Onko kokemusta kellään. Avoerosta, jossa toinen osapuoli alkaa tapailla kolmatta pyörää eroprosessin ollessa muutaman viikon vanha.Tämä todella loukkaavaa ja saa tuntemaan suurta katkeruutta ja vihaa.
Vastaukset 8
- iskä
todellakin.itse erosin muutama kuukausi sitten omasta aloitteestani ja sanoin vastapuolelle tarvitsevani aikaa asioiden miettimiseen.4 viikon päästä hän ilmoitti olevansa uudessa parisuhtessa ja meidän juttumme olevan ohi.eniten koko hommassa vituttaa se että lasten tunteita ei otettu huomioon tässä uudessa suhteessa vaan ainoastaan oma.täytyy ajatella että jos ihminen on noin valmis uuteen suhteeseen noin nopeasti niin ei varmastikaan ole ehtinyt tai halunnut tunteitaan selvittää kunnolla.
- särkynyt
Itse olen muuttanut pois yhteisestä kodista virallisesti 16.4. Ja nyt exä tapailee jo toista. Mulle vaan sanotaan että kaiva selkäranka esiin ja jatka elämää. Mielestäni todella loukkaavaa ettei kunnioita toisen tunteita ja eroptosessia sen vertaa
- m801
särkynyt kirjoitti:

Minulla sama juttu. Sain selville että avokkilla oli peliä toisen miehen kanssa. Emme kerenneet edes puhua asioista kunnolla kun hän jo oli yötä sen luona. Eipä juuri uni tullut sinä yönä. Tuntui että yli 10 vuotta yhdessä ja pienet lapset eivät merkinneet mitään. Itse olisin vielä perheterapiassa käynyt mutta ei suostunut. Onhan se selvää että pitkän suhteen aikana eine tunteet roihua enään samalla lailla kuin alussa, mutta ihmetyttää miten toinen voi muuttua niin kylmäksi ja tunteettomaksi.
Pitää vaan mennä eteenpäin. Elämässä vaan sattuu asioita mihin ei itse osaa varautua. Voimia sinulle. - särkynyt
m801 kirjoitti:
Minulla sama juttu. Sain selville että avokkilla oli peliä toisen miehen kanssa. Emme kerenneet edes puhua asioista kunnolla kun hän jo oli yötä sen luona. Eipä juuri uni tullut sinä yönä. Tuntui että yli 10 vuotta yhdessä ja pienet lapset eivät merkinneet mitään. Itse olisin vielä perheterapiassa käynyt mutta ei suostunut. Onhan se selvää että pitkän suhteen aikana eine tunteet roihua enään samalla lailla kuin alussa, mutta ihmetyttää miten toinen voi muuttua niin kylmäksi ja tunteettomaksi.
Pitää vaan mennä eteenpäin. Elämässä vaan sattuu asioita mihin ei itse osaa varautua. Voimia sinulle.Mulla sama juttu. Ilmoitettiin vaan kylmästi, että se oli tässä. Kehoitettiin jatkamaan elämää ja kaivamaan selkäranka esiin
- asioita
Se on hyvin yleistä, että toinen on päässyt yli jo rakkauden ja yhteisten unelmien menettämisestä avioliiton/suhteen aikana ja sen takia se on niin helppoa joilekkin hypätä toisen naisen/miehen syliin, mikä on kaikista loukkaavin asia mielestäni koko maailmassa :(
ja "iskä", en tiedä miten ilmaisit sen ajan tarvitsemisen ensitelle kumppanillesi, mutta JOS samalla tavalla kuin viestissäsi, niin kyllähän sen nyt toinen osapuoli ottaa virallisena erona, jos suhteessa on selvästi ollut ongelmakohtia. Et ole tainnut koskaan miettiä miten loukkaavaa on kuulla, että toinen haluaa aikaa miettiä asioita yksin? naisen uuden suhteen aloitus on voinut olla osaksi jopa sitä että halunnut maksaa sinulle samalla mitalla - ero on ero
Miten niin kolmatta pyörää? Kun olette eronneet, niin molemmilla on oikeus tapailla ketä haluaa. Sullakin. Jotkut tarvitsee jonkun rinnalleen päästäkseen erosta yli. Tietenkin surullista sitä uutta kohtaan, jos hän on pelkkä laastari.
Jotkut on työstäneet eroa mielessä jo pitkään, tehneet sen selväksi itselleen ennen virallista eroa. Ja ovat valmiita heti tapailemaan uutta.Mikä tuntuu olevan hyvinkin yleistä.
Jotkut toivoo epätoivoisesti, että kyllä se routa vielä porsaan kotiin ajaa ja eivät edes yritä selvitä erosta. Sulle taitaa käydä niin, jos tuollaista mietit.
Kun on erottu niin on erottu. Toisen tekemiset ei kuulu sulle yhtään vaikka tunnet itsesi loukatuksi. Ei eronkaan jälkeen ole mitään yleistä aikaa, jolloin ei olisi sallittua tapailla muita.
Viha ja katkeruus ei johda sua mihinkään muuhun kuin pahaan oloon. Tottakai sä selvittelet eroa omassa päässäsi oman aikataulusi mukaan. Mutta älä mieti sen eksän tekemisiä. Hän toimii omalla tavallaan ja hänellä on siihen oikeus.
Mun eksäni toimi juuri noin. Hän oli se osapuoli, joka ei eroa olisi halunnut. Mä olin pyöritellyt asiat selväksi päässäni vuosien aikana ja ero oli mulle helpompi kuin hänelle. Siltikin hän löysi itselleen heti uuden kumppanin ja on edelleen hänen kanssaan vaikka erosta on jo vuosia. Ei loukannut mua yhtään. Hieno homma.- särkynyt
Mulle ilmoitettiin vaan tylysti, se oli nyt siinä, eikä annettu edes mahdollisuutta asioiden korjaamiseen. Saatikka suostuttu ulkopuolisen avun vastaanottamiseen tilanteessa. Sain niskaani syyt kaikista virheistäni viimeisen 12 vuoden ajalta
- särkynyt
särkynyt kirjoitti:
Mulle ilmoitettiin vaan tylysti, se oli nyt siinä, eikä annettu edes mahdollisuutta asioiden korjaamiseen. Saatikka suostuttu ulkopuolisen avun vastaanottamiseen tilanteessa. Sain niskaani syyt kaikista virheistäni viimeisen 12 vuoden ajalta
Toinen osapuoli oli ilmeisesti pyörittänyt päässään asiat valmiiksi ennen virallisen päätöksen ilmi tuloa. Ja sen takia hänen on ollut niin helppo jatkaa elämää uuden suhteen antaman boostin takia itse olen jäänyt kiinni tähän kolmas pyörä juttuun ja tunnen itseni todella huonoksi ja epäonnistuneeksi ihmiseksi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va792024Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661249Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu251072- 1411038
- 93759
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa122740- 45707
- 59665
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63662- 60634