Arkkipiispalla on omatunto

Fiksu mies ja sekös konservatiivisia uskovia harmittaa!

Niin, ketkähän siellä kirkossa polkee kenenkin uskonnonvapautta. Onko kaikkien nytkyisin ajateltava liberaalisti, vai saako myös vanhan polven uskova noudattaa sitä uskoa, minkä sisimmässään katsoo oikeaksi.

"tunnustaa"

Arkkipiispan ajatukset ovat hänen henkilökohtaisia mielipiteitään.

a) Hän on esimies vain omassa, siis Turun arkkihiippakunnassa, ei muissa hiippakunnissa.

b) omassakin hiippakunnassaan hän voi vaatia toteutuvaksi vain sellaisia asioita, joista on lain säädös. Seurakunta päättää omista asioistaan, eikä päätä, jos kirkkoherra ei esitä.

Rooman kirkossa on toisin. Siellä arkkipiispa on Rooman piispan määräämä ja muiden piispojen esimies.

Kari Mäkinen toimii tietenkin aivan oikein, kuten avaaja toteaa: "Kohta kaikissa seurakunnissa tehdään henkilöstön hyvinvointiselvityksiä ja ilmapiiri kyselyjä." Mäkisellä, kuten kaikilla ihmisillä on omatunto ja monissa asioissa normaalin terve omatunto vaikuttaa niin, että me toimimem aivan oikein lähimmäisiämme ja yhteisöämme kohtaan.

Hyvinvointiselvityksiä tehdään nykyään laajalti kaikialla työelämässä, ja työilmapiiriä koetetaan nostaa yhteisillä virkistyspäivillä, töiden organisoimisella, järkeistämisellä ja kohtelemalla työtovereita kunnioittavasti. Työuupumus on nostettu niin esille, että työssä väsyminen tiedostetaan ja työssä jaksamista tuetaan monin tavoin. Tämä on aivan normaaia - kaikilla kuuluvaa työpaikan kehittämistä.

Konservatiiveja ei tietenkään harmita se, että joku mies on fiksu - Suomi on pullollaan tavallisia, fiksuja miehiä. Konservatiivi uskova on henkilö, joka sanoutuu irti nykyisen papiston liberaaliteolgiasta ja kirkon jatkuvista, Raamatun Sanan vastaisista päätöksistä. Siihen ei tarvita fiksuutta, vaan Raamatun Sanan nostamistga ylimmäksi auktoriteetiksi ja kuuliaisuutta Sanalle.

Työilmapiiri voi oll hyvå missä tahansa työyhteisössä ja sitä voidaan kehittää, on yhteisö sitten kristillinen tai täysin maallinen. Myös kirkossa voidaan tehdä tavallista, "maallista auttamistyötä" ja toimia oikein omantunnon mukaan. Hengellisyyttä ja Kristuksen palvelemista se ei kuitenkaan tarkoita.

Kirkon ylintä johtoa Kari Mäkistä myöten, tulisi sitoa omatuntonsa Jumalan Sanaan ja keskittyä toimimaan niin, että Sanan mukainen Kristus tulisi kirkastetuksi ja kadotukseen matkalla olevat saisivat pistoksen omaantuntoonsa, kääntyisivät ainoan pelastajan, Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen puoleen ja tulisivat uskoon. Luterilaisen kirkon luopumisen henki on koko ajan vain lisääntynyt Kari Mäkisen arkkipiispuuden aikana, ja voi olla mahdollista, ettei se Kari Mäkisen omaatuntoa lainkaan paina. Lukemani Mäkisen liberaaliset lausunnot viittaavaat siihen suuntaan. Jos on niin, se on hyvin surullista.

Jokainen, joka haluaa kehittää työhyvinvointia tekee oikein. Me emme kuitenkaan niinkään tarvitse hyvähenkistä työväkeä kirkkoomme, vaan Kristushenkisiä työntekijöitä ja Sanalle uskovia palvelijoita.

Heippa

Tähän kirkon työntekijän näkökulma:

On oikein ja sanoisinko siunaus, että kirkon työyhteisöissä kiinnitetään huomiota työhyvinvointiin, työilmapiiriin, johtamiseen ja jaksamiseen. Tässä suhteessa seurakunnan ovat aivan tavallisia työyhteisöjä, joissa ihmisillä on ihmisten ongelmat: uupumusta, syrjintää, eriarvoisuutta jne. Ihmisten ongelmat ratkaistaan ihmisten kesken ja ihmisten keinoin. Tähän tarvitaan kaikki mahdollinen tieto, viisaus, jaksaminen ja viitsiminen. Haluaisin rohkaista avoimuuteen: Kissa pöydälle!

