Joskus herää toive että haluaisin vielä kaikista luovuttamisista huolimatta löytää kumppanin. Kun juoksulenkillä pistää välillä kävelyksi, on tosi vaikea lähteä uudelleen juoksemaan. Sama ongelma on tässäkin asiassa.
Toinen ongelma on sinkkuuden oravanpyörä. Pitäisi kehittää itseään, olla kunnollisen kumppaniehdokkaan oloinen, mennä eteenpäin. Pyörä pyörii kovaa vauhtia, hartiat jumittuvat, suorittaminen näkyy otsasuonissa. Vauhti on niin kova että on vaikeaa pysähtyä, hypätä pois ja kohdata toinen ihminen kun kaikki vilisee silmissä.
Pitäisi siis hidastaa vauhtia ja antaa itsensä olla sellainen kuin on ja vaikka vielä vähän epätäydellisempi. Olla niin avoin kuin mahdollista. Pelottavaa. Pelkään että elämä ajautuu sivuraiteilla, menetän hallinnan ja kaiken muunkin, jopa sen turvallisen oravanpyörän.
Pitäisikö asettaa jokin aikaraja jolloin voisi heittäytyä henkisesti vapaalle? Ehkä siitä ei koituisi kovin suuria ongelmia jos kyseessä olisi vaikkapa vain kesän mittainen projekti? Maksa-arvotkin luultavasti palautuvat sen jälkeen hyvälle tasolle.
Toinen ongelma on sinkkuuden oravanpyörä. Pitäisi kehittää itseään, olla kunnollisen kumppaniehdokkaan oloinen, mennä eteenpäin. Pyörä pyörii kovaa vauhtia, hartiat jumittuvat, suorittaminen näkyy otsasuonissa. Vauhti on niin kova että on vaikeaa pysähtyä, hypätä pois ja kohdata toinen ihminen kun kaikki vilisee silmissä.
Pitäisi siis hidastaa vauhtia ja antaa itsensä olla sellainen kuin on ja vaikka vielä vähän epätäydellisempi. Olla niin avoin kuin mahdollista. Pelottavaa. Pelkään että elämä ajautuu sivuraiteilla, menetän hallinnan ja kaiken muunkin, jopa sen turvallisen oravanpyörän.
Pitäisikö asettaa jokin aikaraja jolloin voisi heittäytyä henkisesti vapaalle? Ehkä siitä ei koituisi kovin suuria ongelmia jos kyseessä olisi vaikkapa vain kesän mittainen projekti? Maksa-arvotkin luultavasti palautuvat sen jälkeen hyvälle tasolle.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.