Euroopan muslimit - demografinen aikapommi

Euroopan muslimiväestö kasvaa nopeasti. Esimerkiksi EU-pääkaupunki Brysselissä suosituimmat pojan nimet ovat Mohamed, Adam, Rayan, Ayoub, Mehdi, Amine ja Hamza. Sen sijaan kantaväestön syntyvyys on pientä ja se on laskusuunnassa.

Kaikki tämä tarkoittaa sitä, että Eurooppa, sen kulttuuri ja yhteiskuntajärjestys, tulee muuttuman radikaalisti tulevina vuosikymmeninä. Esimerkiksi Itävallassa enemmisö alle 15-vuotiaista tulee olemaan muslimeja vuonna 2050.

http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/europe/5994047/Muslim-Europe-the-demographic-time-bomb-transforming-our-continent.html
89266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 89

Vanhimmat

Niin. Jos Brysselissä syntyvien lapsien nimet olisi aina vain valittu tästä joukosta: Pekka, Paavo, Matti, Maija, Liisa, Pirkko, se tarkoittaisi sitä että Eurooppa, sen kulttuuri ja yhteiskuntajärjestys ei koskaan muuttuisi mihinkään vaikka mitä tapahtuisi.

Äänestä
  • Eurooppa, sen kulttuuri ja yhteiskuntajärjestys tietysti muuttuvat aikojen saatossa, mutta yleensä muutoksella on saatu aikaan jotain parempaa. Sen sijaan Euroopan muuttuminen jussufimaisempaan suuntaan taannuttaa yhteiskunnat jotain 1000 vuotta taaksepäin.

    Äänestä

  • Vedä nutipää pussi päähäs ja mene komeroon huutamaan allahu akbar.

    Äänestä

  • fymjkm kirjoitti:

    Vedä nutipää pussi päähäs ja mene komeroon huutamaan allahu akbar.

    Siis nutipääjussuf.

    Äänestä

  • totta puhuen kirjoitti:

    Eurooppa, sen kulttuuri ja yhteiskuntajärjestys tietysti muuttuvat aikojen saatossa, mutta yleensä muutoksella on saatu aikaan jotain parempaa. Sen sijaan Euroopan muuttuminen jussufimaisempaan suuntaan taannuttaa yhteiskunnat jotain 1000 vuotta taaksepäin.

    Kielenopetuksen lisääminen ei suinkaan vie yhteiskuntia taaksepäin, vaikka Suomen maaseudulla tosiaan luullaan niin.

    Jos suomalaiset eristäytyvät täysin muusta maailmasta, luulisin ettei ainakaan talous siitä kehity.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Jussufit ovat surullinen esimerkki siitä, miten eristäytyminen aiheuttaa vajaamielisyyttä.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Kielenopetuksen lisääminen ei suinkaan vie yhteiskuntia taaksepäin, vaikka Suomen maaseudulla tosiaan luullaan niin.

    Jos suomalaiset eristäytyvät täysin muusta maailmasta, luulisin ettei ainakaan talous siitä kehity.

    mistä taas sait päähäsi kielenopetuksen, kun oli puhe kieli-, luku- ja kirjoitustaidottomista jussufeista? Toki he tarvitsisivat pikaisesti kielenopetusta, mutta jussufit eivät tunnetusti ole hyviä opiskelijoita. Itse asiassa jussufit mielellään räjäyttelevät kouluja ilmaan.

    Äänestä

  • - mutta kirjoitti:

    Persut ovat selittäneet että "jussuf" tarkoittaa heidän kielessään henkilöä joka (persujen tavoitteiden vastaisesti) haluaisi säilyttää kielenopetuksen Suomen kouluissa.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Persut ovat selittäneet että "jussuf" tarkoittaa heidän kielessään henkilöä joka (persujen tavoitteiden vastaisesti) haluaisi säilyttää kielenopetuksen Suomen kouluissa.

    tuo on vain sinun omaa khattihuuruista harhakuvitelmaa.

    Äänestä

  • - mutta kirjoitti:

    mistä taas sait päähäsi kielenopetuksen, kun oli puhe kieli-, luku- ja kirjoitustaidottomista jussufeista? Toki he tarvitsisivat pikaisesti kielenopetusta, mutta jussufit eivät tunnetusti ole hyviä opiskelijoita. Itse asiassa jussufit mielellään räjäyttelevät kouluja ilmaan.

    Montako kouluaSuomessa on rääytetty? Helsingin Yliopistossa yritettiin räjäyttää, ja asialla olivat ihan kantasuomalaiset hihhulit.

    Äänestä

  • mette.soderman kirjoitti:

    Supon mukaan Suomessakin on jo satoja muslimiterroristeja, joten malta vielä odottaa vähän aikaa.

    kukaan ei tiedä heidän etnisyydestään. Uutisissa mainittiin heidän olevan "Suomen kansalaisia", mikä on yleensä kiertoilmaisu maahanmuuttajataustaiselle henkilölle.

    Äänestä

  • itse asiassa kirjoitti:

    Supo on huolissaan ainoastaan breivikiläisistä peräkammarinpojista.

    Et ole ehkä kuullut, mutta norjalainen Anders Breivik teki vuonna 2011 terrori-iskun jossa kuoli yli 70 lasta. Tämä on Pohjoismaiden suurin terroriteko, ja breivikiläisyys on Suomenkin maaseudulla saanut paljon kannatusta.

    Äänestä

  • no totta puhuen kirjoitti:

    kukaan ei tiedä heidän etnisyydestään. Uutisissa mainittiin heidän olevan "Suomen kansalaisia", mikä on yleensä kiertoilmaisu maahanmuuttajataustaiselle henkilölle.

    Se on siis kiertoilmaisu henkilölle joka on kymmenenteen polveen suomalainen, mutta yhdennessätoista polvessa on yksi karjalainen. Jos karjalaisia ilmaantuu sukupuuhun, on kyseessä "mamu", joita persut haluavat pois Suomesta.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Supo on huolissaan ainoastaan breivikiläisistä peräkammarinpojista.

    Et ole ehkä kuullut, mutta norjalainen Anders Breivik teki vuonna 2011 terrori-iskun jossa kuoli yli 70 lasta. Tämä on Pohjoismaiden suurin terroriteko, ja breivikiläisyys on Suomenkin maaseudulla saanut paljon kannatusta.

    oletko elänyt heinäkuun 2011 jälkeen tynnyrissä? Breivik oli yksinäinen susi eikä yksikään terroristi ole tuon surullisen päivän jälkeen väittänyt olevansa breivikiläinen. Sen sijaan muslimit ovat tuon jälkeenkin tehneet tuhansittain iskuja kaikkialla maailmassa. Myös ns. tavallisista muslimeista suuri enemmistö tukee terroristien toimintaa. Siksi viranomaiset niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa pitävät muslimien terrorismia suurimpana uhkana.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Se on siis kiertoilmaisu henkilölle joka on kymmenenteen polveen suomalainen, mutta yhdennessätoista polvessa on yksi karjalainen. Jos karjalaisia ilmaantuu sukupuuhun, on kyseessä "mamu", joita persut haluavat pois Suomesta.

    lähde jäi taas uupumaan.

    Äänestä

  • - mutta kirjoitti:

    oletko elänyt heinäkuun 2011 jälkeen tynnyrissä? Breivik oli yksinäinen susi eikä yksikään terroristi ole tuon surullisen päivän jälkeen väittänyt olevansa breivikiläinen. Sen sijaan muslimit ovat tuon jälkeenkin tehneet tuhansittain iskuja kaikkialla maailmassa. Myös ns. tavallisista muslimeista suuri enemmistö tukee terroristien toimintaa. Siksi viranomaiset niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa pitävät muslimien terrorismia suurimpana uhkana.

    mutta niinhän elit sitä ennenkin. Tynnyrisi sijaitsee Wienin porteilla. Siitä tynnyristä on paljon kamaa tongittu niin Breivikin manifestiin kuin Halla-ahon blogiinkin.

    Äänestä

  • Sinä näköjään olet kirjoitti:

    mutta niinhän elit sitä ennenkin. Tynnyrisi sijaitsee Wienin porteilla. Siitä tynnyristä on paljon kamaa tongittu niin Breivikin manifestiin kuin Halla-ahon blogiinkin.

    alkaa vaikuttamaan siltä, että humanist1 sivupersoonineen on viettänyt viimeiset kolme vuotta tynnyrissä Breivik seuranaan, kun se ei enää muusta osaa puhua.

    Äänestä

  • Totta puhuen kirjoitti:

    humanisti kirjoitti Breivikistä hyvin pari vuotta sitten: "Skitsofreenikko Breivik tuskin on, sillä skitsot ovat harvoin vaarallisia. Psykopaatti hän voi hyvinkin olla, hänellähän ei selvästikään ole ihan normaali tunne-elämä. Sehän virnuilee siellä oikeudessa kuin puolijauhoinen kun niistä uhreista kerrotaan ja liikuttuu kyyneliiin kun kerrotaan sen muslimien vastaisesta "ristiretkestä" ja suuttuu kun kysellään sen järjestön perään johon se on ilmoittanut kuuluvansa."

    Tämä viesti löytyi ketjusta "Breivik järjissään", kun etsin sitä humanistin paljonpuhuttua pedofiilimyönteistä viestiä. Sitä ei löytynyt.

    Äänestä

  • Itse asiassa kirjoitti:

    humanist1:na sinä tietysti yrität peitellä varsin kiusallista aivopieruasi. Sieltä se pedofiilimyönteinen kirjoituksesi kuitenkin löytyy. Sieltä löytyy myös muitakin harhaisia höpinöitäsi, jotka osoittavat sinun olevan vakavista mielenterveysongelmista kärsivä vajakki. Tosin sellaisia viestejä ei tarvitse mennä hakemaan ketjusta "Breivik järjissään", vaan niitä löytyy tältäkin palstalta jok'ikisestä ketjusta.

    mikset kehtaa käyttää omaa nimimerkkiäsi, joka on "totta puhu en" yhteen kirjoitettuna?

    Äänestä

  • On totta tosiaan loukkaus profeettaa kohtaan, kun monella lois-mamulla on sama nimi kuin profeetalla.

