Onnistuuko.

Olen ollut 6kk kaukosuhteessa naiseen jolla on kolme lasta jokainen eri miehille. Olenkin alkanut miettimään kannattaako tästä kehitellä vakavampaa kun naisen monet edelliset suhteet ovat kaikki päättyneet siihen että hän sai tarpeekseen. Alkuun ajattelin että tapailen naista jotta saan läheisyyttä, hän on aina tavatessamme lähellä mutta joudun itse puhumaan hänet seksiin. Hakeeko nainen hetken seuranpitäjää minusta.. Tosin niistä lapsistakin on ollut päänvaivaa kun ei mielestäni huolehdi heistä niin kuin vanhemman kuuluu. Pari kertaa hänen nuorin lapsensa on yllättänyt meidät sekstailemassa ja hän vaan hihitteli asiaa sillä hetkellä ja laittoi itkevän lapsen takaisin petiin. Lapsi kyllä näki vehkeeni ja mihin sillä "sohin", onnekseni lapsi ei osaa puhua mitään sellaista mitä hänen ikäset lapset yleensä juttelevatkin. Itselläni on duunia ja naisellani ei ole ammattia..tai no onhan hän ollut "koti-äitinä" melkein kymmenen vuotta. Toivon että lukisi itselleen ammatin jotta en tulevaisuudessa ole ainut elättäjä jos tämä suhde muuttuu vakavaksikin. Ehkä työkuviot saisi hänet myös enempi positiiviseksi kun aika useasti kiukkuilee turhista asioista. Tietty itsensä ehostaminenkin tulisi kuvioon töiden alotettua. Ehkä tämä tästä, anteeksi avautuminen ;)
092
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


TatuoituKuski kirjoitti:

Olen ollut 6kk kaukosuhteessa naiseen jolla on kolme lasta jokainen eri miehille. Olenkin alkanut miettimään kannattaako tästä kehitellä vakavampaa kun naisen monet edelliset suhteet ovat kaikki päättyneet siihen että hän sai tarpeekseen. Alkuun ajattelin että tapailen naista jotta saan läheisyyttä, hän on aina tavatessamme lähellä mutta joudun itse puhumaan hänet seksiin. Hakeeko nainen hetken seuranpitäjää minusta.. Tosin niistä lapsistakin on ollut päänvaivaa kun ei mielestäni huolehdi heistä niin kuin vanhemman kuuluu. Pari kertaa hänen nuorin lapsensa on yllättänyt meidät sekstailemassa ja hän vaan hihitteli asiaa sillä hetkellä ja laittoi itkevän lapsen takaisin petiin. Lapsi kyllä näki vehkeeni ja mihin sillä "sohin", onnekseni lapsi ei osaa puhua mitään sellaista mitä hänen ikäset lapset yleensä juttelevatkin. Itselläni on duunia ja naisellani ei ole ammattia..tai no onhan hän ollut "koti-äitinä" melkein kymmenen vuotta. Toivon että lukisi itselleen ammatin jotta en tulevaisuudessa ole ainut elättäjä jos tämä suhde muuttuu vakavaksikin. Ehkä työkuviot saisi hänet myös enempi positiiviseksi kun aika useasti kiukkuilee turhista asioista. Tietty itsensä ehostaminenkin tulisi kuvioon töiden alotettua. Ehkä tämä tästä, anteeksi avautuminen ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu