Vit.tu mä olen ihan Ulalla. sain hirveen perinnön, luulin sitä vitsiksi enkä uskonut siihen lainkaan. Olin vaan et joo joo ei kiinnosta joku pari sataa euroa mut sitten sainkin 150 tonnia. Loppuun asti uskoin että en saa mitään kun sukulaiset riiteli ja haukkui toisiaan. Sain sitten isoimman osuuden ja ilmeisesti tulee vielä lisääkin perintöä ennen juhannusta. Minulla ei ole ennen ollut enempää kun 1500 euroa tilillä joten aika outoa.
Sain perinnön
mies30.
7105
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Onneksi olkoon ja osan ottoni?
Onneksi olkoon! Nyt voitkin alkaa suunnittelemaan jännäauton hankkimista.
Onneksi olkoon! Kesällä sitten kunnon lomalle ja loput säästöön, tai mitä teetkin.
Ätminkäisen onnenpotku, nyt alkaa ahneita naisia pyöriä nurkissa kun kuulevat ja yrittävät päästä jaolle. Ihan vinkkinä vaan, sijoita hyvällä paikalla olevaan omistusasuntoon suurin osa niin ei tule tuhlattua kaikkea ja on aina kuitenkin realisoitavissa tarvittaessa.
150 tonnilla saa jonkun kaksion ja loput voi laittaa huo.riin.
Kasinolle vaan laittamaan kaikki punaiselle tsajajajajajajaa!!!!
No, enhän mä nyt tosissani. Ja kuka suomalainen mies nyt tosissaan maksaa kolkyt euroo jostain turvekylvystä.
Etsi joku akka ja anna sen tuhlata rahat.Yks kaverini sai paljon rahaa ja se löysi jonkun naisen joka tuhlasi sen 200 tonnia vuodessa. Kaveri teki itsarin sen jälkeen.