Miller hylkäsi lahkolaisuuden

älä ole miller

Varhaisadventismista alkoi heti syntyä ja erkaantua useita lahkohenkisiä "herätysliikkeitä".
Sapatttilahkolaisille Jeesuksen "tulo" oli suuri pettymys mutta onneksi hengelliseksi luotsiksi tuli oma profeetta.

Miller itse hylkäsi seuraajiensa uudet teoriat, joten adventtikirkkoa ei voida pitää hänen perustamanaan – hän ei haluaisi olla sen kanssa missään tekemisissä. Eräs seitsemännen päivän adventistien varhaisten aikojen tärkeimmistä jäsenistä oli Ellen Gould White. Adventtikirkon mukaan hän oli ”Herran sanansaattaja, jonka kirjoitukset ovat jatkuvana ja arvovaltaisena totuuden lähteenä."

12

59

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oma lehmä

      >>Adventtikirkon mukaan hän oli ”Herran sanansaattaja, jonka kirjoitukset ovat jatkuvana ja arvovaltaisena totuuden lähteenä.">> (siis Ellen G.White)

      Siis, että Raamattua selitetään Ellenillä? No, ainakin Tohtori Flink näyttäisi eräässä toisessa ketjussa torjuivan tuollaisen ajatuksen viitatessaan Raamatun itseään selittävään selitysperiaatteeseensa omana ohjenuoranaan.

      • jatkuva totuus

        Ellenin henki elää "profetian henkenä" ja jaksaa hyvin. Tämä on jokaisen adventispastorin Jeesuksen neljäs persoona jos Mikael jätetään huomioimatta.
        General Conferenssin arvovaltainen tohtori on koroittanut Ellenin "Enemmän kuin profeetta".

        Olet huomannut kuinka paljon adventistit rakastavat Ellen Whiteä ja he puolustavat mustasukkaisesti "profeettaansa" ja tämä kertoo läheisestä rakkaussuhteesta Elleniin.
        Kuinka taitavasti adventistitohtorit ovat yhdistäneen Ellenin Jeesuksen täytyy an-taa heille siitä täysi 10.
        Jokaisen adventistin pakkohankintana on ainakin yksi Ellen Whiten kirja: Suuri Taistelu - adventismin vankka oppikirja lopunajan jäännösseurakunnalle mielellään täyspainoksena jossa on melkein 700 sivua.


      • Lainaus Oma lehmä: "No, ainakin Tohtori Flink näyttäisi eräässä toisessa ketjussa torjuvan tuollaisen ajatuksen viitatessaan Raamatun itseään selittävään selitysperiaatteeseensa omana ohjenuoranaan. "
        _________________

        Niin kyllähän näin voidaan täällä aina sanoa ja hyvä näin...Ajatuksena hyvä... mutta pitää myös aina muistaa, että Timo Flink kirkon työtekijänä seuraa ylhäältä päin johdettua opetusta joka kuitenkin loppupelistä perustuu Ellen G Whiten kautta tulleeseen perinteeseen ja "putkinäköön" ja siitähän ei ole lupa poiketa !

        Kaikki ns." raamatun itse itseään selittävä" tieto katsotaan kuitenkin Ellenin ja pääkonferenssin silmälasit päässä !


      • Ellen ykkönen
        Kopittelija007 kirjoitti:

        Lainaus Oma lehmä: "No, ainakin Tohtori Flink näyttäisi eräässä toisessa ketjussa torjuvan tuollaisen ajatuksen viitatessaan Raamatun itseään selittävään selitysperiaatteeseensa omana ohjenuoranaan. "
        _________________

        Niin kyllähän näin voidaan täällä aina sanoa ja hyvä näin...Ajatuksena hyvä... mutta pitää myös aina muistaa, että Timo Flink kirkon työtekijänä seuraa ylhäältä päin johdettua opetusta joka kuitenkin loppupelistä perustuu Ellen G Whiten kautta tulleeseen perinteeseen ja "putkinäköön" ja siitähän ei ole lupa poiketa !

        Kaikki ns." raamatun itse itseään selittävä" tieto katsotaan kuitenkin Ellenin ja pääkonferenssin silmälasit päässä !

        Jos adventtikirkko todella sallisi Raamatun selittävän itse itsensä, olisi Ellen lentänyt jo kauan sitten romukoppaan, mutta ei, ei toki - Ellenin talutusnuorassa ja siivilässä mennään hourujensa harso silmillä adventtiopin labyrinteissä. Viime aikoina Ellen on pääkonferenssin ja presidentti Ted Wilsonin ansiosta kovastikin nostettu aina vaan korkeammalle jalustalle, kun vaaditaan paluuta 1800-luvulle.


      • Ellen ykkönen kirjoitti:

        Jos adventtikirkko todella sallisi Raamatun selittävän itse itsensä, olisi Ellen lentänyt jo kauan sitten romukoppaan, mutta ei, ei toki - Ellenin talutusnuorassa ja siivilässä mennään hourujensa harso silmillä adventtiopin labyrinteissä. Viime aikoina Ellen on pääkonferenssin ja presidentti Ted Wilsonin ansiosta kovastikin nostettu aina vaan korkeammalle jalustalle, kun vaaditaan paluuta 1800-luvulle.

        Niin jotenkin tuntuu , että adventisti perheitten lapsille on jo äidinmaidosta lähtien painotettu sellainen ajatus. että pitää olla "kiltti" ja "ei saa kyseenalaistaa"...

        Ja mitä tällaisesta seuraa... teeskentelyä ja selän takana venkoilua...

        Että kyllä se niin vaan on, että "ruma sana sanotaan niin kun se on " !
        Vaikea on lyödä itseään hiljaa vasaralla sormeen... ;D


    • Hei-

      Oletko tietoinen mistä lahkolaisuuden synnissä on kyse ?

      Olisiko "lahkolaisuus" keskiajan jälkeisen uskonpuhdistuksen herätysliikkeitä ?

      Onko siinä jotakin väärää että ihmiset pystymettästä ovat saaneet kirjapainoista raamatut käteensä ja ryhtyvät sitä tutkimaan ja kasaamaan tietoa päällekkäin?
      - Onko se "lahkolaisuutta" jolle sitten täällä 2010 luvulla tyrät rytkyen pitäisi naureskella tai pilkata ?

      yst. .t-. jari laurila

    • Adventismi on nykyisin vähän kuin esim. tämä Harhakuvitelman ja Tauskin feat kappale... Tauskin alkuperäisestä kappaleesta Sinä vain !

      Nimittäin Adventismi ei pääse koskaan Ellenin varjosta eroon koska hänen "näkynsä" vaikuttaa adventistien keskeisimpien opinkappaleiden takana !

      Eli on turha sanoa ettei Ellen G White ja hänen toimensa muka nykypäivänä enää niin vaikuta seurakunnissa ja Ellenistä ei juuri puhuta !

      Kaikki Sapatti, Suljettuja ovia (1844-51) ja 144 000 neitsyttä,seurannut Tutkiva tuomio, Kuolleitten tila ja Jeesus Ylienkeli Mikael... niin nämä kaikki on lähtöisin Ellenin sekavista näystä ja vaikuttaa tänäkin päivänä ja tulevaisuudessa Adventtikirkossa opillisesti !

      https://www.youtube.com/watch?v=l8iSzbpHoVk

      • ei kiitos kopittelij

        Kiitos ei kopittelijan näkemyksille ! Jari ymmärtää nämä kirjoittamasi asiat paljon paremmin.


      • ei kiitos kopittelij kirjoitti:

        Kiitos ei kopittelijan näkemyksille ! Jari ymmärtää nämä kirjoittamasi asiat paljon paremmin.

        Perustele ! Äläkä vaan HUUTELE !


    • Sinänsä aika ihmeellistä, että periaatteessa adventismin perustaja William Miller
      ei itse uskonut pettymyksen päivän v.1844 jälkeiseen meriselitykseen eli "Tutkivaan tuomioon" ja siihen, että Jeesus olisikin "Taivaallisessa pyhäkössä" mennyt ns. "kaikkein pyhimpään" tekemään jotakin viimeistä vaihetta työssään...

      Tämä selviää kun lukee Ellen G Whiten kirjasta
      Hengellisiä kokemuksia s.257

      "Nämä toisistaan eriävät mielipiteet vaikuttivat kokemattomiin
      järkyttäen heidän uskoaan. Jotkut tutkivat
      raamattua pystyttääksensä oman, seurakunnasta riippumattoman
      mielipiteen. saatana riemuitsi tästä kaikesta,
      sillä hän tiesi voivansa vaikuttaa niihin, jotka irtaantuivat
      ankkurista, erilaatuisten vääryyksien kautta
      ja keikutella heitä moninaisissa opintuulissa. Monet,
      jotka olivat johtaneet ensimmäisen ja toisen sanoman
      työtä, kielsivät nyt sanomat, ja seurakunnassa vallitsi
      erimielisyys, epäsopu ja epäjärjestys.
      Huomioni kiinnitettiin William Milleriin.' Hän näytti
      kiusaantuneelta ja tunsi huolta ja tujkaa oman kansansa
      tähden. Ne, jotka olivat olleet yksimielisiä ja rakastaneet
      toisiaan vuonna 1844, alkoivat kadottaa rakkautensa
      ja vastustivat toisiaan vaipuen kylmään, välinpitämättömään
      tilaan. Tätä katsellessaan murhe
      kulutti hänen voimansa. Näin johtavien henkilöiden
      pitävän häntä silmällä peläten, että hänkin vastaanottaisi
      kolmannen enkelin sanoman ja Jumalan käskyt.
      Ja kallistuessaan taivaallista valoa kohti nämä miehet
      laativat jonkin suunnitelman kääntääkseen hänen mielensä
      siitä pois. Inhimillisiä keinoja käyttäen häntä
      koetettiin pidättää pimeydessä ja hänen vaikutustaan
      koetettiin säilyttää niiden keskuudessa, jotka vastustivat
      totuutta. Vihdoin William Miller koroitti äänensä
      taivaan valoa vastaan. Hän erehtyi kieltäytyessään
      vastaanottamasta sanomaa, mikä olisi täydelleen selittänyt
      hänen pettymyksensä syyn luoden valoa ja kirkkautta
      entisyyteen. Sanoma olisi elvyttänyt hänen
      uupuneet voimansa, tehnyt hänen toivonsa valoisaksi
      ja johtanut häntä kunnioittamaan Jumalaa. Hän nojautui
      inhimilliseen viisauteen jumalallisen viisauden
      sijasta. Mutta koska vaikea työ Mestarinsa palveluksessa
      oli murtanut hänen voimansa ja koska hän oli jo
      iäkäs, ei hän ollut siinä määrin vastuunalainen kuin ne,
      jotka estivät häntä vastaanottamasta totuutta. He
      ovat vastuunalaisia; heidän päällään synti lepää.
      Jos William Miller olisi nähnyt kolmannen sanoman
      kirkkauden, olisivat monet asiat, mitkä hänestä tuntuivat
      epäselviltä ja arvoituksellisilta, saaneet selityksensä.
      Mutta hänen veljensä teeskennellen osoittivat
      niin suurta rakkautta ja mielenkiintoa häntä kohtaan,
      ettei hän katsonut voivansa eroittautua heistä. Toisaalta
      hänen sydämensä kallistui totuuteen, toisaalta
      hän taas katsoi veljiinsä, jotka vastustivat totuutta.
      Saattaisiko hän irtaantua niistä, jotka olivat seisoneet
      hänen rinnallansa julistaen sanomaa Jeesuksen tulemisesta?
      Hän ajatteli, etteivät he suinkaan johtaisi
      häntä harhapoluille.
      Jumala salli hänen joutua saatanan ja kuoleman vallan
      alle, kätkien hänet hautaan niiltä, jotka herkeämättä
      koettivat houkutella häntä pois totuudesta. Mooses
      erehtyi, kun hän oli saapumaisillaan luvattuun maahan.
      Samaten William Miller'kin, juuri kuin hän oli pian
      pääsemäisillään taivaalliseen Kaanaaseen, erehtyi salliessaan
      vaikutuksensa kääntyä totuutta vastaan. Toiset
      häntä siihen johtivat; ja heidän täytyy siitä vasta -
      takin. Mutta enkelit vartioitsevat Jumalan palvelijan
      kallista tomua, ja hän on tuleva esiin viimeisen pasuunan
      soidessa."

      Eli tässä Ellen G White myöntää, että edes William Miller ei uskonut "tutkivaan tuomioon " eikä nähtävästi myöskään William Miller ei viettänyt sapattia lauantaisin niin kuin ei monet muutkaan pettymyksen vuoden 1844 jälkeen !

      s.257
      Lisälainaus: " Hän ( William Miller) erehtyi kieltäytyessään
      vastaanottamasta sanomaa, mikä olisi täydelleen selittänyt
      hänen pettymyksensä syyn luoden valoa ja kirkkautta
      entisyyteen. " !!!!!

      • Tässä Ellen G White edellä sanoo myös näin:
        "Hän (Miller) nojautui
        inhimilliseen viisauteen jumalallisen viisauden
        sijasta."

        Eli tässä Ellen nostaa itsensä "jumalalliseksi viisaudeksi" !


      • Kopittelija007 kirjoitti:

        Tässä Ellen G White edellä sanoo myös näin:
        "Hän (Miller) nojautui
        inhimilliseen viisauteen jumalallisen viisauden
        sijasta."

        Eli tässä Ellen nostaa itsensä "jumalalliseksi viisaudeksi" !

        Hes13:14 Minä hajotan seinän, jonka te olitte kalkilla valkaisseet, ja syöksen sen maahan, niin että sen perustus paljastuu;

        13:17 Ja sinä, ihmislapsi, käännä kasvosi kansasi tyttäriä vastaan, jotka joutuvat hurmoksiin oman sydämensä voimasta, ja ennusta heitä vastaan

        13:18 ja sano: Näin sanoo Herra, Herra: Voi niitä naisia, jotka sitovat taikasiteet kaikkiin ranteisiin ja tekevät hunnut kaikenkorkuisiin päihin pyydystääksensä sieluja! Toisia sieluja te pyydystätte minun kansaltani pois, toisten sielujen annatte elää omaksi eduksenne.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      109
      1005
    2. 61
      927
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      82
      720
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      68
      695
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      41
      655
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      33
      588
    7. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      22
      562
    8. Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille

      Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka
      Lieksa
      27
      539
    9. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      51
      532
    10. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      37
      488
    Aihe