Täälläpä porinaa on, ikäänkuin viisuvoittaja olisi omana itsenään esiintynyt. No kai nää on pelkkiä trolleja, tai sitten ne oikeesti uskoo kaikista viisuesiintyjistä samaa, että esim. Verka Serduchka kulkee aina hopeatötteröt tanassa. Conchita Wurst oli alkuun hyvä vitsi, mutta suunsa avattuaan suorastaan hämmensi laulutaidoillaan. Huippuhyvä show, huikean hyvä biisi ja siitä ansaittu voitto. Jos joku äänesti partavitsin tähden niin sekin oli ok.
Hauskoja viestejä
2
305
Vastaukset
- Olet väärässä
Hänen olisi nimen omaan pitänyt esiintyä omana itsenään. Olisi ollut uskottavampaa. Ja eniten ärsyttää että Euroviisuista on tehty jokin seksuaalivähemmistöjen äänitorvi.
Viisujen alkuperäinen tarkoitus oli tuoda esiin Euroopan monimuotoisuutta ja kieliä. Nyt suurin osa jollottaa englanniksi jonninjoutavia ralleja ja yrittävät olla vain mahdollisimman erikoisia habitukseltaan.
Jokaisen maan tulisi esiintyä omilla virallisilla kielellään, se toisi taas viisuihin hiukan mielenkiintoa ja maat nousisisvat paremmin esiin kun kaikki eivät jollottaisi englannilla.- hhhhhggj
Hyvin sanottu. Jätetään se englanti englantilaisille ja lauletaan omalla kielellä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 713105
- 922875
- 512115
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201575- 151349
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..51338Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131301Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein131273- 181270
Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin241232