TV Neloselta vaaditaan anteeksipyyntöä loukkaavana pidetyn sketsin vuoksi.
Osa katsojista on pahoittanut mielensä tällä viikolla alkaneen uuden parodiasarjan sketsistä. Ajankohtaisen Nelosen tiistaisessa jaksossa nähtiin uutisten loppukevennyksenä, kuinka suomenruotsalainen satiirihahmo Muffe Hellberg eksyi Helsingissä väärään suuntaan menevään metroon. Tarkoituksena ei suinkaan ollut päätyä itähelsinkiläiseen Myllypuroon, jonne matka kuitenkin arvoalueena pidetystä Kulosaaresta epähuomiossa vei.
Erehdystä Muffe selittää sarjassa sillä, että hän oli skumppa- eli kuohuviinipäissään.
- Jäin pois siellä Pylly... Myllypuron metroasemalla ja katselin ympärilleni, että jätte härligt, näinkin voi elää, Robin Svatrströmin esittämä Muffe sanailee.
- Ne suomalaiset olivat totalt sekaisin ja tulivat siihen fittuilemaan, Muffe jatkaa.
Sketsi jatkuu niin, että myllypurolaisryhmittymä kysyy Muffelta, onko tällä rahaa.
- Olin että, totta kai mulla on fyrkkaa - enemmän kuin teillä koskaan yhteensä ja pari taloa ja mökki Snappertunassa. Ne hakkasivat mut ihan totalt. Kyllä matkailu avartaa! Muffe naureskelee silmä mustana.
"Erikoista"
Toisin kuin vitsin luonteesta saattaisi päätellä, myllypurolaiset eivät ole sketsistä loukkaantuneet. Herne on vedetty nenään Suomen ruotsinkielisen väestön keskuudessa. Ohjelmaa esittävälle Neloselle on satanut kitkerää palautetta. Osassa on jopa vaadittu anteeksipyyntöä maamme 300 000 suomenruotsalaiselle.
Nelosen kotimaisen osaston päällikkö Olli Suominen on palautteesta hieman hämillään.
- Mielen pahoittaminen tulee hienoisena yllätyksenä. Muffe herättää selvästi ristiriitaisia tunteita, sillä olemme saaneet myös aika paljon palautetta siitä, että Muffesta pidetään, myös ruotsia äidinkielenään puhuvien joukossa, Suominen muotoilee.
- Henkilökohtaisesti toivon, että Muffe tulee vielä esiintymään ohjelmassa ja pysyy yhtä positiivisena kuin on tähänkin asti ollut. On erikoista, että Muffe on pahoittanut jonkun mielen.
Jatko vielä auki
Suomenruotsalaiset - tai myllypurolaiset - eivät ole ainoa kansanryhmä, joiden kustannuksella Ajankohtaisessa Nelosessa on pilailtu. Osansa huumorista ovat saaneet muun muassa Helsingin herttoniemeläiset ja lopelaiset. He eivät kuitenkaan ole ottaneet Neloseen yhteyttä anteeksipyynnön merkeissä. Myöskään Kalervo Kummolan, eurovaaliehdokkaiden tai uutistenlukijoiden puolesta ei ole noustu barrikadeille, vaikka heidätkin on esitetty sarjassa hupaisassa valossa.
Ajankohtaista Nelosta esitetään maanantaista torstaihin toukokuun ajan. Sarjan jatko on vielä auki.
- Uuden ohjelman lanseeraaminen näin myöhään keväällä on aina haasteellista, mutta Ajankohtainen Nelonen on alkanut lupaavasti. Sarja on otettu omaksi etenkin sosiaalisessa mediassa, Suominen kiittelee.
http://www.iltalehti.fi/viihde/2014050918280825_vi.shtml
Heh, olipa yllätys että ammatikseen loukkaantuvat pellehurrit taas vinkumassa:)

Vastaukset 4
Vanhimmat
Suomenhurrit on suomen syöpä !! Saa'tanan rosvoparonit,jotka syntyneet kultalusikka per'seessä (poikittain).Kunpa Aadolf H vielä eläisi,niin hyrriper'seet saisivat kyytiä.
svenska talande runkka på kyken.
siinähän nyhvät vingutte, HAHAHAHOHHOHHHOOOO!!!
Se että käy ihmiseen käsiksi ja vainoaa ei ole enää mikään vitsi.
Siis tähän on tultu. Huumori on kuolemassa. Tajuaako ihmiset mihin itsesensuuriin Suomi on menossa? Millekkään ei saa enää nauraa. Suomenruotsalaiset ovat apinoineet Ruotsista tuon mielensä pahoittamisen kulttuurin, kun kehtaavat suuttua noin pienestä. Satoja vuosia on kyllä voitu nauraa suomalaiselle turvenuijalle, joka on hidas ja tyhmä, mutta annas olla kun tulee tollanen Muffe, niin heti ollaan itku kurkussa. Osoittaa kyllä suomenruotsalaisten huumorintajuttomuutta ja ylimielisyyttä ettei heistä paremmista ihmisistä saa tehdä huumoria. Periaatteessa kaikesta elämän alueesta pitäisi pystyä tehdä huumoria. Menee kohta 1930- luvun amerikkalaiseksi meiningiksi, jossa salakavalan itsesensuurin takia komedia menetti täysin sydänmehunsa ja vesittyi aivan olemattomaksi paskaksi. Toivon todella, että NELONEN jatkaa normaalisti ja bättre folkkia kumartamatta ohjelmaansa kaikkine sketseineen ja pidättäytyy tyylikkäästi kaikelta sensuurilta.