    Äänestä

  • totta puhuen kirjoitti:

    tuo on vain sinun omaa khattihuuruista harhakuvitelmaa.

    mikset käytä omaa nikkiäsi, joka on "totta puhu en" yhteenkirjoitettuna?

    Äänestä

  • - mutta kirjoitti:

    mikset käytä omaa nikkiäsi, joka on "totta puhu en" yhteenkirjoitettuna?

    Mikset mene muualle trollaamaan, vaikka mielenterveysongelmaisten palstalle?

    Äänestä

  • totta puhuen kirjoitti:

    Mikset mene muualle trollaamaan, vaikka mielenterveysongelmaisten palstalle?

    sinun kannattaisi vaihtaa nimimerkkiä. Ethän sinä koskaan puhu totta.

    Äänestä

  • Itse asiassa kirjoitti:

    sinun kannattaisi vaihtaa nimimerkkiä. Ethän sinä koskaan puhu totta.

    kannattaisi ottaa lääkkeesi.

    Äänestä

  • Ja sinun kirjoitti:

    kannattaisi ottaa lääkkeesi.

    olipa vanha ja huono vitsi, mutta ainahan ns. "maahanmuuttokriitikot" ovat olleet täydellisiä idiootteja ja mielenterveysongelmaisia vajakkeja.

    Äänestä

  • No mutta kirjoitti:

    olipa vanha ja huono vitsi, mutta ainahan ns. "maahanmuuttokriitikot" ovat olleet täydellisiä idiootteja ja mielenterveysongelmaisia vajakkeja.

    Täydellinen idioottimaisuus ja mielenterveysongelmaisuus ovat hyysärien yksinoikeuksia.

    Äänestä

Euroopan uskonnottomien määrä kasvaa nopeasti, mutta luterisaatio on edelleenkin jonkinlainen vaara edistyksellisissä maissa.

Äänestä
  • Älkää vastatko trollille

    Äänestä

  • Kylläpä Jussuf töräytti taas karmealta lemuavan khattipierun.

    Äänestä

  • hyh, kirjoitti:

    Kylläpä Jussuf töräytti taas karmealta lemuavan khattipierun.

    Eritteistä ei ollut puhe, mutta maalaisille kaikki aiheet ovat sellaisia että niihin pitää vastata eritteiden nimillä.

    Miksi?

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Eritteistä ei ollut puhe, mutta maalaisille kaikki aiheet ovat sellaisia että niihin pitää vastata eritteiden nimillä.

    Miksi?

    jussufit jopa asuvat eläinten eritteistä muovatuissa majoissa.

    Äänestä

  • Lyssyf kirjoitti:

    Älkää vastatko trollille

    Ei sinulle kukaan vastaa.

    Äänestä

  • itse asiassa kirjoitti:

    jussufit jopa asuvat eläinten eritteistä muovatuissa majoissa.

    Älkää vastatko trollille.

    Äänestä

  • Pelko pois, neiti! kirjoitti:

    Ei sinulle kukaan vastaa.

    muttaneiti on hyvä ja ottaa LAITTOMAN TELESKOOPPIPAMPUN pois pikku pimpistään

    Äänestä

  • ehhheheheh kirjoitti:

    muttaneiti on hyvä ja ottaa LAITTOMAN TELESKOOPPIPAMPUN pois pikku pimpistään

    mene sitten äläkä täällä lässytä.

    Äänestä

  • -no kirjoitti:

    mene sitten äläkä täällä lässytä.

    on kaksikin teleskooppipamppua, toinen ykkösessä ja toinen kakkosessa. Tapaus on sikäli poikkeuksellinen, että toisessa niistä lukee Stalin ja toisessa Hitler.

    Äänestä

  • Sinussa, lässyttäjä, kirjoitti:

    on kaksikin teleskooppipamppua, toinen ykkösessä ja toinen kakkosessa. Tapaus on sikäli poikkeuksellinen, että toisessa niistä lukee Stalin ja toisessa Hitler.

    voisit mennä höpöttämään perversioistasi jonnekin muualle, vaikka tänne: http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3396

    Äänestä

  • Itse asiassa kirjoitti:

    voisit mennä höpöttämään perversioistasi jonnekin muualle, vaikka tänne: http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3396

    sinähän täällä ainut perversioista höpöttäjä olet.

    Äänestä

  • Totta puhuen kirjoitti:

    sinähän täällä ainut perversioista höpöttäjä olet.

    humanist1 taas mielipuuhansa parissa, eli projisoimassa itseään muihin.

    Äänestä

  • jahas.. kirjoitti:

    humanist1 taas mielipuuhansa parissa, eli projisoimassa itseään muihin.

    SVL:n terroristeille tulee tuomio tässä kuussa. Saa nähdä vieläkö false flagistä ja teleskooppipampusta riittää juttua sen jälkeen.

    Äänestä

  • Totta puhuen kirjoitti:

    SVL:n terroristeille tulee tuomio tässä kuussa. Saa nähdä vieläkö false flagistä ja teleskooppipampusta riittää juttua sen jälkeen.

    Niin kauan, kun jätät olennaisia faktoja kertomatta höpsöttäessäsi siitä tapauksesta, joku tosiasioista kiinnostunut korjaa puutteitasi ja tuo oikeanmukaista tietoa asiasta.

    Äänestä

  • Itse asiassa kirjoitti:

    Niin kauan, kun jätät olennaisia faktoja kertomatta höpsöttäessäsi siitä tapauksesta, joku tosiasioista kiinnostunut korjaa puutteitasi ja tuo oikeanmukaista tietoa asiasta.

    tuomion jälkeen kaikki näkevät, kuka tässä on kertonut olennaiset faktat ja kuka lätissyt false flagistä.

    Äänestä

  • Totta puhuen kirjoitti:

    tuomion jälkeen kaikki näkevät, kuka tässä on kertonut olennaiset faktat ja kuka lätissyt false flagistä.

    Kaikki tietävät jo, että höpinäsi tuostakin aiheesta on ollut pelkää ala-arvoista kuonaa.

    Äänestä

  • Itse asiassa kirjoitti:

    Kaikki tietävät jo, että höpinäsi tuostakin aiheesta on ollut pelkää ala-arvoista kuonaa.

    en minä siitä false flagistä lätissyt

    Äänestä

  • ehei, kirjoitti:

    en minä siitä false flagistä lätissyt

    olet jättänyt tärkeitä faktoja mainitsematta, kuten, että

    "Syyttäjän mukaan Jyväskylän kirjastopuukotuksen molemmat osapuolet olivat varustautuneet väkivaltaa varten muun muassa puukoin ja teleskooppipampulla."

    Äänestä

  • Kappas vaan, vihervasurit ovat ennättäneet poistamaan koko artikkelin.

    Hip hurraa suomalainen sananvapaus!!!

    Äänestä

  • I love Possunlihaa kirjoitti:

    Kappas vaan, vihervasurit ovat ennättäneet poistamaan koko artikkelin.

    Hip hurraa suomalainen sananvapaus!!!

    ei tarkoita sitä että kaikki sanottu pitäisi julkaista. Varsinkin valheet voi hyvin jättää kertomatta.

    Äänestä

1- maahanmuuttajien syntyvyys hyvin nopeasti sopeutuu tulomaan syntyvyyteen. Suomen tapauksessa tämä tarkoittaa että maahanmuuttajien syntyvyys pienenee lähtömaiden syntyvyyteen verrattuna

2 - maahanmuuttajien poliittinen aktiivisuus, esim. puoluetoimintaan osallistumisena tai vaaleissa äänestämisenä, on kantaväestön aktiivisuutta selvästi vähäisempää... tämäkin vähentää ripeän islamisaation todennäköisyyttä

3 - maahanmuuttajat eivät ole poliittisesti yhtenäinen joukko

4 - pelot Suomen nopeasta islamisoitumisesta ovat nykytiedon valossa perusteettomia

Äänestä
  • taas nämä humanist1:n neljä valhetta, joita se spämmää loputtomasti joka ketjuun. Tässä vastapainoksi todellista, faktapohjaista tietoa:

    1. Näin ei ole käynyt missään. Tälläkin hetkellä muslimien syntyvyysluvut Euroopassa ovat yli kolme kertaa suuremmat kuin ei-muslimien.

    2. Jokaisessa Euroopan maassa on tapahtunut ns. muslimien "uudelleen-islamisoituminen". Nuoret muslimit vastustavat sopeutumista länsimaiseen yhteiskuntaan jopa tiukemmin kuin heidän vanhempansa. Mm. Ranskassa ja Saksassa tehtyjen tutkimusten mukaan toisen ja erityisesti kolmannen polven muslimit ovat vähemmän integroituneita länsimaiseen yhteiskuntaan kuin heidän vanhempansa tai isovanhempansa.

    3. Huolimatta siitä, että muslimit ovat lähtöisin hyvin erilaisista kulttuureista, Euroopan muslimit - erityisesti nuoret - samaistuvat yhä enemmän ensin islamiin ja vasta seuraavaksi asuinmaahansa tai vanhempiensa asuinmaahan.

    4. Itse asiassa pelko Suomen islamisoitumisesta on tämänhetkisen tiedon valossa täysin perusteltua. Täälläkin muslimit ovat sopeutumishaluttomia ja kannattavat shariaa, kuten Ihmisoikeusliiton tekemä selvitys osoittaa. Myös ghettoutuminen on alkanut ainakin pääkaupunkiseudulla ja Turussa. Jo vuonna 2008 Mtv3 uutisoi, että "viidentoista vuoden kuluttua pääkaupunkiseudulla arvioidaan asuvan 200 000 maahanmuuttajaa, joista suurin osa on muslimeja."

    Äänestä

  • Suomen islamisaatiolla pelotellaan turhaan ja ilman kunnollisia perusteita, kirjoittavat Turun yliopiston valtio-opin professori Matti Wiberg ja matematiikan tuntiopettaja, FT Tommi Meskanen viimevuotisessa Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä.

    – Tosiasiapohjaisia tilastollisia tarkasteluja on aihepiiristä aivan liian vähän. Sen sijaan tuulesta temmattuihin käsityksiin nojaavaa kansalaiskeskustelua ja poliittista ohjelmanlinjausta meillä on yllin kyllin, selvästi yli tarpeen, Wiberg ja Meskanen kirjoittavat.

    Kirjoittajien mukaan uhkakuvilla on onnistuttu hankkimaan kannatusta valtakunnanpolitiikkaa myöten.

    – Vaaleissa tällä uhkakuvalla ratsastetaan aina eduskuntaan saakka, Wiberg ja Meskanen kirjoittavat.

    Wibergin ja Meskasen mukaan sen enempää todellisuuspohjaa ei ole myöskään islamisteina esiintyvien henkilöiden uholla, joka islaminvastaisessa keskustelussa joskus nostetaan todisteiksi uhasta.

    Wiberg ja Meskanen esittävät artikkelissaan teoreettisia esimerkkilaskelmia. Yhden laskelman perusteella islaminuskoisten määrä saavuttaisi viisi miljoonaa, eli Suomen nykyisen väestön määrän 161 vuodessa.

    – Jokainen käsittää, että 161 vuoden päähän ulottuva väestöennuste on epärealistinen, eikä sellaisen varaan voi rakentaa väestöpolitiikkaa, Wiberg ja Meskanen kirjoittavat.

    Heidän mukaansa on kuitenkin tiedossa, että esimerkiksi maahanmuuttajien syntyvyys sopeutuu ajan mittaan heidän asuinmaansa syntyvyyteen.

    Wibergin ja Meskasen mukaan faktoista huolimatta ”pelkääjät uskovat maahanmuuttajien poliittisen vallan kasvavan nopeasti”.

    Lisäksi Wiberg ja Meskanen muistuttavat, että esimerkiksi maahanmuuttajien poliittinen aktiivisuus on usein huomattavasti vähäisempää kuin kantaväestön. Siinäkään mielessä kirjoittajien mielestä ei ole syytä olla huolissaan siitä, että islam ottaisi vallan Suomessa.

    http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/64899-taystyrmays-pelottelulle-islam-suomesta-menisi-161-vuotta

    Äänestä

  • Niinpä. kirjoitti:

    Suomen islamisaatiolla pelotellaan turhaan ja ilman kunnollisia perusteita, kirjoittavat Turun yliopiston valtio-opin professori Matti Wiberg ja matematiikan tuntiopettaja, FT Tommi Meskanen viimevuotisessa Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä.

    muttaneitikin joutuu nyt myöntämään, että islamisaation totta. Nimittäin Wibergin ja Meskasen mukaan siihen menee vain 160 vuotta. Ja kuten esimerkit muualta osoittavat, vakavat ongelmat alkavat jo kauan ennen kuin muslimit muodostavat enemmistön.

    Äänestä

  • Eli siis kirjoitti:

    on tunnetusti pihalla kaikesta, väitti jopa Jyväskylän kirjastopuukotusta "komunistien provokaatioksi"... on todellakin ihan sama mitä muttaneiti "joutuu myöntämään".

    Äänestä

  • No sehän kirjoitti:

    on tunnetusti pihalla kaikesta, väitti jopa Jyväskylän kirjastopuukotusta "komunistien provokaatioksi"... on todellakin ihan sama mitä muttaneiti "joutuu myöntämään".

    ethän sinä muttaneiti ole siitä Jyväskylän jupakasta muuta sanonut kuin että ne laittomilla teleskooppipampuilla ja teräaseilla riehuneet kommunistit olisivat mukamas olleet "järjestysmiehiä".

    Äänestä

  • Totta puhuen kirjoitti:

    ethän sinä muttaneiti ole siitä Jyväskylän jupakasta muuta sanonut kuin että ne laittomilla teleskooppipampuilla ja teräaseilla riehuneet kommunistit olisivat mukamas olleet "järjestysmiehiä".

    muttaneiti pitää Jyväskylän kirjastopuukotusta "komunistien provokaationa". Terveet ihmiset sen sijaan tietävät, että puukotuksen syyllistyivät Suomen vastarintaliikkeen natsit.

    Jostain syystä et kuitenkaan kehtaa esiintyä muttaneitinä kuin rasismipalstalla. Täällä olet nikitön trolli... itse asiassa tiedän miksi. Sinähän olet "totta puhu en" yhteenkirjoitettuna, mutta miksi et kehtaa käyttää täällä sitäkään nikkiäsi, se on vaikeampi kysymys.

    Äänestä

Vielä muutama vuosikymmen sitten yksilapsinen perhe olisi ollut harvinainen poikkeus Tunisiassa. 1970-luvun alkupuolella tunisialaiset naiset synnyttivät keskimäärin kuusi lasta.

Tunisian syntyvyys on kuitenkin supistunut kovaa vauhtia. Nyt lapsia hankitaan enää keskimäärin 2,02.

Myös muissa arabimaissa lapsia hankitaan koko ajan vähemmän. Esimerkiksi Libanonissa ja Arabiemiraateissa syntyvyys on sukeltanut alle väestön uusiutumistason eli naiset saavat keskimäärin alle 2,1 lasta.

YK:n taloudellisten ja sosiaalisten asiain osasto DESA:n tutkija Hantamalala Rafalimanana kuvailee muutosta nopeaksi.

"Arabimaissa lapset syntyvät yleensä avioliitossa, joten myös syntyvyyden lasku on kytköksissä muutoksiin avioliitossa", hän selittää.

