http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/lahi-ita/israel-vangitsee-palestiinalaisia-lapsia-sotilastuomioistuimissa/?shared=40
Sopii kysyä voitaisiinko vastaavanlaista toimintaa sallia missään muussa sivistyneessä maassa, sillä erilaiset ihmisoikeusjärjestöt olisi puuttuneet siihen jo vuosia sitten. Israel näyttää kuitenkin olevan erityisalue tässä suhteessa ja sen toiminnalle antavat täyden siunauksen niin uskonnolliset järjestöt kuin monet valtiotkin amerikkalaisten johdolla.
Israelissa kidutetaan lapsia kuulusteluissa!
18
97
Vastaukset
- että näin taas
mitäs ei tunnusta oikeaa jumalaa, ihan omaa syytä pennuilla, israel on Jumalan omaisuuskansa
- bää
samoin pitäs puuttua myös lasten hyväks käyttöön, jota arabit harrastaa, kun varustavat lapsiaan itsemurha pommivöillä. kukaan ei puutu siihen, vaan melskataan aivan tyhjistä asioista kuten nyt esim tämä aloittajan asia. sitä kun saa, mitä tilaa. arabithan opettaa lapsiaan koulussa jo vihaamaan juutalaisia.
- Rukousta
Vihalla kasvatetaan vihan lapsia. Rakkaudella rakkauden lapsia.
Sellainen yhteiskunta, joka laittaa lapsensa sotimaan, on sairas. Sellainen yhteiskunta, joka uhraa sairaat, lapset ja vanhukset, on sairas. Sellainen yhteiskunta, joka hyväksi käyttää omiin tarkoituksiinsa vallitsevan tilanteen, on sairas.
Molemmat tarvitsevat oikeamielistä ja rakkaudellista Jumalan sanaa ja sen täytäntöön panoa yksilö- ja yhteiskuntatasolla. - bää
joka kuritta kasvaa. se kunniatta kuolee sanoo isokirja.
- ensin rakkaus
Suomessakin vanhempien kuritta ja vastuutta pl. viikonloput. Kurinpito osataan delegoida kokopäiväisesti "pikkuarmeijakodeille" ja sitä hyvitetään viikonlopun kaikkisallittu-laatuajalla.
Todellakin: rakkaudella rakkauden lapsia kodeissa kasvaen ja rakkaudettomasti rakkaudettomia lapsia järjestelmäkasvatuksessa.
Israelfanittajalahkolaisethan ovat hylänneet moraalin, oikeudenmukaisuuden ja vanhurskauden periaatteet jo aikoja sitten fanituspolitiikan kustannuksella.
Onneksi heillä ei ole suomenmaassa valtaa.- tämäkin tiedossa
Aloitus tyypillistä KTS-provoa.
Eipä aloittaja älise, kun pienet lapset pakotetaan murhaajiksi ja pukemaan pommivyöt päälleen. Siinä teille TYÖMAATA koko KTS-lössi!En ole aloittanut tätä ketjua. paina kaaliis että on aika massiivinen määrä muitakin ihmisiä joille nää jutskat on tuttuja ja teijän lössin kieroilut niitä viimesiä pisaroita.
- Oikeassa olet.
KTS kirjoitti:
En ole aloittanut tätä ketjua. paina kaaliis että on aika massiivinen määrä muitakin ihmisiä joille nää jutskat on tuttuja ja teijän lössin kieroilut niitä viimesiä pisaroita.
Et todellakaan ole aloittanut tätä viestiketjua sen enempää kuin monia muitakaan josta sinua on syytetty..sattuneista syistä tiedän tämän asian varmuudella.
Maailmassa on sentään vielä rehellisiäkin ihmisiä jotka ei siedä uskovaisiksi itseään nimittävien jatkuvaa valehtelua ja toisien ihmisten oikeuksien mitätöimistä oman aatteen puolesta. Epäilen vahvasti ettei tämän palstan ns.uskovaisista käyttäjistä kovinkaan monella ole edes halua olla rehellinen vaan juutalaiset, Israel ja kristinusko omien mielipiteiden lisäksi on kaikki kaikessa ja mukamas oikeassa olemisesta ei luovuta tehtiinpä mainittujen asioiden varjolla kuinka hirveitä tekoja tahansa. Tuskin suurempaa sairautta ja rottamaisuutta voi löytyä tästä maasta miltään foorumilta jonka aiheena on uskonto.
- Lapset kasvatettu
vihaan juutalaisia vastaan ja lähetty kivittämään heitä ja samoin myös terroritekoina ovat puukotukset ja ampumiset ja itsemurhaiskut jos vain pystyvät tekemään. Valitettavasti palestiinalaiset käyttävät lapsia terrorisoimaan kivityksillä juutailaisia ihmisiä ja nuo muutkin ovat käytössä vähän isommilla ja naisetkin ovat valmiit jihadin pyhässä sodassa murhaamaan juutalaisia että pääsisivät paratiisiin nopeasti, kuten islamin opissa heille opetetaan ja täydelleen hedelmät kertovat valheen ja murhan isästä, sillä totuudellinen oppi on Raamtussa ja Jeesus on hyvä paimen, joka kuoli ristillä antaen henkensä että meillä ihmisillä on mahdollisuus elää rauhassa ja rakkaudessa lähimmäisiä kohtaan ja vastustaa ei tule pahaa kivittäjää vaan rakastaa, ja samoin terroristeja jotka itsemurhaiskuissa tahtovat mahdollisimman paljon uhreja, myös heitä saamme rakastaa ja evankeliumia julistaa että voisivat lakata pahasta ja elää rakkaudessa sen vihan sijaan juutalasia kohtaan nimenomaan, toki myös kristityt ovat kohteinaan maailmalla ja voidaan ymmärtää ja moninpaikoin on tätä vainoa. Nykyään Egyptissä ja Nigeriassa ja Keski-Afrikassa, ja muitakin on ja yleensä missä on islam-uskoisia enemmän ja hyväksyvät aseellisen jihadin niin pyrkivät yhteiskunnan vainon kautta poistamaan kaikki kristityt islam-uskoisiksi ja tämän lisäksi on mahdollista kuolla marttyyrina tai maksaa suojelurahaa kuten mafiassa.
- Aamos.7:8.
Näin toimii Israelin Jumala. Aam.8:2. Ja hän sano: Mitä sinä näet, Aamos? Minä vastasin: Korillisen kypsiä hedelmiä. Ja Herra sanoi minulle: Minun kansani Israel on kypsä saamaan loppunsa, en minä enää mene säästäen ohitse.
Lasten kiduttaminen ei varmaankaan laitalahkolaisille ole mikään ongelma kun jopa lasten tappaja breiviikikin pääsi laitalahkolaisten kunniajaäseneksi.
- Niinpä!
Tuostapa tuli mieleen Breivikin olevan täydellistä sotilasainesta Israelin armeijaan!
Pahoin pelkään ettei kyseisellä herralla ole -joskus mahdollisesti vapautuessaan- kovin suurta tulevaisuutta näillä lakeuksilla ja tuskin muuallakaan sivistyneessä maailmassa, joten mahdollisuudet rajoittuu jotakuinkin erilaisiin sotilaallisiin ammatteihin, ja mikäpä muu niistä tulisi kysymykseen kuin Israelin armeija.
Siellä voi ja itseasiassa on pakollista tehdä juuri sitä hommaa mistä herralla on vankkaa kokemusta, eli kiduttaa ja tappaa lapsia! Luuletko KTS että noille kannattaa selittää eroa Länsirannan ja Gazan välillä? Sattumalta tiedän että Palestiinan virallinen hallinto Länsirannalla ei opeta mitään systemaattista juutalaisvihaa. Gazassa tilanne on toinen, mutta siellä onkin Hamas vallassa.
"mitäs ei tunnusta oikeaa jumalaa, ihan omaa syytä pennuilla, israel on Jumalan omaisuuskansa"
Tässä raikas vanhan testamentin henki (amalekilaiset).
Tämä lössi ei myöskään ota huomioon tosiasiaa että v. 1880 nykyisen Palestiinan-Israelin alueella (pois lukien Jerusalem) asui noin 150 000 arabia ja noin 3000 juutalaista.
Luuletko että he tietävät mikä on Nakba? Sen muistopäivää vietettiin juuri. Tuli mieleen karjalaiset evakot ja niistä kertovat kuvat.
- bää
sinuun exhellari on tarttunut kts:n lössitauti. myötätunnostako tai nuoleskelun takiako?
- Yawnyawn
paljo mahdollista, israel on maailma vähiten uskovaine maa, siksi ne niitte rättipäitte kans tappeleeki
- Yawnyawn
israel aka juuda hylkäs jeesukse ja tappo, sitä ei tehny joosef jolla on esikoisuus...juuda ei oo esikoine,eikä benjamin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1223054EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje351425- 1041299
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621037Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661027Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1341018- 60957
- 41757
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22743Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta119713