Kylmä maailma

Seba88

Aloimme seurustelemaan noin vuosi sitten, maaliskuussa. Tänä aikana nainen petti minua entisensä kanssa ja asia tuli ilmi.. kuitenkin annoin tämän asian olla ja käänsin pääni tulevaan. Hyvin pian selvisi, ettei tämä nainen voinut olla ilman rauhoittavia lääkkeitään/kannabista, koska koki olonsa niin hermostuneeksi. Aluksi en suvainnut hänen kannabiksenpolttoaan kotonani, mutta kun selvisi että hän polttaa sitä sitten muualla, esim miesporukoissa sallin tämän kotona. Naisella oli oma Helsingin kaupungin asunto ollut jo vuosia, mutta oli käyttänyt sitä asuntoa vuosia vain vuokratakseen tätä muille. Nainen tuli asumaan luokseni heti. Parin kuukauden jälkeen nainen kävi väkivaltaiseksi. Väkivaltaa oli monia eri muotoja, aluksi huutamista ja tavaroiden heittelyä, kynsimistä, lyömistä, uhkailua. Olin juuri selvinny edellisestä avioliitosta ja ollut yksin reilun vuoden. Riitoja oli suhteen aikana paljon, ja hyvin monesti jouduin ottamaan kiinni naisesta tai siirtämään hänet kauemmas minusta. Kun hän kävi käsiksi hän yleensä löi, ja jos otin hänet syliini, hän sylki ja puri. Pureminen oli todella lujaa, isoja jälkiä jäi mutta ei palasia lähtenyt irti. Tällöin jouduin ottamaan hiuksista kiinni että pureminen loppuu.. oli kaaoottisia tapahtumia. Kerran hän pelastin hänet lääkkeitten yliannostukselta, kuolettava määrä psykoosilääkkeitä. Nämä hän söi siksi kun lähdin kotoa pois enkä suostunut riiteleen. Hän hajotti 30 minuutissa minkä olin pois niin koko asuntoni, lattia oli täynnä lasinmurusia ja verta. Hän puhui naimisiinmenosta ja lapsista koko ajan, ja selitti kuinka häntä on käyttetty hyväksi nuoruuden aikoina ja yritetty tappaa. Hän ilmoitti suunnittelevansa häitä. Maksoin varausmaksun 200 euroa. Yhden riidan jälkeen, jonka hän itse oli sairauden kuvaan kuuluvana aiheuttanut ilmoitti ettei hän haluakkaan naimisiin. Kului kuukausia ja naisen tila koheni kun hän kävi terapiassa ja lääkärissä jonne olin hänet ohjannut. Minulla ei riittänyt aikaa mihinkään muuhun kuin hänen hyvinvoinnin ajatteluun. Olin syvästi masentunut ja jouduin hakemaan lääkäristä apua. Minulle määrättiin rauhoittavia ja ssri lääkettä, jotka eivät auttaneet yhtään. En käytä alkoholia. Nainen alkoi olla hyvässä kunnossa, kävi salilla ja terapiaryhmissä. Välillä aina entinen persoona kävi pinnassa ja tuli väkivaltaisuuksia. Nämä olivat aina hänen puoleltaan, ainut mihin itse syyllistyin oli tukasta kiinni ottaminen ja pois työntely hänen yritettyä tulla päälle. Sen kerran kun hän oli hajottanut asuntoni, en uskaltanut jättää häntä yksin ja jouduin aina soittamaan poliisit kun hän raivoistui. Poliiseilta kohtelu oli tylyä, jouduin itse yleensä putkaan, koska nainen oli niin hyvä puhumaan. Nyt nainen jätti sitten minut, ihan yhtäkkiä. Oli saanut ulkomailta työtarjouksen. Jäin yksin psyyke täysin hajalla, kasvot ja keho arpineen ja nainen oli juuri lainannut minulta 300 euroa jotka hän jätti maksamatta. Oli hänessä paljon hyvääkin ja vieläkin minulla on ikävä häntä ja tuntuu että rakastan. Ei tässä kirjoituksessa ole varmasti 1/3 asioista mitä hänen kanssaan sattui, mutta näin nopeasti kirjoitettuna tämmöstä on minulle käynyt. Koen että minua on käytetty henkisesti ja taloudellisesti hyväksi. Olen 30-40 vuotias suomalainen mies ja nainen on 30-40 eestin kansallisuuden omaava nainen. Olen fiksu ja kiltti ihminen, näköjään liian kiltti ja sinisilmäinen koska minulle kävi näin. Minulla on ollut useita pitkiä suhteita, kauniita ja fiksuja, yhteiskuntaluokista riippumatta, en ole koskaan katsonut onko ihminen köyhä vai rikas. Olen tämän tilanteen kanssa ihan yksin ja todella masentunut.

3

280

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • virolaiset nähty

      Virolaiset ovat valehtelevia ja hyväksikäyttäviä sekopäitä. Hyvä, kun pääsit eroon!!!

      Et kovin fiksulta vaikuta, kun olet alistunut pahoinpideltäväksi.

    • Dffgtrec

      Juu, et vaikuta kovinkaan fiksulta. Tekee vähän pahaa sanoa masentuneelle tätä päin naamaa, mutta silti.

    • nämä viron vosut

      Ne kyttää vaan rahaa ja omaisuutta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      153
      1353
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      122
      1085
    3. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      33
      862
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      829
    5. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      792
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      64
      762
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      143
      754
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      47
      696
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      632
    10. Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan

      Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss
      Pyhäjärvi
      63
      593
    Aihe