanhassa Testamentissa.
Mutta ne kymmenet lupaukset on annettu SUORAAN Israelille - ei Vartiotorniseuralle.
Lienet huomannut tämän asian?
Eikö oikein Raamatun jakeet enää kiinnostakaan? Voisitko tovi miettiä mistä syystä?
http://www.evl.fi/raamattu/1992/Apt.15.html#14 mukaan Jumala oli päättänyt ottaa ei-juutalaisista kansoista olevista ihmisistä kansan itselleen. "Jumala ensi kerran lähestyi pakanoita ottaakseen heistä itselleen oman kansan" (Apost. 15:14-18)
http://www.evl.fi/raamattu/1992/1Piet.2.html#9 "Ennen te ette olleet kansa, mutta nyt te olette Jumalan kansa" (1.Piet. 2: 9,10)
Hyviä ja tärkeitä huomioita!
Vaikka siteeraatkin tuossa Raamattua väärin, niin asia on juuri se, mistä jo olen paljon puhunut. Jumala ottaa myös uuden liiton aikana pakanoista eli ei-juutalaisista oman kansan ja sitten kun juutalaiset Jeesuksen kehoituksen mukaan huutaa taivaaseen "Siunattu olkoon Hän joka tulee Herran nimeen" niin kaikki Israel on pelastuva. Ensin tietenkin aina juutalainen ja sitten myös Jeesuksessa olevat pakanat. Amen
Jatkossa toivon, että jos haluat siteerata Raamattua niin onko liikaa vaadittu, että siteeraat oikein etkä Vartiotorniseuran ohjekirjojen mukaisesti? Kiitos! Toiseksi toivoisin, että saisit Jumalalta voimaa uskoa koko Raamattu etkä vain harvoja Vartiotorniseuran ohjekirjaston hyväksymiä jakeita. Muussa tapauksessa joudumme tekemään johtopäätöksen, että olette vain Vartiotorni seuran propangasteja. Kiitos!
Nyt on sitten se tavanomainen tauko keskustelussa, kun Jehovan todistajien täytyy selailla ohjekirjastoa (ei siis Raamattua) taikka kysellä johtajistolla, että mitäs nyt pitäisi vastailla.
Näin on laita aina Jehovan todistajien kanssa. He eivät saa ottaa edes käsittelyyn Raamatun jakeita, joita Vartiotorniseuran ohjekirjasto ei ole heille tarjoillut.
Mutta odotellaan nyt kaikessa rauhassa - tulee varmaan taas kerran massiivinen määrä nettiosoitteita. Itsehän he eivät voi eivätkä edes osaa keskustella.
36 "Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?"
37 Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'.
38 Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
39 Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.
40 Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat."
Matt. 22
Room 13
Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt.
9 Sillä nämä: "Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse", ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi"
10 Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys.
Joh.10
16 Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen.
Mitä Jeesus tarkoittaa, puhuuko hä jehovantodistajista?
>> Mitä Jeesus tarkoittaa, puhuuko hä jehovantodistajista?
Muut lampaat. Vt-seuran opin mukaan kyseessä on maanpäällisen ikuisen paratiiistoivon omaava ns. suuri lauma, joka koostuu kaikista kansoista, joskin tuo toivo edellyttää jehovantodistajuuteen kääntymistä.
Edellä olevan lisäksi ovat kirjaimelliset 144000 joiden sanotaan omaavan taivaspaikkatoivon ja hallitsevan sittemmin Kristuksen kanssa.
Nämä ovat ne ensimmäiset lampaat, ketkä ovat ne toiset?
Matt. 15:24
Hän vastasi ja sanoi: "Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö"
Vt-seuraa ei ollut Jeesuksen aikana.
En jaksanut kahlata koko ketjun kommentteja lävitse. "Israel-fanitajilla" koen olevan yksi keskeinen ristiriita.
Samalla kun he aivan Raamatun mukaisesti sanovat, että usko Jeesukseen ja antamiinsa lunnaisiin on raamatullisesti ajatellen pelastumisen ehto, niin samaan aikaan he kuitenkin "fanittavat" Jeesuksen messiauden kieltäviä ja omaa messiastaan edelleen odottavia juutalaisia Jumalan erityiskansana.
Toisaalta Raamatu sanoo ettei "lihalla", kansallisuudella, juutalaisuudella tai ei juutalaisuudella ole itseisarvoa otollisuudessa Jumalalle, vaan sydämen uskolla Jeesuksen lunnaisiin.
Mitä taasen Vartiotorniseuraan itseensä tulee, niin se on asettanut itse itsensä asemaan ja rooliin jota sen oppihistoria ja realiteetit eivät vastaa.