Kun ei se nyt ihan niin mene, että ylilääkäri palkkaisi sairaanhoitajat. Kyllä ne on ylihoitajat, jotka sen tekee. Ihan eri ammattiryhmät kyseessä.
Kalle muka palkkasi Kristiinan
Sh itsekin
12277
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Niin ja insinöörimajurit ja talousjohtajat ei leipase pitsoja, ne on karvaranteet jotka niitä tekee.
siihen, että ylilääkäri palkkaa sairaanhoitaja-äitinsä sairaanhoitajaksi sairaalaan, kuin että pizzerian omistaja palkkaa kodinhengetär-vaimon hyysättävänä eläneen insinöörimajurin keittiöön.
Pizzakeisaria kävi sääliksi inssimajurin työttömyys. Kyseessä on siis Hannun isä, sama heppu, joka valmensi Severin jalkinepalloporukkaa. Muistelen, että valmentaja olisi ollut nuorempi äijä, mutta voin muistaa väärinkin.
Näytettiinkö televisiossa sitä Hannun isää valmentajana? Muistaakseni ei näytetty.
Joo, voi hyvin olla, että valmentajaa ei näytetty, vaan ainoastaan mainittiin Severin toimesta. Mutta hyvä, että kiireisellä pizzakeisarilla on aikaa poikansa harrastukselle.
Minkä takia sen pizzakeisarin pojalla on homotukka?
insinöörimajuria oikein ärsyttäisi.
Eniten mua just nyt ärsyttää se kotona lorviva veljenpoika, jonka töppäilyiden takia firma meni alta, ja siks tässä nöyristellään pitseriassa. Hemmetin, hemmetti.
Ja piti sen Taalasmaan kotkan nähdä mut rappukäytävässä pizzalähettinä. Siitä ne juorut lähtee liikkeelle. Että se siitä matalasta profiilista, jota aattelin pitää työpaikkani suhteen.
Toisaalta pakko se jonkun on käydä töissä, jotta saa perheen elätettyä, kun ei niillä Paulan Harlekiini-käännöksillä mitään tienaa, eikä sillä niitä viime aikoina oo ollutkaan, vaikka muija istuu päivät pitkät tietokoneen äärellä. Ei sillä, etteikö mulla jääny aika hyvin säästöön Palan talousjohtajan kohtuuhyvästä palkasta, mutta onhan tässä oltava esimerkkinä pojille ja mieliks Paulalle, kun nyt samassa kämpässä asutaan.
Jos oon oikein ahkera, antaiskohan pomo mun keksiä uusia nimiä noille kuattro stasiooneille, al caponeille, meksikaanoille jne.. Esim. Paulan pizza, Liisan lätty, Ferrari fantasia, Eritrean elämyksiä jne.
Että tällasta. Kyllä tää tästä vielä iloks muuttuu, kun firmassa huomataan mun kyvyt, että mitä mä oikeesti osaan. Lattiatasolta se on moni muukin alottanu.
Lasse
Lasse lipasee ihan uuden pizzan jonka nimi on : Joonatan , siinä ei ole mitään se on pelkkä paistettu taikinapohja ,ainut kuka tilaa sen joka päivä on PÖLJÄ-JOONATAN
No hemmetti. Ei mikään huono idea!
Taikinapohjapizzan nimi vois myös olla esim. Joonatanin järjenjuoksu, Pala Productions tai Torture. Pelkkä Joonatankin käy ihan hyvin.
Taidanpa vielä nimiasiaa eteenpäin johtoportaaseen, jonne meikäläinenkin näillä näytöillä kohta kuuluu.
Mutta nyt tuli asiakkaita. Palataan.
♫ Minä olen paakari pizzankääntäjä, pizzankääntäjä…♪
Lasse
Severillekin maistuu sama pizza ,mutta sehän onkin vesipää?
Lasse hei! Muista käsihygienia. Et voi paiskata kättä Joonatanin tai kenenkään muunkaan kanssa kesken pitsan vääntämisen. Ei ole myöskään korrektia syödä juustoa kuormasta kesken leipomosen. Hyh hyh!