Ei jaksa enää

Oltiin niin rakastuneita ja muutettiin yhteen. Ei kyllä arvattu, että ehkäisy pettäsii alta aikayksikön, mutta niin vaan kävi.
Nyt ollaan ahtaassa kaksiossa, vauva kohta vuoden. Mies otti sen omalle nimelleen, mutta ei menty naimisiin.
Onneksi ei, sillä nyt olen saanut ihan kaikesta tarpeekseni.

Voiko nainen lähteä avoliitosta kassin kanssa? Kaverille on niin käynyt, että mies on pamauttanut oven kiinni ja mennyt. Riitelivät kamalasti, ja nyt kaverini asuu yksikseen. Jakoivat menonsa aikanaan, nyt kaverilla on tiukkaa. Voisin muuttaa hänen luokseen.

Mun puolesta vauva voisi jäädä isälleen. Mínä olen niin kyllästynyt ikiaikaiseen pyykkiin ja yövalvomisiin ja ruokamössön kanssa hääräämiseen. Mies osaa kaiken ihan yhtä hyvin.
9542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Toivottavasti miehes on vastuullisempi kuin sinä ja saa täyshuoltajuuden. Voit sitten vanhuskodissa itkeä hylättyä lastas. Sitä vastuunottoa kutsutaan myös aikuisuudeksi.

No typeryydestä sakotetaan.

Äänestä

Voit lähteä ihan noin vaan kunhan huolehdit, että lapsi on turvallisesti isänsä huomassa. Ei mikään laki määrää, kumpi vanhemmista huolehtii lapsesta eron tullessa. Jos asia menee liian hankalaksi, niin aina on myös mahdollisuus vapaaehtoiseen huostaanottoon, josta tuon ikäisenä huostaanotettua lasta harvoin enää pidemmän ajan kuluttua palautetaan vanhemmilleen tai ihan totaalinen adoptio, jossa lapsi saa varmasti hyvät vanhemmat ja voitte jatkaa elämäänne ja hankkia ehkä toivottuja lapsia aikanaa kun olette siihen kypsiä.

Anna toisten moralisoida, mutta sinun tilanteessasi varmaan lähteminen on fiksu ratkaisu ja jos miehesikin haluaa vapautensa, ajatelkaa lapsen parasta ja antakaa hänelle hyvät adoptiovanhemmat, näin on taas yksi ongelmalapsi tulevaisuudessa vähemmän..elä oma elämäsi ..

Äänestä

Sinun olisikin parempi lähteä tuolla asenteella vain sen kassin kanssa.
Jos lapsen isäkään ei ole sitoutunut lapsen hoitoon, niin antakaa lapsenne adoptoitavaksi rakastavaan kotiin. Suomessa on paljon perheitä, jotka olisivat ikionnellisia saadessaan elää vauva-arkea kaikkine siihen kuuluvine osineen.
Itse olen asunut yksiössä vastaavassa tilanteessa ja onnellinen olin.

Äänestä

Suunpieksijöistä älä välitä.
Tilanteesi on nyt paha, ja tarvitset kunnollista apua ja tukea, jota täältä et saa.
Apua on saatavissa kun hakee, ja toivoa on!
Käy ihmeessä kertomassa tilanteesi sosiaalihoitajalle, tai puhu neuvolassa terveydenhoitajalle! kerro asiallisesti ja suoraa, miten on, ja ota apu vastaan!
Sinua ei tulla leimaamaan eikä haukkumaan. Tunnet nyt olevasi umpikujassa etkä näe valoa missään. Ihan suomeksi sanottuna loppuun väsynyt ja ehkä masentunutkin?
Tilanteesihan on tosi rankka, Monta suurta muutosta pienellä aikaa; yhteenmuutto, yllätysraskaus, yksinhuoltajuus! Siinä on jo kuormaa ja haastetta nuorelle naiselle yli tarpeen.
Ei ole missään kirkossa kuulutettu että lapsi viedään etkä häntä ikinä enää näe!
Ei, on monia muitakin ratkaisuja, ja nyt pitäisi mielestäni alkaa siitä, että sekä sinä että lapsi saatte ympärillenne turvalliset raamit ja aikaa levätä.
Et ole huono äiti, muista se! Olet ihminen jolla on ihmisen tarpeet, rajoitukset ja voimat.
Otathan yhteyttä esim. juuri neuvolaan tai sitten sos.toimistoon. Myös lähimmän ensi- ja turvakodin puoleen voi kääntyä. Pääasia että alat nyt hakea apua!
Sinä ja lapsi olette tärkeitä!

Äänestä
  • "Tilanteesihan on tosi rankka, Monta suurta muutosta pienellä aikaa; yhteenmuutto, yllätysraskaus, yksinhuoltajuus! Siinä on jo kuormaa ja haastetta nuorelle naiselle yli tarpeen."

    Tuo ap ei kyllä ole yksinhuoltaja. Hänellä on mies joka asuu samassa asunnossa ja on lapsen isä. Ja joka kuulemma pärjää myös hyvin lapsen kanssa.
    Apua tarvitsee siis vain äiti omaan toivottomuuteensa ja masennukseensa.

    Äänestä

Toivottavasti aloitus oli vain provo.

Äänestä

Mistä johtuu tuo käsittämätön buumi eron koittaessa äidin jättää lapsen/ lapset miehelle. Tuntuu että lähipiirissä noita tapauksia on juuri eniten. Minkälainen äiti voi jättää lapsensa -kyllä sitä vaan miettii. Voiko vastaus olla vain -liian nuori.

Äänestä
  • "Tuntuu että lähipiirissä noita tapauksia on juuri eniten."

    Millaisissa "piireissä" sinä oikein liikut kuin tuollaisia tapauksia on oikein buumiksi asti? Itse en ole kohdannut yhtään moista tapausta. Olisiko noiden henkilöiden elämänhallinta muutenkin vähän heikoissa kantimissa?

    Äänestä

ÄLKÄÄ tehkö lapsia, ennenkuin olette oikeasti aikuisia ja vastuuntuntoisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vielä nuori kirjoitti:

Oltiin niin rakastuneita ja muutettiin yhteen. Ei kyllä arvattu, että ehkäisy pettäsii alta aikayksikön, mutta niin vaan kävi.
Nyt ollaan ahtaassa kaksiossa, vauva kohta vuoden. Mies otti sen omalle nimelleen, mutta ei menty naimisiin.
Onneksi ei, sillä nyt olen saanut ihan kaikesta tarpeekseni.

Voiko nainen lähteä avoliitosta kassin kanssa? Kaverille on niin käynyt, että mies on pamauttanut oven kiinni ja mennyt. Riitelivät kamalasti, ja nyt kaverini asuu yksikseen. Jakoivat menonsa aikanaan, nyt kaverilla on tiukkaa. Voisin muuttaa hänen luokseen.

Mun puolesta vauva voisi jäädä isälleen. Mínä olen niin kyllästynyt ikiaikaiseen pyykkiin ja yövalvomisiin ja ruokamössön kanssa hääräämiseen. Mies osaa kaiken ihan yhtä hyvin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu