Jos "kunnon" uskovat pitää vastustaa suvaitsevaisuutta, niin silloin pitää olla suvaitsematon. Mitä se siis on?
Suvaitsematon on ihminen joka ei siedä erilaisuutta eikä sitä, että muut ovat eri mieltä hänen kanssaan. Sietämättömyys näkyy esim. pilkkana, ivana tai välttelemisenä. Se voi myös johtaa rasismiin, eli ihmisiä arvotetaan sen mukaan kuinka paljon erilaisempia he ovat. Jos on kylliksi erilainen, häntä saa loukata ja kohdella muutenkin huonommin kuin muita. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat väteltäviä asioita kaikin tavoin. Näitä liiaksi erilaisia voi demonisoida, laittaa kaiken pahan heidän syykseen ja tuomita hänet sen mukaan.
Tuo liiaksi erilaisuus voi liittyä eri uskonnon edustajaan, uskonnottomaan tai muuten vastenmieliseksi koettuun ilmiöön kuten vaikka seksuaaliseen käyttäytymiseen. Se voi liittyä mielipiteisiin, aateisiin tai vaikkapa pukeutumiseen. Tällöin suvaitsematon ihminen voi käyttäytyä niin loukkaavasti kuin haluaa, nuhdella, yrittää käännyttää omalle puollelleen tai pyytää toista poistumaan paikalta.
Suvaitsemattomalle ihmiselle on luonnollista estää muiden oikeuksia tai kiistää ne. Suvaitsematon ihminen odottaa, että muut huomioivat hänet ja käyttäytyvät hänen vaatimallaan tavalla. Jos muut ovat eri mieltä, he odottavat noiden vaikenevan mieluummin. Elleivät he niin tee, seuraa rangaistus joko verbaalisesti tai ihan fyysisesti vaikka poistumalla närkästyneenä paikalta.
Luonnollisesti he odottavat suvaitsevaisuutta muilta, koska he vaativat itsensä hyväksymistä kaikin tavoin. Sitä suvaitsemattomat eivät siedä, jos heitä kohtelee samoin kuin he muita.
En edelleenkään ymmärrä, miksi suvaitsemattomuus olisi joku hyve kristityille?
Suvaitsematon on ihminen joka ei siedä erilaisuutta eikä sitä, että muut ovat eri mieltä hänen kanssaan. Sietämättömyys näkyy esim. pilkkana, ivana tai välttelemisenä. Se voi myös johtaa rasismiin, eli ihmisiä arvotetaan sen mukaan kuinka paljon erilaisempia he ovat. Jos on kylliksi erilainen, häntä saa loukata ja kohdella muutenkin huonommin kuin muita. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat väteltäviä asioita kaikin tavoin. Näitä liiaksi erilaisia voi demonisoida, laittaa kaiken pahan heidän syykseen ja tuomita hänet sen mukaan.
Tuo liiaksi erilaisuus voi liittyä eri uskonnon edustajaan, uskonnottomaan tai muuten vastenmieliseksi koettuun ilmiöön kuten vaikka seksuaaliseen käyttäytymiseen. Se voi liittyä mielipiteisiin, aateisiin tai vaikkapa pukeutumiseen. Tällöin suvaitsematon ihminen voi käyttäytyä niin loukkaavasti kuin haluaa, nuhdella, yrittää käännyttää omalle puollelleen tai pyytää toista poistumaan paikalta.
Suvaitsemattomalle ihmiselle on luonnollista estää muiden oikeuksia tai kiistää ne. Suvaitsematon ihminen odottaa, että muut huomioivat hänet ja käyttäytyvät hänen vaatimallaan tavalla. Jos muut ovat eri mieltä, he odottavat noiden vaikenevan mieluummin. Elleivät he niin tee, seuraa rangaistus joko verbaalisesti tai ihan fyysisesti vaikka poistumalla närkästyneenä paikalta.
Luonnollisesti he odottavat suvaitsevaisuutta muilta, koska he vaativat itsensä hyväksymistä kaikin tavoin. Sitä suvaitsemattomat eivät siedä, jos heitä kohtelee samoin kuin he muita.
En edelleenkään ymmärrä, miksi suvaitsemattomuus olisi joku hyve kristityille?
Vastaukset 175
Vanhimmat
Koko epätarkka ja yleistävä esityksesi rakentuu lähtökohtaisesti "suvaitsemattomien tuomitsemiseen" mummonmuori, ja on sitä asenteellista "perushuttua" jota tarjoilet mielelläsi, esiintyen itse muka suvaitsevaisena.
Käsittelet aihetta yleisellä tasolla kohdistaen kirjoituksesi kärjen hyökkäyksensä niitä "kristittyjä" vastaan, joita itse pidät yleistäen suvaitsemattomina. Suvaitsevaisuuden käyttäminen yleistävänä terminä ja "lyömä aseena", tekee tilaa epämääräisesti kaiken kurinalaisuuden- ja Kristuksen evankeliumin sisältämän säädyllisen järjestyken, sekä kurinalaisuuden tuomitsemielle. Esityksesi on epämääräinen hyökkäys Kristuksen evankeliumin sisältämiä "terveen opin mukaisia kaikkia kehoituksen sanojan vastaan". Voisi sanoa myös, että sinä mummonmuori vainoat niitä jotka pyrkivät elämään jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa.
Sinulle siis suvaitsemattomuus on hyve. Onko valheellisuus myös hyve?
Tulee väkisin mieleen, että onkohan tuo "suvaitsevaisuus"-oppi kehitetty jossakin hämäräperäisessä aivoriihessä, enkä nyt tarkoita Suomea. En tosin ole seurannut, käytetäänkö sitä muualla. Valistakoon se, joka tietää.
Strategia siinä on yksinkertainen: otetaan joukko tietynlaisia asioita, joihin myönteisesti suhtautuminen nimetään suvaitsevuudeksi. Vastaavasti niihin kielteisesti suhtautuminen nimetään suvaitsemattomuudeksi. Näin saadaan ihmiset jaetuiksi suvaitsevaisiin ja suvaitsemattomiin.
Sitten asia lanseerataan maailmalle tehokkain keinoin, joihin tarvitaan tietysti rahaa. Eipä aikaakaan, kun siellä ja täällä aletaan jo syyttää suvaitsemattomiksi niitä, jotka suhtautuvat noihin asioihin kielteisesti. Hyödylliset idiootit levittävät asiaa tehokkaasti. Aikanaan joku jo kysyy, miksi nuo suvaitsemattomat pitävät suvaitsemattomuutta hyveenä.
Asiassa on se huono puoli, että se kärsii nopeasti inflaation. Suvaitsevuus ja suvaitsemattomuus ovat pian tyhjiä, sisällöttömiä sanoja. Niitä kun heitellään helposti sinne ja tänne aina sen mukaan, mikä itseä sattuu ärsyttämään. Ne eivät kerro enää muusta kuin käyttäjästään.
Taidanpa kokeilla tuota ideaa itsekin. Nimeän vaikkapa, hmm, sanotaan nyt että lemmikkien pitämisen "vastuuttomuudeksi" ja vastaavasti lemmikkien ottamisesta pidättäytymisen "vastuullisuudeksi". Sitten alan levittää sanomaa vastuullisuudesta ja vastuuttomuudesta sekä vastuullisista ja vastuuttomista. Rahaa siihen tietysti tarvitaan, mutta eiköhän joku päivä ole jo vastuulliset lemmikkien inhoajat mielenosoitusmarssilla.
Niin, sinulla on ihan hyvää analyysia. Mutta, jos suvaitsevaisuus tarkoittaa sitä että sietää kaikenlaisia ihmisiä ja käyttäytyy heitä kohtaan kohteliaasti ja hyvin, niin kyllä vain sitä nykyajan elämä tarvitsee. Ei aina ole hyvä vaihtoehto elää riidoissa ja tylyttää kaikkia niitä, jotka eivät ajattele samoin kuin itse.
Suvaitsevaisuus on siis sitä, että elää rauhassa ja tappelematta muiden kanssa.
Jos mietit vaikka niitä maita, joissa ollaan hyvin suvaitsemattomia, niin mitä se tuo mieleesi? Etenkin niitä maita, jotka eivät suvaitse kristittyjä.
Niin, koetin vain avata sitä, mitä on se kun ei ole suvaitsevainen. Jostain syystä tämä termi halutaan väen väkisin ymmärtää väärin. Ajattelin että kun asetelmat kääntää toisinpäin, edes joku huomaa mistä on kyse.
Jos koet sen olevan lyömäase, niin miksi? Jos kerron mitä on epäsosiaalinen käytös, auttaako se yhtään ymmärtämään? Jos huomasit olevasi suvaitsematon, eli koit olevan tuo mistä kirjoita, eikö sitä totuutta olisi saanut ilmaista? Mikä siinä närästää?
Minusta tuntuu että kaikesta mikä edistää yhteiseloa, on jollain tapaa muodostunut suorastaan kirosana joillekin. Onko takana se että halutaan kovasti vastustaa jotakin ja kaikki – ne hyvätkin asiat – vaikka käännetään nurinpäin, että niitä voi vastustaa?
Suvaitsevaisuus ei ole tuollaista. Tuo on vain hyvää käytöstä. Omassa mielessään ihminen saattaa olla vaikka kuinka suvaitsematon, mutta käyttäytyy ulkonaisesti hyvin. Niinhän sitä normaalisti tehdään. Ei sanota, mitä ajatellaan, juuri siksi, että säilyisi rauha ja edes ulkonainen sopu. Tarpeeksi tuttujen kanssa voidaan sitten ottaa yhteen.
Suvaitsevaisuus on kömpelö sana, kun se pitää sisällään ylenkatseen, lievän tai vahvemman. Suvaitseva asettuu suvaittavan yläpuolelle suvaitsemaan armollisesti tämän ominaisuuksia tai mielipiteitä. Siksi onkin aika kummallista, että se on otettu merkitsemään sellaista ominaisuutta, jota pidetään ihanteena.
No, sinulla toki saa olla oma näkemyksesi termille.
Suvaitsevaisuus ei ole kaiken hyväksyvää. Se ei ole epäoikeudenmukaisuuden tai vääryyden hyväksymistä.
Se on sen tosiasian tunnustamista että kaikki ihmiset ovat luonnostaan erilaisia, eikä heitä siksi saa syrjiä. Se on sen hyväksymistä että samalla tavalla muutkin pitävät kiinni näkemyksistään kuin mitä itse tekee. Ilman että häntä aletaan esim. demonisoida, väittää harhaoppiseksi, sairaaksi jne. Jos me niin teemme, tulee sietää sama takaisin.
Koen että suvaitsevuutta katsotaan ylen ja näin koetetaan hivuttaa hiljalleen epäoikeudenmukaisuutta, epätasa-arvoa ja syrjintää yhteiskuntaan. Sehän mahdollistaa paremmin vallan sellaiselle luokalle, joka nostaa itsensä muiden yli – eli on suvaitsematon.
Abstrakteista käsitteistä on suunnilleen yhtä monta tulkintaa kuin on tulkitsijaa. Pyydäpä ihmisiä kertomaan, mitä heidän mielestään tarkoittaa esimerkiksi vapaus, rakkaus, vastuullisuus, totuus, epäoikeudenmukaisuus jne.
Siksi irvailin tuota, että otetaan jokin abstrakti käsite ja sanotaan sen tarkoittavan tätä asiaa mitä me olemme ajamassa, ja taotaan ihmisten päähän että se tarkoittaa tätä. Minulla vastuuttomuus tarkoitti lemmikkieläinten pitämistä.
Nuorena minua huvitti, kun yksi ja toinen ryhmä julisti tarjoavansa vapautta. Vapaus tuntui olevan iskusana. Yhdet tarjosivat vapautta synnin orjuudesta, toiset uskonnon orjuudesta, kolmannet kapitalismin orjuudesta, neljännet sosialismin orjuudesta, viidennet lihansyönnin orjuudesta...
Itselleni "suvaitsevuus" tarkoittaa jotakin kielteistä. Sitä asettumista toisten yläpuolelle suvaitsemaan.
Näin on, siksi mielellään avaan ensin termiä, jotta jokainen voi suhteuttaa sen oman tulkintasa siitä.
OK, sinulle se kielteistä mutta onko suvaitsemattomuus sitten myönteistä? Mutta voi olla että useimmat muut ymmärtävät sen toisessa merkityksessä, joten aivan varmaan väärinymmärryksiä syntyy. Mielestäni se liittyy siihen, että tuota termiä on väännelty negatiiviseksi ihan tarkoituksella ja sitä tarjoillaan tietyiltä tahoilta.
Oikeastaan tuo esimerkki ei ihan toiminut. Vastuuttomuus ja vastuun ottaminen parina ei liity pelkästään eläinten ottamiseen lemmikiksi. Vaan ehkä pikemminkin siihen, kuinka niistä huolehtii.
Vapaus on hyvin mielenkiintoinen termi sekin. Lähden aina asetelma kumpaa vapautta tarkoitetaan – vapautta jostakin (se helpompi muoto) vai vapautta johonkin (vaativampi muoto).
Niin, kun koetan tulla toimeen muiden kanssa, en väheksy enkä arvota häntä esim. ihonvärit tai sukupuolen mukaan, se on sinusta negatiivista. Asetun muiden yläpuolelle asettumalla samalle viivalle hänen kanssaan. Kun olen suvaitsematon, syrjin häntä ja pidän häntä hyvin huonona ihmisenä, en asetu yläpuolelle – vaan mihin?
Minusta termiä "suvaitsevuus" ei kannata käyttää, koska se on itsessään niin mitäänsanomaton, että se voi merkitä ihmisille käytännössä melkein mitä tahansa. Sitä paitsi useimmille ihmisille verbi "suvaita" kuvaa juuri ylhäältäpäin asennoitumista. Niinhän sinäkin asennoidut ylhäältäpäin. Katsot, että tuo ihminen on tuollainen, mutta siitä huolimatta asetun hänen kanssaan samalle viivalle. Olet siinä omasta mielestäsi se, jolla on valta "suvaita" toista, koska pidät häntä sen verran huonompana että häntä tarvitsee "suvaita". Jos pidät häntä oikeasti itsesi kanssa tasavertaisena tai itsesi yläpuolella olevana, sinulla ei tule mieleenkään, että pitäisi "suvaita".
En tiedä, mikä sana olisi sopiva kuvaamaan sitä, että ihmiset suhtautuisivat toisiinsa "kunnolla". Suvaitseminen ei ole minusta siihen hyvä sana.
Kaipa se on niin, että jos näkee ihmisen itsessään, näkee sen toisessakin. Katsoo ihmistä eikä sitä, minkä takia häntä pitäisi omasta mielestä "suvaita".
Tuo esimerkkini lemmikkieläimistä oli tarkoituksella absurdi, irvailua, koska pidän absurdina juuri sitä että jollekin itsessään epämääräiselle ja abstraktille termille annetaan yksi merkityssisältö ja sanotaan, että se tarkoittaa vain tätä ja kaikkien tulee ajatella näin. Se termi kun ei koskaan tosiasiassa tarkoita vain sitä, eikä usein käytännössä edes ollenkaan sitä.
"Jostain syystä tämä termi halutaan väen väkisin ymmärtää väärin. "
Sitä saa mitä tilaa. Saat maistaa omaa lääkettäsi kun luet toisten viestien riviväleistä omia merkityksiäsi - ja aina ne on negatiivisia. Toisten mielipiteet väen väkisin käännät negatiivisiksi mutta omat mielipiteesi nostat positiivisiksi.
Kannattaisikohan ihan vaan elää ihmisiksi eikä rääpiä aina "noita muita" kuinka ne käyttäytyy huonosti. Se ankeinkin luterilainen ja vapaasuuntalainen on samanlainen ihminen kuin sinä.
Tuosta olen samaa mieltä. Mummomuorin käytös on liian usein tuon hänen oman oppinsa vastaista.
Ehkä noinkin on, että ollaan ”suvaitsevaisia” ja katsotaan ylhäältä alas. Se jolla on valtaa, ”suvaitsee” sitä jolla sitä ei ole. Olevinaan ymmärtää ja koettaa kohdella tasaveroisena, onnistumatta siinä. Kyllä, tätä olen itsekin kohdannut. Etenkin tuolla työelämässä jossa esim. joku pitää itseään ylempiluokkaisena joko omaisuutensa tai koulutuksensa vuoksi. Jo puheesta kuuluu alentuva sävy. Heitäkin suvaitsen, joskus osallistun samaan näytelmäänkin.
Toki on olemassa paljon ihmisiä, joiden toimintaa tai mielipiteitä ei hyväksy. Kaikista ei pidä tykätäkään, mutta silloinkin tulee muistaa olla suvaitseva. Tarkoittaa esim. vaikka sitä etten ala paasaamaan siitä, kuinka väärässä he ovatkaan. Otetaan vaikka esiin vammaisuus. Kun tapaan tuollaisen ihmisen, kohtaan hänet itseni kaltaisena. En koe ylemmyyttä enkä alemmuutta. Teidän että minulla on monta ominaisuutta jotka kenties hänellä ei ole (näkö, kuulo, liikuntakyky jne.) mutta tiedän hänen olevan ihmisenä ihan samalla viivalla kuin minä. Teidän että yhtä hyvin minäkin voisin olla syntynyt vammaiseksi tai vammautua vaikka onnettomuuden seurauksena.
Suvaitsen naapuria, joka riitelee kaikkien kanssa, suvaitsen päihdeongelmaista joka on vanha tuttavani, vaikka hän käyttäytyykin toisinaan kuin ääliö, suvaitsen myös häntä, joka itse uskonnäkemyksensä mukaan ei enää halua olla tekemisissä kanssani jne.
Jolloin tapaa on hämärtynyt se, miten itseään voi ilmaista kun on eri mieltä. Jopa termi ”nuhtelu” ymmärretään eri tavoin, joillekin se on suoranaista propaganda sotaa mustamaalaamisineen, joillekin vain asiasta mainitsemista mutta kun se on ilmaistu, se jää siihen.
Niin, kun tarkastelet asiaa toisinpäin eli sitä, mitä on suvaitsemattomuus, on ehkä helpompaa ymmärtää suvaitsevaisuus. Ajattele vaikka katua jossa on erilaisia kauppoja ym. Yhden ovessa lukee – ei värillisille, yhden vain kristityille, yhden ei vanhuksille, yhden ei juutalaisille, yhden ei muslimeille, yhden ei kommunisteille, yhden ei vammaisille, yhden ei naisille, yhden ei homoille. Onko ympäristö tuolloin suvaitseva vai suvaitsematon?
Kuule mummomuori, selität mahdottomasti ja välillä ristiin rastiin itsesi kanssa, niin etten edes viitsi yrittää ottaa selvää, mitä tässä ketjussa loppujen lopuksi haluat sanoa. Sanot jotakin asiaa suvaitsevaisuudeksi, ja toisella kertaa sanot sitä suvaitsemattomuudeksi, riippuen ilmeisesti pitkälti siitä, millainen ihminen tuota asiaa sattuu harjoittamaan. Mutta yhtä sotkua joka tapauksessa kaikki tyynni.
Pidä sinä suvaitsevaisuutena mitä haluat, minä pidän sitä termiä huonona. Monet muutkin näyttävät pitävän sitä nykyään huonona, kun sitä ei enää hengellisissäkään keskusteluissa yleensä näe. Sen käyttäminen koetaan helposti vähän noloksi juuri siksi, kun se otettiin lyömäaseeksi toisella tavalla ajattelevia kohtaan, eli oltiin itse sitä käytettäessä niitä suvaitsemattomia. Toisin sanoen sen termin sisältö meni höröplöröksi ja kärsi inflaation.
Tuolle asialle, että esim. kauppojen ovissa on noita kylttejä, on paljon konkreettisempi ja yksiselitteisempi termi, nimittäin syrjintä. Se on niin konkreettinen, että siitä on laissakin, sen kun voi osoittaa käytännössä.
Jos koet kyseenalaistamisen negatiiviseksi, se kyllä käy, mutta sinähän voit aina vastata siihen positiivisesti!
Totta kai kaikki käyttäytyvät joskus huonosti. Mutta jos niin käy tavan takaa ja sitä perustellaan esim. Raamatulla, eikö silloin voi keskustella asiasta tarkemmin?
Niin, jokainen ymmärtää omalla tavallaan. Kun nyt tiedän että osa haluaa noudattaa näitä käänteisen merkityksen antanutta tietyille termeille, ymmärrän ne jo paremmin.
Kyllähän se tuottaa välillä vaikeuksia, kun löytää monta mahdollisuutta ja kirjoittaja vielä ilmaisee sen epäselvästi. Kun sitten kysyy tarkennuksia, ei niihin edes vastata.
Ehkä termi on kiusallinen koska sille voidaan antaa useammanlaisia sisältöjä. Siksi koetin vastasanalla avata ja laittaa keskusteluun sen, miten se voidaan tai halutaan ymmärtää.
Niin, syrjintä on kiellettyä – koska se on suvaitsematonta. Se laittaa tarkkaan arvoasetelmaan sen, kenen asema on ylempänä ja kenen alempana. Kun naisilta on joku kielletty vain siksi, että he ovat naisia, on se rasistista ja suvaitsematonta.
Vähän samaa on mustamaalaaminen, eli vihapuhe, vaikka se ei niin kriminalisoitua olekaan. Kun vaikka lukee erään sivuston juttuja homoseksualisteista, ne ovat suvaitsemattomia kauttaaltaan.
Kuten aloituksessa ilmaisin:
”Suvaitsematon ihminen odottaa, että muut huomioivat hänet ja käyttäytyvät hänen vaatimallaan tavalla. Jos muut ovat eri mieltä, he odottavat noiden vaikenevan mieluummin. Elleivät he niin tee, seuraa rangaistus joko verbaalisesti tai ihan fyysisesti vaikka poistumalla närkästyneenä paikalta.”
Puolisollani on hyvä termi, jota hän käyttää tarkoittaessaan suvaitsevaista – se on ”kansainvälinen” pienellä huumorilla höystettynä.
Mummomuori, miksi jatkat tuota jo kummalliseksi mennyttä jaanaustasi, kun olen kertonut, mitä itse ajattelen käsitteestä suvaitsevuus, ja minulle on siis samantekevää mitä se sinulle on, koska omasta mielestäni se käsite joutaa roskiin. Tämän ole sanonut nähdäkseni tarpeeksi selvästi, niin että eipä tästä asiasta enempää.
OK, ymmärsin kyllä. Et vain tarjonnut muuta vaihtoehtoa, jolla samaa asiaa voisi ilmaista.
No minusta muuta vaihtoehtoa ei tarvita, koska itse asia on huono, ainakin siinä muodossa missä sinä sitä ilmeisesti yrität tarjoilla, jos nyt olen ymmärtänyt tässä ketjussa mitään sekavista selityksistäsi. Se on, miten sen nyt sanoisi, keinotekoinen. Siinä ihmiset pähkäilevät ja sopivat keskenään, että tällaisissa ja tällaisissa asioissa tulee olla suvaitsevainen, ja suvaitsevaisuus tarkoittaa tällaista ja tällaista asennoitumista, jonka täytyy tulla sydämestä.
Tuossa "täytyy tulla sydämestä" koko asia heittää häränpyllyä. Sydäntään kun ihminen ei voi käskeä. Hän voi säädellä vain tietoista suhtautumistaan ja käyttäytymistään. Siksi "suvaitsevaisuus" on aina väkisin vähän pinnallista. Se tulee älyllisestä mielestä eikä sydämestä. Sydämestä tuleva toisen ymmärtäminen on jo ihan muuta kuin suvaitsevaisuutta. Jos ihmiset yrittävät pakottaa sydäntään "suvaitsemaan", tuloksena on valheelliset ihmiset ja valheellinen kulttuuri, joka räjähtää ennemmin tai myöhemmin omaan mahdottomuuteensa. Jos ei tuota ymmärrä, on turha puhua mitään "sydämestä".
Ihmiset oppivat ymmärtämään erilaisuutta, jos he oppivat tuntemaan sitä sen erilaisen omasta mielenmaailmasta käsin. Silloin he ehkä ymmärtävät sitä, mutta useinkaan eivät hyväksy, jos se on heidän oman arvomaailmansa tai totuutensa vastaista. Jos heitä vaaditaan hyväksymään se, he vain alkavat pitää sitä vaatijaa jotenkin pahana tai vääränä.
Ihmisillä on ja tulee aina olemaan monenlaisia totuuksia ja arvomaailmoja, niin kauan kuin ihmiskunnasta ei onnistuta tekemään robotteja. Yhden sydän sanoo yhtä ja toisen sydän päinvastaista, eikä sydämiä voi käskeä. Kun pitäisi kuitenkin kyetä elämään rauhassa ja tulemaan toimeen keskenään, riittää, kun käyttäydytään ulkonaisesti "ihmisiksi". Kaikki, mitä tulee sen lisäksi, on lahjaa ja siunausta.
Sydän on yhtä kuin tunteet. Sinä ohjaat omalla ajattelullasi tunteitasi. Tunteisiin vaikuttaa myös hormonit ym. fysikaaliset jutut. Siksi todellakin voi ohjata sydäntään – sitä on rukoileminen ja itsensä kohtaaminen rehellisesti.
”…tuloksena on valheelliset ihmiset ja valheellinen kulttuuri…”
Tuossa olen aivan samaa mieltä. Mielestäni juuri keskiluokkainen kulttuuri perustuu juuri tuolle – ihmiset pakottavat itsensä kohteliaisuuteen, hyvään käytökseen jne. Kuitenkin sitä tarvitaan kun asutaan kaupungistuneissa yhteisöissä.
Vaaditaanhan mm. aggressiivisilta luoteiltakin itsensä hillitsemistä, miksi suvaitsevaisuus olisi poikkeus? Kun mennään historiaa taaksepäin, huomataan että monia asioita on vain opittu. Nykyään ei pidetä suotavana fyysistä väkivaltaa, joka ammoin oli jokapäiväistä ihan kaikkia kohtaan, lapsiakin.
”Jos heitä vaaditaan hyväksymään se, he vain alkavat pitää sitä vaatijaa jotenkin pahana tai vääränä.”
Oliskohan käynyt niin, että esim. joidenkin uskovien vaatimuksille mm. selibaatista ja avioeroista on käynyt juuri näin?
”…riittää, kun käyttäydytään ulkonaisesti "ihmisiksi".”
Kieltämättä tuokin on ihan hyvä ilmaisu. Käytän sitä muuten aika paljon.
Ei, sydän ei ole yhtä kuin tunteet. Sydän on se, missä asuu ihmisen usko, se syvin elämänkatsomus ja siihen liittyvät asiat ja tunteet.
Sinä puhut tilapäisemmistä tunteista. Sellaisista, jotka tulevat ja menevät ja joihin voi itse vaikuttaa.
Minusta ajattelutapasi on mahdottoman pinnallinen. Tai sitten senkin pohjalla on jokin sydämenusko, joka ilmenee mm. tuon kaltaisina asioina.
No, ainakaan tunteista et näemmä tiedä oikein mitään. Ehkä voisit tutkailla tuota hetken, jos se hiukan laajentaisi käsitystäsi?
http://www.keepandshare.com/doc/1945005/tunnekartta-105k?da=y
Taidan tietää tunteista paljonkin. :) Niin paljon, että osaan erottaa syvimmät ja pysyvät perustunteet keskitason tunteista, jotka muuttuvat ja vaihtelevat elämän myötä pidemmillä aikaväleillä, sekä hetkellisistä tunteista, jotka voivat tulla ja mennä päivittäin. Sinulla siinä voi olla vaikeuksia? Et nimittäin näytä tajuavan, että ihmisten sydämet ovat kiinnittyneet siihen, mihin he syvimmiltään uskovat ja luottavat eli heidän syvimpään elämänkatsomukseensa. Sen pohjalta ja sen varassa he elävät.
Ajattelutapasi on tässä ketjussa pinnallinen, koska tarjoat asennoitumistapoja, jotka lilluvat irrallisina ilmassa vailla juurta, josta ne nousisivat. Ne ovat kuin tuulen kuljettamaa kevyttä kamaa, josta voidaan sopia tällä vuosikymmenellä että ajatellaan näin ja seuraavalla toisin. Ne eivät ankkuroidu mihinkään. Ilmeisesti sinulla on itselläsi siinä pohjalla elämänkatsomuksesi, josta ne nousevat, mutta kun et kerro millainen se on, ne jäävät ihan irrallisiksi. Ihmiset, joiden oma elämänkatsomus sanoo toisin, eivät allekirjoita niitä.
Maailma on tilkkutäkki. Täällä on loputon määrä erilaisia elämänkatsomuksia ja arvomaailmoja. Koska perusasioista ei olla samaa mieltä, voidaan edes tulla toimeen käyttäytymällä "ihmisiksi".
Olen nuorempana matkustellut paljon ja asunut ja työskennellyt useassa maassa. Siinä ei olisi tultu toimeen, jos olisi vaadittu muita ajattelemaan ja toimimaan juuri omien näkemysten mukaisesti. Paikalliset kouluttamattomat ihmiset olivat usein sellaisia, että heille kaiken olisi pitänyt olla juuri sen heidän omansa mukaista, ja he paheksuivat muuta, mutta hekin olivat yleensä ystävällisiä, jos heitä kohtaan oli ystävällinen.
Tänne ei yhdenmukaisuutta saa, ellei tosiaan onnistu muuttamaan ihmisiä roboteiksi.
Hoh hoijaa... voi mummis miten hassu oot tuossa uhossasi! Itsehän et vastaa omiin heittoihisi useinkaan kun perustelut käy vähiin.
Kokeillaanko? Itse olet jankuttanut monessa viestissä, miksi sukupuolet pitäisi erottaa. Sinua on lellitty vastaamalla monesti.
Vastaapa sinä nyt edes kerran, miksi sukupuolet pitäisi sekoittaa tai tehdä samannäköisiksi kun Jumala on luonut kaksi toisistaan erottuvaa sukupuolta? Kehityspoikkeamat ei sitten kelpaa perusteluksi, niillehän ei ihminen itse mitään voi.
Vielä pyyntö: mainitse noita käänteisen merkityksen termejä. Olisi mielenkiintoista tietää, miten näet ne termit sitten itse.
Voisi tehdä sellaisen loppupäätelmän että kyllä moni uskova on suvaitsevainen – kunhan sitä ei tuolla termillä kutsuta. Jos vaihdetaan ”kääreet” eli käytetään jotain toista sanaa, kiistaa ei silloin näemmä tule. :)
Kiistat loppuvat vasta, jos heitetään koko paketti menemään ja otetaan tilalle uusi sisältö ja uusi kääre.
Pelkän kääreen vaihto olisi kyllä edistysaskel siinä mielessä, että jäisi pois se alentuva sivumaku, nimittäin jos sellainen kääre keksittäisiin.
Kiistat jäisivät, jos sisältö ei muuttuisi. Nythän sisältö on kaksinaismoraalinen. Moralisoidaan muita siitä, mitä itse siinä moralisoidessaan tehdään, eli siinä ollaan itse suvaitsemattomia. Ei suvaita niitä, joita sanotaan suvaitsemattomiksi. Sinäkin teet tuota usein. Juuri tuosta syystä se sana on menettänyt painoarvonsa ja käynyt vähän noloksi käyttää. Kun yhdellä sormellaan osoittaa muita, kolmella sormellaan osoittaa samalla itseään.
Muutenkin sen sanan sisältö on hatara kuin harakanpesä. Sinäkin selitit tuolla jossakin alempana, että syntiä ei pidä suvaita, ja samalla pidät suvaitsemattomina niitä, jotka ovat samaa mieltä siitä, että syntiä ei pidä suvaita. Te vain pidätte syntinä eri asioita, mutta, olette siis sinun mittatikkusi mukaan suvaitsemattomia kaikki, koska ette suvaitse sitä mitä pidätte syntinä.
Jos jotkut eivät pidä syntinä sitä mitä sinä pidät, olet oman määritelmäsi mukaan suvaitsematon ja nuo jotkut suvaitsevaisia.
Eli, ei mitään johdonmukaisuutta edes siinä, mitä sanan sisältö tarkoittaa. Se näyttää tarkoittavan sitä, mitä itse kukin kulloinkin haluaa sen tarkoittavan, mutu-asia ja siis huono käyttöön sisältönsäkin puolesta.
Koska ihmisen ulkonäkö ei mielestäni ole tärkeä, vain se, millainen hän on ihmisenä. Suurin osa meistä väkisinkin on sen muotoinen, ettei sukupuolesta tule epäselvyyttä, vaikka minkälaisiin kaapuihin pukeutuisi.
Meidän tulee hakea mieluummin kaikkea sitä, mikä yhdistää eikä sitä, mikä erottaa. Erot ovat aina kuitenkin olemassa.
Niistä tulee aika pitkä ketju, joten ehkä vastailen tähän kysymykseen toisaalla. Taitaa tässäkin ketjussa olla jo muutama kommentti.
”Nythän sisältö on kaksinaismoraalinen. Moralisoidaan muita siitä, mitä itse siinä moralisoidessaan tehdään, eli siinä ollaan itse suvaitsemattomia.”
Tuossa on viha perä. Ellei suvaitsevaisuus oikeasti lähde sydämestä, tuohon ansaan on helppo langeta.
Koetan erottaa kaksi asiaa – hyväksymisen ja suvaitsemisen. Jos olisin suvaitsematon, tekisin sellaisia tekoja, joilla rajaisin niiden oikeuksia, joita en suvaitse. En mielestäni sitä kuitenkaan ole tehnyt? Eikä edes se aiheuta liiemmin negatiivisia tunteitakaan jos joku on eri mieltä.
”Ei suvaita niitä, joita sanotaan suvaitsemattomiksi.”
Tämä onkin iso kysymys. Suvaitsenko rasismin, kun sellaista kohtaan? Suvaitsenko esim. väkivaltaiset opit, kun kohtaan heidän edustajansa? Suvaitsenko niitä, jotka ajavat epäoikeudenmukaisuuden jne. etuja, sallinko heidän käytännössä niitä toteuttaa?
Myönnän, että näissä on joskus raja tullut vastaan. Siitä huolimatta olen pyrkinyt rauhanomaiseen keskusteluun ja pyrkinyt edes jollain tapaa heitä ymmärtämään. Tekoja ei ole ollut helppoa hyväksyä, enkä edes koe, että kaikkea tulee hyväksyä – kuten vaikka lasten pahoinpitelyä.
Toisaalta suvaitsevaisuudesta on tehty aika hyvä termin määrittely. Sen on tehnyt Unesco 1995. Samoin on Yhdistyneet kansakunnat hyväksyneet saman määritelmän.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suvaitsevaisuus#cite_note-3
Toki me voidaan määritellä termiä aina itsekin. Jos se oma määritelmä eroaa ns. tavallisesta määritelmästä, mielestäni silloin tulee määrittelijän perustella se, miksi ei hyväksy yleistä määritelmää. Se auttaa muita paremmin ymmärtämään.
Tuota noin. Tuo viestisi oli minusta kumman tekopyhä. Sinä kun olet itse niitä suvaitsemattomimpia kirjoittajia täällä, jos tuota termiä käytetään. Parjaat usein toisella tavalla uskovia, ajattelevia ja eläviä, siis parjaat ihmisiä itseään, milloin avoimen törkeästi, milloin peitellymmin. Et sallisi heidän tuovan ilmi uskoaan sillä tavalla kuin heidän uskontulkintaansa kuuluu tai elävän oman arvomaailmansa mukaisesti.
En ymmärrä, mitä kannattaa edes puhua suvaitsevaisuudesta, jos on itse samanlainen mutta eri asioissa kuin ne, joita nimittää suvaitsemattomiksi.
Se on tietysti aika vaikeaa arvioida kuka kokee minkäkin parjaamiseksi. Aina on henkilöitä jotka ottavat itseensä senkin, mikä on yleisellä tasolla sanottua. Olen pahoillani siitä, vaikka en sitä joka kerran ilmaise.
Kyllä jokainen saa tuoda ilmi uskoaan sillä omalla tavallaan. En ole koskaan ollut estämässä tuollaista. En edes kieltämässä tai poistattamassa heidän kirjoituksiaan. Vielä vähemmän häiritsemässä mitään tilaisuuksia tai estämästä ketään sellaiseen menemästä, vaikkei se omaa näkemystä vastaakaan. Olen jopa itsekin osallistunut sellaisiin sekä lukenut heidän tekstejään. En ole esittänyt mitään tahoa kieltämässä rahoitusta tai järjestämästä tilaisuuksia. Ja niin edelleen.
Taidat olla vähän sokea toimintasi suhteen, jos et huomaa tuota parjaamistasi. Sellaista en ole huomannut, että olisit parjannut ketään yksittäistä ihmistä, ainakaan näitä nettikirjoittelijoita, ja ainakaan suoraan. Tarkoitin, että parjaat ihmisryhmiä, ja usein niin rumasti, että ihmettelee eikö se sinua hävetä. Nyt viimeksi luin parisen päivää sitten noita rumia viestejäsi, joissa parjasit tällä kertaa porvarillista arvomaailmaa edustavia. Vakiokohteenasi ovat fundamentalistikristityt.
Kaipa jotkut noista viesteistäsi loukkaantuvatkin. En tiedä, miten ihmiset tunnetasolla reagoivat. Joku kai suuttuu, joku kohauttaa olkiaan, joku ehkä tuntee sääliä sinua kohtaan, kuka mitenkin. Itse en kuulu parjaamiisi ryhmiin, mutta kun teet niin ja samalla puhut suvaitsevaisuudesta, siinä on jotakin räikeän ristiriitaista.
Sanot, että "enhän minä tee mitään pahaa, kun en ole estämässä ihmisiä toimimasta uskonsa mukaan" (noin tulkitsen). Sinustako on siis estämässä olemista ja suvaitsemattomuutta vain käytännön toimet, ei se, että sanallisesti haukkuu toisten tekemisiä ja näkemyksiä? Siinä tapauksessa sitä ei ole tietenkään myöskään se, että jotkut haukkuvat homojen tai heidän tukijoidensa tekemisiä ja näkemyksiä. Te kummatkin olette sitä mieltä, että vastustamaanne asiaa ei pitäisi yhteiskunnassa olla. Ei ole estämistä?
No, tällaisista asioista en kirjoita enempää. Ristiriita oli vain niin suuri käyttäytymisesi ja näiden viestiesi välillä, että nämä näyttävät minusta tekopyhiltä, tai sitten itsetuntemuksesi heittää.
Ei vaan Kristuken evankeliumin mukainen vaeltaminen ei suinkaan ole mitään "kaiken suvaitsemista", vaan vaeltamista uudestisynnyttämisen peson läpielnäneenä pyhän kutsumuksen arvon mukaisesti, - erottautuen siitä syntiä salliosvasta elämänsä joka seuraa mm. maailmallisten himojen ja lihan ja ajatusten mielitekoja seuraavaa elämää, tuottaen hedelmänään turmeluksen eikä pyhitystä johon ns. "kistityt ovat kutsutut", sen opinmuodon mukaisesti jonka johtoon he ovat uudessa elämässään annetut: Room.6:11-22.
Oikein hyvä aloitus!
Luultavasti suvaitsemattomuus johtuu oman erilaisuuden pelosta. Suvaitsematon pelkää olevansa esimerkiksi seksuaaliselta identiteetiltään erilainen ja usein hän sitä onkin, mutta ei vain uskalla elää rehellisesti sellaisena kuin on.
Yleinen muoto tästä on homofobia, joka tarkoittaa käytännössä oman homouden pelkoa, mutta käytännössä se projisoituu homofobikon homoiksi epäilemien lähimmäisten torjumisena, pilkkaamisena tai jopa väkivaltana heitä kohtaan.
Kuvitelkaa siis tilannetta, että itse itseään uskovaisena pitävä tekee pahaa ja toimii rikollisesti lähimmäistään kohtaan vain sen takia, että hän kuvittelee samalla torjuvansa omia homoeroottisia ajatuksiaan! Onko vika silloin nimenomaan siinä lähimmäisessä, kun omassa päässä on suurimmat ongelmat?
On koomista, että "suvaitsevuuden" puolesta saarnaavat ovat itse yleensä niitä suvaitsemattomia niin kuin mummomuorikin. Toisella tavalla ajattelevia ja uskovia ei suvaita, vaan heidät lytätään tuomitsemalla heidät "suvaitsemattomiksi".
Eihän tälle voi muuta kuin nauraa, niin älytöntä se on, vaikka vakavasta asiasta onkin kysymys.
Antaako "usko" teille oikeuden toimia Kristuksen opetusta vastaan? Mihin uskotte, saattaakin olla pelkkää väärinkäsitystä. Kuten hyvin tiedätte, luterilaisuudessa kuka tahansa voi ja saa uskoa ihan mihin itse haluaa ollakseen uskovainen, sillä jokainen voi muotoilla Lutherin opin omaan yksityisesti haluamaansa muotoon.
Mutta mutta, mitä jos usko perustuukin aivan väärään tulkintaan? Se tuskin teitä haittaa, sillä teillä on kai uskonvarmuus ja myös pelastusvarmuus, joten tulette kai autuaaksi myös väärällä uskollanne?
Kristittynä vain ihmettelen, miten kukaan voi kääntää asiat aivan päälaelleen ja väittää olevansa oikeassa, vaikka kyseinen "usko" olisikin pelkkää uskomusta ja luuloa ja täysin Kristuksen opetuksen vastaista!
Teidänkin uskonne näyttää olevan aivan omaa keksintöänne.
Mitäs ihmettä sinä nyt höpöjät ihan asian vierestä?? Tässä keskustellaan käsitteistä suvaitsevuus ja suvaitsemattomuus ja niistä käytännössä, eikä mistään oikeista tai vääristä uskoista.
Se mitä syntinen maailma ja mitä ns. "kristityt" ajattelevat ja hyväksyvät ovat Raamatun mukaan eri asiota, vaikka kirkko on pappeineen synteesi syntisestä maailmasta ja sen yhdestä lihallisesta uskonnosta nimeltään "luterilaisuus", josta yritetään vaihteeksi "brändätä" synonyymiä sanalle "suvaitsevaisuus" - johtavan papiston ja piispojen toimiessä pitkän "pridemarssin kärkijoukkona" ja luonnonvastaisten sukupuolisuhteiden hyväksynnän airuena - kapinassa Jumalan ihmiseen asettamaa Jumalankuvuutta vastaan: 1 Moos.5:1,2.
Pysy tämän ketjun aiheessa, please.
"Suvaitsevaisuus" on se nykykirkon "brändi" jolla se on noussut johtajineen kapinaan Jumalan asettamaan luomisjärjestystä- ja ihmisessä ilmenevää terveeseen rakkauteen peustuvaa Jumalan kuvuutta vastaan: 1 Moos.5:1,2.
Kirkon johto kätkee petoksensa nimeomaan ja verhoaa sen suvaitsevaisen rakkauden sanomaan, ja nimeomaan sellaisen rajattoman rakkauden jonka Jumalan sana ja Kristuksen evankeliumi tuomitsee "luonnonvastaisina synteinä".
Mummonmuorin avaus vyörytää aivan samoista juoksuhaudoista, samoin termein kuin kirkon nykyjohto ja SETA .
Sanasta "suvaitsevaisuus" on siis yritetty tehdä nykyään synonyymi "luonnonvastaisten" sukupuolisuhteiden hyväksynnällä, - siis niiden jotka Jumalan sana yksiselitteisesti tuomitsee.
Kirkko on taas jo puolensa valinnut, ajan henkeä myötäillen: hyljäten tämän periaatteen kuten aina: Room.12:2.
Tuota jos ei ole suvaitseva niin eikö silloin ole suvaitsematon? Vai onko tuossa välillä jotain…
Luonnossa esiintyvä asia ei voi olla luonnoton tai luonnon vastainen. Mistä teitä vatipäitä sikiää :D
Mistä tiedät, mikä on ollut alkuperäinen luonnontila?
Koko luomakuntakin tuli kirouksen alle ja on siten epätäydellinen.
Ei kannata puhua homostelun luonnollisuudesta jos joku simpanssi panee toista perseeseen alistamimielessä, kauheaa. Ihmisen ei pidä homostella, se on kauhistuttavaa ja hirvittävää eikä kukaan terve sellaista tajua eikä voi harrastaa, normaali terve hetero ei moista voi hyväksyä ja se on tervettä eikä mitään fobiaa.
No mutta, eiväthän nämä itseään suvaitsevaisina pitävät suvaitse uskovia kun jatkuvasti heitä mollaavat. Kun uskovat kertoo mitä Jumala on mieltä synnistä niin heti nämä "suvaitsevaiset" ovat valmiita kivittämään uskovat. Joten näyttääkin tuo heidän suvaitsevaisuus olevan kovin valikoivaa sorttia.
Ei se ettei hyväksy luonnonvastaisia sukupuolisuhteita tai osoita niille hyväksyntää ole mitään kenenkään "kivittämistä", vaan terveen Kristuksen evankeliumin sisältämän opin ja luonnollisen suhteellisuudentajun säilyttämistä. Ei Kristus kutsunut uskovia luonnottomiin himoihin, vaan pyhitykseen: Room.6:12-22.
Jaa, kyllä sen voi sanoa mitä mieltä on synnistä. Eihän siitä ole kyse. Vai koitko jonkun piston kun luit millainen suvaitsematon on?
Päätä nyt.
Jos sanoo jonkin asian synniksi, heti olet vaatimassa, miksette sano sitä ja tätä ja tuota synniksi.
Sinulle näyttää suvaitsevainen olevan myönteisesti ilmiöön suhtautuva ja suvaitsematon taas kielteisesti suhtautuva. Tuollainen on farisealaisuutta.
?
Tappaminen on syntiä. Tappajaan voi silti suhtautua suvaitsevasti. Ei hänen syntistä siitä poistu, vaikka kuinka mollaisin, loukkaisin tai syyttelisin häntä. Osoittaisin kaikin tavoin, miten epämiellyttävä ihminen hän on.
Se on siis suvaitsematonta kun ei siedä jotain ihmistä ja osoittaa sen ehkä liiankin selkeästi. Suvaitsevaisuus on sitä että sietää, vaikkei ehkä tykkäisikään. Osoittaa kuitenkin hyvää tahtoa jne.
"Homofobiasta" on tehty epälääketieteellinen ja näennäispsykologinen termi jota käytetään lyömä-aseena niitä ihmisiä vastaan jotka tuntevat tervettä ja suojelevaa luonnollista inhoa luonnosvastaisia sukupuolisuhteita vastaan.
Samalla logiikalla voitaisiin perustella "fobiona" myös vaikkapa sukurutsausta, pedofiliaa, insestiä, sekä eläimiin sekaantumista. Jokainen ihminen joka tuntee luonnollista inhoa näitä iljetyksiä kohtaan voitaisiin myös leimata myös siis näiden lunnonvastaisten suhteiden osalta "foobikoksi" - jos samaa logikkaa käytetään kuin homoagendaa markkinoivat tahot käyttävät puhuessaan homofobiasta.
Luonto suojelee, juuri näin.
Samaa jargonia ja sanojen asettelua käytetäänkin kristittyjä vastaan jatkuvasti, kun luonnottomasta yritetään vääntää luonnollista.
Fobia on kuitenkin aivan jotain muuta, miksi sitä yritetään vääntää.
Sehän on pekotila ja en todellakaan pelkää yhtään homoa, vaan pidän heitä luonnottomina/ luonnonvastaisina, sillä ei ole fobian kanssa mitään tekemistä.
Hymyilyttää lähinnä tuollaiset väitteet.
Nämä yrityksen syyllistää ihmisiä "homofobialla" ovat osa sitä agressiivista ja luokkaa hyökkäystä, sekä sekä psykologista sodankäyntiä jolla luonnonvastaisten suhteiden hyväksyntää yritetään meille markkinoida.
Kyllä ne nämä väitteet hymyilyttävätkin, sillä tavalla moni itsestään epävarma homofobikko haluaa torjua kaikki auttavat neuvot. He pelkäävät niin paljon ilmi tulemista, että jotkut ovat valmiita jopa tappamaan lähimmäisiään oman "uskonsa" tähden. Useimmat homofobikothan uskovat olevansa sataprosenttisia heteroita.
Esimerkiksi Amerikasta tiedetään tapauksia, joissa sarjamurhaaja oli tappanut useita homoiksi luokittelemiaan miehiä, vaikka he eivät olleet hänen kanssaan mitenkään tekemisissäkään. Vasta vankilassa kuolemantuomiotaan odotelleessaan hän tajusi oman ongelmansa, hän ei ollut hyväksynyt omaa seksuaalisuuttaan, mutta oli yrittänyt torjua sitä näin karkein ja rikollisin keinoin. Tosin en ihmettele yhtään, jos ääriluterilaiset fanaatikot puolustavat jopa täysin viattomien lähimmäisten tappamista vastaavissa tilanteissa?
Missä on siis se kristillisyys, jota he kuvittelevat noudattavansa?
Piilohomosta tuli siis sarjamurhaaja, koska ei päässyt toteuttamaan piilotajuisia perversiotaan? Järkyttävää homopropakandaa ja täysin luokatonta.
Toi on täyttä shaibaa ja vaikka olisi tottakin yhden ihmisen kohdalla, ei siitä mitään yleistystä voi tehdä.
Maailma on täynnä häiriintyneitä ihmisiä, joiden kaikki muutkin mieltymykset heittävät häränpyllyä, kuten vaikkapa isät, jotka käyttävät lapsiaan seksuaalisesti hyväkseen.
Luettelo näiden ihmisten kohdalla on loputon ja olemme nähneet vain kiinnijääneet tapaukset, silti siitäkään ei voi tehdä yleistyksiä.
Homopropakanda on vaan mennyt överiksi kaikilla alueilla, totuus taitaa olla kuitenkin, että homoseksuaaleja on maailmassa 5- 7% väestöstä, jos sitäkään.
Nyt ovat saaneet aikaiseksi sen, että se olisi jotenkin luonnollista tai peräti synnynnäistä, jota se ei kuitenkaan ole.
Luonnotonta ei voi luonnolliseksi selittää, yhtä vähän kuin mustaa valkoiseksi ja se on totuus.
On ihan itsestään selvää että kukaan normaali terve ihminen ei voi olla tuntematta inhoa luonnottomia seksuaalisia suhteita kohtaan. Nimimerkki Luonto suojelee kirjoitti ihan oikein asiasta. Nyt seksuaalivähemmistöjen edustajat lyövät normaaleja heteroihmisiä päähän syyttäen fobiasta vaikka inho kaikkea sairasta kohtaan on luonnollista eikä mitään fobiaa. Normaali ihminen tuntee luontaista vastenmielisyyttä esim. insestiä, sukurutsaa, pedofiliaa, eläimiin sekaantumista, nekrofiliaa ja myös homoutta kohtaan. Nämä ovat luonnottomia asioita eikä sellaisia kannata mainostaa luonnollisiksi eikä sellaisia ole pakko hyväksyä tai suvaita. Kohta ei saa sanoa omaa mielipidettään joutumatta näiden aggressiivisten homomielisten silmätikuksi ja saamatta syytettä jostain vihapuheesta. Samat homomieliset tahot kuitenkin hyökkäävät ihan surutta jopa hekilökohtaisilla solvauksilla esim. Päivi Räsätä vastaan ja se ei sitten ihme kyllä olekaan vihapuhetta, yllätys yllätys. Nyt jos kerran seta mainostaa ettei seksuaalisen "suuntatumisen" vuoksi saa ketän syrjiä niin sehän tarkoittaa sitä että esimerkiksi nekrofiilia tai pedofiiliä tai zoofiiliä ei saa arvostella ja että tällainen henkilö ei voi mitään taipumukselleen ja häntä täytyy kunnioittaa ja jopa ihailla kun on tullut kaapista ulos. Lait on muuttumassa ihan sairaiksi ja kaikki luonnollinen ja terve pyritään mitätöimään. Hyvänä esimerkkinä on Kirkko ja Kaupunki lehden Ville Ranta jonka sarjakuvissa Päivi Räsästä kyykytetään ihan urakalla. Jos olisin Räsänen nostaisin kunnianloukkaussyytteen Rantaa kohtaan. Ei kaikkea homopropagandaa tarvitse hyväksyä oli uskovainen tai ei.
"En edelleenkään ymmärrä, miksi suvaitsemattomuus olisi joku hyve kristityille?"
Ei se olekaan. :D
Näin sen minäkin ymmärrän. Se ei todellakaan ole hyve eikä edes tavoiteltava asia.
Tuo kirjoittaja taisi naureskella tuolle lauseelle. Mietipä vähän miksi.
Monet uskovat tuntuvat paremminkin vain mielistelevänsä jumalaansa ja unohtavan Jeesuksen opit. Hän ei koskaan puhunut homoista mitään mutta mammona vallan ja kylmän kirjanoppineisuuden hän tuomitsi. Nämä taas näyttää näiltä tämänkin palstan monilta uskovilta unohtuneen täysin. Höpötetään pelkästään kylmiä omia tarkoitusperiä palvelevia jakeita. Homouden tuomitsemisesta on tullut heidän tavaramerkkinsä.
Enpä usko, että Jeesus olisi ollut homoseksuaalien suhteen mitenkään "suvaitsevainen". Olisi vain ajanut homouden henget heistä ulos.
Mistäs tiedät? Luulla tietysti voi vaikka mitä. Mutta mammonan kirouksesta ja raskautettujen olojen helpottamisesta hän puhui. Ja kielsi tuomitsemasta ja kivittämästä ketään. Miksei nämä asiat nouse koskaan keskiöön missään ketjussa. Ajatuskin näistä asioista kuolettaa heti ns.oikeasti uskovien näppäimistöt.
Jeesus kyllä suvaitsi kaikkea seksuaalisuuteen liittyvää, mutta ei kovin hyvin niitä, jotka eivät luopuneet omaisuudestaan. Jopa hänen opetuslapsikseen kelpasi vain ne, jotka jättivät kaiken entisen. Ei Jeesus kysellyt mikä on kunkin seksuaalinen suuntaus. Nykyuskoville Jeesus näyttäsi ovea.
Eli suvaitsevaisuus ja suvaitsemattomuus riippuu kustakin ihmisestä: ei kaikki suvaitse kaikkea. Moni uskova on kyllä osoittanut suvaitsemattomuutensa vaikka mihin, kuten niihin, jotka eivät usko samalla tavalla kuin he itse. Heille taitaa olla kunnia-asia, ettei suvaita juuri kuin omaa piiriä.
Jumala on jo tuominnut Raamatun mukaan luonnonvastaisiin suhteisisiin ryhtyneet,24 ja niin hän teki sekä lain kautta israelilaisten keskuudessa, että myöskin uudenliiton pyhien kirjoitusten mukaisesti, joten katsoppa vaikka: Room.1:24-28.
Höpö höpö jokkeri, sullekin on nämä asiat selitetty moneen kertaan kk- palstalla.
Jeesus kyllä suvaitsi, mutta allekirjoitti lain täysin;
Matt. 5:
17. Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
18. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
19. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
20. Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Tämä sama, muusi on hyvää, nimimerkille.
"Luonnotonta". Paitsi, että Jeesus tuli "lait täyttämään", ei tarkoita sitä, että seksuaalisia suutauksia olisi ollut VT:n laeissa, jos tarkoitat "luonnotonta" homoudella. Olen yrittänyt selittää, mutta eipä teillä paljon järki juokse.
Ainoa viite on 3. Moos. 18 ja 20, joissa on kieltoja heteromiehille: älä yhdy sisareesi, älä ota vaimosi sisarta sivuvaimoksesi, älä yhdy kehenkään isäsi muista vaimoista, älä yhdy äitiisi, älä makaa kuukautistilassa olevan naisen kanssa, älä makaa miehen kanssa kuten naisen kanssa, älä yhdy anoppiisi, ynnä 10 muuta kieltoa.
Ei ihan homoille suunnattua, eikä varsinkaan lesboille, jos järkesi yhtään toimii.
Kuules nyt räkyttäjä, vaikka kuinka väität Raamattua tuntevasi, et ymmärrä sisällöstä mitään.
Homoseksuaalisuus sekä muu luonnonvastaisuus on Raamatussa sekeästi ilmaistu.
On typerää syyttää muiden järjenjuoksua omalla tietämättömyydellä.
LUONNOTONTA. Taisit paljastua jo, ettet tunne, etkä tajua Raamattua ollenkaan. Ja ihmettelet miksi katson, ettei järkesi taida juosta.... Huh huh!
Pelkkä tyhjien puheiden esittäminen vailla mitään pohjaa, ei anna kovin hyvää kuvaa.
4. Moos. 31:17. Niin surmatkaa siis kaikki poikalapset ja surmatkaa myös jokainen vaimo, joka on yhtynyt mieheen. 18. Mutta jokainen tyttö, joka ei ole yhtynyt mieheen, jättäkää itsellenne henkiin.
Tämä sama jumalaolento kehotti myös murhaamaan naisia ja lapsia, neitsyet hän kehotti pitämään ja raiskaamaan.
Suomentakaa mielellään tuo ”luonnonvastaisuus”.
Se voi tarkoittaa kahta asiaa: Joka luonnossa esiintyvää tai ihmisnormien vastaista. Taidat tarkoittaa tuota jälkimmäistä?
Jeesuksen ei tarvinnut puhua homoudesta mitään, koska se oli päivänselvää juutalaisille. Se oli kielletty kirjoituksissa.
"Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus." 3.Moos.18:22
Siinä se Raamatun "tavaramerkki".
Paavali sanoo, "että luontokin opettaa, että miehelle ei sovi pitkä tukka". "Luonnonvastaisista lihanhimoista" kirjoitti Juuda.
Ja mitä se on? Yleensä mikään ei ole luonnonvastaista. vaan ihmiset määrittelevät. mikä heidän mielestä on sopimatonta. Ja se ainakin uskovien piireissä selitetään luonnonvastaisuudella.
Niin, Raamatussa kirjoitetaan enemmän normeista - eihän tuolloin paljon luonnosta tiedettykään!
3. Moos 18 on seitsemäntoista (17) kohdan lista asioista, joita miehet eivät saa tehdä. Siinä on myös kielto maata miehen kanssa kuten naisen kanssa. Katson, että koko lista on heteromiehille suunnattu.
Tämä siksi, että Raamattu kertoo muuallakin juuri heteroiden seksihurjasteluista . Esim. Room 1 Paavali kertoo, kuinka heterot olivat villiintyneet ja miehet syttyneet toisiinsa ja naiset myös.
Onko tämä se Raamatun "tavaramerkki"? Heteroille on luettu lakia.
Samaa sukupuolta olevien sukupuolisuhteet saavat tuomion Jumalata, sekä Vanhan testamentin että Uuden testamentin mukaan.
Roomalaiskirjeen ensimmäinen luku määrittelee samaa sukupuolta olevien sukupuolisuhteet "luonnonvastaisiksi", ja tämä on varsin yksiselitteista esim. Room.1-luvussa.
Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa samaa sukupuolta olevien väliset sukupuolisuhteet määritellään nimenomaan "luonnonvastaisiksi".
Tietääkös mummeli, että Raamatun kirjoitukset ovat syntyneet Pyhän Hengen johtamina, joka oli mukana jo maailman luomisessa. Siis Pyhä Henki ei mummelin mielestä tiedä luonnosta kovinkaan paljon mutta kaikkitietävä mummeli sensijaan tietää paljon enemmän, kun tuollaista tekstiä kirjoittaa.
NÄINHÄN SE ON. Ja heterotkin saavat tuomion Jumalalta vaikka kuinka monesta seksijutusta. Mutta niistä homoista ei Raamattu kerro suoraan. Miesten kanssahan makaavat myös ukkomiehet, muut heterot ja bi-miehetkin. Siksi kai tuo makaamiskielto oli heteromiehille olleessa listassa.
Toki teidän. Toisinaan vain tuntuu että se henki vain on ollut eri jokaisessa suuntauksessa. Minä puolestani kyllä katson että Raamattu on ihmisten kirjoittama – kaikesta huolimatta. Se kuvaa omaa aikaansa sen ajan käsityksiä.
Esim. Roomalaiskirjeen ensimmäinen luku puhuu nimeomaan samaa sukupuolta olevien keskinäisistä seksisuhteista, eikä suinkaan vain mistään helsinkijokerin vedätysten mukaisista iljettävyyksistä.
"Jokkeri vedättää". Ei ihan niinkään. Kerropa minulle sitten viisaampana, että missä kohtaa Raamatussa on sanaa homoseksuaalisista?
Tuo 3. Moos. 20 on kieltoja heteromiehille, jotka listan perusteella taisivat olla ainakin siihen aikaan varsin hillittömiä. Kaikki kävi, kun piti saada. Eli tämäkään ei ole sanaa niille homoille, jotka eivät makaa. Eli kaikki ne 17 kohtaa koskevat ainakin heteroita ja bi-miehiä. Homoja vain pieneltä osin.
Room 1 kertoo taas heteroista, jotka olivat villiintyneet ja olivat vaihtaneet ja alkaneet olemaan oman sukupuolensa kanssa.
Missään en minä ainakaan näe, että homoseksuaalisia olisi rangaistu, tai että heitä kielletään olemasta homo tai lesbo. Siis niitä, jotka eivät ole "vaihtaneet" tai ne jotka eivät makaa. Lesbothan pääsevät jopa Jumalan valtakuntaan, sanoo Paavalikin.
Roomalaiskirjeestä.
1:26 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
1:27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
Niin, nuo kaksi jaetta kertovat heteroista, joilla on samaa sukupuolta olevia rakastajia. He ovat toimineen kiimassa, tarkoittaa seksuaalista seikkailua sekä elämysten hakua. Ei siis tavallista suhdetta, jossa eletään arkea.
Se kai sokaisee monet, koska he olettavat esim. homoseksuaalien olevan normaalia voimakkaammin seksuaalisia – jota myös monet heterotkin voivat olla, josta tuo Raamatun kohta kertoo- Heteron joka on VAIHTANUT himojensa kohdetta. Ei siis jo alun pitäen siihen syntynyt.
On kai mahdoton ajatus, että ei kaikille seksi ole niin suuressa asemassa kuin monelle uskovalle – heille se on vain negatiivisessa mielessä. Ajatukset kuitenkin ovat siellä aivan liian paljon. Toisaalta se on homojen mustamaalaamista, että heitä ei pidä normaaleina ihmisinä vaan jonain seksikoneina.
Paavali kirjoitti roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa homoudesta tuomiten sen synniksi. Paavali sai oppinsa suoraan Jeesukselta eikä varmasti puhunut vastoin mestarinsa sanaa. Jeesus ei tuominnut huorin tehnyttä naista vaan armahti. Samoin hän armahtaa homonkin jos tällainen hänen luokseen tulee. Jos ihminen lankeaa synteihinsä saa hän nousta niistä ja Jeesus antaa voiman niistä luopumiseen. Pitää muistaa kuitenkin että Jeesus sanoi armahtamilleen ihmisille että mene äläkä enää syntiä tee ettei sinun pahemmin kävisi. On se kumma kun aina vaan toitotetaan että älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi mutta unohdetaan Jeesuksen varoitukset synnissä elämisestä. Synnistä varoittaminen on rakkautta sen hyväksyminen on välinpitämättömyyttä näiden ihmisten kohdalla. Piispoilla ja papeilla on suuri vastuu jos he tietoisesti opettavat valhetta vaikka tietävät mitä raamattu sanoo. Osa opettaa väärin siksi ettei itsekään usko jumalaan eikä siihen että jeesus on todellakin Jumala ja Jumalan poika.
Maailmanhengen uusimpien villitysten, kuten rappioilmiöden hyväksyminen "suvaitsevaisesti" ei ole aitojen Jeesuksen seuraajien tehtävä, vaan näistä synneistä nuhteleminen ja varoittaminen on heidän velvollisuutensa, vaikka kirkko siunaakin jo moninaisia syntejä ja niiden harjoittamista ajalle ominaisin ilmenemismuodoin.
Niin, mitä tarkoittaa se että sietää kaikennäköistä ja pyrkii elämään rauhassa muiden kanssa ja mitä hyväksyminen?
Jottei aiheesta liikaa lähtisi tuo homokeskustelu liikkeelle, niin tarjoan toisenlaisen esimerkin.
Kun joku on tappanut toisen, suvaitsenko häntä vai oletko suvaitsematon? Kun tuo henkilö kärsii vapausrangaistustaan, niin jos käyn hänen luonaan, kohtelen häntä ihan normaalisti, olenko silloin hyväksynyt tuon synnin?
Vai pitääkö minun alkaa nähdä hänessä kaikki mahdollinen paha, pitää häntä demonin vallassa olevana, loukata sekä yrittää käännyttää häntä kaikin tavoin. Ellei hän siitä pidä, ”nuhdella” häntä loukkaavin sanoin ja uhata helvetillä. Sitten lähteä ovet paukkuen eikä enää tavata.
Kun henkilö vapautuu, suvaitseva edelleen kohtelee arvostavasti, ehkä etsii yhdessä asuntoa ja mietitään, miten elämä siitä eteenpäin järjestyy. Vai edelleenkinkö hyväksyy synnin, jos millään tavoin hänen kanssaan on yhteyksissä? Jos tuollainen henkilö tulee kysymään tai pyytämään apua, suljettaan ovi hänen edestään. Silloinko ei hyväksy hänen syntiään?
Vai miten tämä menee?
Sinäkö olet asettumassa saman kurkihirren alle jonkun tappajan kanssa?
vieraileminen on perinteinen kristillinen hyve. Rakasta syntistä, älä syntiä.
Niin ja miten kirkko kohtelee pedofiilejä? Entä insesrtiin syyllistyneitä? Ei kaiketi heitäkään eroteta syntistenpyhien luterilaisten yhteydestä, vaan paremminkin vaikkapa vankilapastorien avulla tuetaan: armolla ruunaten ja kunistaen - toivoen parsta.
Niin, näin voisin kuvitella. Kun ajattelee esim. vankilassa työtään tekeviä, eivät hekään enää saa olla suvaitsemattomia. Se ei kuitenkaan tarkoita, että he hurraisivat rikollisten puolesta eli hyväksyisivät synnin.
No, olet vaikka vangin vartija, vankilan ravintolassa, tai vaikka sosiaalityöntekijänä siellä. Tai ehkä olet järjestössä, jonka toimintaan kuuluu vankien tukeminen. Ehkä olet vain se naapuri, joka asuu samassa rapussa. Tai voit olla ehkä hänen sukulaisensa tai kaverinsa.
Ihan minkä roolin kautta on helpompaa lähestyä tätä ajatusta – milloin olet suvaitsematon ja milloin suvaitseva?
"vieraileminen on perinteinen kristillinen hyve". Jotain sinne päin:
Jeesus nimittäin sanoi, että ne, jotka eivät käy katsomassa vankeja ja sairaita, heitetään ikuiseen kärsimykseen; Matt. 25.
Syntisen maailman menettelytavat eivät kelpaa ohjenuoraksi uudenliiton kristityille.
"Joka rakastaa maailmaa Jumalan Henki ei ole Hänessä"
No, miten synnitön noissa tilanteissa sitten toimii?
Vain yksi ihminen on ollut synnitön: Jeesus. Raamatusta löydät Hänen toimintansa suuntaviivat.
Sinun rauhaasiko sopii eläminen luonnonvastaisia syntejä harjoittavien ja niitä hyväksyvien, sekä jopa siunailevien kanssa?
Uskontosi sallii varmaan sen jos uskontosi on nykyluterilaisuutta, mutta kristinuskon ei tällaista hyväksyntää osoita, eikä Jumalan sana.
27 9. Matteuksessa fariseukset moittivat Jeesusta juuri kuten sinä argumentoit.
"Hän syö publikaanien ja muiden syntisten kanssa". Mutta niin juuri Jeesus teki, mutta hän ei saa ymmärtäjiä nykykristityiltä. Jeesuksen rauhaan sopi elellä syntisinä pidettyjen kanssa.
Tuli mieleen näitä lukiessa, että onko suvaitsevuudessa kyse henkilön hyväksymisestä, vaikka ei hyväksykkään jotain hänen yksittäistä tekoa tai mielipidettä?
Esimerkiksi naapurini on kova kokoomuslainen, punaniskainen oikeistolainen. En ymmärrä hänen kärkkäitä ja hyvin itsekkäitä mielipiteitään. En ollenkaan. Toivooko hän todellakin yhtä tylyä kohtelua itselleen kun joutuu pulaan, mitä hän tarjoaa muille? Ehkä siinä kohtaa itsekkyys menee niin kovaksi, että vaatii itselleen erityisapua kun pulaan joutuu? No, en tiedä. Vastustan jyrkästi hänen mielipiteitään, mutta saahan hän sitä mieltä halutessaan olla.
Sen sijaan hän on oikein hyvä käytöksinen, avuliaskin, kohtelias ja mukavaa seuraa. Kunhan ei puhu politiikasta. Ihmisenä keskivertoa asiallisempi, vaikka aina välillä keittää yli vaatimuksissaan ja itsekkyydessään.
En lähtisi häntä mollaamaan, onhan meissä kaikissa vikamme. Itseasiassa olen ihan onnellinen naapuristani, sillä mitään harmia hänestä ei ole. Joskus jopa iloa.
Olenko nyt suvaitsevainen, hyvä käytöksinen, suvaitsematon, mollaava vai jotain muuta. Mitä mieltä olette?
Olen sitä mieltä, että olet normaali, et mikään erityisvainen tai -väinen, -maton tai -mätön. Tuollaistahan se on. Jotkut ihmisten ominaisuudet tai mielipiteet pännivät tai niitä ei hyväksy, mutta vastaavasti heillä on niitä sellaisia, joita arvostaa tai joista pitää. Minusta myös käyttäydyt normaalin hyvin. Harvemmat naapurit rupeavat tuomitsemaan naapuriaan tämän vakaumuksesta hänelle itselleen.
Olet mielestäni suvaitsevainen. Juuri tuostahan siinä on kyse. Jos mollaisit jne. olisit suvaitsematon.
Voin väittää että nekin uskovat jotka väittävät olevansa suvaitsemattomia eivät sitä kuitenkaan ole. Kun jostain on saatu neuvo, että suvaitsevaisuus on huono asia, niin käännettään vain valkoinen mustaksi, jotta tuota neuvoa voi noudattaa. En tiedä kuka ja missä moisen idean on aikanaan saanut päähänsä. Tulee mieleen henkilö joka on periaatteesta eri mieltä, oli se sitten järkevää eli ei.
Kristinuskon rinnastaminen poliittisiin ideologiohin ja niiden omaksuneiden käyttäytymiseen kertoo ettei nimimerkki "tunnustaa" ymmärrä lainkaan sitä suurta eroa mikä on poliittisten ideologioden ja uudenliiton pyhien elämän välillä.
Juuri ne vääntävät mustan valkeaksi ja synnin jopa siunattavaksi, jotka vaativat sitä, että vastoin Jumalan sanaa ihmisten olisi hyväksyttävä samaa sukupuolta olevien luononvastaiset parisuhteet ja jopa siunattava niitä.
Ehkä en tosiaan ymmärrä. Tai sitten sitä ei oikein ole.
Voitko lyhyesti kertoa eron?
Suvaitsevaisia ollaan yleensä siihen asti, kunnes joku mainitsee Jeesus-Nimen ja apostolisen uskon.
Maailman suvaitsevaisuus ja kristinuskon arvomaailma eivät ole mitään yhteensovietettavia arvomaailmaltaan, paitsi maailmankirkoissa jotka mukautuvat kulloisenkin maailmanajan mukaan, kuten luterilaisuus tekee.
Näyttää olevan monelle vaikea edes ymmärtää, mitä suvaitsevaisuus edes sanana tarkoittaa. Tässäpä pohdittavaksi:
"»meidän maailmamme kulttuureiden, ilmaisutapojemme ja inhimillisten elämänmuotojen rikkaan moninaisuuden kunnioittamista, hyväksymistä ja arvostamista.
- - - Ihmisoikeuksien kunnioittamisen periaatteen mukaisesti suvaitsevaisuuden osoittaminen ei merkitse yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden sietämistä eikä omasta vakaumuksesta luopumista eikä sen heikentämistä.
Se merkitsee, että ihminen saa vapaasti pitää kiinni vakaumuksestaan ja hyväksyy sen, että toiset pitävät kiinni omastaan. Se merkitsee sen tosiasian hyväksymistä, että ihmisillä, jotka ovat luonnostaan erilaisia ulkomuotonsa, asemansa, puhetapansa, käyttäytymismuotojensa ja arvojensa puolesta, on oikeus elää rauhassa ja olla sellaisia kuin ovat.
Se merkitsee myös, ettei kukaan saa väkisin tyrkyttää näkemyksiään toisille. »
( UNESCOn yleiskokouksen 16.11.1995 hyväksymä Julistus suvaitsevaisuuden periaatteista)
Ja vastaavasti suvaitsemattomuus:
Haluttomuus hyväksyä näkemyksiä, uskomuksia tai käyttäytymistä, joka poikkeaa omasta.
Mikä englanninkielinen sana tuossa UNESCOn julistuksessa on? Kaipa se on englanniksi. Olen nimittäin epäillyt, että kysymyksessä saattaa olla huono käännös, kun se on käännetty suomeksi suvaitsevaisuudeksi.
DECLARATION OF PRINCIPLES ON TOLERANCE
http://www.unesco.org/webworld/peace_library/UNESCO/HRIGHTS/124-129.HTM
Sitä ehdin jo arvella, että siinä on pakko olla tolerance. Suomeksi se on avarakatseisuus, vapaamielisyys ja myös suvaitsevaisuus, mutta kun suomen kielen "suvaita"-verbillä on englannissakin monta vastinetta, esim. sietää, kärsiä, sallia, alentua tekemään, niin sana suvaitsevuus ei ole suomessa yksiselitteinen, vaan sillä on monia merkityksiä.
Olisikohan ollut parempi kääntää "tolerance" vaikka avarakatseisuudeksi, niin sillä ei olisi negatiivista sivumakua tarkoittamassa alentuvaa suhtautumista tai sietämistä, sietäminen kun tarkoittaa että sietää jotain epämiellyttävää.
Ei se avarakatseisuuskaan olisi hyvä käännös. Hankalaa on monesti kääntää kielestä toiseen, jos sanat eivät vastaa suoraan toisiaan. Vielä hankalampaa on, jos kulttuuritkin ovat kaukana toisistaan kuten Raamatun kääntämisessä.
Näinhän se on antaa tärkeän viestin, jota olisi syytä miettiä hieman enemmän. Koko sana "suvaitsevaisuus" näyttää merkitsevän eri käsitteitä eri ihmisille. Jokainen ihminen haluaa olla suvaitseva ja varmistaa sen, että suvaitsevaisuuden nimissä hän voi elää sillä tavalla ja toimia myös niin, minkä hän kokee itselleen parhaaksi. Häntä ja hänen elämäntapaansa on suvaittava.
Nimim. Muusin vääntäjälle viittaa suvaitsevaisuutena juuri kaiken hyväksymiseen, ettemme vain sortuisi kenenkään tuomitsemiseen. Tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden nimissä siunataan samaa sukupuolta olevien parisuhteet - samalla leimaamme perinteistä avioliittomalli kannattavat ja Jumalan suvaitsemattomiksi. Mitä suvaitsevaisuudella yleensä tarkoitetaan?
Filosofien tarjoama perusmääritelmä on kutakuinkin seuraava:
”Suvaitsevaisuus on tietoista pidättäytymistä puuttua kieltämällä, estämällä, pakottamalla tai muulla tapaa sellaiseen toimintaan, jota ei hyväksytä, vaikka keinot tällaiseen puuttumiseen olisivat olemassa.” Tällainen toisten elämäntapaan pidättäytyminen johtaa suuriin kärsimyksiin ja on pahimmillaan piittamattomuutta lähiummäistä kohtaan. Miksi lestadiolaisuudessa ei puututtu evankeluimin julistajan lasten hyväksikäyttöön, vaikka perheen vanhemmat siitä tiesivät, miksi kansankirkossa ei puututa niihin maallisiin päätöksiin, jotka 2000 vuotta on ymmärretty Raamatun vastaisina?
Voisin lyhyesti sanoa, että jos suvaitsemme kaikkea suvaitsemme myös sellaista, jota meidän ei tule suvaigta. jos taas olemme liian jyrkkiä, emme välttämättä suvaitse sellaista, jota meidän tulee suvaita.
On selvää, että kaikkia syntisiä, myös synnissä eläviä, on rakastettava ja heitä on kehotettava tekemään parannus ja uskomaan evankeliumi. Suuressa suvaitsevaisuudessa syntiä ei nähdä Jumalan silmissä kauhistuttavana, vaan synti ja samalla synnintekijä suvaitaan - häntä ei nuhdella, eikä hänelle anneta ohjausta ja rohkaisua tehdä parannus.
Aina, kun jonkun ihmisen väärää ja synnillistä elämäntapaa ei suvaita, kokee kohdeihminen, että häntä ei hyväksytä eikä suvaita. Kirkon julistaessa, että meidän tulee suvaita erilaisuutta, se käytännössä tarkoittaa sitä, että Sanan vastaisiin elämäntapoihin ei saa puuttua millään lailla. Valitettavasti mm. kansankirkkomme julistama suvaitsevaisuus on käytännössä maailman mielisyyteen taipumista ja Sanan totuuksista irtautumista.
Usein näissä yhteyksissä nostetaan esille homoseksuaalit, Se ei välttämättä johda mitenkään. Homoseksuaali voi olla Jeesukseen uskova Jumalan lapsi, mutta säilyttääkseen omantuntonsa puhtaana ja yhteyden Taivaalliseen Isään aitona, hän pidättäytyy seksuaalisista homoseksuaalisista suhteista. Taipumustaan hän ei voi kieltää, sehän olisi vain valehtelemista. Sama on tilanne myös yksineljällä. Raamatun Sanan mukaan ojentautuessaan hän pidättäytyy sinkkuna seksuaalisista irtosuhteista ja kilvoittelee yksinelämisessään - tai sitten jossain vaiheessa avioituu Jumalan säätämällä tavalla.
Tämä näyttää useidenkin lähteiden mukaan pitävän paikkansa:
”Suvaitsevaisuus on tietoista pidättäytymistä puuttua kieltämällä, estämällä, pakottamalla tai muulla tapaa sellaiseen toimintaan, jota ei hyväksytä, vaikka keinot tällaiseen puuttumiseen olisivat olemassa.”
http://www.hyvejohtajuus.fi/12137/mita-on-olla-suvaitsevainen/
Suvaitsevaisuudessa on siis kyse pelkästä synnin siunaamisesta, eikä se näin ollen voi kuulua kristillisiin arvoihin.
Kun filosofointiin aletaan, olisi mielenkiintoista tietää, mistä filosofiasta kirjoitat?.
”…on tietoista pidättäytymistä puuttua… sellaiseen toimintaan, jota ei hyväksytä…”
Mielestäni tuossa jo hypätään yli koko termin, liu’utaan anarkian tai pikemminkin mielivallan suuntaan hyvin helposti. Suvaitseminen ei mielestäni ole tekojen hyväksymistä vaikka tekijää suvaitaankin. Kun joku varastaa, se tulee estää ja siitä tulee rangaista. Silti varasta voimme suvaita, eikä syrjiä, pahoinpidellä tai muuten kohdella häntä halventavasti.
”…jos suvaitsemme kaikkea suvaitsemme myös sellaista, jota meidän ei tule suvaigta. jos taas olemme liian jyrkkiä, emme välttämättä suvaitse sellaista, jota meidän tulee suvaita.”
Aivan, kyse on siitä, mihin se raja asetetaan mikä meissä tekoina näkyy. Nytkin käydään keskustelua siitä, pitääkö uusnatsit päästää valtaan sananvapauden merkeissä? Miten pitkälle meidän tulee hyväksyä erilaisia väkivaltaisia ryhmittymiä? Entä mitä lapselle saa tehdä uskonnon nimissä (esim. ympärileikkaukset)? Miten paljon voimme syrjiä esim. maahanmuuttajia, värillisiä, vammaisia, henkisesti sairastuneita, päihdeongelmaisia, vanhuksia, eri aatteita edustavia jne.
Samalla tässä käydään keskustelua siitä, miten paljon voi joku uskonto tai suutaus vaikuttaa niihin, jotka eivät ole sen uskonnon piirissä tai jäseniä? Missä määrin voimme puuttua toinen toisemme avioitumiseen, seksuaaliseen käyttäytymiseen, pukeutumiseen jne.? Kuka tai mikä taho on se, joka noin saa tehdä?
Sinulla on oma käsityksesi siitä, mikä on Raamatun mukaista tai vastaista. Jos hyväksyt sen että on myös muita näkemyksiä, jotka ovat yhtälailla Raamatun kautta perusteltavissa, ole suvaitseva. Jos esim. työssäsi et kohtele heitä asiakkaina samalla tavalla kuin muita tai tuputat heille omaa näkemystäsi niin, etteivät nuo toisen edes saa puheenvuoroa, olet suvaitsematon.
Ehkä sinun olisi pitänyt lukea tuo Olli-Pekka Vainion kolumni kokonaan? Siellä oli erittäin hyviä ajatuksia:
Mihin hyveitä kuten suvaitsevaisuutta tarvitaan:
”… hyveet voivat ohjata meitä toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla tilanteissa, joissa erimielisyys vallitsee sekä auttaa meitä näkemään ne keinot, joiden avulla voimme pyrkiä tilanteessa eteenpäin.”
”… moniarvoisuus edellyttää suvaitsevaisuutta siinä mielessä, että yhteiskunnan tulisi olla valmis sietämään hyvin monenlaisia näkemyksiä ja keskenään ristiriitaisia toimintatapoja.”
Tässä oikeastaan on suvaitsevaisuuden ydin:
”Jotta aito suvaitsevaisuus voi olla mahdollista, toiselle täytyy antaa tila toimia kuten haluaa ilman, että puutumme siihen, vaikka mielemme kuinka tekisi.”
Siitä seuraa ongelmia, kuten huomataan kun ajatellaan uskonnollisia yhteisöjä.
”Tämä taas luo yhteiskunnan sisään omalakisia yhteisöjä joilla on omat sääntönsä, joita kaikki yhteiskunnan jäsenet eivät jaa. Mutta mihin asti tätä voidaan sallia ja kuinka paljon moniarvoisuutta todella olemme valmiita kestämään?”
”Suurimmassa osassa yrityksistä harjoittaa hyveellistä suvaitsevaisuutta sorrutaan yleensä joko välinpitämättömyyteen tai hyväksyntään.”
Tilanne jossa ei enää suvaitsevaisuudella ole sijaa. Tätä ehkä jotkut uskovat ajavat takaa koska eivät hyväksy suvaitsevaisuutta:
”… suvaitsevaisuutta ei enää tarvittaisi, koska laki kertoo meille, mitä kustakin asiasta pitää ajatella.”
Joka puolestaan johtaa tähän:
”Jääkö meille lopulta muita todellisia vaihtoehtoja kuin väkivaltainen yhdenmukaisuuteen pakottaminen ja relativismi?”
Keskustelussa Meinilä kiteyttää termin hyvin: ”… suvaitsevuus edellyttää SEKÄ erimielisyyden jatkumisen ETTÄ kyvyn maltilliseen keskusteluun erimielisyyden kohteesta.
http://www.hyvejohtajuus.fi/12137/mita-on-olla-suvaitsevainen/
Nimim. Gorbanzo tuo luettavaksemme UNESCON määrittelemää sanasta suvaitsevaisuus.
"suvaitsevaisuuden osoittaminen ei merkitse yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden sietämistä eikä omasta vakaumuksesta luopumista eikä sen heikentämistä."
Kristitty uskova pitää tuonkin perusteella kiinni omasta Jumalan Sanaan pitäytymstä vakaumuksestaan, eikä anna maailmallisuutta syleilevien kirkon julkilausumien sitä heikentää.
Suvaitsemattomuus: "Haluttomuus hyväksyä näkemyksiä, uskomuksia tai käyttäytymistä, joka poikkeaa omasta."
Kristitty uskova on siis myös suvaitsematon, sillä hän ei hyväksy käyttäytymistä, joka poikkeaa omasta, Raamattuun pidättäytyvästä käyttäytymisestä. On oltava kuitenkin tietoisia siitä, että kaikkea omaa käyttäytymistä ohjaa Jumalan Sana. Useinhan kristillisyyden nimissä toimitaan liian jyrkästi eikä omatuntoa ole ruokittu Raamatun kokonaisnäkemyksellä ja raittiilla opilla.
Siunausta päivääsi!
"Kristitty uskova on siis myös suvaitsematon"
En ole edes kristitty, mutta olen kanssasi eri mieltä. Käännän yhdestä sähköpostista erään ystäväni kommentin:
"Minulla on uskomukseni, sinulla on omasi. Sinä pidät kiinni tietystä uskonnosta, minä omastani. Sinä olet ateisti, minä olen muslimi. Meidän välillämme on uskonnollinen erimielisyys, me uskomme toisella tavalla. Mutta meidän pitäisi kuulemma pystyä elämään samassa maailmassa ja suvaita toisiamme.
Mutta se, mitä yleensä suvaitsevaisuudella tarkoitetaan on vain älykästä puhetta mielen tasolla. Me tiedämme molemmat, että toisen mielestä toinen on väärässä. Se on valheellista suvaitsevaisuutta. Me sanomme: “Jatka sinä mitä teet, minä jatkan omaani -mutta suvaitaan toisiamme, olkaamme veljiä toisillemme.”
Tämä ei ole suvaitsevaisuutta. Me puhumme suvaitsevaisuudesta vain kun koemme ylimielisyyttä toista kohtaan. Silloin kun oma asemamme ja tietämyksemme on omasta mielestämme niin varma ja aukoton, että sille ei ole mitään vaihtoehtoa.
Olemme suvaitsevaisia vain silloin, kun näemme pysyvän eron itsen ja toisen välillä. Minä olen suvaitsevainen tai suvaitsematon vain silloin kun koen eron syntisen ja vanhurskaan, homoseksuaalin ja heteroseksuaalin, arabin ja juutalaisen, vihollisen ja ystävän, pahan ja hyvän välillä.
Tuo kaikki on mielen suvaitsevaisuutta, se ei tule sydämestä.
Vasta kun sydämessämme asuu se suurin rakkaus, me voimme olla veljeksiä keskenämme. Silloin meidän ei tarvitse enää puhua suvaitsevaisuudesta. Silloin ei ole välillämme ole mitään eroa, sillä se rakkaus ei tunne rajaa sinun ja minun välillä.
Silloin emme enää puhu edes veljeydestä, sillä sydämissämme me olemme veljiä -olemme aina olleet."
En oikein jaksa uskoa, että teidän Jeesuksenne olisi asiasta eri mieltä?
Kirjoittipa hyvin tuo muslimiystäväsi. Noin se minunkin mielestäni on. Koko suvaitsevaisuus-sanan voisi heittää kaivoon. Sitä ihannetta, että ihmisten pitäisi pystyä elämään rauhassa keskenään eikä ketään saa sortaa, täytyisi nimittää jotenkin toisin.
Ystäväsi kirjoitti ilmeisesti englanniksi ja tulkitsi "tolerance"n ylimielisyydeksi. Ihmiset eivät ole huijattavissa. Eivät he luule, että kun "suvaitaan", ollaan oikeasti sydämessä tasavertaisia.
Sanoisin että aika tyhjentävästi sanottu!
Gorbanzolle tarkoitin tuon.
Hyvä, toit toisen näkökulman suvaitsevaisuuteen. Tämän ymmärrän ihan täysin että moni ei oikeasti ole sisimmässään sellainen. Näinhän on monen muunkin ns. hyvien tapojen taustalla, ollaan ystävällisiä ja kohteliaita ja samalla sanaton viestin kertoo aivan muuta. Se tuntuu eism. mielistelyltä piilokeljuilta tai muuten epämiellyttävältä. Olevinaan ollaan hyviä. Itse koen sitä turhan usein, se mielestäni on sitä keskiluokkaista arvomaailmaa. Tosin sitä koetan aina vähän kritisoida tai horjuttaa.
”…kun oma asemamme ja tietämyksemme on omasta mielestämme niin varma ja aukoton, että sille ei ole mitään vaihtoehtoa.” No, itsestäni tuo tuntuu suvaitsemattomuudelta. Siinä korottaa itsensä toisen yläpuolelle niin että erilaisuus on jotain alempaa ja ehkä halveksuttavampaa.
Toki voimme puhua rakkaudestakin, sillä se todella sisältää myös suvaitsevaisuuden. Oli se sitten veljeys tai sisaruus. Kun osaamme nähdä toisen ihmisenä siinä missä itsensäkin. Se taas on todella vaikea taito – rakastaminen.
Mutta yhteiskunnassa tarvitaan näitä normeja – ettei elämä kävisi pelkäksi riitelyksi ja taisteluksi omista oikeuksista. Ihmisten sydämen kovuus on siihen yksi syy, siksi ei ole huono asia sekään että edes näennäisesti on suvaitseva.
Et tainnut mummuori ymmärtää tuon muslimin viestin sisältöä. Se oli rehellinen ja totta. Siinä ei ollut ihmisviisasteluja, joita mielestäni tuo sinun viestisikin on täynnä.
Luehan uudelleen, mitä hän oikein kirjoittikaan, kun tulkitset sitä vähän kuin piru Raamattua.
Muslimin viestissä vaikutti Pyhä Henki, näin sen olen kokenut, vaikka olen kristitty, mutta PH kulkee missä tahtoo ja vaikuttaa minkä kautta tahtoo. Se viesti oli niin perin juurin totta, että sydän huusi sille innoissaan aamenta. Musliminko tänne tarvitsee tulla puhumaan totta, kun ihmiset seikkailevat ja sekoilevat ihmistekoisten teorioittensa pusikoissa. Hän on kuin se sadun pikkupoika, joka sanoi että keisarilla ei ole vaatteita.
P.S. Rakastaminen ei ole taito. Tuo muslimi tietää, mitä on se suuri rakkaus. Se tieto saadaan vain kokemalla.
No, voihan asian tulkita moneen suuntaan, se on totta.
”Mutta meidän pitäisi kuulemma pystyä elämään samassa maailmassa ja suvaita toisiamme.”
Tarkoittaako se ettei meidän tule pystyä elämään samassa maailmassa ja olla suvaitsematta toisiamme - eli syrjiä, riistää, ottaa pois oikeuksia jne. toinen toisiltamme?
Minä tulkitsin niin, että hän hakee nyt suvaitsevaisuudelle omaa näkemystään vastaavaa, joka sitten tuleekin:
”…yleensä suvaitsevaisuudella tarkoitetaan on vain älykästä puhetta mielen tasolla. Me tiedämme molemmat, että toisen mielestä toinen on väärässä.”
Jälleen näkökulmia:
Eli suvaitsemattomat erottavat selkeästi toisistaan muut itsestään, koska sanotaan toisen olevan väärässä. Antaako täm oikeuden jälleen huonoon kohteluun? En usko että kirjoittaja ajoi tätä näkemystä takaa.
”Olemme suvaitsevaisia vain silloin, kun näemme pysyvän eron itsen ja toisen välillä. Minä olen suvaitsevainen tai suvaitsematon vain silloin kun koen eron syntisen ja vanhurskaan, homoseksuaalin ja heteroseksuaalin, arabin ja juutalaisen, vihollisen ja ystävän, pahan ja hyvän välillä.”
Tämä aukaisee asiaa hiukan lisää. Aina kun kohtamme erilaisen ihmisen, suhtautumisemme on sen mukaista, kumpaa noista ollaan. Suvaitsevainen antaa toisen pitää mielipiteensä, luopumatta omastaan. Hän toki voi keskustella ja sen kautta vaikuttaa toisen ajatteluun, mutta hän ei esim. tuputa tai ole päällekäyvä. Suvaitsematon sen sijaan koettaa kääntää toista jatkuvasti ajattelemaan samoin kun hän itse ajattelee. Siinä on se ero. Eli kirjoittaja oikeastaan puhuu siitä, että jotkut voivat kovasti näytellä suvaitsevaa, jopa ilmaista ymmärtävänsä toista, mutta kun hän kääntää selän, mieli muuttuu. Silloin suvaitsevaisuus ei ole sydämestä vaan kulttuurin kautta omaksuttua normistoa.
”Vasta kun sydämessämme asuu se suurin rakkaus.”
Tämän ymmärsin niin että tuolloin todellakin ei enää tarvitse edes miettiä, onko suvaitseva vai suvaitsematon sillä suvaitsevaisuus on sydämessä.
Rakastaminen on taitoa, tietoa ja tunnetta. Kaikkea yhdessä. Rakastamaan opitaan, ja on paljon helpompaa olla rakastamatta, koska silloin ei vaadita itseltään mitään.
Et mummomuori ymmärrä sen viestin sisältöä. Yrität selittää sitä omasta ajatusmaailmastasi käsin, ja pieleen menee, joten anna olla.
Olisin kyllä mielelläni halunnut kuulla, miten sinä ymmärsit sen?
Ylisuvaitsevaisuus ei ole Raamatun mukaista, silloin siis kun suvaitsevaisuus menee ristiriitaan Raamatun sanan kanssa, muutenhan tulee rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään ja siunata vihamiehiään. Väitätkö että sellaisia asioita pitäisi suvaita jotka ovat Jumalan Sanan vastaisia? Homoseksuaalisuus taitaa olla mielestäsi ihan ok? Onko se mielestäsi synnynnäistä vai opittua? Kaikkia muita tulee suvaita paitsi kristittyjä?
raamattu on niin epäselvä opus että sen perusteella voi olla suvaitsematta ihan mitä vain itse haluaa ja naamioida se joksikin jumalan tahdoksi
5. Moos. 23:1 "Älköön kukaan, joka on kuohittu musertamalla tai leikkaamalla, pääskö Herran seurakuntaan."
Eli pallittomia miehiä ei tule suvaita, palittomat miehet ovat jumalalle kauhistus. Ilmeisesti kirkon ovilla olisi hyvä kurkata housuihin että ne kulkuset löytyy?
Ehkä tuolle ”yli” suvaitsevaisuudelle olisi parempi ilmaisu joku muu? Se vie kyllä ojaan koko käsitettä.
Onhan sinun pakko sietää mm. se, että suurin osa ihmisistä on maallisia? Joudut tekemisiin niiden kanssa jokainen päivä – ellet sitten ihan erakkona elä. Kohteletko siis eri tavoin niitä, joita et suvaitse?
No 'liiallinen suvaitseminen' sitten? Ja mitenhän tuo ylisuvaitsevaisuus vie käsitettä "ojaan"? Ei mitenkään.
"Onhan sinun pakko sietää mm. se, että suurin osa ihmisistä on maallisia? Joudut tekemisiin niiden kanssa jokainen päivä – ellet sitten ihan erakkona elä. Kohteletko siis eri tavoin niitä, joita et suvaitse? "
Olenko sanonut etten siedä, Jumala on antanut kaikille valinnan vapauden ja kunnioitan sitä. En sanonut myöskään etten suvaitsisi jotain ihmistä? Tai kohtelevani eri tavoin ketään? Et vastannut: 'Väitätkö että sellaisia asioita pitäisi suvaita jotka ovat Jumalan Sanan vastaisia?' Homoseksuaalisuutta tulisi siis tukea Raamatun sanan vastaisesti vai?
5. Moos. 23:1 "Älköön kukaan, joka on kuohittu musertamalla tai leikkaamalla, pääskö Herran seurakuntaan."
Palliton mies on jumalalle kauhistus. Miksi et ole vainoamassa eunukkeja?
.... ainiin. Poimit jakeita oman valintasi mukaan perustellaksesi suvaitsemattomuutesi...
Sinua kiinnostaa seksi siis aika tavalla? Eikö samaan tapaan tulisi kohdella myös esiaviollista seksiä harrastavia kuin uudelleen avioituvia kuin kohdellaan homoseksuaaleja? Laittaen kaikki paha heidän ylleen ja kirjoittaen mitä mielikuvituksellisimpia kirjoituksia siitä, millaisia demoneja he oikeastaan ovatkaan ja miettien salaliittoteorioita mitä he suunnittelevatkaan.
Mitähän kaikkea voi ”harrastaa” Raamatun sanaa vastaan? Kyllä sieltä löydät kohtia, joilla voit väittää että moniavioisuus on Sanan mukaista ja orjien pitämistä ei ole kielletty. Ihan mitä mielesi kaipaa.
Se ei muuta sitä tosiasiaa että Jumala ei tule päästämään yhtään homoseksuaalia eikä mitään muutakaan pahaa tai kauhistusta valtakuntaansa. Tuollaiset liberaali teologit eivät näytä ymmärtävän että homoseksuaalisuus on jatkuvassa synnissä elämistä (= Pyhän Hengen pilkkaa jota ei anteeksi anneta), eivät kaikki jutut homoista ole salaliittoja (niitäkin on varmasti paljon), heidän ohjeitaan asiansa eteen viemiseksi löytyy ihan homojärjestöjen omilta sivuilta, kuuluu marxilaiseen vallankumoukseen. Ja mitenhän homoseksuaaleja nyt on kohdeltu huonosti? Ihan rauhassa saavat elää, vai tarkoitatko että heille kuuluisi avioliitto? Eikä minulla muuten heitä vastaan mitään ole, mutta esim. avioliitto on miehen ja naisen välinen ja se sanotaan Raamatussa niin selkeästi etteivät edes liberaali teologit pysty sitä vääntelemään!
"Mitähän kaikkea voi ”harrastaa” Raamatun sanaa vastaan? Kyllä sieltä löydät kohtia, joilla voit väittää että moniavioisuus on Sanan mukaista ja orjien pitämistä ei ole kielletty. Ihan mitä mielesi kaipaa."
Kuinkahan tuollaisia voi väittää, raiskaamatta Raamattua? - Ei mitenkään.
".... ainiin. Poimit jakeita oman valintasi mukaan perustellaksesi suvaitsemattomuutesi..."
Mitähän itse teit? Ja en ole edelleenkään sanonut etten suvaitsisi jotain?
Kaikki avioliiton ulkopuolella tapahtuva seksi on syntiä, sekä sodomia avioliiton sisälläkin. Ei tuon sanomiseen mitään demonisointia ja salaliittoteorioita tarvita.
Kyllä vain Raamatulla on aikoinaan perusteltu aparheidiakin, mutta aivan yhtälailla sieltä löytyy perustelut moniavioisuuteenkin.
Tuota, eivät homot ole saaneet elää rauhassa. Eikä ole olemassa mitään salaliittoja – etenkään mitään ”Marxilaista vallankumousta”. Tuo on juuri sitä tietämättömyyttä ja suvaitsemattomuutta – annetaan väärää todistusta ja valehdellaan jotta se oma kruunu kirkastuisi!
Avioliitto on maallinen asia. Toki voi parisuhteen kokea Jumalan asettamaksi, se on ihan ok.
"Homoseksuaalisuutta tulisi siis tukea Raamatun sanan vastaisesti vai?"
No miksi et ole meuhkaamassa eunukkeja pois kirkoista? miksi et ole kylttien kanssa eduskunnan edessä kieltämässä pallien leikkausta koska se on jumalle kauhistus?
.. ainiin ,poimit edelleen raamatusta vain haluamasi kohdat ja toitotat niiden olevan jumalasi tahdon vastaisia. Ne muut jumalan tahdon vastaiset asiat saavat jäädä :D
"Kyllä vain Raamatulla on aikoinaan perusteltu aparheidiakin, mutta aivan yhtälailla sieltä löytyy perustelut moniavioisuuteenkin."
- Sieltä ei kyllä perusteita niille löydä, koska nuo eivät ole Jumalan tahto. Taitava valehtelija ja puhuja osaa perustella mitä vain millä vain.
"Tuota, eivät homot ole saaneet elää rauhassa. Eikä ole olemassa mitään salaliittoja – etenkään mitään ”Marxilaista vallankumousta”. Tuo on juuri sitä tietämättömyyttä ja suvaitsemattomuutta – annetaan väärää todistusta ja valehdellaan jotta se oma kruunu kirkastuisi!"
- Ei ole tietämättömyyttä, eikä väärä todistusta eikä se ole mitenkään "oman kruunun kirkastamista" jos pitää totuutta esillä. Nämä homo agendat ovat kyllä kaikkien löydettävissä jos haluaa, ne ovat erittäin näyttävästi homoyhteisöjen ohjelmissa ja nettisivuilla. Aika rauhassa ovat Suomessa saaneet elää.
"Onko homoliikkeen menestyksen takana tietoinen yhteiskunnallinen suunnitelma, jolla tähdätään klassisen kristillisen avioliittokäsityksen murtamiseen?"
http://www.tv7.fi/vod/player/?program=12324
Seksuaalivähemmistöillä on agenda ja toimintasuunnitelma siitä millä tavalla homous ja lesbous saadaan yleisesti hyväksytyksi tässä maailmassa. Suunnitelmaan kuuluu voimakas manipulointi ja aivopesu sekä vastustajien mustamaalaaminen ja demonisointi. Ei tietenkään kaikki homot ole mukana homoaktivistien suunnitelmissa, mutta osa heistä on.
Homoaktivistien suunnitelma tulee esille Marshall K. Kirk ja Erastes Pill Guide lehden artikkelista "The Overhauling of Straight America" (marraskuu 1987). Tätä artikkelia pidetään homoseksuaalisen liikkeen "raamattuna". Artikkeli tuo esille kuuden askeleen strategian kuinka toteutetaan propagandakampanja, jossa oma agenda tehdään hyväksytyksi ja toisinajattelijat pyritään tuhomaan leimaamalla heidät suvaitsemattomiksi sekä pahoiksi ihmisiksi. Artikkelin kuusi askelta ovat:
1. Puhu homoudesta äänekkäästi ja niin usein kuin mahdollista
2. Esitä homot uhreina, ei aggressiivisina hyökkääjinä
3. Anna myötämielisille perusteita
4. Esitä homot hyvinä
5. Esitä vastustajat pahoina
6. Rahoita kampanjaa
"Avioliitto on maallinen asia. Toki voi parisuhteen kokea Jumalan asettamaksi, se on ihan ok."
Jumala on tarkoittanut avioliiton miehen ja naisen väliseksi. Jumala ei siunaa liittoa kahdelle saman sukupuolen edustajalle.
Kannattaa miettiä useamman kerran haluaako lähteä epäilemään Jumalan oikeudenmukaisuutta.
5 jakeessa tulee: ...koska... Jos jakeita ottaa irralleen kontekstistaan niitä ei voi ymmärtää. Siksi tulisi lukea koko 5.Mooseksen kirja eikä vain yhtä jaetta.
"
No miksi et ole meuhkaamassa eunukkeja pois kirkoista? miksi et ole kylttien kanssa eduskunnan edessä kieltämässä pallien leikkausta koska se on jumalle kauhistus?
.. ainiin ,poimit edelleen raamatusta vain haluamasi kohdat ja toitotat niiden olevan jumalasi tahdon vastaisia. Ne muut jumalan tahdon vastaiset asiat saavat jäädä :D "
Ja nuo koskevat Mooseksen liittoa, nykyään on Uusi liitto. Kaikissa Raamatun liitoissa (Aadamin liitto, Nooan liitto...) on ollut omat säädökset. Jumalan tahto on että kaikki ihmiset pelastuisivat, eli silloin toimisin Raamattua ja Jumalaa vastaan jos menisin "meuhkaamaan".
*lisäys: Jeesus ei kumonnut Mooseksen lakeja vaan täytti ne, mutta esim tuo kuohiminen ei niihin kuulu.
"Jumala on tarkoittanut avioliiton miehen ja naisen väliseksi."
Aina hauskaa kun, joku ihminen on niin käsittämättömän typerä että luulee oikeasi tietävänsä, jonkun jumalan tahdon.
"Jumala ei siunaa liittoa kahdelle saman sukupuolen edustajalle."
Taidat olla joku jumalan profeettakun noin tiedät mitä se jumala siunaa ja mitä ei :D
"Kannattaa miettiä useamman kerran haluaako lähteä epäilemään Jumalan oikeudenmukaisuutta."
4. Moos. 31:17. Niin surmatkaa siis kaikki poikalapset ja surmatkaa myös jokainen vaimo, joka on yhtynyt mieheen. 18. Mutta jokainen tyttö, joka ei ole yhtynyt mieheen, jättäkää itsellenne henkiin
jumalasi mukaan on oikeudenmukaista surmata naisia ja lapsia, neitsyet sai pitää ja raiskata.
jumalasi on paimentolaismiesten keksimää sontaa. pitäisi olla itsestään selvää kun VT:tä lukee, sen verran kammottava narsistinen, psykopaattinen hirviö tämä jumala on.
Jumalan on ilmoittanut itsensä Raamatussa ja Raamatusta käy ilmi Jumalan tahto ja se mitä Hän siunaa ja mitä ei.
" 4. Moos. 31:17. Niin surmatkaa siis kaikki poikalapset ja surmatkaa myös jokainen vaimo, joka on yhtynyt mieheen. 18. Mutta jokainen tyttö, joka ei ole yhtynyt mieheen, jättäkää itsellenne henkiin
jumalasi mukaan on oikeudenmukaista surmata naisia ja lapsia, neitsyet sai pitää ja raiskata.
"jumalasi on paimentolaismiesten keksimää sontaa. pitäisi olla itsestään selvää kun VT:tä lukee, sen verran kammottava narsistinen, psykopaattinen hirviö tämä jumala on. " "
Taas jae irrotettu asia yhteydestään. Raamatussa on kyllä aina sanottu miksi näin tapahtuu. Yleensä nuo kansat olivat palvelleet epäjumalia; kiviä, puita, sonneja, kuuta, tähtiä jne ja he uhrasivat niille ihmisuhreja, pieniä lapsia miellyttääkseen baalia ja muita heidän jumaliaan ja kaiken tällaisen Jumala käski hävittää. Näissä tilanteissa oli aina toimittu Jumalan tahdon vastaisesti ja he saivat oikeudenmukaisen rangaistuksen. Eikä VT:n ja UT:n Jumala eroa toisistaan, aivan sama ja muuttumaton Jumala kyseessä.
Tiedätkö, jos aivan samalla tavalla alettaisiin vääntää kristittyjen kirjoja, voitaisiin väittää että kristityillä on salaliitto muita vastaan? Jo se että opetetaan miten parhaiten voi evankelioida, voidaan ymmärtää salaliitoksi.
Kyse on siis jostain amerikkalaisesta kirjoituksesta, joka halutaan liittää kaikkiin homoihin. Muista että eivät kaikki homot ole samanlaisia!
Muuten parisuhde on Jumalan asettama, avioliitto keksittiin paljon myöhemmin.
Parisuhde on todella Jumalan asettama, mutta jon vähänkin olet Raamattua lukenut, niin ei siellä homo- ja lesbosuhteista mainita missään muussa tarkoituksessa, kuin että sellaiset on SYNTIÄ, siis Jumalan mielen vastaisia.
Vääntää? Ei mitään ole väännetty, vaan pidetty totuutta yllä jota sinä koko ajan vastustat. Kristittyjen kirjoja väännelläänkin ympäri maailmaa mm myös homojen toimesta.
"Jo se että opetetaan miten parhaiten voi evankelioida, voidaan ymmärtää salaliitoksi."
Kuinkahan kun Raamatussa selviää kuinka evankelioidaan, niin turha sitä on jonkun ihmisen alkaa muuttelemaan. Ei ole normaalia etsiä fanaattisesti salaliittoja joka puolelta, mitä vasemmistolaiset tekevät.
"Kyse on siis jostain amerikkalaisesta kirjoituksesta, joka halutaan liittää kaikkiin homoihin. Muista että eivät kaikki homot ole samanlaisia!"
Eivät ole kaikki ei, mutta ei ole kyse vai yhdestä kirjoituksesta vaan tuo on vain yksi monista. Kyllä näillä järjestöillä on vahva ideologia takana joka on Raamatun vastainen.
Luonnollisesti sinä et pidä asiaa salaliittona koska katsot asiaa sisältäpäin. Tämä on hyvä muistaa, että näin voivat nekin ajatella, joiden tekoja sinä pidät salaliittona. Eikö pidä hyväksyä se, mitä toisille tekee kun sitä tehdään sinullekin?
En pidä mitään salaliittona jos se ei todistettavasti ole sitä.
"Eikö pidä hyväksyä se, mitä toisille tekee kun sitä tehdään sinullekin?"
- ?
Minä luulen, että jokainen ihminen on joissakin asioissa suvaitsevaisempi ja toisissa suvaitsemattomampi kuin toinen.
Mitä lähempänä asia on omia tärkeinä pitämiään arvoja, sitä suvaitsemattomampi on toisenlaisille arvoille. Vähemmän tärkeille arvoille, jotka ei läheltä liippaa, voidaan olla hyvinkin suvaitsevaisia.
Voitaisiinko sanoa, että suvaitsevaisuudesta ei voi kiistellä, koska siihen liittyy sellaisia arvoja, jotka ihmiselle on usein pysyviä. Niistä harvoin muuttaa kantaansa.
MUMMO
_______
Kaikilla on täydellinen tasa-arvo tehdä ne valinnat jotka ilmentävät
Herramme omien oikeellisuutta Sanan valossa.
Sinä edustat valheellisuutta noissa asioissa.
2.Kor.
6:15 Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa?
6:16 Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani."
6:17 Sentähden: "Lähtekää POIS heidän keskeltänsä ja EROTKAA heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani
6:18 ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias."
mummomuori
___________
Synnintekoa ei tule suvaita , mutta miksi sitten suvaitset???
Niin, mitä ”suvaitsen” – en ainakaan rikoksia. En suvaitse valehtelemista jne. Tarkoittaa sitä, että aivan varmasti näistä asioista nuhtelen. Jos toinen jatkaa, se on hänen valintansa.
Tiedän kyllä että haet sitä, ettei kaksi miestä saa harrastaa anaaliyhdyntää mutta mies ja nainen saa. Se taas on ihmisten luoma oma ”synti” – promiskuiteettia sen sijaan pidän syntinä. En siltikään ala tuomita ketään, koska sen jätän yksin Jumalalle. Aina voi olla tukena, jos joku todella haluaa tehdä muutoksen.
Kun kirkolla ei enää ole edes pariakymmentä vuotta kasassa pysyvää moraaliopetusta, niin me kaikki voidaan nuhdella toisiamme ristiin niistä asioista jotka mieltä ärsyttävät, ja sitten viis veisata itse saamistaan nuhteista kun ei ole oikeaa eikä väärää, vain mielipiteitä.
mummomuori sanoi :
Tiedän kyllä että haet sitä, ettei kaksi miestä saa harrastaa anaaliyhdyntää mutta mies ja nainen saa. Se taas on ihmisten luoma oma ”synti"
__________
Ei se ole mikään "oma synti" vaan Jumalan tuomitsema kauhistus.
Tässä ei niinkuin tuomita ketään vaan tuodaan esiin mitä mooseksen kirjat ja
Roomalaiskirjeet asiasta kertovat.
Onhan ne tiedot tuotava esiin - ei se ole tuomitsemista - eikö totta??
Niin, eikö samalla pitäisi tuoda kaikki muukin sieltä Mooseksen kirjoista? Koska homoja on vainottu jo vuosisatoja, niin eiköhän se ole heillä oikein hyvin tiedossa, mitä mieltä osa kristityistä on – tai mitä Raamatussa on?
Se on tuomitsemista, kun joku asetetaan syntipukiksi kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan. Eivät ne omat synnit sillä poistu. Sekin on tuomitsemista jos alamme alentaa ja kohdella muita huonosti. Ne teot ovat tuomion tekoja.
En ole vaatimassa ketään harrastamaan homoseksiä. Olen puolustamassa heitä vääriltä ja osin täysin asiattomilta loukkauksilta. Jokainen hetero voi olla aivan vapaasti sitä mitä on, ei kenenkään pidä muuttaa seksuaalista suuntautumistaan. Joten hän joka katsoo olevansa muiden moraalinvartija ja haluaa käyttää valtaa muiden seksielämään omien sääntöjen mukaan, ei vain toimi oikein. Omaan elämäänsä sen sijaan voi niitä sääntöjä käyttää vallan mainiosti.
"ei kenenkään pidä muuttaa seksuaalista suuntautumistaan. "
- Eli ihminen joka on homo ei saa pyrkiä pois homoudestaan löytääkseen pelastuksen ja iankaikkisen elämän? Ihmisen tulee muuttua jos haluaa Jumalan yhteyteen, jos ei niin sitten ei.
____
"Sekin on tuomitsemista jos alamme alentaa ja kohdella muita huonosti."
- Ei ole tuomitsemista, mutta syntiä kylläkin. Eikä homoja olla mitenkään huonosti kohtelemassa vaan avioliitto ei vain kuulu heille.
____
"Joten hän joka katsoo olevansa muiden moraalinvartija ja haluaa käyttää valtaa muiden seksielämään omien sääntöjen mukaan, ei vain toimi oikein."
- Ei seksielämään, mutta avioliitto ei kuulu saman sukupuolen edustajille. Ja siitä homoseksistäkin voi sanoa että se ei ole oikein.
Kristityn tulee pitää totuutta esillä, Jumala sitten aikanaan tuomitsee, sehän on lähimmäisen rakkautta kun kertoo ihmisille totuudesta.
mummomuori sanoi :
Niin, eikö samalla pitäisi tuoda kaikki muukin sieltä Mooseksen kirjoista?
__________
Poistaisit siis myös Roomalaiskirjeen sisällön , sillä siellä on täsmälleen samat
asiat lueteltuina.
mummomuori sanoi :
Niin, eikö samalla pitäisi tuoda kaikki muukin sieltä Mooseksen kirjoista?
_________
Ei aivan kaikkea , mutta ei niitä kirjoja ole syytä roskoriin heittää - Jumala on
siellä rajannut homoilun synniksi piste.
__________________
"Se on tuomitsemista, kun joku asetetaan syntipukiksi kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan. "
Me uskovat tuomme vain näkösälle mitä Raamattu kertoo asioista ja Sanaa
meillä ei ole oikeus muuttaa.
Meillä on mummo se ero että sinä esittelet täällä omia mielipiteitäsi ja
minä Herran Sanaa.
Kuitenkin tuotte paljon muutakin kuin Raamatun sanaa? No, luulen että nuo kohdat osaa jo kaikki ulkoa. Joten, se esiintuominen voi pian kääntyä vastaan.
mummolle
_________
Ei ole kiellettyä tukeutua Raamatun teksteihin sillä Jeesushan monasti viittasi
kirjoituksiin :
Matteuksen evankeliumi:
22:29 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.
Nykyinen papiston valtaosa on hylännyt kirjoitukset ja ovat sitäkautta luopioita
johtavat laumaa tielle jolla ei ole perustusta.
Heidän ilmiasunsa on hirviömäinen ohitse fyysisen ulkokuoren.
___________________________________________________
"Joten, se esiintuominen voi pian kääntyä vastaan."
Vainoaminen on jo alkanut täälläkin.
Viittaan pappeihin jotka ovat esim. saarnanneet Luther-Säätiössä ja muutoinkin
tunnustavat heidän opinkappaleitaan.
Näin tuossa jostakin , että heitä aletaan tutkia tuomiokapitulissa isommissa
erissä.
Ei kiellettyä mutta onko se viisasta? Hukuttaa varoituksiin ja uhkailuihin niin, että lopulta ei kukaan edes halua kuulla. eikö olisi viisaampaa tehdä se niin, että Sana oikeasti menee perille? Jos se on sivuseikka, ymmärtääkö kukaan tai haluaako kukaan enää kuulla, eikö silloin se ole oman kilven kiillottamista ja varottelua vain oman tunnon rauhoittamiseksi?
mummomuori sanoi :
Ei kiellettyä mutta onko se viisasta? Hukuttaa varoituksiin ja uhkailuihin niin, että lopulta ei kukaan edes halua kuulla. eikö olisi viisaampaa tehdä se niin, että Sana oikeasti menee perille? Jos se on sivuseikka, ymmärtääkö kukaan tai haluaako kukaan enää kuulla, eikö silloin se ole oman kilven kiillottamista ja varottelua vain oman tunnon rauhoittamiseksi?
___________
"Ei kiellettyä mutta onko se viisasta?"
Kyllä se on viisastakin , sillä kysymys on Jumalan tahdon esiintuomisesta kaikille
luoduille.
Jos et halua kuunnella niin sehän on oma valintasi.
_____________________
"Jos se on sivuseikka, ymmärtääkö kukaan tai haluaako kukaan enää kuulla, eikö silloin se ole oman kilven kiillottamista ja varottelua vain oman tunnon rauhoittamiseksi?"
___
Pääasia on se ,että tuomme Sanaa näkösälle ja sivuseikka on se haluaako joku
kuulla tai ei.
Jo alusta lähtien on ollut ihmisiä jotka eivät siedä Sanan julistamista.
_____________________________________________________
Meidän on varoitettava jumalattomia lavean tien kulkemisesta eikä kyse ole
oman kilven kiilloittamisesta.
Hesekiel:
3:18 Jos minä sanon jumalattomalle: sinun on kuolemalla kuoltava, mutta sinä et häntä varoita etkä puhu varoittaaksesi jumalatonta hänen jumalattomasta tiestänsä, että pelastaisit hänen henkensä, niin jumalaton kuolee synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi
Tuota, kun asia on tuotu esiin, niin eikö se riitä?
Kylä kuuntelen mielelläni, vaikka en samaa mieltä olekaan. Mutta kaikki eivät ehkä jaksa samaa toitotusta vuosikymmenestä toiseen?
Kun itse haluaa kulkea valitsemaansa tietä, sitä ei kukaan saane estää? Mutta toisia ei siihen saa pakottaa, vaikka kuinka mieli tekisi.
Kun asia on saatu tietoon, niin eikö ole viisaampaa jäädä tarkkailemaan sitä, kuka haluaa siitä lisää tietoa? Se joka on innostunut Raamatun sanasta, aivan varmasti sitä haluaa lisää. Silloin vasta on sen paikka, jolloin siitä kerrotaan lisää. Jatkuva tuputtaminen luo tilanteen, jossa toinen kokee olevansa pakotettu. Siitä taas ei seuraa mitään hyvää. Pakottaminen ei käännytä ketään!
mummo sanoi :
Tuota, kun asia on tuotu esiin, niin eikö se riitä?
__________
Ei ole nähtävästi riittänyt ja tuomme asioita esiin kunnes vedätte meitä eri
oikeusasteisiin kuten nyt on ev.lut. kirkko pappejaan on "käsittelemässä".
________________________________________
Liikut mummo hiukan hereettisissä mielipideympäristöissä ja olisi syytä paneutua
sinne itsetutkiskelun linjoille.
________________________________________
Etkö vieläkään mummo käsitä mitä kirkon miehet ja naiset ovat tekemässä???
Tämä ketju on ollut hyvin pitkä, mutta ajattelin ottaa kantaa ainoastyaan muutamaan tänne kirjoitettuun huomioon.
"Joten hän joka katsoo olevansa muiden moraalinvartija ja haluaa käyttää valtaa muiden seksielämään omien sääntöjen mukaan, ei vain toimi oikein."
KOMMENTTI: Uskovan ei tule, eikä hään saakaan pyrkiä olemaan muiden moraalinvartija. Hän ei ole mikään kovistelija, päinvastoin - hän on hyvin murheellinen moraalisesta rappiosta, joka ympärillä vallitsee. Lähtökohta on aina se, että uskova itse vapaaehtoisesti Jeesusta seuratessaan sitoo omantuntonsa Jumalan Sanaan ja haluaa elämässään ojentautua sen mukaan. Uskovan ainoa auktoriteetti on Jumalan Sana ja tätä Sanaa hän tarjoaa niin itselleenkin kuin muillekin. Kristityn moraalikäsitykset perustuvat siis yksin Sanaan. Jumalan laki on elämän oma laki - räikeä Sanan vastainen elämä tuottaa onnettomuutta jokaiselle Jumalan luomalle ihmiselle, uskoo hän sitten Jumalaan tai ei. Uskovalla on suorastaan velvollisuus tuoda totuutta valheen ja petoksen keskelle, ensin aina itselle ja sitten myös muille. Hän ei asetu kenenkään yläpuolelle, vaan tuntee kipeästi oman heikkoutensa ja syntisyytensä. Armon kohdanneena hän haluaa muidenkin saava maistaa suloista armoa ja päästä Jumalan lapseksi. Usko tulee Sanasta ja samasta Sanan varassa lepää myös meidän puhdas omatuntomme. Moni ulkopuolinen kokee varmasti totuuden "moraalin vartioimiseksi", mutta sitä se ei kuitenkaan ole.
"Ihmisen tulee muuttua jos haluaa Jumalan yhteyteen, jos ei niin sitten ei."
Lause viittaa homoseksuaalisuuteen ja ihmisen muuttumista homoseksuaalista heteroksi, mutta asiaa on syytä tarkastella laajemminkin. Tämä asia on äärimmäisen tärkeä ja tämän varassa on koko evankeliumin ihanuus: me pelastumme yksin uskosta Jeesuksen ristinkuolemaan, jolla Hän sovitti kaikki meidän syntimme. Sovitus on yksin Jumalan teko. Mitään meidän muuttumistamme, puhtauttamme ja taipumustemme muutosta Jumala ei vaadi - tule sellaisena kuin olet, tunnusta syntisi, pyyhdä Jeesus elämääsi ja Hän armossaan ottaa sinut Jumalan lapseksi sellaisena kuin olet.
Aivan eri asia on sitten tarkastella armon vaikutuksia meissä. Jotain meissä muuttuu, mutta samalla saamme armon varassa myös tunnustaa, niin paljon entistä ja syntistä jää yhä meidän mieleemme ja olemukseemme. Olemme pyhät vain uskossa, emme näkemisessä. Mitä tulee homoseksuaalisen ihmisen pelastukseen, niin hänkin saa tulle Jeesuksen luokse sellaisena kuin on, homoseksuaalina, pelokkaana, ylpeänä, mitä hän vain on - ja Jeesuksen veri puhdistaa hänet kaikesta synnistä ja hän saa luottaa siihen, että Jeesus vie hänet kerran Taivaaseen. Taivas on varattu kaikille niille syntisille, jotka tulevat Jeesuksen luokse.
Kuten me kaikki, homoseksuaali voi langeta matkalla syntiin - kuten monet heterotkin Daavidin lailla, myös haureellisuuteen. Tunnustaessaan syntinsä me kaikki saamme syntimme Jeesuksen veressä anteeksi. Homoseksuaalin on kuitenkin elettävä elämänsä ilman seksuaalista parisuhdetta - aivan samanlainen selibaattihan kuuluu myös heteroseksuaalille yksineläjälle. Jonkun ottaessa homoseksuaalin erityiseksi maalitaulukseen se saattaa kuvastaa fariseualaista asennetta: hän kuvittelee olevansa parempi kuin "saastainen homoseksuaali". Fariseus rukouli temppelissä kittäen Jumalaa siitä, että hän ei ollut kuin syntinen publikaani - Jeesus toteaa, että syntejään tunnustanut publikaani oli Jumalan rakas lapsi, mutta fariseus ei. Hyvät ystävät - älkää sekoittako pelastuksen armoa meidän persoonastamme, taipumuksisamme tai asemastamme sosiaalisessa kentässä!
Siunausta päivääsi!
" - - Tämä asia on äärimmäisen tärkeä ja tämän varassa on koko evankeliumin ihanuus: me pelastumme yksin uskosta Jeesuksen ristinkuolemaan, jolla Hän sovitti kaikki meidän syntimme. Sovitus on yksin Jumalan teko. Mitään meidän muuttumistamme, puhtauttamme ja taipumustemme muutosta Jumala ei vaadi - tule sellaisena kuin olet, tunnusta syntisi, pyyhdä Jeesus elämääsi ja Hän armossaan ottaa sinut Jumalan lapseksi sellaisena kuin olet. "
Uskokaa evankeliumi ja tehkää parannus. Pelkkä usko ristinkuolemaan ei pelasta jos ei tee parannusta, eikä välitä muuttua niin silloin voi päätyä helvettiin. Jeesus tuo tämän esille monta kertaa. Jatkuva synnissä eläminen vaikka uskoisikin ristinkuolemaan ei pelasta. Eli tule sellaisena kuin olet ei ole evankeliumin ja Raamatun mukaista; Jeesus ja apostolit puhuivat nimenomaan parannuksen teosta. Homoseksuaali ei voi olla myöskään uskossa eikä päästä Jumalan yhteyteen.
Sinulla on mielestäni hyviä ajatuksia. Kommentti muutamaan.
”Uskovan ei tule, eikä hään saakaan pyrkiä olemaan muiden moraalinvartija. Hän ei ole mikään kovistelija, päinvastoin - hän on hyvin murheellinen moraalisesta rappiosta, joka ympärillä vallitsee.”
Tähän on helppo yhtyä.
”…räikeä Sanan vastainen elämä tuottaa onnettomuutta jokaiselle Jumalan luomalle ihmiselle, uskoo hän sitten Jumalaan tai ei.”
Näinhän se on.
”Uskovalla on suorastaan velvollisuus tuoda totuutta valheen ja petoksen keskelle, ensin aina itselle…”
Näin päin minäkin ajattelen, ensin itsestä ja vasta sitten muille.
”…asiaa on syytä tarkastella laajemminkin.”
Tämä oli juuri tämän ketjun tarkoitus. Jostain syystä homoseksuaalisuus vain on joidenkin uskovien mielessä niin vahvana, että samalla saatetaan sokeutua muihin asiaan liittyviin kysymyksiin.
Samoin, siunausta päivääsi sinullekin.
Valitettavasti sekoitat armon evankeliumia ja lakia toisiinsa. Se on vakava asia, sillä niin tehdessäsi olet sulkemassa syntisten edessä taivaan porttia kiinni. Yritän selittää asiaa hieman tarkemmin.
Me pelastumme puhtaasta Jumalan armosta turvautuessamme jumalattomina syntisinä siihen syntien sovitukseen, jonka Jeesus teki kuolemalla ristillä kaikkien syntiemme tähden. Mitään muuta siihen ei tarvita. Tämä on puhdas evankeliumi, johon saamme ristin ryövärin tavoin tarttua ja siinä levätä.
Parannus ei ole evankeliumin ehto, vaikkakin syntien anteeksiantoa ei ole ilman parannusta. Kun syntinen saa armon osakseen hyvä Jumala lahjoittaa hänen sisimpäänsä Pyhän Hengen puolustajaksi, lohduttajaksi ja johdattajaksi. Tässä armahdetun tilassa Jeesuksen seuraaja haluaa kulkea uutta kaitaa polkua lavean tien sijasta, elää Jeesuksen seurassa vapaana syntien orjuudesta rypemättä enää maailman himojen mukaan ja ylistää ja kiittää Jumalaa kohtaamastaan ansaitsemattomasta armosta. Tullessaan ristin juurelle kohtaamaan Jeesusta syntinen tekee aina myös parannusta tunnustaessaan syntinsä ja pyytäessään Jeesusta ohjaamaan ja vahvistamaan heikkoa vaeltajaa. Pelastuksen ainoa perusta on kuitenkin aina Jeesuksen ristin sovituksessa, ei meissä eikä siinä, mitä meissä tapahtuu kohdatessamme Jeesuksen.
Kirjoitat, että ”jatkuva synnissä eläminen vaikka uskoisikin ristinkuolemaan ei pelasta”. Kuten olen korostanut, pelastus perustuu yksin Jumalan armoon ja Jeesuksen ristillä suorittamaan syntien sovitukseen. Pelastunut ihminen ei ryve enää jatkuvassa synnissä, vaan hän saa evankeliumista voimaa seurata uudenlaisessa elämässä Herraansa ja Vapahtajaansa. Synnissä eläminen ei taatusti pelasta, siinä olet oikeassa – mutta ei meitä pelasta jatkuva puhtaudessa eläminenkään! Ainoa lain täyttänyt on Jeesus Kristus. Uskova lankeaa sekä sanoin, teoin, ajatuksin ja laiminlyönnein – ja joskus hän voi langeta syvällekin syntielämään. Kaiken sen keskellä riittää, että hän tunnustaa syntinsä ja huutaa avuksi Herran nimeä. Ristissä on meidän pelastuksemme ja yksin siinä. Jos nostamme puhtaan ja synnittömän elämän pelastuksemme ehdoksi, poikkeamme pois ylenkalliista veren evankeliumista ja siirrymme tekojen puolelle. Haluamme nähdä ihmisen elämässä jatkuvasti merkkejä hänen pelastuksestaan, alamme korostaa omaa hyvää vaellustamme ja tiedostamatta toimimme kuin hurskaat fariseukset. Kristus yksin ei enää riitä meille, vaan Hänen rinnalleen tuomme omat hyvät tekomme ja hyvän vaelluksemme.
Toteat: ”Homoseksuaali ei voi olla myöskään uskossa eikä päästä Jumalan yhteyteen.” Tässä olet hyvin väärässä ja tietämättäsi halveksit evankeliumia. Jeesus pelastaa kaikki syntiset, myös homoseksuaalin – kuten aikaisemmassa viestissä kirjoitin, homoseksuaalisen taipumuksen omaava ei kuitenkaan saa Jumalan Sanasta lupaa elää seksuaalisessa homoseksuaalisessa suhteessa – vertasin tätä sinkun osaan elää selibaatissa ellei heteroseksuaalinen sinkku sitten jossain vaiheessa avioidu.
Norjassa on syntynyt liike, jossa homoseksuaalit tunnustavat seurakunnan edessä homoseksuaalisen taipumuksensa, kertovat sitoutuvansa Jumalan ja seurakunnan edessä selibaattiin ja todistavat Jeesuksesta pelastajanaan ja Herranaan. Kuten oikein on, seurakunnat ovat ottaneet nämä Sanaan uskovat veljet iloiten ja rakkaudellisesti vastaan ja tukevat heitä heidän kilvoituksessaan elää Jumalan Sanan mukaista elämää.
Mummomuori on aina ollut "toisten ihmisten elämän eläjä". Fiksaa muita vältelläkseen sitä tosiasiaa, että oma (uskon)elämä vaatisi kohennusta.
Mummelilla on hyvin elastinen raamattu, ja se on sitä siksi, koska mummelin mielestä raamattu ei ole Jumalan puhetta ihmisille vaan kulloisenkin ajan ihmisten mielipiteitä jumalasta.
mummolle:
Suvaitsevaisuudesta:
mitä uskot=luulet, suvaitseeko Jumala ja Jeesus esim. nämä herra jumalaa palvelevien teot oppeineen joita edustat?
Lainattua tekstiä:
"Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukkomurhasta. " (IL)'
mieti todella tarkoin.... tuo voi olla vaikeaa... jos totuudessa pysytään...