Jättääkö vai vieläkö yrittää auttaa!

Ei minun tarinani ole ainutlaatuinen - meitä on monta samassa tilanteessa. Avomieheni jäi eläkkeelle. Kappas vaan, hän löysi uuden ystävän eli alkohoolin. Aluksi kaikki oli ihan ok, hyväksyin oluen ruoan kera. Eihän siinä mitään, voin itsekin juoda oluen. Yhtäkkiä hän sitten alkoi ajella mökille itsekseen "puutarhatöihin". Meillä on mökillä iso tontti ja puutarhassa riittää tekemistä. Kyllä hän on kieltämättä tehnytkin siellä paljon. Ymmärrrän myös, että hän ei viihdy kaupunkiasunnossa, koska pitäisi olla puuhastelua. Ajoin kaupunkiasunnosta tänä aamuna mökille ilmoittamatta tuloani. Mikä vastaanotto! Kello 11 aamupäivällä mies ympärijuovuksissa, keittiö kaaoksen vallassa, matot hujan hajan pihalla. Ilmeisesti oli kaatanut viinaa tai pissannut matoille. Käytös hyökkäävä, täytyy sanoa, että pelkäsin ja paljon! Eihän siihen auttanut muu kuin lähteä takaisin kaupunkiin kirosanojen ja uhkailujen raikuessa. Mitä tehdä? Tämä oli sellainen sokki, että miten eteenpäin? Onneksi olemme vaan avoliitossa ja mökki kuuluu minulle. Paha on mieli.
2434
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei kai sinulla ole mitään hätään, kun kerran olet vain avoliitossa ja mökki on sinun. Ei tuota tarvitse jäädä katselemaan pidemmän päälle.

Äänestä
  • Kyllähän tuollaisen huolimattoman mökkitalkkarin pitää poistua takavasemmalle.
    Avoliitto kun ei ole mikään liitto.
    Avaimet sun käteen ja ukko ulos.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


riina1 kirjoitti:

Ei minun tarinani ole ainutlaatuinen - meitä on monta samassa tilanteessa. Avomieheni jäi eläkkeelle. Kappas vaan, hän löysi uuden ystävän eli alkohoolin. Aluksi kaikki oli ihan ok, hyväksyin oluen ruoan kera. Eihän siinä mitään, voin itsekin juoda oluen. Yhtäkkiä hän sitten alkoi ajella mökille itsekseen "puutarhatöihin". Meillä on mökillä iso tontti ja puutarhassa riittää tekemistä. Kyllä hän on kieltämättä tehnytkin siellä paljon. Ymmärrrän myös, että hän ei viihdy kaupunkiasunnossa, koska pitäisi olla puuhastelua. Ajoin kaupunkiasunnosta tänä aamuna mökille ilmoittamatta tuloani. Mikä vastaanotto! Kello 11 aamupäivällä mies ympärijuovuksissa, keittiö kaaoksen vallassa, matot hujan hajan pihalla. Ilmeisesti oli kaatanut viinaa tai pissannut matoille. Käytös hyökkäävä, täytyy sanoa, että pelkäsin ja paljon! Eihän siihen auttanut muu kuin lähteä takaisin kaupunkiin kirosanojen ja uhkailujen raikuessa. Mitä tehdä? Tämä oli sellainen sokki, että miten eteenpäin? Onneksi olemme vaan avoliitossa ja mökki kuuluu minulle. Paha on mieli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu