Kaikilla sama lakiko?

Huolestunut

Päiväsakkojärjestelmä rikkoo perusoikeuksia.

Missään muualla sivistys- tai oikeusvaltioissa ei ole samanlaista sakotusjärjestelmää kuin Suomessa. Jopa sosiaalidemokraattisessa Ruotsissa on oikeudenmukaisempi sakotusjärjestelmä .

Tutkimusten mukaan tämä sakotusjärjestelmä lisäksi ei vähennä mitenkään ylinopeuksien määrää. Tämän todistaa mm. tuore tutkimus. Ainut asia jossa päiväsakkojärjestelmä saa kiitosta, on sen tehokkuus rahan keräämisessä!

Jos Suomessa haluttaisiin todella kehittää liikenneturvallisuutta, täytyisi sakotusjärjestelmää muuttaa esimerkiksi Saksan mallin mukaiseksi, jossa erilaisista rikkeistä tulee virhepisteitä rikkeen vakavuuden mukaan. Rangaistukset (eli sakot ja ajokiellot) ovat siellä ihmisoikeuslakien mukaisesti samansuuruiset kaikille. Suomessa on kanssa kanssa tavallaan virhepistejärjestelmä, mutta lievät rikkeet saavat samat virhepisteet kuin vakavat rikkeet.

Sosialisti Johannes Koskisen johdolla on tuotu tutkimus esille jossa todistellaan päiväsakkojärjestelmän hyvyyttä ja toimivuutta. Ainut epäkohta hänen mukaansa siinä on se, ettei se ota kertaluonteisia suuria tuloja pidemmällä aikaa huomioon. Tätä pitää uudistaa ja siten turvata valtion fiskaaliset tarpeet. Koko tutkimus tuntui epätoivoiselta todistelulta päiväsakotusjärjestelmän jatkoajalle, vaikka sen epäkohdat ja laittomuus ovat hyvin tiedossa.

Tällä tutkimuksella lähinnä haluttiin saada lisäaikaa tälle rahastusautomaatille.

Kokonaan tästä keskustelusta ja päiväsakkojärjestelmän hyvyyden tarkastelusta puuttuu perustuslaillinen näkökulma. Perustuslain yhdenvertaisuuspykälä sanoo selvästi, että ketään ei saa asettaa ilman hyväksyttävää syytä eriarvoiseen asemaan toiseen verrattuna. Päiväsakko järjestelmässä rangaistuksen todellinen suuruus riippuu täysin ihmisen taloudellisesta asemasta, ei rikkeen vakavuudesta. Jos on paljon tuloja, sinua rangaistaa ankaremmin (suuremmat sakot) kuin pieni tuloista. Tämä päiväsakkojärjestelmä asettaa todellisuudessa ihmiset eriarvoiseen asemaan todellisia rangaistuksia määrätessä (eli sakkojen suuruus).

Lopuksi voin todeta, että perustuslakia ei ole liikenteenvalvonnassa koskaan kunnioitettu. Esimerkiksi omistamalla pienen elektronisen laitteen, joka hankaloittaa poliisin liikenteenvalvontaa ja josta voi saada 20 päiväsakkoa maksimissaan, oikeuttaa poliisin kotietsinnän mukaiseen tarkastukseen autossa. Perustuslain mukaan kotietsinnän saa tehdä vain jos on epäilty syyllistyneen rikokseen, josta minimirangaistus on 6 kk vankeutta!

Tässäkään kohdassa perutuslaillisilla oikeuksilla ei ole mitään merkitystä. Tämä laki etsintäoikeudesta on hyväksytty eduskunnassa tavallisena lakina, vaikka se olisi pitänyt hyväksyä perustuslain säätämisjärjestyksessä. Tämän on todennut mm. perustuslakivaliokunta, mutta silti se ja eduskunta ei ole kunnioittanut perusoikeuksia valmistellessaan ja laatiessaan lakia. Ainut tarkoitus on ollut maksimoida sakkotulot välittämättä kansalaisten perusoikeuksista. Itse ihmettelen, että miksi yleensä Suomessa on laadittu perusoikeudet kansalaisille, jos niillä ei ole mitään merkitystä.   

7

518

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Arska

      "Perustuslain yhdenvertaisuuspykälä sanoo selvästi, että ketään ei saa asettaa ilman hyväksyttävää syytä eriarvoiseen asemaan toiseen verrattuna"

      Siis eikö ookkin perustuslain vastaista kun poliisi ei valvo liikennettä kaiken aikaa, vaan ainoastaan silloin tällöin järjestetyillä ratsioilla. Jos suurin osa autoilijoista rikkoo nopeusrajoituksia mutta ei jää kiinni, niin miksi minun pitää maksaa sakkoja JOS satun ajamaan tutkaan? Enkös olekin silloin eriarvoinen?

    • kapa

      Otetaan esimerkiksi joku Salonoja tai muu ökyrikas ja annetaan sille sakko.Rahaa on ja sakko nousee kokonaisuudessaan todella korkeaksi,mutta ei siinä perheessä silti tarvi miettiä että mistäs nyt perheelle ruokaa pöytään koska rahaa on kumminkin takataskussa.
      Nyt sama päiväsakkomäärä läimästään tavalliselle duunarille niin sitten ollaan todella kireellä taloudellisesti pitkän aikaa.
      Jos nyt alettaisiin käyttää samansuuruisia sakkoja tuloista riippumatta niin sehän olisi vaan viesti että ajaa saa miten haluaa kun vaan on rahaa.Ei se rangaistus tunnu missään jos ei käydä reilusti rikkaidenkin kukkarolla.
      Jotta ei kukaan luule että jätkä katkeruuttaan puhuu niin todetaan lopuksi että olen ajanut 20 vuotta ilman sakkoja.Tosin pari kertaa on tuuri pelastanut kortin lähdön.

    • ruikuttaja

      Pienituloisille vaan suuret sakot ja rikkaille/suurituloisille kullipersejupeille ei rangaistusta ollenkaan. Hehän osaavat kaahata liikenteessä koska on rahaa ja hieno firman auto.
      Antaa leuhkojen rellestää vaan ja köyhä maksaa.

      Hitto et oot pässi juppi!

    • J.P.

      Kakspiippunen juttu tuo sakotuspolitiikka. Toisaalta päiväsakkojärjestelmä rankaisee varakkaita enemmän, koska he joutuvat maksamaan suuremman summan sakkoa samasta rikkeestä kuin joku muu. Toisaalta taas jos sakkomäärä on kaikille sama, tarkoittaa se että varakkaila on ikään kuin "varaa" rikkoa lakia. Tuskin sekään on kovin järkevää. Kolmas vaihtoehto olisi tietysti asettaa sakot niin suuriksi, että ne varakkailla kirpasee kunnolla, ja puolestaan ajaa köyhät rikkeen tekijät välittömään konkurssiin. Ei hyvä.

      Ainut oikeudenmukainen rankaisumenetelmä on vankila. Riittävästi kun törttöilee, häkki heilumaan! Tosin se aikakin on yleensä varakkaille taloudellisesti arvokkaampaa, joten ei taida sekään toimia.

      Mieletäni progressiivinen sakotusjärjestelmä sinänsä on ok, mutta siihen pitäisi laittaa jokin katto, esim. 10000€. Harva varmaan haluaa sitä maksaa huvikseen kuitenkenkaan, vaikka varaa olisikin.

      • Vauras mutta lainkuuliainen

        Nykyinen sakotussysteemi on erittäin oikeudenmukainen. Muut valtiot voisivat ottaa siitä oppia ja lopettaa epäoikeudenmukaiset ihmisiarvoa loukkaavat sakotuskäytännöt. Jos jollain on niin suuret tulot että yli 10000 voi tulla sakkojakin, niin tuskin joutuu veneen alle asumaan tuon maksaessaan. Se on edelleenkin vain tietty prosentti tuloista.

        Vaan asiaan: Siruajokortit ja sirulle kertyvät virhepisteet. Riittävästi mokia ja kortti pois kuukaudeksi, vuodeksi tai useammaksi. Sirukortilla varmistetaan että kuljettaja EI aja sinä aikana. Sakoista voisi tässä käytännössä luopua. Sirukortin kanssa poliisi voisi antaa lyhyempiäkin "jäähyjä". Esimerkiksi viikko julkisilla matkustamista on paatuneelle autoilijalle kiirastuli.


    • arvoisuus

      ei saman arvoisuus tarkoita, että pitäisi siirtyä anarkia yhteiskuntaan, jossa kaikki on yhteistä. Ja tarkoitan nimenomaan anarkiaa siinä alkuperäisessä mielessä, en tässä nykyajan muodossa, joka taitaa lähinnä tarkoittaa enemmänkin vandalismia ja yleistä piittaamattomuutta.

      jos kaikiien pitäisi todellakin olla absoluuttisesti saman arvoisia, ei kellään saisi olla enempää rahaa kuin toisella. Tällöin kaikkien pitäisi tehdä sama määrä työtä ja kaikki varallisuus voisi olla yhteistä. Ja tämähän on juuri anarkiayhteiskunta. Ei kai ole missään muodossa milloinkaan toiminut, ihmisen perus synti, laiskuus pitää siitä huolen. Toimii jopa huonommin kuin kommunismi.

    • arvoisuus?

      ei saman arvoisuus tarkoita, että pitäisi siirtyä anarkia yhteiskuntaan, jossa kaikki on yhteistä. Ja tarkoitan nimenomaan anarkiaa siinä alkuperäisessä mielessä, en tässä nykyajan muodossa, joka taitaa lähinnä tarkoittaa enemmänkin vandalismia ja yleistä piittaamattomuutta.

      jos kaikiien pitäisi todellakin olla absoluuttisesti saman arvoisia, ei kellään saisi olla enempää rahaa kuin toisella. Tällöin kaikkien pitäisi tehdä sama määrä työtä ja kaikki varallisuus voisi olla yhteistä. Ja tämähän on juuri anarkiayhteiskunta. Ei kai ole missään muodossa milloinkaan toiminut, ihmisen perus synti, laiskuus pitää siitä huolen. Toimii jopa huonommin kuin kommunismi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4572
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3393
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2380
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      39
      1418
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1343
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1196
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      978
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe