Syyllinen syytön

Pahoillani myönnän toimineeni väärin kiusaamistapauksessa työpaikallani. Kiusaamisen kohteena oleminen ei ole ollut kovinkaan mukavaa ja siitä syystä olenkin kohdellut oletettuja kiusaajiani ehkä väärin ja pahinta tässä tilanteessa on, että kaikki kiusaamiseen mahdollisesti osallistuneet eivät edes tiedä sitä, että pidän heitä kiusaajina. Tai he eivät itsekkään tiedä olevansa kiusantekijöitä.

Vaikeinta asiassa on, että kiusantekijäni kiusasivat täällä nettimaailmassa ja nyt jälkeenpäin on hyvin vaikeaa erottaa kuka kukin on tai oli. Tässä prosessissa moni esiintyi toisena kuin oli ja valheita jaeltiin puolin jos toisin. En ollut itsekään rehellinen. Suomi24 palstat olivat kiusaamisen väline puolin jos toisin. Tämän ymmärsin jo paljon ennen kuin kiusantekijät aavistivat, että olin tietoinen heidän kiusanteostaan. Homma karkasi niin kutsutusti puolin jos toisin käsistä.

Se oli todellista kiusaamista, sillä palstoilla oli juttuja jotka olin kertonut työpaikalla aina vain yhdelle ihmiselle kerrallaan kahdenkeskisesti. Pystyin tunnistamaan yksityiskohtia joilla minua houkuteltiin mukaan valheelliseen ja petolliseen harhaan. Illuusioon jolla ei ollut mitään todellisuuspohjaa.

Nyt olisi minun aika pahoitella aidosti ja oikeasti omaa osuuttani asiaan, aidossa ja oikeassa elämässä. Ei ihan helppo juttu. Se saatetaan tulkita ahdisteluksi ja kiusaamiseksi minun puoleltani. Silti on sen aika. Valitettavasti se on tehtävä ennemmin tai myöhemmin. Nyt ja tällä hetkellä saa tämä anonyymi anteeksipyyntö riittää, sillä homma on niin kutsutusti jäissä.

En ole kiusaaja, enkä halua sellainen olla koskaan. Pahoitteluni jos joku sellaisena minut haluaa väen vänkään esitellä ja nähdä.
Loukkaantuneena ei aina ajattele ihan selkeästi ja siksi olenkin aidosti ja oikeasti pahoillani. Aikuisten oikeasti.
1229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

No, kyllä jos nettikiusaamista harrastaa, ei mikään pulmunen ole, että siitä voi lähteä. Ehkä voisit ottaa ensin yhteyttä luottamusmieheen, jos hän on mielestäni sen arvoinen, ja sitä kautta miettisitte miten ja millaisin sanankääntein asiaa aletaan purkaa, jotta siitä seuraisi jotain rakentavaakin. Voit kertoa hänelle ja panna paperille, mitkä asiat katsot kiusaamiseksi (jota ne varmasti ovatkin). Voit myös mainita, että olet joskus ylireagoinut kiusaamisesta johtuvan henkisen paineen vuoksi. Ei ole sekään ensimmäinen kerta maailmanhistoriassa.

http://www.tyosuojelu.fi/fi/hairinta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jöötänä kirjoitti:

Pahoillani myönnän toimineeni väärin kiusaamistapauksessa työpaikallani. Kiusaamisen kohteena oleminen ei ole ollut kovinkaan mukavaa ja siitä syystä olenkin kohdellut oletettuja kiusaajiani ehkä väärin ja pahinta tässä tilanteessa on, että kaikki kiusaamiseen mahdollisesti osallistuneet eivät edes tiedä sitä, että pidän heitä kiusaajina. Tai he eivät itsekkään tiedä olevansa kiusantekijöitä.

Vaikeinta asiassa on, että kiusantekijäni kiusasivat täällä nettimaailmassa ja nyt jälkeenpäin on hyvin vaikeaa erottaa kuka kukin on tai oli. Tässä prosessissa moni esiintyi toisena kuin oli ja valheita jaeltiin puolin jos toisin. En ollut itsekään rehellinen. Suomi24 palstat olivat kiusaamisen väline puolin jos toisin. Tämän ymmärsin jo paljon ennen kuin kiusantekijät aavistivat, että olin tietoinen heidän kiusanteostaan. Homma karkasi niin kutsutusti puolin jos toisin käsistä.

Se oli todellista kiusaamista, sillä palstoilla oli juttuja jotka olin kertonut työpaikalla aina vain yhdelle ihmiselle kerrallaan kahdenkeskisesti. Pystyin tunnistamaan yksityiskohtia joilla minua houkuteltiin mukaan valheelliseen ja petolliseen harhaan. Illuusioon jolla ei ollut mitään todellisuuspohjaa.

Nyt olisi minun aika pahoitella aidosti ja oikeasti omaa osuuttani asiaan, aidossa ja oikeassa elämässä. Ei ihan helppo juttu. Se saatetaan tulkita ahdisteluksi ja kiusaamiseksi minun puoleltani. Silti on sen aika. Valitettavasti se on tehtävä ennemmin tai myöhemmin. Nyt ja tällä hetkellä saa tämä anonyymi anteeksipyyntö riittää, sillä homma on niin kutsutusti jäissä.

En ole kiusaaja, enkä halua sellainen olla koskaan. Pahoitteluni jos joku sellaisena minut haluaa väen vänkään esitellä ja nähdä.
Loukkaantuneena ei aina ajattele ihan selkeästi ja siksi olenkin aidosti ja oikeasti pahoillani. Aikuisten oikeasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu