Suomen kansalle valehdellaan jatkuvasti. Vuosikymmenestä toiseen. Sitten teltoilla jaetaan suu muikeana ilmapalloja, hernekeittoa ja kuulakärkikyniä ja kuvitellaan, että tällä voidaan ostaa luottamusta. Ainakin minua loukkaa suunnattamasti se, että minua pidetään jo lähtökohtaisesti vähä-älyisenä vaalikarjan jäsenenä jolle voi suoltaa mitä passkaa tahansa. Olen käynyt kouluja enemmän kuin monet tämän päivän kansanedustajista ja minullakin on tietoa maailman asioista kokolailla paljon. Toki kävin äänestämässä Jussi Halla-ahoa heti kun posti aukesi mutta valintani tein täysin järkisyistä ilman minkäänlaisia kusetuspuheita. Tosin olisin voinut äänestää yhtälailla Sampo Terhoa joka on niin ikään älykäs ja sanavalmis ja lukenut mies mutta päädyin nyt tällä kertaa Jussiin. Perussuomalaiset ovat ainoa puolue joka paneutuu Suomen asioihin kun muiden puolueiden agendalla on vain afrikan ja lähi-idän asiat.
Ei tarvitse ihmetellä miksi äänestysprosentti jää 40%, iin
Jussi Brysseliin
693
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sampoa kannattaa äänestää koska Jussi saakuitenkin niin paljon ääniä, että hän pääsee läpi muutenkin.
Totta joka sana. Tämä ei ole esteenä äänestämiselle. Pitää vain äänestää rehellisiä ehdollaita ja rehellisiä puolueita. Tosin niitä on tässä maassa vain yksi kappale. Perussuomalaiset. Minä äänestän Sampo Terhoa koska pidän tätä kokeneempana kuin Jussi Halla-ahoa.
Jokaisten vaalien alla kaikki ovat pienituloisten ja lapsiperheiden asialla. Lukuunottamatta perussuomalaisia. Persut ovat pienituloisten ja lapsiperheiden asialla myös vaalien välisenä aikana.
Miksi persut kannattavat veroparatiiseja?
Naisten nimetkin tänne, koska moni julkisuuden henkilö saa paljon ääniä, puolue kerää niitä vielä erilaisilla ehdokkailla.
http://www.perussuomalaiset.fi/perussuomalaisten-eurovaaliehdokkaat/#
95. Piritta Poikonen (juristi)
91. Maria Lohela (kansanedustaja)
94. Pirkko Mattila (kansanedustaja)
92. Anne Louhelainen (kansanedustaja)
96. Pirkko Ruohonen-Lerner (kansanedustaja)
86. Laura Huhtasaari (kasvatustieteiden maisteri)
99.Maria Tolppanen (kansanedustaja)
Muita mielenkiintoisia:
96. Sakari Puisto (Fil. tohtori)
Simon Elo (nuorten pj.)
85. Erkki Havansi (oik. professori)
Tomi Kankaanniemi (ent. kansanedustaja)
Kyllä näillä aina yksi takinkääntäjä-Jaakonsaari pitäisi pystyä päihittämään valinnassa.
93. Simon Elo (nuorten pj.)
96. Tomi Kankaanniemi (ent. kansanedustaja)