Sun silmistäs mä nään

sinisen taivaan

Hei unelmani. Tiedän, etten ole ollut unelmiesi mies. liikaa olen sinuun purkanut ikäviä asioita sisältäni, jotka minua on syönyt ja pilannut.
olisimmepa voineet olla yhdessä ilman noita paskoja asioita. Tiedän, että kaikki ois niin toisin. voisimme antaa toisillemme puhdasta rakkautta molemmin puolin.
Itse tarvitset aikaa itsellesi, sinulla ei ole aikaa ja halua tällä hetkellä parisuhteelle.
Itse tulen rakastamaan sua ikuisesti, se tunne ei minusta häviä millään eikä koskaan.
Mitään en niin paljon toivo ja haluaisi kun sitä, että kun molempien asiat olisi hyvässä kunnossa niin voisimme antaa toisillemme jälleen sitä rakkautta minkä toisillemme ensimmäisenä yhteisenä kesänä uskoimme.
Olet ollut unelmani siitä ensimmäisestä rakkaudentunnustuksesta lähtien. Silloin tiesin, että sun kanssa haluan ja voisin olla lopun elämäni, rakentaa perheen ja saada kauneimpia lapsia mitä maa päällään kantaa...
Nyt mun tarvitsee vain pitää sydämmeni kasassa päivästä päivään.
Olet joskus puhunut kohtalosta yms. en tiedä mitä se on, mut siihen uskon, että meidät on luotu toisillemme, asioiden tarvitsee vain mennä oikeille paikoilleen... Sen aika vain ei ole ollut vielä näköjään...

En unohda sua ikinä, en ikinä

13

1565

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kestää

      Itse olen 36v nainen ja nykyisin olen naimisissa ns.ex mieheni kanssa.
      parikymmpisenä seurustelimme pari vuotta ja rakastimme toisiamme. elämäntilanteemme vain ei ollut otollinen parisuhteelle silloin. tapasimme jälleen kolme vuotta sit ja nyt rakastan häntä vielä enemmän kuin nuorena.
      Kohtaloa tai ei niin tällaistakin voi sattua, mut älä vaivu odottamaan tuollaista vaan elä!! haet uusia tuttuja, suhteita.
      kehität itseäsi.

    • hinkka

      Älä ajattele toisen puolesta.äläkä mene sen päähän.Teillä on erilaiset päät.

    • JokuN

      En unohda minä unelmieni miestä, sitä ainoaa. Jota en saada voinut myös omien epäilysteni ja pelkuruuteni takia,enkä tiedä menevätkö asiat niin kohdalleen koskaan että se onnistuisi. Toivoisin niin, silti. Enpä taida mitään muuta niin toivoakaan kuin sitä. Kun hän vain tietäisi etten koskaan halunnut loukata, päinvastoin.
      "Sinun vain -rehellisesti aina".

      *Vähän kylläkin tuntuu hölmöltä.. kirjoittaa näin* :) Mutta muuhunkaan en pysty.

      • pystyt

        Pikkusen skarppaat vielä, niin kyllä se sieltä tulee:)


    • Veera

      minun ex-mieheni ??? Jos olet, niin toivon todellakin onnea sinulle ja koita jaksaa ... En olisi jaksanut kanssasi, oli liian vaikeaa liian kauan ... Kulutin itseni loppuun. En vihaa sinua, olen antanut kaiken anteeksi.

      Minulla on uusi alku menossa ja olen saannut rauhan sieluuni. En usko koskaan palaavani yhteen sinun kanssasi. Miksi en ? Koska, koskaan en rakastanut sinua, niin paljon kuin rakastunut nainen voi rakastaa.

      Koita jaksaa !!!

    • minä vain

      Siis mikä idiootti olet. Ota naiseesi yhteyttä ja kerro tunteistasi, tai kirjoita suoraan hänelle. Ei se voi noin vaikeaa olla. Mä en voi siitä tätä vuodastusta tänne. Kirjottakaa niille ihmisille joille haluatte asiat kertoa.

    • tutulta kuulostaa

      toi viesti... toivoisinpa että se olis mulle...mutta tuskin... silti sanon etten unohda sua ikinä!!!!!

      • Minä

        Kuka olet?


      • tutulta kuulostaa...
        Minä kirjoitti:

        Kuka olet?

        sinua, joka olit "ystäväni" muutaman kuukauden!!! Nyt ei ole kuin muistot jäljellä....:( Kuka itse olet? Se, jota kaipaan, vai kenties joku muu??!!!


      • Minä
        tutulta kuulostaa... kirjoitti:

        sinua, joka olit "ystäväni" muutaman kuukauden!!! Nyt ei ole kuin muistot jäljellä....:( Kuka itse olet? Se, jota kaipaan, vai kenties joku muu??!!!

        Tuo alkuperäinen sinun mielestä kuulosti tutulta?


      • tutulta kuulostaa
        Minä kirjoitti:

        Tuo alkuperäinen sinun mielestä kuulosti tutulta?

        jotenkin vaan "kolahti".. tuskin kuitenkaan oli mulle...:( mut jos oli niin joku tuntomerkki olis kiva...;)sillä edelleen ikävöin sua!!!!!!


      • Minä
        tutulta kuulostaa kirjoitti:

        jotenkin vaan "kolahti".. tuskin kuitenkaan oli mulle...:( mut jos oli niin joku tuntomerkki olis kiva...;)sillä edelleen ikävöin sua!!!!!!

        Minä tumma, sinä vaalea?


      • tutulta kuulostaa
        Minä kirjoitti:

        Minä tumma, sinä vaalea?

        punapää, sinä kyllä tumma... et taida olla se jonka haluaisin ja jota ikävöin...:( olis ollut liian helppoa löytää sut uudestaan!!!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      641
      7847
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      436
      2127
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      222
      2020
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1611
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1219
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1174
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1039
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      823
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      701
    10. Sofia matkii Martinaa

      Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      672
    Aihe