Kun koulutus- ja elintaso ovat nousseet, nuoret lykkäävät naimisiinmenoa ja lasten hankintaa. Kuvaavaa on, että syntyvyys on korkeampi köyhyyden ja sotien runtelemissa maissa, kuten Irakissa ja Jemenissä. Myös niissä syntyvyys on kuitenkin laskenut viime vuosikymmeninä.

Äänestä

  • lisää aiheesta kirjoitti:

    http://www.hs.fi/tiede/a1411102556118

    Muttaneidin kopioima teksti pohjautui siis aikaisempiin vääriin arvioihin väkiluvun kehityksestä.

    muttaneiti pitää Jyväskylän kirjastopuukotusta "komunistien provokaationa". Terveet ihmiset sentään tietävät, että puukotuksen syyllistyivät Suomen vastarintaliikkeen natsit.

    Jostain syystä et kuitenkaan kehtaa esiintyä muttaneitinä kuin rasismipalstalla. Täällä olet nikitön trolli... itse asiassa tiedän miksi. Sinähän olet "totta puhu en" yhteenkirjoitettuna, mutta miksi et kehtaa käyttää täällä sitäkään nikkiäsi, se on vaikeampi kysymys.

    Äänestä

Persut ovatkin kertoneet että Euroopan muslimiväestö kaksinkertaistuu seuraavan kolmen kuukauden aikana. Nyt 56 miljoonaa, 2015 on muslimeja Euroopassa 112 miljoonaa.

Pian nähdään puhuvatko persut lööperiä!

Äänestä

Ne mamu-loiset ovat niin saman näköisiä, että niille sopiikin hyvin mielikuvitus köyhät nimet: Jokaisella on sama nimi joko Mouhammaed tai Jussuf. Pian maailman asukkaista 30% on tuon nimisiä.

Äänestä
  • Muslimien porsiminen lakkaa samalla hetkellä kun taikaseinä menee kiinni.

    Ja se menee kiinni kun veronmaksajia ei enää ole tarpeeksi.

    Kun muslimit ovat enemmistönä kuka ne elättää? Ei kukaan.

    Tonkikoot kaatopaikkoja.

    Äänestä

  • iso d kirjoitti:

    Muslimien porsiminen lakkaa samalla hetkellä kun taikaseinä menee kiinni.

    Ja se menee kiinni kun veronmaksajia ei enää ole tarpeeksi.

    Kun muslimit ovat enemmistönä kuka ne elättää? Ei kukaan.

    Tonkikoot kaatopaikkoja.

    on siis iso dyykkari

    Äänestä

Islamisaatio on jo osoitettu demografikseksi mahdottomuudeksi. Miksi silti niin monet ihmiset pelkäävät lännen islamisoitumista ja sharian nousua? Koska pieni, mutta hyvin rahoitettu ja organisoitu kirjailijoiden, blogistien ja mediapersoonien verkko on viimeisen vuosikymmenen aikana levittänyt muslimivihamielistä propagandaa verkossa, printtimediassa, radioaalloilla ja kaapeli-tv:n uutisohjelmissa.

Center for American Progress-ajatushautomon "Fear Inc" -raportti on mielenkiintoista luettavaa; tietyt oikeistokonservatiiviset tahot ovat viimeisen 10 vuoden aikana maksaneet yli 40 miljoonaa dollaria islaminvastaisen propagandan lietsomiseen parille "asiantuntijalle" ja järjestölle (Robert Spencer & Jihadwatch, Frank Gaffney & Center for Security Policy, Steve Emerson & Investigative Project on Terrorism, jne.) jotka muodostavat ns. islamofobia-verkoston. Tätä propagandaa sitten levittävät kiivaasti oikeistolaiset puheradiojuontajat, konservatiiviset lehdet kuten Washington Times ja National Review, kaapeli-tv-kanavat CBN ja Fox News sekä useat oikeistolaispoliitikot.

Suomeen Halla-ahon blogissa ja Hommaforumilla levitetty islamofobia (joka sitten leviää eteenpäin mm. Suomi24:n keskustelupalstoille) on peräisin yksinomaan em. lähteistä.

Islam- ja muslimivihamielisyyden lietsomisesta on muodostunut kukoistava teollisuudenala ja tuottoisa bisnes.

Täällä lisää http://www.americanprogress.org/issues/2011/08/islamophobia.html

Äänestä

  • Voi sentään kirjoitti:

    älä nyt ihan itkemään rupea vaikka kävikin ilmi ettei Mestari Halla-ahon Scripta olekaan muuta kuin kurja kopio, lapsen tekemä jäljitelmä tai orjan imartelun ilmaus suuresta islamofobisesta sylttytehtaasta.

    lähinnä naurattaa, että häpäisty äärivasemmistolainen propagandatehdas saa pipistä päästäsi niin lujan otteen.

    Äänestä

  • Itse asiassa kirjoitti:

    lähinnä naurattaa, että häpäisty äärivasemmistolainen propagandatehdas saa pipistä päästäsi niin lujan otteen.

    minua naurattaa kun LAITON TELESKOOPPIPAMPPU on juuttunut hanuriisi

    Äänestä

  • he he kirjoitti:

    minua naurattaa kun LAITON TELESKOOPPIPAMPPU on juuttunut hanuriisi

    Kaikenlaisia harhakuvia se pipi pääsi tuottaakin.

    Äänestä

  • hi hi kirjoitti:

    Kaikenlaisia harhakuvia se pipi pääsi tuottaakin.

    fennis joutui tyytymään teleskooppipamppuun kun ei saanut senttiäkään siltä taksipojaltaan

    Äänestä

  • nope, kirjoitti:

    fennis joutui tyytymään teleskooppipamppuun kun ei saanut senttiäkään siltä taksipojaltaan

    sinä joudut tyytymään suljetun osaston karuun huoneeseen ja vahvoihin mielialalääkkeisiin.

    Äänestä

  • Sen sijaan kirjoitti:

    sinä joudut tyytymään suljetun osaston karuun huoneeseen ja vahvoihin mielialalääkkeisiin.

    tuo on vanha vitsi. Mutta niinhän sinäkin olet.

    Äänestä

  • Totta puhuen kirjoitti:

    tuo on vanha vitsi. Mutta niinhän sinäkin olet.

    Vaan sinä, hullu humanist1 Varsinais-Suomesta.

    Äänestä

  • enpäs, kirjoitti:

    Vaan sinä, hullu humanist1 Varsinais-Suomesta.

    humanistin viimeisin avaus ei ollut ollenkaan hullumpi.

    Äänestä

  • Totta puhuen kirjoitti:

    humanistin viimeisin avaus ei ollut ollenkaan hullumpi.

    Sei ei ollut muuta kuin häiriintyneen mielen tuottamaa kuonaa.

    Äänestä

  • itse asiassa kirjoitti:

    Sei ei ollut muuta kuin häiriintyneen mielen tuottamaa kuonaa.

    sekoitat sen omiin tuotoksiisi.

    Äänestä

  • Jostain syystä kirjoitti:

    sekoitat sen omiin tuotoksiisi.

    Sinulta tulee niin älyttömiä aivopieruja, ettei töräytyksiäsi voi sekoittaa mihinkään muuhun.

    Äänestä

Suomen islamisaatiolla pelotellaan turhaan ja ilman kunnollisia perusteita, kirjoittavat Turun yliopiston valtio-opin professori Matti Wiberg ja matematiikan tuntiopettaja, FT Tommi Meskanen viimevuotisessa Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä.

– Tosiasiapohjaisia tilastollisia tarkasteluja on aihepiiristä aivan liian vähän. Sen sijaan tuulesta temmattuihin käsityksiin nojaavaa kansalaiskeskustelua ja poliittista ohjelmanlinjausta meillä on yllin kyllin, selvästi yli tarpeen, Wiberg ja Meskanen kirjoittavat.

Kirjoittajien mukaan uhkakuvilla on onnistuttu hankkimaan kannatusta valtakunnanpolitiikkaa myöten.

– Vaaleissa tällä uhkakuvalla ratsastetaan aina eduskuntaan saakka, Wiberg ja Meskanen kirjoittavat.

Wibergin ja Meskasen mukaan sen enempää todellisuuspohjaa ei ole myöskään islamisteina esiintyvien henkilöiden uholla, joka islaminvastaisessa keskustelussa joskus nostetaan todisteiksi uhasta.

Wiberg ja Meskanen esittävät artikkelissaan teoreettisia esimerkkilaskelmia. Yhden laskelman perusteella islaminuskoisten määrä saavuttaisi viisi miljoonaa, eli Suomen nykyisen väestön määrän 161 vuodessa.

– Jokainen käsittää, että 161 vuoden päähän ulottuva väestöennuste on epärealistinen, eikä sellaisen varaan voi rakentaa väestöpolitiikkaa, Wiberg ja Meskanen kirjoittavat.

Heidän mukaansa on kuitenkin tiedossa, että esimerkiksi maahanmuuttajien syntyvyys sopeutuu ajan mittaan heidän asuinmaansa syntyvyyteen.

Wibergin ja Meskasen mukaan faktoista huolimatta ”pelkääjät uskovat maahanmuuttajien poliittisen vallan kasvavan nopeasti”.

Lisäksi Wiberg ja Meskanen muistuttavat, että esimerkiksi maahanmuuttajien poliittinen aktiivisuus on usein huomattavasti vähäisempää kuin kantaväestön. Siinäkään mielessä kirjoittajien mielestä ei ole syytä olla huolissaan siitä, että islam ottaisi vallan Suomessa.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/64899-taystyrmays-pelottelulle-islam-suomesta-menisi-161-vuotta

Äänestä
  • Tuossahan mainittiin, että Suomi islamisoituu n. 160 vuodessa. Tosin muslimien ei tarvitse saavuttaa enemmistöä, että he saavat aikaan paljon ongelmia. Esimerkiksi Keski-Afrikan tasavallassa 15%:in muslimivähemmistö sai maan täydellisen kaaokseen ja sisällissotaan.

    Eli mikäli artikkeli pitää paikkansa, suomalainen yhteiskunta romahtaa todennäköisesti jo tämän vuosisadan puolivälissä.

    Äänestä

Olisiko muslimi pystynyt keksimään hehkulampun?

Äänestä
  • Jos olisi annettu tilaisuus, muslimi olisi keksinyt hehkulampun samalla tavalla kuin intialaisten matematiikan. Ryöstämällä ja tappamalla.

    Äänestä

Ranskassa on 7,5 % väestöstä muslimeja. Vuonna 2030 heitä arvioidaan olevan 10,3 %. Se on enemmän kuin missään muussa Euroopan maassa.

Belgia tulee hyvänä kakkosena. Kuusi prosenttia väestöstä on muslimeja. Vuonna 2030 arviolta 10,2%.

Kolmantena on rakas naapurimme Ruotsi., jossa viime vuonna oli 4,9 % väestöstä muslimeja. Vuonna 2030 heitä on 9,9 prosenttia.

Suomessa muslimeja on 0,8 % väestöstä. Vuonna 2030 arviolta 1,9 %.

Se siitä demografisesta aikapommista.

Äänestä
  • Ranskassa kantaväestön syntyvyys on 1,8 lasta ja muslimeilla 8,1 lasta. Sen seurauksena Etelä-Ranskassa on tätä nykyä enemmän moskeijoita kuin kirkkoja ja joka kolmas alle 20-vuotias on muslimi. Nizzassa, Marseilles'ssa ja Pariisissa luku on jo 45%. Vuoteen 2027 mennessä 1/5 ranskalaisista rukoilee Allahia. 39 vuodessa Ranskasta tulee islamilainen valtio.

    Belgiassa 25% väestöstä ja 50% vastasyntyneistä on muslimeita. Belgian hallituksen mukaan joka kolmas lapsi koko EU:n alueella on vuonna 2025 muslimi.

    Ruotsiin tulee vuosittain lähes satatuhatta turvapaikanhakijaa, joista suurin osa on muslimeja. Myös muslimien syntyvyys on paljon korkeampi kuin ruotsalaisten. Viimeistään 2050-luvulla Ruotsissa on enemmistö muslimeja.

    Suomessakin tulee arvioiden mukaan asumaan vuosikymmenen sisällä satojatuhansia muslimeja.

    Eli se niistä muttiksen mutinoista sitten.

    Äänestä

  • Totta puhuen kirjoitti:

    Ranskassa kantaväestön syntyvyys on 1,8 lasta ja muslimeilla 8,1 lasta. Sen seurauksena Etelä-Ranskassa on tätä nykyä enemmän moskeijoita kuin kirkkoja ja joka kolmas alle 20-vuotias on muslimi. Nizzassa, Marseilles'ssa ja Pariisissa luku on jo 45%. Vuoteen 2027 mennessä 1/5 ranskalaisista rukoilee Allahia. 39 vuodessa Ranskasta tulee islamilainen valtio.

    Belgiassa 25% väestöstä ja 50% vastasyntyneistä on muslimeita. Belgian hallituksen mukaan joka kolmas lapsi koko EU:n alueella on vuonna 2025 muslimi.

    Ruotsiin tulee vuosittain lähes satatuhatta turvapaikanhakijaa, joista suurin osa on muslimeja. Myös muslimien syntyvyys on paljon korkeampi kuin ruotsalaisten. Viimeistään 2050-luvulla Ruotsissa on enemmistö muslimeja.

    Suomessakin tulee arvioiden mukaan asumaan vuosikymmenen sisällä satojatuhansia muslimeja.

    Eli se niistä muttiksen mutinoista sitten.

    Oikeasti vuonna 2050 Ruotsissa tulee olemaan ehkä 15 prosenttia väestöstä muslimeja, ja se on Euroopan ennätys. Sitten heidän määränsä kääntyy laskuun.

    Äänestä

  • vaihda trolli nikkiä kirjoitti:

    Oikeasti vuonna 2050 Ruotsissa tulee olemaan ehkä 15 prosenttia väestöstä muslimeja, ja se on Euroopan ennätys. Sitten heidän määränsä kääntyy laskuun.

    Silloin Ruotsissa on jo todennäköisesti enemmistö muslimeja.

    Äänestä

  • Itse asiassa kirjoitti:

    Silloin Ruotsissa on jo todennäköisesti enemmistö muslimeja.

    sehän on demografinen mahdottomuus

    Äänestä

  • - mutta kirjoitti:

    sehän on demografinen mahdottomuus

    Mitäpä, jos edes tämän ainoan kerran yrittäisit perustella väitteesi?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Todellisuus kirjoitti:

Euroopan muslimiväestö kasvaa nopeasti. Esimerkiksi EU-pääkaupunki Brysselissä suosituimmat pojan nimet ovat Mohamed, Adam, Rayan, Ayoub, Mehdi, Amine ja Hamza. Sen sijaan kantaväestön syntyvyys on pientä ja se on laskusuunnassa.

Kaikki tämä tarkoittaa sitä, että Eurooppa, sen kulttuuri ja yhteiskuntajärjestys, tulee muuttuman radikaalisti tulevina vuosikymmeninä. Esimerkiksi Itävallassa enemmisö alle 15-vuotiaista tulee olemaan muslimeja vuonna 2050.

http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/europe/5994047/Muslim-Europe-the-demographic-time-bomb-transforming-our-continent.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu