Kuten otsikkokin jo toteaa elämällä ei ole ole tarkoitusta, mutta tästä huolimatta yritetään jatkuvasti selvittää mitä se voisi olla. Me synnymme, elämme ja kuolemme. Jumalaa tai kuoleman jälkeistä elämää tai sielua ei ole olemassa. Tämä faktan ymmärtäminen hajoittaa pään (kun sen joskus sitten ymmärtää, jos ymmärtää). Uskonnon tarkoitus ei kaikessa yksinkertaisuudessaan ole muuta kuin tyydyttää ihimisen tarvetta löytää asioille selityksiä ja merkityksiä olemassaolostamme. Toisin sanoen ihminen joka uskoo esim. jumalaan on tältä osin tietämätön typerys joka yrittää paeta sitä väistämätöntä tosiasiaa, että kuoleman jälkeen meitä ei yksinkertaisesti ole. Tämä ei onneksi poissulje sitä tosiasiaa, että uskominen ja uskonnot luovat sivutuotteena monia hyviä asioita (tosin paljon pahaakin), kuten mielenterveyden eheänä pysymisen verrattuna tilanteeseen jossa käsittää kuoleman merkityksen olemassaolomme lopumiselle. Me emme voi käsittää miltä kuolema "tuntuu" ja miten voi olla niin, että meitä ei enää ole? Tämä asia askarruttaa, vaikka jokainen meistä tietää siihen vastauksen: Se "tuntuu" aivan samalta kuin aika ennen syntymäämme, aika jolloin meitä ei ollut olemassa.
Elämällä ei ole tarkoitusta
Pieniaivo
23485
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Jo käsite äärettömyys pakottaa miettimään uudelleen asiaa.
Samoin todistettu indeterminismi.
Energia ei häviä ikinä, se vaan muuttaa muotoaan.
Periaatteessa siis me olemme osa jotain ikuista.
Elämän tarkoitus on tehdä siitä kaikille mahd.nautittavaa.
Aloittajalta kaipaisin argumentteja, miksi teleologiset tulkinnat olisivat kategorisesti virheellisiä. Jos kyse on naturalismista, esitettäköön filosofisia argumentteja sen puolesta (ja erityisesti nihilistisen tulkinnan puolesta).
Esimerkiksi Thomas Nagel (ateisti) pitää teoksessaan Mind and Cosmos tietoisuutta ilmiönä, jota perinteinen naturalismi ei ole kyennyt tai voikaan kyetä selittämään. Hän spekuloikin teleologisten selitysten mahdollisuudella, ja eräänlaisella substanssidualismilla, jossa emergentti tietoisuus ei ole kausaalisesti sidottu tai samastettavissa materiaan.
Itse arvioin teistisen kannan vastaavan hyvin arkikokemusta elämästä - moraalirealismi, subjektiivinen tietoisuus, kauneudentaju jne. Kosmologinen ja teleologinen argumentti antavat johtopäätökselle lisäoikeutusta. Kosmos on järjestynyt ja toimii luonnonlakien mukaan - sekä jostain putkahtanut! Rohkenen siis päätellä, että Jumala elää.
Päättelysi on kyllä väärä. Jos emme jotakin tiedä, ei siitä voi päätellä yhtään mitään muuta.
Päättelenkin nimenomaan siitä, minkä tiedämme: logiikka on mahdollista, aika-avaruus on olemassa, luonnonlakeja on olemassa, tietoisuuksia on olemassa, moraalitodellisuus on olemassa jne. Kyse ei ole aukkojen Jumalasta vaan kaiken mahdollistavasta Jumalasta. Antiikin filosofit puhuivat Logoksesta ja ensimmäisestä liikuttajasta. Juuri tätä taustaa Johannes hyödyntää evankeliumissaan identifioidessaan Logoksen Kristukseksi.
Pieniaivoiselle voisi antaa erään vihjeen. Ihminen voi keksiä omalle elämälle tarkoituksen; joku tahtoo olla tiedemies, joku urheilija, joku muusikko, joku politiikko ja niin edespäin.
Ei se "elämän tarkoitus" aina tule ulkoapäin valmiiksi annettuna, sen voi kehittää myös itse "sisältäpäin". ( eli voi luoda itselleen päämäärän jota tavoittelee).
Kannattaa siis kuunnella omaa "korvien väliä" ja asettaa itselle tavoitteita.
Elämän tarkoitus ei tule ulkoa- eikä sisältäpäin. Sillä ei ole mitään tarkoitusta. Tarkoitus on aivojen luoma näennäiskäsite. Maailma on kusaalinen ja satunnainen, ei päämäärähakuinen.
"Se "tuntuu" aivan samalta kuin aika ennen syntymäämme, aika jolloin meitä ei ollut olemassa. "
Ja sen jälkeen seurasi syntymämme.
Se että sana "tuntuu" on heittomerkeissä johtuu siitä, että mitään tunnetta ei ole ennen syntymäämme, mutta se on täysin samanlainen tila kuin kuoleman jälkeen. Ehkä et pysty sitä käsittämään, mutta moni ei pystykään ja juuri siihen perustuu tarpeemme uskoa siihen, että emme katoa maailmasta, eli uskonto. Mitään uskontoa ei olisi olemassa jos ihiminen ei olisi jos ihiminen pystyisi käsittämään lopullisuuden. Uskominen on aiostaan ihmisen pakokeino siitä kun jotain asiaa ei voida käsittää, ei muuta.
Elämän tarkoitus aloituksessa oli tarkoituksellinen provo jonka seurauksena edes joku lukee tämän.
" mutta se on täysin samanlainen tila kuin kuoleman jälkeen."
Jos kuoleman jälkeinen tila on samanlainen kuin ennen syntymää, niin sitä seuraa syntymä. Kuoleman jälkeen uusi elämä.
Ei vaan se tarkoittaa sitä, että kuoleman jälkeen ei ole mitään, niinkuin ei ollut ennen syntymääkään. Syntymällä kirjoittaja tarkoittaa mitä ilmeisemmin tietoisuuden syntymistä. Ihmisen on vain mahdoton käsittää oman tietoisuutensa katoamista ikuisiksi ajoiksi.
Aikoinaan, ennen tietoa dna:n olemuksesta, oli varmaan aika mahdotonta ajatella esim. mammuttien herättämistä henkiin. Nythän sitä pidetään jopa todennäköisenä mahdollisuutena.
Mikä siis saa filosooffin luulemaan etteikö tietoisuutta voitane herättää?
Olotilasta ennen syntymää voi seurata tietoisuuden herääminen. Tiedämme, että se on mahdollista, koska vastaava asia on jo kerran tapahtunut.
Ei voi sanoa, että tietoisuutemme on herännyt. Se on syntynyt. Koska tietoisuus on täysin sidoksissa biologiseen materaan eli aivoihimme, ei tietosuuttamme ole voinut olla olemassa ennen tätä hetkeä. Kun aivommen tuhoutuvat kuoleman hetkellä myös tietoisuus katoaa ikiajoiksi.
Nimimerkille "Aikanaan" en voi argumentoida muuta kuin, että jos tietoisuus voidaan herättää uudelleen vaatisi tämä täysin identtisen aivojen kopioinnin. Ehkä tämä olisi mahdollista joskus 1000 vuoden päästä. Tästä kuitenkin herää ehkäpä vielä mielenkiintoisempi ajatus mikä on esille äskettäin julkaistussa elokuvassakin "Transcendence se kai oli". Jotta oma tietoisuutemme pystyttäisiin herättämään vaatii se kaiken aivojemme datan ja toimintojen siirtoa tai pitämistä jollain tavalla koossa. Jos tämä tehtäisiin, niin johtaisiko se oman tietoisuuden uudelleen syntymiseen vai uuden täysin samanlaisen tietoisuuden syntymiseen. Voiko kaksi täysin samanlaista tietoisuuttaa olla samaan aikaa olemassa. Mielestäni voi, koska tietoisuus on vain yksilön subjektiivinen kokemus/olotila mikä on täydellisesti sidoksissa siihen mikä tietoisuuden luo (oli se sitten aivot, tietokone tai joku muu asia).
Se onko tietoisuus sidoksissa materiaan vai ei, ei vaikuta mitenkään asiaan. Asiahan on täysin triviaali; olotilasta ennen syntymää seuraa syntymä, uusi elämä ja tietoisuus.
Mieli rakentaa koko ajan erilaisia umpikujia. Mene sen tuolle puolen, niin voit saada vastauksia, mutta ne eivät välttämättä ole neliöitä, niinkuin kaikki muut ajatuksesi.
Elämällä on selvästikin biologinen päämäärä joka on kaikilla eliölajeilla: omien geenien kylväminen mahdollisimman laajalle. Eliöiden toiminnassa tuo päämäärä näyttelee hyvin suurta osaa. Tosin on ihmisiä jotka ovat tietoisesti valinneet lapsettomuuden esim. jonkin muun päämäärän hyväksi.
Mutta muutoin yksityisen ihmisen elämälle ei näytä olevan ulko annettua tarkoitusta vaan yksilö voi asettaa sen itselleen - tai olla asettamatta. Maslovin tarvehierarkian mukaisesti useimmilla ihmisillä on kuitenkin jonkinlaisia tavoitteita elämässään, vaikkei niitä olisi puettu elämän tarkoitukseksi.
Onko elämällä kosmista tarkoitusta; siitä on vaikea sanoa mitään kun emme edes tiedä, missä määrin elämää on maapallon ulkopuolella.
Elämällä on tarkoitus. Tämä käy yksinkertaisimmin ilmi syömisessä. Kun syömme me jatkamme omaa elämäämme. Ja kun elämme meillä on mahdollisuus tehdä omia valintoja siitä miten elämme. Elämään on rakennettu sisälle "jatkuvuuden halu ja tarve". Meille tulee myös halu jatkaa sukua ja siksi me parittelemme.
Miksi ette tajua tätä jatkuvuuden halua ja tarvetta?
Pääni sanoi POKS!
Mahtoiko aloittaja itse käsittää nimenomaan etsineensä sitä tarkoitusta tekstillään?
Sinänsähän aloittaja edustaa hyvin perinteistä traagista ateismia - samaa, jota Camus ansiokkaasti kuvaa romaaneissaan. Jos objektiivinen merkitys kielletään ja subjektiiviset tarkoitukset tuntuvat jaloilta valheilta, ei mitään jää. Ei kukaan tietenkään niin haluaisi ajatella. Tämä on kuitenkin syytä erottaa varsinaisesta kysymyksestä: onko meillä hyviä syitä uskoa tarkoituksettomaan olemassaoloon? Biologiasta nousevat tulkinnat ovat subjektiivisen ja objektiivisen merkityksen välitapaus - onko geenin taipumus monistaa itseään mitään muuta kuin todettu tosiasia? Miksi se pyrkisi monistumaan tai miksi meidän pitäisi hankkia jälkeläisiä? Eikö tämä ole klassinen naturalistinen virhepäätelmä?
Onhan tuo omien geenien kylväminen varsin vahvasti kirjoitettu eliöiden geneettiseen informaatioon. Hallitsee hyvin vahvasti käyttäytymistä, jopa niin että joillakin eliölajeille urokset panevat henkensä alttiiksi voidakseen saada jälkeläisiä, naaraat puolestaan pelastaakseen jälkeläisensä.
Jos loisimme mikrorobotin joka monistaa itseään ottamalla elinympäristöstä tarvittavat rakennusaineet ja energian (uhkana on että jossain vaiheessa näin käy kun nanotekniikka kehittyy), varmaan sanoisimme että tuon robotin olemassaolon tarkoitus on itsensä kopioiden tuottaminen. Robotin luojan tarkoitusperiä on vaikeampi arvata.
Tuo on vain yksi näkökulma miljoonien joukossa. Elämällä voi nähdä tarkoituksen, vaikka tiedostaisi kuoleman lopullisuuden. Eikö tuo lopullisuus tee elämästä ainutkertaista, joten siinä mielessä jokaisen kannattaisi elää elämänsä itselleen sopivalla tavalla. Elämän tarkoituksen voi nähdä tuon tavan löytämisenä ja sen toteuttamisena. Yhtä hyvin elämälle voi määritellä jonkin muun tarkoituksen.
http://kemikaalivanat.wordpress.com/about