Kirkon tehtävänä on ylläpitää sitä tietoisuutta, että Jumala on. Kuitenkaan se, että seurakunnan sanoma on taivaasta, ei saa hämärtää sitä, että työnteko on ”maallista”, tavallista ja arkista puurtamista. Mielestäni tähän ei tarvitse sekoittaa ihmisten mielipiteitä konservatiivisuudesta tai liberaalisuudesta. Minun mielestäni kaikki muutos ei ole ”luopumisen henkeä”.

Varhainen kirkon ohje on ”ora et labora”, rukoile ja tee työtä. Tämä on hyvä ohje edelleen. Molempia tarvitaan. Molempiin kannattaa panostaa ihan sadalla! Siis tehdä työtä niin kuin mikään muu kuin työ ei veisi asiaa eteenpäin (totta!) ja rukoilla, niin kuin mikään muu kuin rukous ei veisi asiaa eteenpäin (totta!)

Päivi-pappi Hämeestä

Viittaan Päivi-papin kommenttiin. Kuten edellisessä viestissä kirjoitin työyhteisön kehittäminen ja hyvinvoinnin lisääminen on yleistä, kaikenlaisissa työyhteisössä suoritettavaa toimintaa. Myös lähimmäisen rakastaminen ja auttaminen nousee jokaisessa ihmisessä olevasta samastumisesta lajitoveriin ja myötätuntoon häntä kohtaan. Esimerkiksi Punainen Risti on aivan ansaitusta saanut arvostetun aseman maailmassa. SPR:n työntekijän omatunto voi sisäisesti vaatia häntä toimimaan hädän hetkellä. Jokaisella Luojan luomalla on omatunto.

Kirkon, seurakunnan, on kuitenkin tiedostettava jatkuvasti oma ydintehtävänsä, ja se on pelastussanoman vieminen eteenpäin niin, että mahdollisimman moni voisi löytää tien Jeesuksen Kristuksen yhteyteen ja päästä tielle kohti Taivasta. Ainoastaan Jeesuksen risti tekee jostain työstä kristillistä, ei mikään muu. Jeesus arvosteli Marttaa, joka palveli Häntä – ei työnteosta, vaan siitä, että työhön keskittyminen oli syrjäyttänyt Jeesuksen edessä hiljentymisen. Luuk. 10 ”Mutta Martta puuhasi monissa palvelustoimissa; ja hän tuli ja sanoi: "Herra, etkö sinä välitä mitään siitä, että sisareni on jättänyt minut yksinäni palvelemaan? Sano siis hänelle, että hän minua auttaisi." Herra vastasi ja sanoi hänelle: "Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet, mutta tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa. Maria on valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois."

Keskittyminen ydintehtävään Jeesukseen on sitä, että toimintamme perustuu Jumalan Sanaan, johon me saamme sitoa omantuntomme. Ellemme pidä jatkuvasti huolta siitä, että Jumalan Sana on ylin auktoriteettimme (konservatismi) ja torjumme Raamatun oman mielemme mukaiset Sanan vastaiset, kirjavat tulkinnat (liberaaliteologia) on vaarassa joutua Martan kaltaiseen puuhasteluun. Vaikka Raamatun tulkinnoissa on erilaisuutta, niin pelastuksen kannalta keskeisimmät totuudet ovat Jeesuksen omilla samat.

Jumalanpalveluskaavan muuttaminen, kirkon sisustuksen uudistaminen, työyhteisön hyvinvoinnista huolehtiminen, ihmisten kaikinpuolinen auttaminen eivät ole luopumisen henkeä. Sen sijaan Raamatun Sanan totuuden väheksyminen, lain ja armon julistuksen sokeroituminen sosiaaliseksi puheeksi, kirkon ylimmän johdon toistuvasti tekemät maailmalliset ”tasa-arvo”- ja maailmaa syleilevät päätökset ovat vakavaa luopumisen henkeä. Mikä onkaan surullisempaa kuin se, että kirkon työntekijät eivät sido omaatuntoaan Jumalan Sanaan ja toimi sen mukaan. Siihen ei pitäisi sekoittaa maailman ihmisten mielipiteitä eikä maailman ihmisiltä saatavaa suosiota.

Jeesus sanoi, että Hänen seuraajansa ovat ”maailman suola” ei ”maailman sokeri” – omantunnon kristitty joutuu Sanaan sitoutuessaan aina myös kärsimään ja ottamaan vastaan maailmalta tulevan vihan. Sellaisia omantunnon ihmisiä tulee meidän Jeesuksen omien olla, olemme sitten kirkon viroissa tai emme.

Minua taas huolestuttaa, kun hänellä juuri ei ole omaatuntoa.

Toivottavasti en joudu minkään inkvisition kuulusteluun, kun näin sanon.

Toki tuo varmaan hankala tehtävä on, kun joutuu olemaan myös ei-kirkon johtaja.