Jos meillä syntyy riita veljeni kanssa niin saattaa usein käydä niin että veljeni loppujen lopuksi lyö mua. Joskus jätän asian siihen että parempi vain poistua paikalta mutta joskus en kestä sitä että se aina voittaa ja menee vaan hermot eikä maha itelleen mitään ja ite sitten alkaa puolustaa itteään huutamisen lisäksi myöskin nyrkeillä.
Just äskenkin meille tuli riita pienestä asiasta, riita kärjistyi paljon ja veli löi minua (sama kuin joku ois potkassu mua olkapäähän täysillä) yritin sanoa hänelle jotain, mutta hän ei antanut suun vuoroa eikä kuunnellut joten menetin hermoni ja tietenkin yritin lyödä takaisin suutuspäissäni ja loukkaantuneena. Isä tuli väliin ja otti minut sillein "puristus"otteeseen, että rauhottuisin niin kuin minä olisin se syyllinen, mutta se sai mut vaan entistä äkäsemmäks ja rupesin itkemään. Huusin vaikka mitä suutuspäissäni. Kun pääsin huoneeseeni itkemään, mulle iski kauhee syyllisyys ja itseinho ja häpeä itteä kohtaan. Oon maailman paskin sisko..
Miks mää tunnen syyllisyyttä..? Oon ite niin pieni ja säälittävä että mun yritykset lyödä ei tunnu missään, ja mun veljen lyönnit taas tuntuu mussa ku moukarin iskut. Kukaan ei koskaan kuuntele mitä mää haluan sanoa, veli vaan huutaa päälle. Sit porukat sanoo mulle että oo hiljaa. Isäkin aina vaan ärhentelee meille molemmille, että lopettakaa ja niin edelleen. Mulla on aina semmonen tunne, että porukat puolustaa aina sitä mun veljeä ja käskee mun vaan mennä pois tai sanoo että anna olla. Et ihan kun mun pitäs aina olla se joka antaa periks ja alistua mun veljen tahtoon.
Mää kaipaan jotain turvaa, jotain ihmistä joka välittää musta ja puolustaa joskus mua, eikä lyö mua ja käske olemaan hiljaa tai käske antamaan asian olla. Mulla oli äsken ihan hirveen uhattu olo..
Mulle tuli nyt äsken niin mitta täyteen, että en kestä oikeesti, tässä itken samalla kun kirjotan tätä. Mulle tuli oikeesti olo että ei mua nyt tässä perheessä kaivata. Oon niin kauan kestäny tätä touhua, että enää en jaksa oikeesti. Ei kellään oo oikeutta aina lyödä mua ja porukat kahtoo vierestä ja sanoo, että anna olla. Silti musta tuntuu, että minä oon se perheen kusipää. Ehkä sitten oonkin...
En tiiä unohinko jotain vielä sanoa.. Mut kuitenkin oli pakko johonki tulla avautumaan ku on nii hirveen paha olla just nyt ja on jotenki tosi turvaton, mutta samalla semmonen itsekäspaskakusipää joka antsaitsee tän olon -fiilis.
Oikeesti rakastan mun perhettä, se on mahtava muuten, mutta aina saa olla varpaillaan, ettei tulis mitään riitoja mun veljen kanssa, joka muuten on tosi ihana.. Mutta jossain se raja menee, hyvä että uskallan mistään omaa milipidettä sanoa mun veljen kuullen kun se pian keksii siitä ruveta väittelemään, ja pikkuväittely voi sillä yhtäkkiä vaihtua nyrkkiin... En tiiä onko tässä tekstissä päätä eikä häntää, mutta se varmaan tuli selväks että on ihan sairaan paska ja syyllinen olo mulla.. Ja niin me ei olla enää mitään pikku lapsia vaan oon jo täysikänen ja veli pari vuotta vanhempi ja rahallisista syistä asutaan molemmat vielä kotona.. Kaikki oli paremmin kun veli asu jonkin aikaa omillaan, nyt tää paska on tullu takasin..
Just äskenkin meille tuli riita pienestä asiasta, riita kärjistyi paljon ja veli löi minua (sama kuin joku ois potkassu mua olkapäähän täysillä) yritin sanoa hänelle jotain, mutta hän ei antanut suun vuoroa eikä kuunnellut joten menetin hermoni ja tietenkin yritin lyödä takaisin suutuspäissäni ja loukkaantuneena. Isä tuli väliin ja otti minut sillein "puristus"otteeseen, että rauhottuisin niin kuin minä olisin se syyllinen, mutta se sai mut vaan entistä äkäsemmäks ja rupesin itkemään. Huusin vaikka mitä suutuspäissäni. Kun pääsin huoneeseeni itkemään, mulle iski kauhee syyllisyys ja itseinho ja häpeä itteä kohtaan. Oon maailman paskin sisko..
Miks mää tunnen syyllisyyttä..? Oon ite niin pieni ja säälittävä että mun yritykset lyödä ei tunnu missään, ja mun veljen lyönnit taas tuntuu mussa ku moukarin iskut. Kukaan ei koskaan kuuntele mitä mää haluan sanoa, veli vaan huutaa päälle. Sit porukat sanoo mulle että oo hiljaa. Isäkin aina vaan ärhentelee meille molemmille, että lopettakaa ja niin edelleen. Mulla on aina semmonen tunne, että porukat puolustaa aina sitä mun veljeä ja käskee mun vaan mennä pois tai sanoo että anna olla. Et ihan kun mun pitäs aina olla se joka antaa periks ja alistua mun veljen tahtoon.
Mää kaipaan jotain turvaa, jotain ihmistä joka välittää musta ja puolustaa joskus mua, eikä lyö mua ja käske olemaan hiljaa tai käske antamaan asian olla. Mulla oli äsken ihan hirveen uhattu olo..
Mulle tuli nyt äsken niin mitta täyteen, että en kestä oikeesti, tässä itken samalla kun kirjotan tätä. Mulle tuli oikeesti olo että ei mua nyt tässä perheessä kaivata. Oon niin kauan kestäny tätä touhua, että enää en jaksa oikeesti. Ei kellään oo oikeutta aina lyödä mua ja porukat kahtoo vierestä ja sanoo, että anna olla. Silti musta tuntuu, että minä oon se perheen kusipää. Ehkä sitten oonkin...
En tiiä unohinko jotain vielä sanoa.. Mut kuitenkin oli pakko johonki tulla avautumaan ku on nii hirveen paha olla just nyt ja on jotenki tosi turvaton, mutta samalla semmonen itsekäspaskakusipää joka antsaitsee tän olon -fiilis.
Oikeesti rakastan mun perhettä, se on mahtava muuten, mutta aina saa olla varpaillaan, ettei tulis mitään riitoja mun veljen kanssa, joka muuten on tosi ihana.. Mutta jossain se raja menee, hyvä että uskallan mistään omaa milipidettä sanoa mun veljen kuullen kun se pian keksii siitä ruveta väittelemään, ja pikkuväittely voi sillä yhtäkkiä vaihtua nyrkkiin... En tiiä onko tässä tekstissä päätä eikä häntää, mutta se varmaan tuli selväks että on ihan sairaan paska ja syyllinen olo mulla.. Ja niin me ei olla enää mitään pikku lapsia vaan oon jo täysikänen ja veli pari vuotta vanhempi ja rahallisista syistä asutaan molemmat vielä kotona.. Kaikki oli paremmin kun veli asu jonkin aikaa omillaan, nyt tää paska on tullu takasin..
Vastaukset 1
Vanhimmat
tee rikosimoitus,jos olette lapsia teet lastensuojeluilmoituksen niin johan veljesi otetaan huostaan.ei ole normaalia.