Voiko kukaan ajatteleva ihminen äänestää Hallaahoa?

Yksisilmäinen punaposki-sivari EU-parlamenttiin? Johan siellä Brysselissä nauraa variksetkin suomalaisia.
Persuissakin löytyy joku järkevä ihminen.
12116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Halla-aho on hyvä ehdokas. Itse taidan äänestää kuitenkin Toimi Kankaanniemeä. Kaikissa vaalikoneissa ovat ajatukset menneet yhteen hänen kanssaan.

Äänestä

Olen yllättynyt, ellei tri Halla-aho olisikaan yksi ääniharavista EU-vaaleissa.
Jokunen voi antaa äänensä ihan siksikin, että tietyt rasisti rasisti -huutelijat ovat niin ärsyttäviä, että heidän naamansa näkeminen vaalien jälkeen on sen arvoista.

Joko aloittaja on alkanut puuhaamaan mielenosoitusta kansan väärinääenstämisen vuoksi?

Äänestä

Ai vähän kuin Soinilla kuntavaalien tulosten julkaisussa. Sitä ilmettä ei koskaan unohda!

Äänestä

Kyllä voi äänestää! Vaikka Halla-Aho ei saisi enää mitään aikaan (mitä en usko), hän on jo lähes yksin pelastanut Suomen muuttumasta Ruotsin kaltaiseksi mutiaishelvetiksi.

Halla-Ahon merkitystä korostaa myös se, että hän on viherpunikkiräähkien eniten vihaama ihminen Mannerheimin jälkeen.

Äänestä
  • Laitoin tuohon Mies 42:lle plussan ja se muutti miinus-suuntaan tuota lukemaa. Itse asiaan sitten: Halla-ahon ajattelu perustuu suomalaisten varojen järkevään käyttöön ja omaksi hyväksemme, ei maahanmuuttajien taikka muutoinkaan muiden kansojen asioiden tuhlaamiseen.

    Halla-ahon kaltaiset henkilöt politiikassa yrittävät luoda tai ylläpitää jonkinlaista rauhaa tulevaisuudessakin, he eivät halua euroopan eteläpuolelta ja lähi-idästä taantumuksellisten tapakulttuurien ja rikollisuuden lyövän väärinteoilla yhteiskuntaa vastaan.

    Äänestä

"Voiko kukaan ajatteleva ihminen äänestää ? "
Minä kysyn, että voiko kukaan ajatteleva ihminen kirjoittaa noin huonosti? Hallaahoa.

Äänestä

Miksei äänestäisi, onhan meidän puolustysministerikin sivari???????

Äänestä

nyt vain tuli selväksi ykköseksi, lun kokeilin YLEn vaalikonetta.

Minkäs teet:)

Äänestä

En äänestä Halla-ahoa enkä persuja muitakaan, mutta ihmettelen
millä perusteella häntä leimataan rasistiksi?

Mies sanoo ettei meillä ole varaa elättää koko maailman köyhiä
niin hän ei ole rasisti vaan puhuu tosiasioita, emmehän kykyne
huolehtimaan edes omista köyhistämme.

Nytkin leikataan niiltä jotka elävät köyhyyden rajamailla, jos
kerran otetaan elätettäviä niin elättäköön ne jotka heitä tänne
haalii, verotulot käytettäköön oman kansan tarpeisiin.

Äänestä

Vasemmistoliitossa on rasisteja. Arhinmäen avustajakin inhoaa Ukrainaa ja haluaa Putinin kiusaavan heitä. Murhaamistakin on ollut. Vertaisin Vasemmistoliiton rasismia, Ausschwitchin vartioiden rasismiin, koska se on niin sairasta.

Äänestä

Aloittaja, toki sinulla on oikeus mielipiteeseen, jopa vääräänkin.

Äänestä

Halla-aho on selväjärkisimpiä politiikkoja joita on ollut/on kautta-aikojen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


älä äänestä rasistia kirjoitti:

Yksisilmäinen punaposki-sivari EU-parlamenttiin? Johan siellä Brysselissä nauraa variksetkin suomalaisia.
Persuissakin löytyy joku järkevä ihminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu