Olen tullut siihen tienhaaraan että minun pitäisi jättää mieheni. Valitettavasti olen läheisriippuvainen ja voimakkaasti sitäkin. Lisäksi liittomme on sairastuttanut minut työkyvyttömäksi. Olisi mukava kuulla jos jollain olisi kokemuksia samasta tilanteesta ja miten on selvinnyt.
mukava ero narsistista
112/xx.x
14620
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Moi!
Olen itse eronnut 4v sitten samanlaisesta suhteesta. Läheiset yritti takoa järkeä vuosia. Vasta kun olin käynyt keskivaikean masennuksen siinä suhteessa ja sisäisesti täysin rikki niin ihanat läheiset alkoi takomaan muhun järkeä, sain tukea ja olin itsekin jo täysin kyllästynyt tilanteeseen.
Lähdin ja kertaakaan en ole katunut. Tuntuu kuin olisin ollut feeniksin lintu sen jälkeen. Pikkuhiljaa sain itsekunniotuksen takaisin.
Haluaisin olla sulle tukena tässä taistelussa.
Minullekin järkeä ovat yrittäneet takoa ystävät ja tutut ja tuntemattomat, kaikki jotka on hetken meitä seuranneet. Minä olin niin tyhmä että en ottanut todesta edes miehen kaverin varoittaessa minua. No kaveri sanoi kaverisuhteensa irti mutta minä jäin. Nyt käyn todella massiivista hoitoa läpi ja olen saanut etäisyyttä mieheeni. Olen jo tajunnut että hän on henkisesti lapsi. Haluanko parisuhteen lapsen kanssa. En halua. Mies " uhkailee" erolla. Minussa se ei herätä mitään tunteita, mutta haluan riidellä tämän siihen asti kuin minua huvittaa. Tarvitsen sitä tullakseni taas minuksi. Minulla on tukijoukot mutta tämä on yksinäinen taistelu. Kukaan ei tajua kuinka hajalla ja olematon olen. Minä pitäisi löytää ja rakastaa sitä. Tässä on paljon oppimista.
Oletko harkinnut psykoterapiaa?
Uskoisin, että terapian aikana löydät oman itsesi ja vahvuutesi erota.
Olen vielä liian sairas saadakseni psykoterapiaa. Olen eläkkeellä tästä sairaudesta diagnooseihin puuttumatta sen kummemmin tässä. Onneksi saan paljon apua julkiselta puolelta tällä hetkellä. Kyllä minä voimaannun vielä joku päivä.
parempi erota kun syytellä ketään...viimeisimpänä itseään...
Vahvasti samaa mieltä. Ei kannata syytellä itseään, mutta ei myöskään kannata syytellä puolisoaan. Jos itse myöntää olevansa sairas ja siitä huolimatta kykenee diagnosoimaan puolisonsa narsismin (persoonallisuushäiriön) niin parempi olisi hoitaa ensin itsensä kuntoon. Syyttely ei auta. Maassamme on jo riittävästi marttyyreita.
En syyttele. Mieheni on persoonallisuushäiriöinen koska hän on kokenut lapsuudessaan väkivaltaa. Julmaa sellaista. Narsismiin on vaan päädytty hänen käyttäytymisen vuoksi joka on kuin oppikirjasta. Hoitoon ja pariterapiaan häntä ei saa koska suhteessamme ei ole mitään vikaa ja hänellä on suuri pelko että paljastuu. Hänen elämänsä pyörii hänen ympärillään ja hän vaatii jatkuvaa ihailua ja kehumista. Hänet tulee aina asettaa ensimmäiseksi. Jos näin ei tapahdu olet idiootti ja ihmiseksi kelpaamaton. Muiden ihmisten pitäisi yrittää päästä hänen tasolleen ja olla kuin hän. Niin hän on sanonut. Oma psykiatrini ihmettelee miten tällaisella ihmisellä ei ole hoitokontaktia. Miten voisi olla kun hän on olemisen mittapuu?
Hyvin sanottu. Silloin, kun on itse heikoilla tunnehäiriöisen puolison kanssa, ei kykyne näkemään kokonaisuutta. Itse en ainakaan kyennyt, ystävien tuesta ja avusta huolimatta. Nyt erosta kohta vuosi, ja terapiani jatkuu. Koville ottaa, ehkä ihan pahin vaihe takana. Silti vielä aika ajoin se kamala kamala heikkous iskee...voimia kaikille, joilla samankaltaisia elämäntilanteita menossa tai jo takana. Uskon silti, että aikakin tekee tehtävänsä. Toivon näin.
Tiedän ihan tarkalleen mistä puhut. Olen juuri eronnut narsistista. Hän on kaikkivoipa, muut vaan häntä heikoimpia ja tyhmempiä. Ihailua ja kiittelyä tarvitsisi aamusta iltaan, yrittää vielä eron jälkeenkin saada minulta ihailua ja kunnioitusta osakseen, eikä ymmärrä ollenkaan että en ole kiinnostunut hänen asioistaan, saati että pystyisin ihailemaan mitään hänen tekosiaan.
Itselläni vielä kaikki kesken, koska hän kostaa minulle avioeron ja sillä tiellä olemme ja odotamme käräjille menoa.
Olen toistaiseksi pysynyt kasassa, urheilun voimin.
On kuin olisin lukenut omasta miehestäni. Mutta meillä lisäksi ninulla ei ole minkäänlaista ääni saatika puheoikeutta. Hänen rahansa ovat hänen rahojaan ja minun rahani ovat hänen rahojaan. Hän on mustasukkainen ja haukkuu minua ja sukuani. Olen köyhä, koska en saanut miljoonaperintöä, tyhmä, ruma, laiska, saamaton ja ties mitä. Itsetuntoni on täysin maassa.
Myös hänellä on persoonallisuushäiriö sekä mieliala- ja psyykelääkitys. Mutta hoitojaksot terapiassa on lopetettu vuosia. Pelkään häntä. Vaikka hän on omasta mielestään maailman erinomaisin, tietävin, taitavin ym. ihminen, olen ainut joka tässä perheessä huolehtii kaikesta, polttopuiden teosta lääkkeiden jakamiseen.
Hän makailee päivät pitkät sohvalla ja kehuu itseään ja minkälainen työmies on...:((
Olen henkisesti lamaantunut ja tiedän, että ero on tässä tilanteessa paras ratkaisu, koska mitään tunne-elämää liitossa ei enään vuosikymmeniin ole ollut.
Sydämmessäni tiedän, että haluan erota, mutta miten toteutan sen käytännössä, koska toinen ei tiedosta ongelmaa, eikä edes kuuntele mitä sanon. Voisiko terveydenhoitohenkilöstö auttaa mitenkään asiaa eteenpäin, jos heille kertoisi asiasta? Sillä yksin en jaksa aloittaa taistelua häntä vastaan, sillä tiedän hänen psyykeongelmansa tämän narsismin lisäksi...neuvokaa minua...kiitos::)
Suomessa on ollut sodan kokeneita sukupolvia, jotka ovat kokeneet erittäin julmaa väkivaltaa lapsuudessaan. Moni meistä nuoremmistakin on kokenut kovia lapsuudessaan. Ei väkivallan kokeminen takaa persoonallisuushäiriön puhkeamista. Persoonallisuushäiriöistä on vaikea päästä perille psykiatrienkaan potilasta tutkimalla saati sitten toisen potilaan kertomuksia kuuntelemalla. Mutta turha näistä on väitellä. Jatka psykiatrilla käyntiä ja koettakaa saada solmut auki. Tsemppiä!
Ei takaa ei, mutta se auttaa. Kukaan ei ole kokonaan ikävä ihminen.
Oletko huomannut, että miehesi vierittää jokaisesta epäonnistuneesta asiasta syyt niskoillesi? Omasta puolisostani olen huomannut sen, että jokaiseen asiaan hän keksii syyn jostain muualta, ei koskaan itsestään. Myös hänellä on nämä klassiset valitukset; vaikea lapsuus, koulukiusaaminen, kyläläiset vainoavat ym.
Nimimerkki: Mahdoton mies, on oikeassa, että hoitohenkilökuntakaan ei välttämättä tiedösta persoonallisuushäiriöisen puheita. Ainakin paikallisessa terveyskeskuksessa, uskotaan täysin kaikki hänen satuilunsa ja jos yritän korjata hänen puheitaan olen terveydenhoitajille kuin ilmaa.
Itse olen saanut "terapiaa" ainoalta ystävältäni. Hän on jaksanut kuunnella minua ja takoa järkeä päähäni, ohjata ja opastaa sekä huolehtia. Hän on nostanut minut pohjamudista elävienkirjoihin ja vahvistanut sisintäni. Ja kuvittelen olevani vahva kohtaamaan haasteen, sillä elämä ei voi enään tästä mennä alemmas.
Haluaisin vain apua psykiatrilliselta puolelta tälle persoonallisuushäiröiselle puolisolleni. Ja samalla sen kautta tukea eropäätökselleni, sillä tiedän, että todellisuus kajahtaa tosi raskaana persoonallisuushäiriöisen narsistin tajuntaan.
Suosittelen eroa. Se on vielä vaikeampi narskusta kuin tavallisesta miehestä. Olin 9 vuotta väkivaltaisen narsistin kanssa ja vihdoin mies haki eroa. Ajattelin aina että ei toi hakkaaminen nyt ollu tarpeeksi paha ym. Henkinen väkivalta oli silti pahempaa, kun asiat käännettiin ja jäit sanattomaksi.
Nyt vasta tajuan kuinka sairaat ajatukseni olivat. Eroa, vasta siitä alkaa paraneminen.