En kestä tätä tuskaa tämän asian kanssa ja mun on päästettävä tämä kaikki nyt heti paikalla ulos. Toivon että joku ihana ihminen jaksaisi kommentoida edes jotain. Vinkata tai muuta.
Taustatietona: 24v ja 27v-pari, yhdessä viitisen vuotta
Olen koko suhteemme ajan kokenut että en ole tullut hyväksytyksi poikaystäväni perheessä tai suvussa.
Kun aloimme seurustella poikaystäväni asui vielä äitinsä kanssa samassa talossa ja kun vietimme poikakaverin kanssa aikaa, niin ihan väkisinkin sillointällöin tavattiin hänen äitinsä kanssa.
Ikinä ei hänen äitinsä oma-aloitteisesti tervehtinyt minua tai jutellut kanssani. Joskus tulin käymään poikakaverin luona naispuoleisen saman ikäisen serkkuni kanssa ja poikakaverin äiti syöksyi tervehtimään hymy suussa häntä ja oli (tai ainakin esitti olevansa) kovin kiinnostunut kuka hän on ja kehui puseroa päällä ynnämuuta. Minulle ei sanonut mitään. Ja sama kuvio toistui muutaman muunkin kerran, aina säntäsi puhumaan serkulleni ja minua korkeintaan tervehti.
Päivää ennenkun poikakaveri muutti minun kanssa yhteen, ja asui siis viimeisen päivän/yön äitinsä talossa antoi äiti meidän luvan pitää pienet juhlat parin kaverin kesken ja sovittiin kellonaika koska vieraat lähtevät ja juhliminen loppuu. Tämä serkkuni oli yksi näistä vieraista ja poikakaverin äidille oli ok että serkku ja minä jäämme yöksi sinne. Juhlat loppuivat sovittuna aikana, vieraat lähtivät sovittuna aikana pois ja menimme hyvissä ajoin kaikki nukkumaan ilman mitään metelöintiä.
Seuraavana aamuna herään siihen kun poikakaverin (kauan sitten kotoa pois muuttanut) sisarus kiskoo mua käsivarresta pystyyn ja huutaa kurkku suorana että MENE HELVETTIIN TÄÄLTÄ KÄMPÄSTÄ SÄ OLET TÄÄLLÄ METELÖINYT ETKÄ ANTANUT MARJATAN (marjatta=poikakaverin äiti) NUKKUA.
Serkkuni heräsi siihen ulvomiseen ja tämä poikakaverin sisarus toteaa hymy naamalla että "nuku sä vaan siinä kaikessa rauhassa, anteeksi kun raivoan mutta tää valitus ei ole millään tavoin osoitettu sulle".
Pelästyneenä pomppaan ylös ja tää sisarus sanoo että mulla on tasan 2minuuttia aikaa pakata laukkuni ja sitoa kengännauhat kiinni ja paniikissa otin laukun ja kengät kainaloon ja juoksin sukkasilteni ulos.
Poikakaverini ei puuttunut tähän (vaikka sanoi että oli lähtöni jälkeen huutanut sisarukselleen ja äidilleen asiasta ja vaatinut selitystä jota ei koskaan saanut).
Jatkuu --->
Taustatietona: 24v ja 27v-pari, yhdessä viitisen vuotta
Olen koko suhteemme ajan kokenut että en ole tullut hyväksytyksi poikaystäväni perheessä tai suvussa.
Kun aloimme seurustella poikaystäväni asui vielä äitinsä kanssa samassa talossa ja kun vietimme poikakaverin kanssa aikaa, niin ihan väkisinkin sillointällöin tavattiin hänen äitinsä kanssa.
Ikinä ei hänen äitinsä oma-aloitteisesti tervehtinyt minua tai jutellut kanssani. Joskus tulin käymään poikakaverin luona naispuoleisen saman ikäisen serkkuni kanssa ja poikakaverin äiti syöksyi tervehtimään hymy suussa häntä ja oli (tai ainakin esitti olevansa) kovin kiinnostunut kuka hän on ja kehui puseroa päällä ynnämuuta. Minulle ei sanonut mitään. Ja sama kuvio toistui muutaman muunkin kerran, aina säntäsi puhumaan serkulleni ja minua korkeintaan tervehti.
Päivää ennenkun poikakaveri muutti minun kanssa yhteen, ja asui siis viimeisen päivän/yön äitinsä talossa antoi äiti meidän luvan pitää pienet juhlat parin kaverin kesken ja sovittiin kellonaika koska vieraat lähtevät ja juhliminen loppuu. Tämä serkkuni oli yksi näistä vieraista ja poikakaverin äidille oli ok että serkku ja minä jäämme yöksi sinne. Juhlat loppuivat sovittuna aikana, vieraat lähtivät sovittuna aikana pois ja menimme hyvissä ajoin kaikki nukkumaan ilman mitään metelöintiä.
