Olen parikymppinen kundi, joka on seurustellut jo hyvän hyvän aikaa. Viime vuoden puolella noin vuoden seurustelun jälkeen, kun suhteemme oli epävarmalla pohjalla ja haluttomuutta oli ilmennyt, niin tapahtui jotain.
Olin humalassa eksynyt jatkoilla tytön viereen ja hän kovasti halusi yhdyntää. Itsellänikin hirveät kiusaukset tilanteessa, mutta pidin pääni, en suostunut pussailemaan, yhdyntään tai tyydyttämiseen. Kuitenkin annoin hänen hinkkaa sylitanssimeiningillä, ja lopulta se meni aika vähäpukeiseksi. Humalassa sitä ei ajatellut, että se olisi pettämistä tai "väärin" (no tottakai se on siis väärin).
Tämä tapaus laukaisi hurjan ahdistushäiriön josta olen jo noin vuoden kärsinyt. Olen kertonut kaikki tyttöystävälleni, jonka kanssa menee nykyään niin hyvin, etten voisi ikinä kuvitellakkaan olevani ilman häntä! Suunnitteleme yhteistä tulevaisuutta päivittäin ja elämämme on onnellista. En kuitenkaan saa tapahtumia mielestäni puoleksikaan tunniksi (taustalla siis pakko-oireista ajattelua).
No tyttöystäväni on antanut anteeksi, hän sanoi, että onneksi et tehnyt mitään peruuttamatonta ja tämä tapaus on vaan vahvistanut suhdettamme, kaikki kun tekee virheitä. Samoin ystäväni, jolle olen avutunut ovat sanoneet, että no mitäs tuosta, oon mäki joskus humalas pusun jollekki toiselle tytölle antanu.
Miksi siis minun osallani en pysty antamaan itselleni anteeksi ja unohtaa tätä tapahtumaa vaikka kuinka yritän? Kaikki muut ovat sen tehneet ja se on jopa vienyt suhdettamme eteenpäin joten miksi olen masentunut!?
:(
Olin humalassa eksynyt jatkoilla tytön viereen ja hän kovasti halusi yhdyntää. Itsellänikin hirveät kiusaukset tilanteessa, mutta pidin pääni, en suostunut pussailemaan, yhdyntään tai tyydyttämiseen. Kuitenkin annoin hänen hinkkaa sylitanssimeiningillä, ja lopulta se meni aika vähäpukeiseksi. Humalassa sitä ei ajatellut, että se olisi pettämistä tai "väärin" (no tottakai se on siis väärin).
Tämä tapaus laukaisi hurjan ahdistushäiriön josta olen jo noin vuoden kärsinyt. Olen kertonut kaikki tyttöystävälleni, jonka kanssa menee nykyään niin hyvin, etten voisi ikinä kuvitellakkaan olevani ilman häntä! Suunnitteleme yhteistä tulevaisuutta päivittäin ja elämämme on onnellista. En kuitenkaan saa tapahtumia mielestäni puoleksikaan tunniksi (taustalla siis pakko-oireista ajattelua).
No tyttöystäväni on antanut anteeksi, hän sanoi, että onneksi et tehnyt mitään peruuttamatonta ja tämä tapaus on vaan vahvistanut suhdettamme, kaikki kun tekee virheitä. Samoin ystäväni, jolle olen avutunut ovat sanoneet, että no mitäs tuosta, oon mäki joskus humalas pusun jollekki toiselle tytölle antanu.
Miksi siis minun osallani en pysty antamaan itselleni anteeksi ja unohtaa tätä tapahtumaa vaikka kuinka yritän? Kaikki muut ovat sen tehneet ja se on jopa vienyt suhdettamme eteenpäin joten miksi olen masentunut!?
:(
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ja koska olin tilanteessa melkosen huonossa kunnossa (sammuin siihen ja oksensin) niin en muista oikein asiasta paljoa. Humalaa en kuitenkaan pidä minään selityksenä!
Nyt pakko-ajatukset sanovat minulle jatkuvasti, että olen pettänyt olen pettänyt ja olen aina pitänyt pettäjiä säälittävinä! Mietin koskettiko sukupuolielimemme tai koskiko hän minua johonkin. Mutta koska ryömin ulos paikalta oksentamisen jälkeen, niin muistan kyllä, että yhdyntää, tyydyttämistä tai suudelmaa ei ollut! Kun nään kadulla pariskuntia, mietin heti onkohan toinen pettänyt, kun nään lapsia niin masennun, koska mietin yhteistä elämäämme ja että joudun kantamaan tätä nyt koko elämäni. En vain pääse jostain syystä tästä yli
Ymmärtänet itsekin, että et pettänyt, sinä olit kiusauksessa/houkutuksessa. Pärjäsit oikein hyvin. Lisäksi toimit mitä hienoimmalla tavalla, kun avoimesti kerroit tyttöystävällesi tapahtuneen. Hyvin harva siihen kykenee.
Se että kerroit ja myös se että asia on päässäsi toistuen, siihen on syy. Mielesi toimii siten, että se tulee lopulta toimimaan sinun omaksi parhaaksesi. Olet kaiken ajatusahdistuksesi jälkeen oppinut harvinaisen taidon. Seuraavan kerran kun joudut kiusaukseen, sinä olet vahva, rehellinen ja oikeudenmukainen mies, joka osaa jämäkästi sanoa ei, kenelle tahansa, ja ajaa kauneimmatkin houkuttelijatytöt tiehensä pahallakin, jos hyvällä eivät lähde. Kiusausten välttäminen on on mitä parhain taito, joka onnistuu harvalta.
Siten ahdistuksesi ei mene hukkaan. Tiedän, että tämä ei lohduta juuri nyt. Jos ahdistusajatukset jatkuvat yhä, suosittelen että menisit keskustelemaan psykologin kanssa. Hän osaa neuvoa sinua harjoituksiin ja auttaa ahdistuksen eroon pääsyssä.
Onnea jatkoon, sinulle ja tyttöystävällesi.
Kiitos rohkaisevista sanoista, olen täysin samaa mieltä ja kaikki muutkin ovat minulle samaa hokeneet. En vain jostain syystä itse millään pääse siitä ajatuksesta yli :/
10-20 vuoden päästä naurat makeasti itsellesi, kun otit tämän asian näin vakavasti. Ethän sinä ole syyllistynyt oikeastaan mihinkään. Nuorena asiat näkee kamalan jyrkästi ja mustavalkoisesti, on itselleen ankara. Jos tätäkin palstaa luet, huomaat miten kaikenlainen moraali tuntuu rapistuvan sitä mukaa mitä vanhemmaksi tulet :D