Seuraavana aamuna herään siihen kun poikakaverin (kauan sitten kotoa pois muuttanut) sisarus kiskoo mua käsivarresta pystyyn ja huutaa kurkku suorana että MENE HELVETTIIN TÄÄLTÄ KÄMPÄSTÄ SÄ OLET TÄÄLLÄ METELÖINYT ETKÄ ANTANUT MARJATAN (marjatta=poikakaverin äiti) NUKKUA.
Serkkuni heräsi siihen ulvomiseen ja tämä poikakaverin sisarus toteaa hymy naamalla että "nuku sä vaan siinä kaikessa rauhassa, anteeksi kun raivoan mutta tää valitus ei ole millään tavoin osoitettu sulle".
Pelästyneenä pomppaan ylös ja tää sisarus sanoo että mulla on tasan 2minuuttia aikaa pakata laukkuni ja sitoa kengännauhat kiinni ja paniikissa otin laukun ja kengät kainaloon ja juoksin sukkasilteni ulos.
Poikakaverini ei puuttunut tähän (vaikka sanoi että oli lähtöni jälkeen huutanut sisarukselleen ja äidilleen asiasta ja vaatinut selitystä jota ei koskaan saanut).
Jatkuu --->
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ylläoleva oli vasta alkusoittoa.
Muutimme yhteen ja sen jälkeen on VÄHINTÄÄN joka kuukausi yli 4v ajan tullut paskaa mun niskaan. Kun muutimme yhteen monet poikakaverin sukulaiset sanoivat että tulevat kylään sitten kun mä oon koulussa/töissä/omilla menoilla. Ja monet kyselivät että kuinka te nyt yhteen päätitte muuttaa että eikös olis ollut parempi muuttaa ihan yksikseen asumaan.
Kokoajan joka asiasta nälvimistä.
Kun joku poikakaverin sukulainen tuli kylään ja huomasi tiskipöydällä pari tiskaamatonta kuppia sanottiin poikakaverille että "eikös sulla täällä oo ketään apuna tiskailemassa?"
jos mä joku kerta vaikka imuroin ja poikakaveri oli lähdössä kauppaan ja joku sukulainen soitti hänelle ja poikakaveri sanoi että hän on lähdössä just kauppaan että soittaa myöhemmin takas tuli ruikutusta "jaa yksinkö sun kaupassakin pitää käydä ja kaikki ostokset maksella".
Kun liityimme yhdessä erääseen urheiluseuraan ja poikakaveri ylpeänä kertoi tästä sukulaisilleen tuli kommenttia "olihan se sun tyttökaveri aikas lihava joten hyvää tekee sille liikkua" (olin normaalipainoinen 175cm 65kg).
Kun ajallamme kihlauduimme soveimme että asia pidetään salassa. Minä halusin niin koska pelkäsin että taas kaikki poikakaverin sukulaiset hyökkäävät kimppuumme. Tapasimme poikakaverin äiidn ja poikakaveri ei innostukseltaan malttanut salata asiaa ja piilotella sormust taskussa ja läväytti asian äidilleen niin johan oli naisen ilme näkemisen arvoinen. Pisti käden rinnalleen sydämenkohdalla ja kuiskasi että voi hyvä jumala älkää olko tosissajnne näyttäen pyörtyvänsä kauhusta. ahdistuin niin pahasti että pakenin paikalta heti kun poikakaverin äiti meni vessaan.
poikakaveri myöhemmin kertoi äitinsä ihmetelleen kihlautumista ja sanoneen että tuollaisia pikku ihastuksia tulee ja menee ja oli järjetöntä kihlautua kun se ei kuitenkaan kestä.
ajanmyötä sain töitä toisesta kaupungista ja päätimme muuttaa työni perässä tunnin ajomatkan päähän. kaikki poikakaverin sukulaiset ja perhe yrittivät pistää vastaan ja sanoivat etteivät halua että me muutamme ja yrittivät saada keinolla millä hyvänsä poikakaverin jäämään kotikaupunkiinsa.
muutimme kuitenkin ja edelleen toisinaan jotkut sukulaiset soittaessaan/tavatessamme kyselevät poikakaveriltani että kosaks oikein muutat takaisin kotikaupunkiin sieltä ja "minkä tempun teit kun lähdit sen tytön matkaan ja jätit meidät tänne".
kerran vuosi sitten meille tuli poikakaverin kanssa riitaa ja rehellisesti sanottuna riidan lomassa minä löin avokämmenellä poikaystävääni poskelle kun hän ensin sylkäisi mua päin.
poikakaverini tahtoi avautua asiasta ja soitti äidilleen ja kertoi mitä oli käynyt. äiti oli sanonut etät lähtee heti ajamaan ja hakemaan poikaystäväni luokseen turvaan.
poikakaverin äiti kertoi puolelle sukua jutusta ja kun poikakaverin veli ilmoitti ettei enää koskaan tahdo nähdä minua silmissään ja en ole ikinä tervetullut enää hänen kotiinsa.
en ole sen jälkeen nähnyt poikakaverin veljeä tai voinut käydä hänen luona eikä hän ole kertaakaan käynyt vuoden aikana meillä ja on edelleen samaa mieltä kuin vuosi sitten.
poikakaverini voitti myös parivuotta sitten arvassa rahaa kolme tonnia ja tuosta rahasta lähdimme myös yhdessä käymään viikonloppuloomalla koska poikakaverini tahtoi ja itse tarjoutui maksamaan myös minut matkalle. tuosta matkasta on aikaa siis yli 2vuotta.
poikakaverin äiti ja sukulaiset eivät tätä sulattaneet alkuunkaan ja viimeksi viikko sitten kun kävimme poikakaverin äidin luona tämä yks kaks paukautti minulle että "JOKOS MUUTET OLET MAKSANUT NE MATKARAHAT TAKAISIN KUN "PEKKA" VEI SUT SIITÄ ARPAVOITTORAHASTA SINNE LOMALLE?"
hämmästyin itse koko juttua ja ihmettelin. poikakaverin äiti marmatti että kyllähän sellainen nyt takaisin pitää maksaa ja kyllä "kaikki tietää että mä en sitä omaa osuuttani omista rahoista maksanut".
poikakaverikin yritti kyllä sanoa äidilleen että hän vei mut reissuun omaasta vapaasta halusta ja saa käyttää rahansa kuinka haluaa.
tällasta paskaa olis kerrottavana vaikka kuinka. ja ennenkuin joku erehtyy luulemaan ettei asiaa olla koitettu puhua niin ollaan. olen itse yrittänyt sata kertaa puhua miksi mulle ollaan tollasia mutta kaikki vetävt tekohymyt naamalleen ja sanovat ettei kukaan mulla oo ilkeä ja että mä oon vaan herkkänahkanen että nyykajan nuoret on niin kamalan herkkäanahkasia ettäö heti kun jotain sanoo niin vedetään kamalat pultit ja hermostutaan suotta.
poikakaverini on koittanut lukemattomia kertoja sanoa äidilleen ja sukulaisilleen että lopettavat mutta asia ei muutu.
tuntuu vitun paskalta kun kokoajan mua sorsitaan ja syytellään ja ollaan ikäviä mutta sitten kuitenkin väitetään että oon vaan herkkänahkainen eikä kukaan voi jumalan nimeen kertoa mitä pahaa oon tehnyt.
harmittaa myös se, että poikakaverin velikin ilmeisesti on lopullisesti päättänyt ettei aio tavata mua ikinä. ilmoitti myös vuosi sitten että jos ikinä menemme naimisiin hän ei tule häihin tai jos ikinä teemme lapsia MINUN lapset eivät hänen kotiinsa tule.
Eipä tohon voi muuta sanoa kuin todeta, että olet sitten onnistunut löytämään kumppaniksesi hullun suvun ainoan about tervepäisen...
Tosin... Aikuisen ihmisen korrektiin käytökseen ei sovi sylkeminen päin toisen naamaa - joten pientä "fiksaamista" kyllä kihlatussasikin olisi.
Tilannettasi ei tosiaankaan käy kateeksi, voin vain kuvitella ahdistuksesi sen johdosta. Sukulaisporukka on totaalisen pöpiä! Onneksi olette sentään vähän saaneet välimatkaa, mutta eipä se tietenkään mielipahaa poista. Kumma juttu, ettei kihlattusi sanomisetkaan ole muuttaneet tilannetta, onhan varmasti sanonut vai onko sanonut vain sinua rauhoittaakseen, että on "puhutellut" esim äitiään?
Ystävälläni oli vuosia sitten hivenen samanlainen tapaus. Miehen vanhemmat ja sisarukset eivät voineet sietää ystävääni. Mies kertoi näille, ettei tämä peli vetele ja että ystäväni on tullut hänen elämäänsä jäädäkseen. Ja ettei katsele kaltoinkohtelua pitkään, vaan tekee omat johtopäätöksensä. Perhe ei uskonut, vaan jatkoi nurjamielisyyttään. Tällä hetkellä tilanne on se, että mies tapaa vanhempansa ja sisaruksensa tyyliin Jouluna ja juhannuksena pikemmin - on todennut, että vaimo on hänen oma perheensä ja jollei vaimoa hyväksytä, pysyvät sitten omissa oloissaan.
Onpa kamalaa luettavaa, olen todella pahoillani tilanteesta. Sietämätöntähän tuo on ja sinua kohdellaan erittäin epäoikeudenmukaisesti. Minulla ei ole mitään kovin viisasta sanottavaa, mutta vähän sama juttu oli minun vanhemmillani. Äitini äiti ei voinut sietää isääni. Tilanne oli vanhemmille erittäin raskas, ja äiti otti paljon etäisyyttä mummiini. Muutimme ulkomaille (ei mummin takia, vaan ihan muutenkin, mutta ei se etäisyys mummista vanhempiani ainakaan yhtään haitannut), kun olin pieni ja tapasimme äidinäitiä vain noin kerran vuodessa.
Tilannetta pahensi äidin sisko, joka ei myöskään hyväksynyt isääni, ja levitteli hänestä perättömiä juttuja erityisesti mummille. Isääni syytettiin ties mistä, mm. siitä että oli pakottanut äitini muuttamaan ulkomaille. Häntä myös syytettiin siitä, että olisi varastanut jostakin rahaa, kun muuttaessamme takaisin, vanhempani ostivat asunnon hyvältä paikalta. Isääni pidettiin taivaanrannanmaalarina, vaikka oli erittäin järkevä mies. Näitä juttuja olisi vaikka kuinka paljon. En tiennyt niistä lapsena mitään, koko kuvio on kerrottu minulle vasta aikuisena. En koskaan oppinut kovin hyvin tuntemaan mummia. Olemalla tuollainen, hän valitsi samalla torjua myös lapsenlapsensa ja oman tyttärensä. Äitini valitsi isäni eikä alistunut oman äitinsä vallantahdolle saada päättää, kenet hän nai. Isäni ei muka ollut tarpeeksi hyvä sosiaaliselta luokaltaan, koulutukseltaan jne.
Olen siis läheltä nähnyt, miten kipeää tuollainen tilanne tekee. Jos olette tosiaan yrittäneet puhua asiasta, eikä mitään auta, on paras ottaa etäisyyttä. Miehesi voi - jos hänellä on pokkaa - tehdä selväksi, ettei hänen naisvalintojaan saa arvostella eikä hänen naistaan kohdella tuolla tavalla. Että jos sinä et ole tervetullut, niin myöskään hän ei halua tulla suvun juttuihin.
Et kuitenkaan voi sanella miten poikaystäväsi tulisi käyttäytyä. Voi olla, että ajaudutte vain hiljalleen kauemmaksi ilman suuria puheita tai riitoja, kuten vanhempani. Äitini ei koskaan edes yrittänyt puhua asioista, koska ei uskaltanut. Isäni taas ei kokenut, että se olisi hänen tehtävänsä, eikä äiti varmaan olisi halunnutkaan hänen puhuvan asiasta.
Vaikea tilanne. Jos yhtään lohduttaa, niin älä ota tuota henkilökohtaisesti. Ilmeisesti suvun on vain vaikea hyväksyä, että "heidän poikansa" on vakavassa suhteessa. Pelkäävät ehkä menettävänsä hänet tai jotakin. He olisivat ihan yhtä ilkeitä ja veemäisiä kenelle tahansa tytölle. Pojan äiti on serkullesi ystävällinen siksi, koska tuo serkku ei ole uhka ja varastamassa hänen poikaansa.
Tärkeintä on, että teidän suhteenne toimii. Äiti aina sanoi, että koska niin moni ihminen (myös jotkut ns. ystävät) yrittivät erottaa heidät, niin se vain vahvisti heidän keskinäistä suhdettaan. Minun vanhempani olivat tosi onnellisia yhdessä (isä kuoli vähän aikaa sitten), heidän suhteensä oli tosi keskusteleva, huomioon ottava ja syvällinen. Sitä samaa toivon teille. Toivon, että löydätte oman tapanne koettaa välttää tuollaisia tyhjänpuhujia. Ei sinun tarvitse olla heidän kanssaan väleissä, kun kerran itse valitsevat ajaa sinut pois. Vika on heissä, ei sinussa. Tsemppiä.